Omenavarkaissa

Kävelimme viikko sitten erään Lappeenrantalaisen kadun ohitse, jossa pihoissa oli yksi toisensa kauniimpia omenapuita täynnä tuota suomalaisen syksyn kultaa. Tässä vaiheessa on pakko myöntää, että pari omenaa tarttui mukaan. Nämä olivat kuitenkin puolustukseksi tippunut kadun puolelle!

Tästä se idea kuitenkin sitten lähti: seuraava askel on mennä koputtelemaan oville ja kysymään saisiko omenoita poimia. Myyntipuheet, miksi juuri me olisimme hyviä omenan omistajia, oli valmiina seuraavaa iskua varten.

Tänään se päivä sitten tuli, varsinaisiin omenavarkaisiin luvan kanssa.  Aamun salitreenin jälkeen alkoi omenavarkaus. Yritimme paria eri taloa ennen kuin tärppäsi. Näimme pihalla miehen, joka kyykki omenapuun alla. Tässä vaiheessa myyntipuheet unohtui ja tilanne muuttui spontaaniksi. Kysyimme, saisimmeko omenoita ja vastaanotto oli mitä iloisin ja vastaanottavaisin. Saimme jopa moitteita, ettemme olleet tulleet aikaisemmin omenavarkaisiin. Tämä on mahtava asia tässä kaupungissa: ihmiset ovat niin ystävällisiä! Ja myös tuntemattomille, niin pyyteettömästi ja aidosti.

Saimme upean, isomman saaliin mitä ikinä olisi voinut odottaa. Aivan mahtavaa, nyt syksyn aamupuurokylkiäsongelma on ratkaistu: omenasosetta. Nyt sitä valmistuukin kolme kattilallista.
 
Omenasose on niin helppo tuote. Pilkotaan omenat, keitetään veden kanssa, kanelitanko matkaan kattilaan ja keitetään niin kauan kunnes sose on lähes valmis. Halutessaan sitä voi vielä sauvasekottimella soseuttaa lisää. Tähän satsiin en lisännyt sokeria, sillä soseet menevät pakkaseen ja ne syödään sitä mukaan mitä ne sulatetaan.
Koska on sunnuntai, omenoista hyvä mieli, viikon treenit tehty ja melkein kokonainen kuukausi vietetty ilman lisättyä sokeria, oli hyvä syy leipoa myös omenakaurapaistosta. Se on niin yksinkertaista ja hyvää. Tähän paistokseen lisäsin isoja kaurahiutaleita, jotka toimivat hyvin ja tuo mukavaa suutuntumaa.
Mitä tästä päivästä opin? Ystävällisyys kunniaan. Elämäni motto: ”jos antaa ja jakaa, se tulee jossain vaiheessa takaisin” pätee myös tässä tapauksessa. Näillä eväillä jaksaa herätä huomenna taas maanantaiaamuun. Tällä hetkellä on sellainen olo, että vatsa on täynnä! Näin on hyvä.

Omenankylläistä sunnuntaita!

 

Saanko esitellä Jane Fondan ja Scotty Bobsin

”Näytti niin kivalta tuo sun treenis, miten sie oikein treenaat?” kysyi eräs nainen tänään salin pukkarissa. Ilahduin kovasti tästä kysymyksestä, sillä oloni oli treenin jälkeen kaikkeni antanut. Olin hypellyt, vetänyt leukoja, tehnyt burpeita (joista muuten tänään tuli uusi inhokkiliikkeeni askelkyykkyjen tilalle), juossut ja tehnyt staattisia selkälihasten pitoja.

Treenaan tällä hetkellä Strong With Durablen Big Mountain Climbing Training Planin mukaan, josta lisätietoa löytyy täältä. Valitsin ohjelman tuttujeni suosittelejun perusteella ja testasin ohjelman muutamaa treeniä ennen kuin ostin ohjelman. Päätös on ollut onnistunut, sillä kaipasin vinkkejä treenaamiseen ja ohjelmaa salille, joka nimenomaan valmistaa minua isoille vuorille. Ohjelma kestää 10 viikkoa ja sisältää viisi treeniä viikossa. Neljän ensimmäisen viikon aikana on tarkoitus kasvattaa voimaa ja seuraavan kuuden viikon aikana tavoitteena on parantaa kestävyyttä. Ohjelma sisältää paljon kyykkyjä, yleisliikkeitä, boksille nousuja ja corea vahvistavia liikkeitä. Myös juoksua kuuluu ohjelmaan, mikä tuo mukavaa vaihtelua.

