Kuinka kiipeilijä jaksaa huiputuspäivän?

Jaksaminen on yksi olennainen osa kiipeilyä. Täytyy pitää mieli kirkkaana ja jaksaa keskittyä tuntien ja tuntien ajan täysillä. Tulee hetkiä, jolloin on vaikeampaa ja toisaalta hetkiä, jolloin kiipeilyflow ottaa täyden vallan ja aika kuluu vain maisemia ihaillessa. Jaksamiseen vaikuttaa myös se, mitä kiipeilijä syö huiputuspäivän aikana. Polttoainetta päivään tuo eväät.

Valmistaudun aina huolella pitkään huiputuspäivään. Reppuun pakkaan kiipeilyvaljaat, jääraudat, kypärän, hakun, köyden ja taukotakin. Edessä on liikkumista jäätiköllä ja kivikossa kellon ympäri. Yksi olennainen asia päivän onnistumisessa on myös se, mitä pystyn tankkaamaan päivän aikana ja millaisilla eväitä pakkaan reppuuni.

arctis superfood

Arctic Superfood – Mustikka & Tumma suklaa

Energiaa on hyvä saada päivän aikana tasaisesti ja säännöllisesti. Tähän tärkeimpiä keinoja on pienten taukojen pitäminen päivän aikana ja se, että repusta löytyvät eväät ovat helposti syötäviä ja toisaalta mahdollisimman energiatiheitä. Tarvitaan järkevää energiaa, joka tarkoittaa minulle mahdollisimman luonnollista ja vähän prosessoitua ruokaa. Pääasiassa energianlähteenä toimii hiilihydraatit.

Huiputuspäivänä repustani löytyy paljon erilaisia eväitä, jotta energiatasoni on kunnossa koko päivän ajan. Energiapatukoita, karkkia, suklaata, pähkinöitä ja geeliä. Mahdollisuuksien mukaan myös leipää ja aina paljon juotavaa ettei nestehukka pääse yllättämään.

Energiapatukoissa suosin Arctic Superfoodsin -energiapatukoita, jotka tuotetaan Suomessa Lapin puhtaista raaka-aineista. Patukoissa maistuu suomalaiset tutut metsän maut kuten mustikka, puolukka, karpalo ja tyrni. Näiden lisäksi makuihin on lisätty kotimaisia raaka-aineita porkkanasta, kaurasta ja pellavasta.

arctic superfood eväspatukat

Kiipeilemässä Nigardsbreen -jäätiköllä

Vaikka en pelkää sokeria, niin näissä energiapatukoissa ei löydy ollenkaan lisättyä sokeria. Patukoiden sokerit tulevat luonnollisista lähteistä kuten hunajasta. Puhdasta energiaa, joka ei vain tuo hetkellistä sokeripiikkiä tekemiseen vaan toimii erinomaisesti pitkän ajan energianlähteenä kiivetessä.

Olen jahdannut jo muutaman vuoden ajan oikeanlaisia patukoita ja eväitä vuorille ja valehtelematta testannut kaikenlaisia juttuja. Yleensä proteiinipatukat eivät maistu ohuessa ilmanalassa niiden kuivan ja jauhoisen maun vuoksi ja taas monet patukat ovat mauttomia ja paljon erilaisia makeutusaineita sisältäviä sekoituksia. Herkkävatsaisena erilaiset prosessoidut ainesosat aiheuttavat myös oman jännityksensä ja haluan minimoida kaikki vatsavaivoihin liittyvät riskit vuorilla.

arctic superfood energiapatukka

Energiapatukka vuoren rinteellä Uranostindillä Norjassa

Patukoista löytyy neljä eri makua: mustikka & koivunlehti, tyrni & kuusenkerkkä, puolukka, karpalo & nokkonen ja mustikka & tumma suklaa. Olen nyt kesän aikana testannut näitä kaikkia neljää makua ja ehdottomasti suosikkini ovat mustikka & koivunlehti ja mustikka & tumma suklaa. Maut ovat hienostuneet ja selkeästi tunnistettavissa. Patukat ovat rakenteeltaan pehmeitä ja kosteista, jolloin ne eivät jää pyörimään suuhun vaikka en syöntihetkellä saisi erityisen paljon juotavaa.

Näissä patukoissa on 30 grammassa keskimäärin 130 kaloria ja patukoiden ainesosaluetteloa lukiessa ei tule vastaan kryptisiä poly- tai aspartaamiloppuisia sanoja. Kaikki ainesosat löytyvät joko kodin hyllyltä tai Suomen luonnosta. Kauran ansiosta patukoissa on runsaasti kuitua ja toisaalta paahdetut pellavansiemenet tuovat mukaan meille välttämättömiä omega-3 -rasvahappoja. Jotenkin siisteintä kaikesta kuitenkin on se, että marjat, joita patukoissa käytetään on kerätty suomalaisesta luonnosta.

arctic superfood energiapatukka

Uranostindiltä matkalla alas Norjassa

Testasin patukoita nyt Norjan reissullani ja söin joka päivä kaksi patukkaa. Lounaan yhteydessä toisen ja päivän päätteeksi jälkiruuaksi toisen. Vatsani kiitti patukoista ja toisaalta huomasin, että pienestä koosta huolimatta patukat pitävät hyvin nälkää. Energiaa vapautuu hitaammin ja oma toimintakyky kiivetessä pysyy tasaisena eikä ailahtele nopeiden karkkiövereiden johdosta.