Olen viimeisen kolmen viikon aikana päässyt tutustumaan täysin uusiin treeneihin ja nimiin, kuten Jane Fondaan, Curtis P:hen, Hinge Liftiin ja Scotty Bobsiin (tätä liikettä kutsun helvetin punnerrukseksi). Parasta ohjelmassa on ollut se, että treenit on mielenkiintoisia, vaihtelevia ja todella haastavia. Salilla tekemiseen on tullut ihan uutta puhtia ja mielekkyyttä. Myös omat heikot kohdat ovat tulleet selväksi: erityisesti keskivartalon voima ja kestävyys on todella heikkoa. Olen osassa treeneissä jopa joutunut helpottamaan ohjelman antamia painoja, koska liikkeiden suoritus on käytännössä ollut mahdotonta. Elän kuitenkin toivossa, että ahkeralla treenaamisella sekä Aconcagua on askel askeleen lähempänä ja jokainen suoritettu helvetin punnerrus vie minua tavoitetta kohden.

Tarvitsinko tätä ohjelmaa? En varmastikaan, mutta onneksi otin sen. Olisin ehdottomasti treenannut omin ohjelmini määrällisesti yhtä paljon, mutta treenien laatu on noussut huomattavasti. Uskon myös siihen ajatukseen, että uskomalla tähän ohjelmaan täysin saan myös huomattavasti parempia tuloksia. Mietin jopa jo vaihtoehtoa, että jäänkö ohjelmaan niin vahvasti koukkuun, että etsin uuden ohjelman Aconcaguan jälkeen. No se jääköön nähtäväksi.

Juttelin treenaamisesta myös muutaman personal trainerin kanssa, olisin ollut jopa valmis panostamaan rahallisesti personal traineriin, mutta nämä muutamat sanoivat suoraan ettei heillä ole kokemusta tämän kaltaisesta valmistavasta treenaamisesta, joten jätin asian sikseen. Uskon, että suurin voima olisi personal trainerin kanssa tullut niistä yhteisistä treeneistä, joissa varmasti olisi ollut mahdollisuus itsensä ylittämiseen.

Treenin jälkeen retkeilimme vielä ruokakauppaan ja nälkäisenä tyhjensimme lauantai-iltana viimeiset Lidlin tuotteet kassiin. Näistä aineksista saatiin loihdittua yhtä lempiruokaani kvinoasalaattia. Tuota herkkua kaipasin myös vaihdossani ja himoitsin sitä muuten useaan otteeseen!

Parasta siinä mielestäni on se, että syömisen jälkeen ei ole ähky tai sitten energiavaje oli tänään vain niin kova.

Nyt tankkaamista, huomisen treeniohjelman tutkimista (olen koukuttunut treenivideoihin katsomiseen) ja univelkojen velkomista Matille. Rentouttavaa viikonloppua!

 

Millettiä mä metsästän

… Tahdon saada lämpimät.

Kenkä on vuorikiipeilijän tärkein väline. Väitän minä, kun kyseessä on vaeltaminen tai kiipeäminen. Tänään tein elämäni kalleimman, pisimpään harkitun ja odotetun kenkähankinnan tulevaa Aconcaguan matkaani varten.

Millet kuvailee kenkiä: ”…Has played a major role in the history of mountaineering – and maybe in your story too…” Upeaa myyntipuhetta, toimii ainakin minuun!

Nämä kenkien tärkein fuktio on suojata varpaita kylmiltä olosuhteilta sekä näihin on mahdollista kiinnittää jääraudat, joita jäätiköllä liikkuessa tarvitsee. Olen testannut kenkiä nyt muutaman kerran, ja voin kertoa, että ovat lämpimät! Niiden pitäisi suojata varpaita jopa -60 asteen pakkaselta. Huh!

No, mitä seuraavaksi? Tietenkin rinkka selkään, kengät jalkaan ja kävelemään. Olen törmännyt lähes kaikkien kenkieni kanssa ongelmaan, että ne hiertävät. Epäilen vahvasti, että nämä kengät eivät ole poikkeus, mutta onneksi minulla on myös aikaa ratkoa näitä ongelmia ennen kenkien todellista käyttöä. Tavoitteena onkin ensin testailla kenkiä kotona ja säiden kylmetessä siirtyä ulkoiluttamaan kenkiä toden teolla. Alla olevassa kuvassa oleva Puppy jää kuitenkin kotiin.
 