Tykkään myös ajatuksena siitä, että kun lähden syksyllä Nepaliin melkein kuudeksi viikoksi, minulla on energiana muutakin kuin valkoisia sokereita tai suklaata. Näiden patukoiden avulla pystyn tasapainottamaan muuten yksipuolista ruokavaliota reissussa ja mahdollistaa kuitenkin välttämättömiä kuitujen ja rasvahappojen saannin.

arctic superfood energiapatukka

Evästauko Norjassa – Mustikka-maku

Reissussa kotifiiliksia tuo suomalaisen musiikin kuuntelu, suomeksi kirjoitetut kirjat ja Suomesta tuotujen eväiden syöminen. Baruntsen reissulle on suositeltu otettavaksi 2-5 kiloa omia eväitä mukaan, joten nämä patukat tulevat olemaan yksi osa tuote eväsmäärää. Parasta niissä tulee olemaan marjojen maku, joka pitää koti-ikävän loitolla pitkällä reissulla.

Nämä patukat olivat mukana Norjassa ja lähtevät mukaan ensimmäisen 7000 metrin vuoren huiputukseen mukaan syksyllä Nepaliin.

 

*Yhteistyössä Arctic Superfoodsin kanssa

 

Matkalla kohti Nuuksio Classic polkujuoksumaratonia

60 päivää ja tänään hiukan vähemmän ennen kuin Baruntsen reissu alkaa. Syksy tuo sen lisäksi myös muita urheilullisia tavoitteita. Olen menossa juoksemaan syyskuun ensimmäisenä päivänä elämäni ensimmäistä maratonia ja vieläpä polkujuoksumaratonia.

Syksystä lähtien on tullut juostua poluilla. Polvivammojen jälkeen poluilla on ollut turvallisen tuntuista juosta ja juokseminen on ollut mukavaa. Ei kipuja polvessa ja polvi on kestänyt juoksemista todella hyvin, yllättävänkin hyvin. Polkujuoksussa on yhdistynyt luonnossa liikkuminen, haastavuus ja toisaalta urheilullisuus. Poluilla vaeltaminen on oma lajinsa, mutta juostessa pääsee täysin omaan fiilikseen ja flowhun. Samalla poluilla juokseminen voi olla kortin kääntöpuolella kammottavaa ja todella raskasta.

Syksyllä tuli juostua Sipoossa, sitten Sipoonkorpi Trailin 21 kilometrin matkalla, keväällä juostiin Nuuksiossa pitkä polkujuoksulenkki, Repovedellä viikonloppu, heinäkuussa Kopparnäs Coast Traililla, viime viikolla Nuuksiossa pitkä lenkki ja tällä viikolla olen käynyt Keskuspuistossa juoksemassa.

Juoksemiseen on minulla sellainen jännä viha-rakkaussuhde. Ensimmäisen kerran päädyin poluille Suunnon kellon karttojen vuoksi: katsoin, missä olisi mahdollista päästä ulos ja pian olin juoksemassa kelloon piirretyn reitin avulla Sipoonkorvessa. Välillä juokseminen on upeaa ja mukavaa, mutta toisaalta se on viedä kropasta kaikki mehut.

nuuksio classic polkujuoksu

Nuuksio Classicille harjoittelemassa Keskuspuistossa

Yksi syy, miksi olen juoksemisesta oikeasti innostunut, on se kuinka polkujuoksu on myös harjoittelua vuoria varten. Tulee oltua haastavassa maastossa juoksemassa, opeteltua liikkumista kivillä, kallioilla ja poluilla ja lähemmäs luontoa on vaikea päästä jokaisena arkipäivänä.

Polkujuoksu tarjoaa myös mahdollisuus arkipäivien seikkailuille. Keskuspuisto on ihan Helsingin keskustassa ja arkena on mahdollista lähteä lähipoluille juoksemaan. Toisaalta polkujuoksu avaa mahdollisuuksia lähes missä tahansa Suomea. Reittejä riittää ja upeita maastoja löytyy käytännössä kaikista kaupungeista.

nuuksio classic polkujuoksu

Keskuspuistossa lenkillä

Päätin ilmoittautua maratonille hiukan ystäväni Kaisan innoittamana, sillä hän ilmoittautui ensin. Mietin pitkään, että hitto vie, enhän minä ole mikään maratoonari tai juoksija ja pian olinkin jo ilmoittautunut. Maratonista tulisi testi, mitä kroppa kestää ja oikeanlaisella valmistautumisella uskoisin selviytyväni tulevasta juoksusta.

Nyt viime viikkojen aikana on sitten tullut käytyä poluilla ja olen pyrkinyt juoksemaan vähintään pari kertaa viikossa. Tarkoitus on selvitä säällisessä ajassa kotiin kilpailusta ja päästä tekemään päivän paras suoritus. Kärkijuoksijat menevät todella kovaa, lähes käsittämättömän kovaa vauhtia, joten mitään aikatavoitetta ei suoraan ole. Toki toiveita kuuden tunnin alituksesta löytyy, mutta päivän kunto täytyy olla kohdillaan ja valmistautumisen mennä nappiin.

nuuksio classic

Testaamassa uusia vaatteita Keskuspuistossa – Nuuksio Classic maratonia varten

Välillä on kauhunsekaiset fiilikset, mitä tässä on taas tullut tehtyä. Toisaalta olen innoissani, mutta kyllä joka päivä jännittää myös tuleva juoksu enemmän ja enemmän. Nyt tulevat viikot sisältävät vielä treenejä, mutta ennen maratonia tarkoitus on rauhoittua, huoltaa kehoa ja palautua kunnolla.

Koko ajan on pääfokus tietenkin Baruntsen reissussa ja mitään turhia riskejä en aio ottaa sen suhteen, että reissu vaarantuisi. Sen vuoksi olen ottanut juoksemisen nyt rauhassa ja pyrkinyt lisäämään maltillisesti juoksukilometrejä viikko viikolta lisää. Ensisijainen tavoitteeni on kuitenkin myös pitää hauskaa ja nauttia tekemisestä.

60 päivää Baruntselle – mitä mietteitä?

Tupsahti tuossa Summit Climbin kirje sähköpostiin: 60 päivää Baruntsen retkikunnan alkuun. Kuulostaa pitkältä ajalta, mutta aika tulee menemään todella nopeasti. Millaisia mietteitä tuleva matka aiheuttaa?

Valmistautuminen

Valmistautuminen on mennyt hyvin. Olen tosi tyytyväinen, kuinka hyvin olen päässyt treenaamaan talven ja syksyn aikana. Keväällä ja alkukesästä myös tein 10 viikon voimaharjoittelujakson, jossa voimaa tarttui aika mukavasti.

Kirjoitin treeneistä ja siitä, millainen suunnitelma minulla on niiden suhteen. Totuudenmukaisesti olen hiukan tehnyt eri asioita, mitä suunnittelin. Maantiepyörän ostaminen on tehnyt sen, että olen pyöräillyt aika paljon viime viikkojen aikana. Tämän lisäksi on tullut juostua poluilla ja tehtyä kaikenlaista mukavaa ulkoaktiviteettia. Norjan reissu oli myös omalta osaltaan erittäin hyvää treeniä.

Valmistautumista on ollut myös henkisellä puolella, sillä muistan viime kesän olleen niin synkkää aikaa, etten oikein uskonut itseeni kiipeilijänä. Vastoinkäymiset olivat vieneet intoa, elämänjanoa ja tuntui, että kriisi toisensa jälkeen vain tuli ja polki itsetuntoa alaspäin. Itkin, etten ole mikään kiipeilijä.

Nyt kun takana on hyvää, ehjää valmistautumista, niin myös itsetunto on kasvanut. Usko omiin taitoihin on parempi kuin koskaan, sillä onnistunut Kilimanjaron huippu, jäätikkökurssi Seattlessa, kiipeilyt Coloradossajäätikkökurssi Norjassa ja kiipeilyt Suomessa ovat vain entisestään kasvattanut itsetuntoa tulevalle matkalle.

baruntse

Nepalissa 2014 – seuravaaksi Baruntselle

Olen myös oppinut viimeisen vuoden aikana ihan valtavasti itsestäni, mutta myös teknisistä taidoista. Lepäämisen merkityksestä, harjoittelun monipuolisuudesta, ihan teknisistä kiipeilytaidoista lähtien oman taidot ovat syventyneet ja koko ajan on ollut mielessä se, että näiden asioiden pitää tukea mun tavoitetta seisoa Mt. Everestin huipulla.

Rönsyily on myös vähentynyt, vaikka sitä edelleen on. Rönsyilyllä meinaan sellaisen järkevän fokuksen kadottamista ja vääriin asioihin keskittymistä. Välillä unohtuu, että mikä olikaan tärkeintä. Oliko sillä väliä, että monta grammaa sinkkiä saan päivässä jos laiminlyön jatkuvasti yöunia? Tai monta leukaa pystyn vetämään jos peruskuntoni on huonossa kunnossa? Tai onko aika kaikkeen pakko sanoa kyllä, aina ei välttämättä ole järkevää kilpailla vaan välillä voi vain relata. Tätä joudun muistuttelemaan mieleeni aika usein ja kysymään, että miten tämä minun toimi vie mua tavoitetta kohti ja hyödynkö tästä.

Olen kyllä tyytyväinen siihen pisteeseen, jonka olen nyt saavuttanut. Tässä on siis tasan kaksi kuukautta vielä aikaa treenata ja toisaalta aion levätä kunnolla ennen reissua, jotta saan itsestäni kaiken mahdollisen irti sitten Nepalissa.

Hoidettavia asiat

Tämän päivän sähköposti toi myös tullessaan paljon tehtävää ja hankittavia asioita. Pitää päivitellä The North Facen kanssa varusteita, hankkia neljän kilon edestä eväitä, kuivamuonaa yläleiriin ja miettiä, mitä kaikkea ostoslistalta vielä puuttuu.

Olen pohtinut tässä kunnollisen aurinkokennon ostamista, jonka avulla hoituisi akkujen lataaminen reissussa. Tämän lisäksi tiettyä elektroniikkaa tekisi mieli ostaa kuten esimerkiksi kameran vakauttaja ja parempi kamera. Isoja investointeja ja katsotaan, mihin kaikkeen riittää paukut rahapussissa.