Olen lukuisien muuttojeni myötä alkanut ajattelemaan, ettei materiaali tee minua onnelliseksi. Näitä kenkiä hypistellessäni mietin kuitenkin, onkohan asia sittenkään niin? Annan itselleni kuitenkin nyt pienen onnen hetken näistä kengistä, onhan ne vaan makeat! Uskottavuuteni vuorikiipeilijänä varmasti kasvoi tämän hankinnan myötä.

Tuletko sinä materiaalista onnelliseksi?

 

Aconcagua

Se nimihirviö, joka on työkaveiretteni keskuudessa saanut lempinimen Guacamole. Tämä onkin mielestäni hyvä lempinimi, se on huomattavasti helpompi muistaa kuin vuoren oikea nimi. Se myös muistuttaa minua toisesta rakkaasta harrastuksestani kokkailusta ja näin ollen onkin saatu taiottua lempinimei vuorelle, joka tuo samalla mieleen tuon syntisen hyvän herkun.

Se on seuraava kohteeni. Aconcagua tai Guacamole, päätä sinä kummaksi haluat sitä kutsua.

Aconcagua sijaitsee Chilen ja Argentiinan rajalla ja onkin korkeudeltaan Etelä-Amerikan korkein vuori. Tällä saavutuksellaan Aconcagua pääseekin ” Seven Summits” vuorien joukkoon, johon kuuluu jokaisen mantereen korkein huippu. Korkeudeltaan tämä vuori onkin jo huikeat 6962 metriä. Huipulla korkeusennätykseni tulisi menemään rikki reilusti edellisestä 6189 metristä.

Kuulin ensimmäisen kerran Aconcaguasta ensimmäisellä Nepalin matkallani. Vielä silloin pidin vuorta liian korkeana ja todella kaukaiselta haaveelta. Olin myös aloitettuani opiskelut päättänyt, että haen varmasti opiskelijavaihtoon. Sain tietää koulullamme olevan vaihtopaikkoja Buenos Airesissa. Päätökseni hakea Buenos Airesiin vaihtoon perustui pitkälti Aconcaguan olemassa oloon samassa maassa. Tässä vaiheessa minulla ei käytännössä ollut mitään muuta faktatietoa, vain mielikuvia siitä kaikesta, mitä Aconcagua on tai missä se on.

Harmikseni vaihtohakemuksessani kävi huonosti, en saanut paikkaa Argentiinaan. Kieltävä päätös oli iso takaisku ja vuorihaave tuntui olevan vain taakse jäänyt haave. Missattuani tämän kohteen hain vaihto-ohjelmaan Thaimaahan. Olin saanut paikan, ostanut lennot ja aloittanut henkisen valmistautumisen… Kunnes eräänä syyskuun iltana aikalailla vuosi sitten yksi viesti muutti suunnitelmat täysin. Eräs Argentiinaan lähtevistä opiskelijoista perui paikkansa ja minä olin ensimmäinen jonossa oleva opiskelija tähän paikkaan. Päätös oli helppo, olinhan haaveillut Aconcaguasta ja Argentiinasta. Peruin lentoni Thaimaahan ja ostin uudet Buenos Airesiin. Tämän jälkeen iski todellisuus.

Aikatauluni tässä kohtaa alkoi olla todella tiukka, budjetti liian tiukka ja suomalaisten matkatoimistojen tarjoamat retkikunnat eivät sopineet omaan aikatauluuni. Hautasin Aconcagualle kiipeämisen haaveet, mutta asetin vaihdolleni kolme tavoitetta: oppia mahdollisimman paljon espanjaa, nähdä Aconcagua ja saada yksi paikallinen ystävä.

 

Aconcagua sijaitsee Mendozan maakunnassa 16 tunnin bussimatkan päässä Buenos Airesista. Monet olivat suositelleet käymään Mendozassa ja mekin vaihtokavereiden kanssa päätimme suunnata melko alkuvaiheessa vaihtoamme tähän erityisesti hyvistä punaviineistä tunnettuun maakuntaan. Matka Mendozaan, josta tuleva kiipeilymatkanikin alkaa oli todella upea. Nautimme Mendozan viineistä, upeista vuorimaisemista, laskimme koskea, trekkasimme ja kävimme kylpylässä. Parhaiten mieleeni kuitenkin jäi tämän Aconcaguapäivän kokemukset.