Baruntsen kiipeäminen

Baruntsen huippu 2014 vuodelta

Näiden lisäksi retkikunta vaatii lääkärintodistuksen, että olen ymmärtänyt, mihin olen lähdössä ja olen tarpeeksi terve tekemään tämän. Näiden lisäksi retkikunta vaatii todistuksen matkavakuutuksesta, passin kopion, passikuvan ja lomakkeen, josta löytyy kaikki tietoni. Paperihommia ja juuri tällä viikolla täytin uuden passin hakemuksen.

Näiden lisäksi yksi iso päivitettävä asia on tietenkin lääkevarastot ja apteekin puolittainen tyhjennys on taas edessä. Pitää varautua kaikenlaiseen ja kaikkeen, joten ensiapupakkauksesta tulee löytymään vaivaan kuin vaivaan lääkettä. Toivottavasti suurin osa jää käyttämättä.

Yleinen fiilis reissusta

Yleinen fiilis reissuun lähtemisestä on ihan huikea. On ollut paljon tekemistä tässä kesän aikana ja aika on hujahtanut ihan super nopeasti. Käytännössä joka viikonloppu on ollut tekemistä ja kotona ei ole juuri tullut oltua. Nyt huomaa, että tauko viikonloppureissaamisesta tekisi ihan hyvää.

Tuo päätön ja välillä aika kovatahtinenkin meno on aiheuttanut sen, että välillä on unohtanut olevansa lähdössä. Aika menee ihan siivillä ja tajuaa, että vitsit, kohtahan sitä tässä mennään. Hoidettavien asioiden lista on pitkä ja ajatukset, että sehän on vasta syksyllä, ovat pinnalla ja pian ymmärrän, että syksyhän on melkein täällä.

baruntse nepal vuorikiipeily

Nepalista 2014

Vuoret ovat kyllä mielessä ihan päivittäin ja mietin myös Baruntsea joka päivä. Harrastuksesta on tulossa työ ja päiväni kyllä sisältävät paljon fiilistelyä vuorista. Ensi vuoden reissut ovat suunnitteilla ja sponsorihakemukset käyvät kuumana.

Niinä hetkinä kun havahdun, että olen lähdössä, tulee perhosia vatsaani. Oikeasti olen suunnitellut tätä matkaa kaksi vuotta ja nyt viimein se on lähempänä kuin koskaan ja se on lähempänä joka päivä. Fiilis, että tulen viettämään reilut viisi viikkoa vuorilla, on viedä mennessään ja tuntuu ihan käsittämättömän upealta päästä reissuun. Vaikka tänä vuonna on jo upeita reissuja takana, niin tätä olen kuitenkin odottanut eniten. 60 päivää ja lähtö Helsingistä odottaa.

 

Saariston Rengastie – pyöräretki Suomessa

Kävin ajamassa juhannuksen jälkeen Puumalan Saaristoreitin Mikkelin lähellä Puumalassa. Minulla oli kesäkuun lainassa ystävän maantiepyörä ja silloin tuli ajeltua aika paljon pitkiäkin lenkkejä. Tämän jälkeen jäin pohtimaan oman pyörän ostamista ja ennen Norjan jäätikkökurssia, sitten löysin tarjouksesta pyörän, joka lähti mukaan kaupasta.

Pyöräily on aina ollut minulle melko helppoa ja kilpauintiuran jälkeen kävin monta kertaa viikossa spinningissä. Pyörä on aina liikkunnut suhteellisen kevyesti ja pyöräily ei ole aiheuttanut juuri mitään kiputiloja kroppaan. Polvileikkausten jälkeen olen polkenut omalla pyörälläni paljon sisätiloihin asetettavan pyörätelakan avulla ja kuntouttanut jalkaani sillä tavalla.

Oli aika arvattavaa siis, että lainatessani pyörää tykästyisin maantiepyöräilyyn. Pyöräillessä pystyy taittamaan melko pitkiäkin matkoja ja siistiä on se, miten matka taittuu lihasvoimalla. Pyörällä on tullut käytyä Helsingistä Porvoossa ja Lahdessa pyöräretkellä. Viime viikonloppuna suunnattiin sitten kohti Turkua ja Saariston Rengastietä.

Pyöräily on myös siinä mielessä mahtavaa, että pyörän avulla pystyy tekemään pitkäkestoisia peruskestävyysharjoituksia ja sykkeet eivät pomppaa heti taivaisiin. Nämä harjoitukset toimivat siis erinomaisena valmistautumisena Baruntsea varten. Uskon, että peruskestävyysalueeni on paremmassa kunnossa kuin aiemmin, kiitos siitä kuulu myös pitkille pyöräretkille.

Reittisuunnitelma

Reittisuunnitelma lähti liikkelle siten, että ensin haaveena oli mennä Ahvenanmaalle pyöräilemään. Pian kuitenkin selvisi, että lauttamatkoineen ja siirtymisien kanssa Ahvenanmaa olisi hiukan liian kunnianhimoinen retkikohde viikonlopuksi. Googlen avulla sitten selvittelin, että mikä olisi hyvä reitti, jossa pääsisi polkemaan pitkää matkaa ja toisaalta nauttimaan maisemista.

Näillä kriteereillä päädyin sitten Turun suuntaan ja saaristoreitille, jossa olisi pyöräiltävää 183 kilometriä. Tavoitteena oli päästä polkemaan Saariston Rengastie, myös pieni rengasreitti on mahdollinen. Matkalla olisi useita losseja ja niiden aikataulun sovittaminen pyöräilyvauhtiin oli myös oleellisessa osassa reitin suunnittelua.

saariston rengastie

Matkalla Kustaviin Saariston rengastiellä

Koska olin liikenteessä maantiepyörällä, yöpyminen täytyisi hoitaa jollain muulla tavalla kuin teltassa. Vaihtoehtoja oli erilaiset majatalot, tuttavat ja hotellit. Pian muistin, että perhetuttumme, joita en ollut vuosiin tavannut, asuvat Kaarinassa ja kaupunki sattuisi aivan reitin varrelle. Tämän jälkeen tutkin karttaa lisää ja tajusin, että Kaarinasta on mahdollista ajaa Helsinkiin. Kilometrejä tulisi Saariston rengastiestä ja ajosta Kaarinasta Helsinkiin reilut neljä sataa.

Pyöräretken ensimmäinen päivä

Pyöräretki lähti liikkeelle siitä, että varasin junaliput Helsingistä Turkuun, josta sitten hypättäisiin pyörän selkään. Vinkkinä muuten pyörän kanssa junailuun, liput kannattaa varata ajoissa, sillä junissa on rajallinen määrä pyöräpaikkoja ja kaksi viikkoa aiemmin perjantai-iltapäivän junat olivat täynnä ja otimme yhden jälkeen Helsingistä lähtevän junan Turkuun.

Pyöräretkelle kannattaa uskaltaa lähteä mahdollisimman kevyellä varustuksella, sillä tarvittavia vaatteita on vähän. Pyöräilyvaatteet ovat päällä ja illaksi tarvitsee kevyet vaihtovaatteet. Kosmetiikasta välttämättömyyshyödykkeet eli deodorantti ja hammasharja vain mukaan. Loput tavarat saisi ostettua matkalta tai todennäköisesti huomaisi, että repun tavaroista ei ole tullut käytettyä suurinta osaa. Tavarat kulkivat pyöräilypaidan taskuissa ja pienessä pyörän satulatankoon kiinnitettävässä laukussa.

saariston rengastie turussa

Söpöt majatalot Peterzensin rannassa

Turusta hypättiin siis pyörän selkään ja lähdimme ajelemaan kohti Kustavia. Kustavista oli varattuna ensimmäiselle yölle Peterzens-nimisestä venesatamasta pieni mökki majoitukseksi. Turusta Kustaviin matkaa tuli ensimmäisenä päivänä 90 kilometriä ja välillä tuuli painoi todella kovaa vastaan ja tuntui, että sai polkea ihan tosissaan.

Tiet olivat todella hyvässä kunnossa ja pääasiassa poljettiin maalaismaiseman läpi peltojen vieressä ja tie mutkitteli ajoittain ylös ja alas. Ohitettiin muutama jylhempi silta ja kyllähän meri tuo oman fiiliksen jos vertaa vaikkapa Puumalan saaristoreittiä.

Peterzens on todella sympaattinen satama ja suosittelen paikassa yöpymistä. Mökki oli pieni ja jokaisessa mökissä oli oma vessa, mutta suihkut ja saunat olivat sataman asukkaille yhteiset. Ravintolasta sai kohtuuhintaista illallista ja Toast Skagen -leivät maistuivat erityisen hyvältä pyöräilypäivän jälkeen.

peterzens majatalo

Onnellinen syöjä ensimmäisen päivän jälkeen

Illalla uni maistui ajoissa ja aamulla syötiin vielä Peterzensillä aamiainen ja lähdettiin kohti päivän ensimmäistä lossia, joka lähti kilometrin päästä 10 aikaa aamulla.

Pyöräretken toinen päivä

Toisena päivänä oli edessä reilun 100 kilometrin päivä, jonka aikana ylitettäisiin Saariston Rengastie pyörällä ja matkaan mahtuisi useampi lossimatka. Lossit kestivät tunnista muutamaan minuuttiin ja varsinkin alkumatkan losseihin oli tärkeää ehtiä, sillä niillä oli tarkempi aikataulu.

Aamu alkoi sateella ja sääennuste lupasi sadetta käytännössä koko päiväksi. Vähän kauhistutti, että miten päivä tulee menemään, mutta säätä kun ei voi pyöräilyssä tai vuorilla valita, on vain mentävä siinä säässä joka kohdalle sattuu. Oma rajani pyöräilyssä menee siihen kohtaan, että ukkosella en aja.

Lossiaikataulu on suunniteltu siten, että pyörällä ajettaisiin 16 km/h, joka on maantiepyörälle melko leppoinen ajeluvauhti. Toinen tapa kiertää reittiä on optimoida omaa ajoa siten, että ajaa autojen kanssa samaa vauhtia. Tähän toiseen tapaan on mahdollista päästä, mutta on hyvä tiedostaa, että se vaatii kovaa ajoa muutamassa kohtaa.

Ensimmäiset neljä lossinväliä vaati kovaa tempoajoa ja vieläpä kaatosateessa. Välillä tuntui, että onkohan sitä uimassa vai pyöräilemässä. Kovin veto oli 12 kilometriä pitkä pätkä Mossalan ja Houtskarin välille, joka täytyi vetää täysiä, jotta ehdimme pitkään lauttaan. Muuten odotusaikaa sateessa olisi tullut 1.5 tuntia ja siinä ajassa olisi ehtinyt todennäköisesti tulemaan melko kylmä. No ehdittiin tempoajolla lauttaan.

saariston rengastie

Lossimatkalta sateen ja tempoajon jälkeen

Kovat vedot päivän alkuun sai minut väsähtämään ja Galtbyn satamassa pidimme tauon, jonka aika tuli syötyä kevyt lounas. Tästä eteenpäin myös aurinko alkoi paistamaan, joten päivän fiilis tyhjistä reisistä huolimatta alkoi parantumaan. Sovittiin, että edetään tästä rauhallisesti kohti Kaarinaa.