Päätin, että tämän vuoren huipulla minä haluan seisoa. En olisi kuitenkaan arvannut sen mahdollisuuden tulevan näin pian. Tästä kiitos kuuluukin joulukuussa matkalle kanssani lähtevälle kiipeilykaverilleni, jonka kanssa tulen jakamaan teltan ja varmasti monen monta upeaa maisemaa, hetkiä ja epätoivon ajatuksia. Lopullinen päätös matkasta syntyi huhtikuussa, jolloin varasin lennot Mendozaan ja takaisin sekä varasin retkikuntapaikan kansainvälisestä retkikunnasta. Lähtölaskenta alkoi ja tänään tajusin, että jos kaikki menee suunnitelmien mukaan niin kolmen kuukauden päästä olemme Mendozassa.

Olen yhdellä sanalla innoissani.

MIKSI?

Istuimme Buenos Airesissa bussiin edessä 20 tunnin matka Iguazun vesiputouksille, jotka ovat muuten jollain luokituksella yksi maailman seitsemästä ihmeestä, ja puheeksi tuli tämä Vuorenvarma Suunnitelmani. Ystäväni kysyin fiksuna, että miksi? Ja aina seuraavaa miksi – kysymystä seurasi seuraava miksi? Keskustelu päättyi siihen, kuinka ihmiseltä täytyy kysyä viisi kertaa miksi, jotta pääsee jo melko syvälle siihen, miksi ihminen haluaa toteuttaa elämässään erilaisia haaveita.

Tässä viisi minun vastaustani siihen, miksi Everest.

Miksi?

 
Idea tähän suunnitelmaan sai sysäyksen ensimmäisellä Nepalin matkallani. Vuorilla on hyvä olla. Elämä on hyvin yksinkertaista, sillä vaelluksen aikana tarvitsee nukkua hyvin, syödä paljon ja kävellä. Elämä ja vaelluksella selviäminen perustuu oman kokemukseni mukaan siihen, kuinka hyvin näistä kolmesta asiasta selviytyy. Ja olen selvinnyt näistä tilanteista ilman suuria ylitsepääsemättömiä ongelmia.

Miksi?

 
Everest on maailman korkein paikka, minne ihmisen on mahdollista kiivetä. Se on mielestäni erittäin kiehtova ajatus: ihastella nyt maailman yhtä suurimmista vuoristoa Himalajaa paraatipaikalta ja vain nauttia sen sanoinkuvailettomasta kauneudesta.

Miksi?

 
Tämä projekti mahdollistaa minulle mielekkään matkustelun ennen itse päätavoitetta. Koen, että vuoret eivät kiipeämällä lopu ja nämä vuoret ennen Everestiä on myös itsessään yhtä tärkeitä välietappeja kuin tämä lopullinen tavoite. Tämä on hyvä syy matkustella, nähdä maailmaa hieman erilaisesta näkökulmasta. Vuorimatkojen jälkeen olen aina kokenut mieleni tulleen ravituksi uusilla maisemilla ja kokemuksilla.

Miksi?

 
Koen tarvitsevani tavoitteen. Mielestäni on helpompi toimia, kun minulla on selkeä tavoite. Nyt mieleni onkin vallannut vuoret ja asiat, jotka liittyvät siihen. Suhtaudun asiaan intohimoisesti ja koen saavani paljon myös henkisiä voimavaroja haaveilemalla vuorista ja Everestistä. Jo pelkän Everestin ajattelu aiheuttaa minulle sen ”kutkuttavan” tunteen vatsaan… Vähän samanlainen tunne kuin olisi ihastunut. Nämä haaveet ovat kasvattaneet henkisiä voimavarojani.

Miksi?

 
Yksi perimmäinen syy on se, että haluan näyttää itselleni ja muille, että minusta on tähän. Tämä ei ole mahdoton unelma, mutta todella kunnianhimoinen ja ymmärrän realiteetit siitä, että unelma tulee myös vaatimaan joitakin uhrauksia. Paljon asioita liittyy myös omaan motivaatioon. Motivaatio harjoitella, syödä terveellisesti ja hankkia tarvittavat taidot ja tiedot, joilla pärjätä vuorilla on erittäin kova. Motivaationi tehdä tätä projekti rakentuu näiden mainitsemieni tekijöiden varaan ja se rakentuu vahvasti halulle ylittää itseni.

Oletko ikinä itse miettinyt, mitkä ovat sinun viisi vastausta kysymykseen – miksi?