Päivän viimeinen pidempi ajomatka Nauvosta Kaarinaan oli melko raskas, sillä tie alkoi olla paikoitellen melko mäkistä ja maantieltä täytyi siirtyä pyörätielle, joka mutkitteli tien toiselta puolelle toiselle ehkä kilometrin välein. Kaarina kuitenkin lähestyi kilometri kerrallaan ja perille pääsimme kuuden aikaa illalla.

Jännitti mennä kylään perhetutuille, joita en ollut nähnyt vuosiin, mutta muistot kyllä pitivät hyvin paikkansa. Oli vastaanotettu olo, tarjottiin heti juotavaa ja suihku. Ilta sujuikin mukavasti ruokapöydän ääressä ja vaihtaessa kuulumisia.

Pyöräretken kolmas päivä

Takana oli jo 200 kilometriä ajoa, reidet tyhjänä ja pylly hellänä. Edessä olisi toiset mokomat pari satasta. Aamulla nukutti pitkään, yö oli selkeästi viileämpi kuin aiemmin ja yöllä ei herännyt helteeseen. Syötiin hartaudella aamiaista ja ei pidetty kiirettä Helsinkiin.

Lähimme matkaan 11 aikaa aamupäivästä ja pian olimmekin taas maantiellä. Mutkiteltiin Paimion kautta pieniä maanteitä ja seuraavaksi kiintopisteeksi oli valittu Fiskars, jossa oli tarkoitus nauttia lounasta. Minulla oli edellisenä päivänä kipeytynyt oikea takareisi ajamisesta ja jouduin jopa ottamaan buranan aamulla. Ensimmäisen 20 kilometrin jälkeen oli aika toivoton olo: otin buranan ja suolatapletin ja matkaa jatketttiin pikku hiljaa.

Reitti Paimiosta Saloon ja Fiskarsiin sisältää pitkiä nousuja. Ei mitään todella jyrkkää, mutta nousua kertyy salakavalasti ja poljinta saa pyörittää ihan tosissaan. Toki nousujen päälle oli myös pitkiä laskuja, jolloin pääse lepäilemään ja nautiskelemaan vauhdista.

saariston rengastie

Auringostakin päästiin nauttimaan matkan varrella

Syötiin Fiskarsissa ihan kunnon lounas, joka oli aikalailla merkittävä tekijä loppumatkaa varten. Lounaan jälkeen pääsimme 51-tien alkuun ja reitti alkoi muuttumaan kunnon maantieksi, jossa pääsi ajamaan koviakin pätkiä leveällä pientareella. Tuntui, että lounas ja kunnon paussi puolessa välissä matkaa auttoi ja reisikipu oli poissa ja päästeltiin ihan koviakin kymppejä kohti Helsinkiä.

Matka Espoosta Helsinkiin olikin sitten päivän hitain ja ei niin siisti. En oikeasti tykkää yhtään ajaa kaupungissa lukkopolkimilla, sillä sen tuntuu vaaralliselta ja sitähän se kyllä on. Tuli nyt kuitenkin ajettua kilsojen vuoksi ja kotiin päästessä mittari näytti reilua 400 kilometriä.

Olin yllättynyt, kuinka rankka reissu oli. Ajattelin, että tuollaisen matkan ajelee kuka vain ja milloin vain. Vähintäänkin kaikki, ketä minä tunnen ja vieläpä huomattavasti kovempaa. Kolotti takareiteen, selkään, joutui säätämään satulaa, vaihteita ja ajoasentoa. Pylly oli myös kovilla, mutta ei ehkä niin kovilla kuin odotin.

Taas kerran korostui se, että taukoja ja energiaa on saatava mahdollisimman tasaisesti ettei isoja romahduksia pääse tulemaan. Sade ei haitannut ajamista juuri yhtään ja tavaraa oli tarpeeksi vähän mukana, mitään ei kaivannut. Varusteet ja pyörä toimi juuri niin kuin pitikin. Maisematkin olivat upeat ja onhan meillä todella uniikki saaristoreitti, jossa monet eivät käy ikinä. Matkalta löytyy kahviloita, ravintoloita, majapaikkoja, shoppailtavaa ja nähtävää hitaaseen nautiskeluun ja toisaalta maantietä kovaa ajoa vaativille ihmisille. Iso suositus myös tälle pyöräilyreitille!

 

Meikon ulkoilualue

Kaipaatko luontoon? Sinulla tai minulla ei kuitenkaan ole arkisin aikaa lähteä kaupungista pitkälle? Seuraavaksi olisi siis erinomainen retkikohdevinkki tarjolla, jonne voi lähteä Helsingistä päiväretkelle. Miksei yön ylikin.

Kävimme kuvaamassa Fit-lehden juttuun kuvat Meikon ulkoilualueella, josta en ollut kuullut ennen valokuvaajan kertoessa minulle paikasta. Tällä viikolla käytiin ystävän kanssa myös viettämässä maanantai-iltaa Meikossa ja uimassa sen erityiskirkkaassa järvivedessä.

Mikä ihmeen Meiko?

Meikon ulkoilualue on Kirkkonummella ja sinne pääsee sekä autolla että julkisilla kulkuneuvoilla melko lähelle. Lähin juna-asema on Kirkkonummen junapysäkki ja sieltä on seitsemän kilometriä ulkoilualueen alkuun. Autolla pääsee parhaiten pelipaikalle, kun nakkaa navigaattoriin osoitteeksi Korsolammintie 31, 02400 Kirkkonummi.

Meiko on luonnonsuojelualue, jossa voi liikkua merkattuja reittejä kuten Meikonkierroksen ja Kuikankierroksen läpi. Reittejä pystyy tekemään useamman putkeen ja polut on hyvin merkattuja. Reiteiltä löytyy puuvessoja, nuotiopaikkoja ja upeita kallioita, joilla on kiva pysähtyä ihailemaan maisemia. Ilman reittejäkin toki pääsee liikkumaan ja Meikossa voi hyvin harjoitella esimerkiksi suunnistamista, sillä järvistä saa hyviä kiintopisteitä.

meikon ulkoilualue

Meikossa lepäämässä riippumatossa

Mitä Meikon ulkoilualueella kannattaa tehdä?

Meiko on ulkoilumahdollisuuksien mekka, sillä alueelta löytyy mahdollisuuksia kalliokiipeilyyn, swimrun-treeneihin, polkujuoksuun, vaeltamiseen ja uimiseen. Kuulemma myös vapaasukellus onnistuu, sillä järvien vesi on poikkeuksellisen kirkasta. Täällä ei outdoor-ihmisellä käy aika tylsäksi.

Me olimme maanantaina vain relaamassa. Vaihtoehto siis tämäkin ja vaikkapa perheen kanssa iltapäivän picnic ei ole ollenkaan huono vaihtoehto sekään. Otettiin riippumatot mukaan, uitiin, vähän käveltiin ja syötiin eväitä rauhassa ilta-auringon paahtaessa rannalle. Nukuin iltapäikkärit riippumatossa ja tuntui kuin olisi ollut viikonloppu. Ei kiire mihinkään, aurinko lämmitti ja uiminen viilensi mukavasti. Täydellinen lepopäivän aktiviteetti.

meikon ulkoilualue

Meikon ulkoilualueella uimassa

Katsoin kuitenkin mielenkiinnosta Suunnon Movescount -kartoista, millaisia polkujuoksutreenejä Meikossa olisi mahdollista tehdä. Pari kymppiä saisi helposti poluilta kasaan ja pätkät, jotka kävelimme maanantaina oli hyvää ja juostavaa polkua. Täytynee siis palata Kirkkonummelle myös juoksemaan.

Vaikka kyseessä oli lepopäivä, teki heti mieli katsoa vähän reittejä ja mietin jopa lakin ja lasien ottamista mukaan, jos vaikka vähän kävisi uimassa pidemmän matkan. Onneksi jätin kamat kotiin ja nautin vain olemisesta. Edellisen viikonlopun Kopparnäs Coast Trail -polkujuoksukilpailu oli vielä sen verran tuoreena mielessä, että teki mieli vain olla.

meikon ulkoilualue

Meikonjärvessä uimassa

Lähdimme illan tullessa takaisin kotiin ja päivittelimme, että olisi pitänyt ottaa sellaiset tavarat mukaan, joilla olisi voinut olla yötä Meikossa. Vähän eväitä enemmän ja ehkä kevyt makuupussi yötä varten. Täällä voisi jopa viettää arkiöitä, koska oltiin kuitenkin niin lähellä Helsingin keskustaa.

Suosittelen Meikon aluetta, sillä sieltä löytyy ulkoilmaihmiselle aktiviteetteja ja pääsee samalla irtautumaan arjesta ihan eri tavalla kuin kaupungin hälinässä. Tästä tulee varmasti yksi minun suosikkipaikkojani tulevien kuukausien aikana. 

Ehdottomasti suositusten arvoinen retkikohde!

Kopparnäs Coast Trail -polkujuoksukilpailu

Viime lauantaina 28.7. järjestettiin ensimmäistä kertaa Kopparnäs Coast Trail -niminen polkujuoksukilpailu Siuntiossa. Ilmoittauduttiin mukaan kilpailuun jo jokunen tovi sitten ja ajatuksissa oli mennä juoksemaan vähän pidempi lenkki ja kilpailu vielä ennen syksyn Nuuksio Classic maratonia.

Olin tullut Norjasta saman viikon maanantaina ja olimme viimeisenä ennen kotiin paluuta tehneet kaksi pidempää kiipeilyä ensin Uranostindin huipulle ja sitten Store Smorstabbtindin huipulle. Norjasta ajettiin kauheeta kyytiä Ruotsiin ja sieltä yölautalla Suomeen. Jotta aika oli optimoitu ihan tappiin, niin menin tietysti suoraa lautalta myös töihin maanantaina.

kopparnns coast trail polkujuoksu

Tunnelmat ennen lähtöä -nauratti

Aika haipakkaa siis oli viikon ohjelma ja sitten vielä päälle tavaroiden purkaminen, huoltaminen ja vähän pitkäksi venyneet palauttelulenkit. Laiminlöin oikeastaan täysin palautumisen reissusta ja tuleva juoksukisa viikonloppuna alkoi jo torstaina lähinnä ahdistamaan. Tukkoinen olo kropassa, todella kuuma päivä ja hellettä tiedossa sekä vähäiset juoksukilometrit viime viikoilta lähinnä kauhistutti tulevaa kilpailua varten.

Koska Kopparnäs Coast Trail voitti juuri Suomen kauneimman polkujuoksureitin äänestyksen, olisi tuntunut tuhlaukselta jättää menemättä tapahtumaan. Päätin, että menen retkeilemään ja tulos tulee olemaan, mitä sitten se on. Olinhan kuitenkin itse vähän aiheuttanut omalla säätämisellä huonon valmistautumiseni.

Lauantai sitten koitti ja lähdimme hyvissä ajoin Helsingistä matkaan. Ajomatkaa keskustasta tulee noin 50 kilometriä kisapaikalle, jossa autot parkkeerattiin kahden kilometrin päähän lähtöpaikalta. Siinä käppäiltiin rauhassa lähtöpaikalle, haettiin kisalaput ja valmistauduttiin lähinnä varjossa tulevaan koitokseen.

Ilmoittautuminen nopeimpaan lähtöryhmään osoittautui myös hienoiseksi virheeksi, sillä kovat juoksijat tietenkin lähtivät melkoista vauhtia heti lähtömerkistä. Lähtöryhmän hännille jääminen tosin mahdollisti sen, että pääsi heti alusta asti juoksemaan täysin omaa juoksuaan.

Reitti alkoi hiekkarannalta, jossa juostiin noin 100 metriä. Heti tämän jälkeen siirryttiin kapeammalle metsäpolulle ja aika pian rantakallioille. Eikä mikään ihme, miksi reitti on äänestetty Suomen kauneimmaksi: rantakalliolta avautui upeat maisemat merelle, aurinko paahtoi kuumana ja kalliolla paineltiin yllättävänkin kovaa vauhtia eteenpäin. Kalliota juostiin alkumatkasta noin neljä kilometriä ja välillä poikettiin isolla hiekkatiellä ja taas palattiin kallioille.

Ensimmäinen huoltopiste oli seitsemän kilometrin kohdilla ja otin ensimmäisen geelin tässä kohtaa. Tuntui, että kroppa kiehuu sisältä päin ja otin pari vesimukillista, jotka kaadoin vaan päälleni huollossa. Olin kurkannut sykemittaria kolmannen kilometrin kohdalla ja sykeluvusta 200 tiesin, että alkumatkan vauhti oli liian kovaa.

kopparnns coast trail

Fiilikset tuskaisen kisan jälkeen

Huoltopisteeltä sitten jatkettiin isompaa hiekkatietä ja takaisin kalliolle, josta ensimmäisen kympin kohdalla palattiin lähtöviivan tuntumaan. Ensimmäinen kymppi oli takana ja tiesin reittikuvauksesta jo etukäteen, että se oli myös nopeampi kymppi. Tästä alkaisi sitten hitaampi lenkki kapealla metsäpolulla. Olo oli aikalailla uupunut, juoksu takkusi ja tuntui suorastaan kammottavalta.

Päätin kympin kohdilla, että juoksen koko matkan, vaikka teki välillä mieli kävellä. Juoksen vaikka ihan hitaasti ja yritän nautiskella reitistä ihan rauhassa. Oli kuuma ja tarkoituksena ei kuitenkaan ollut esimerkiksi pilata tämän viikon treenejä repimällä kaikkea irti selkärengasta kilpailusuoritukseen. Hoin itselleni, että muista mikä on tavoite ja muista, että nyt ei kannata loukkaantua vaan suorittaa järkevästi.

Tämä päätös helpotti oloa tosi paljon, sillä päästin nopeampia edelle, söin seuraavalla huoltopisteellä 14 kilometrin kohdilla geelin ja jatkoin omaa hidasta hölköttelyä poluilla. Takalenkki eli viimeinen kahdeksan kilometriä kulki kapeaa metsäpolkua, joka ei varmaan lauantain juoksijoiden tamppaamisen jälkeen ole niin kapea, jossa välillä hypittiin kaatuneiden puiden yli. Ei mahdottoman vaikeaa polkua, mutta selkeästi hitaampaa kuin ensimmäisellä kympillä.

Viimeinen pari kilometriä olikin aikamoista taistelua, sillä poluilta palattiin taas aivan rannan tuntumaan ja kallioille, joissa kuumuus oli aivan eri luokkaa kuin metsän keskellä. Ja tuntui muuten tosi pitkiltä kilometreiltä, mutta pääsin maaliin ja mereen vilvoittelemaan. Aika 18 kilometrin kilpailussa oli 2:10 ja maalissa olin onnellinen, että en kävellyt ja viilennys odotti heti mereen pulahtaessa.

Olin kyllä vaikein kisa sitten hetkeen, mutta sehän on elämää ja urheilua. Välillä näitä tulee ja olin vähän osannut odottaa tuloksen tasoa edellisten viikkojen menojen perusteella. Vaikka haluaisin sanoa, etten ole pettynyt, niin vaikeaahan se on ja toisaalta merkki siitä, että asiasta kuitenkin vähän välittää. Viimeisen vuoden aikana kaikki tapahtumat, joissa olen käynyt, on onnistunut hyvin ja olen pystynyt venymään joka kerta jopa parempiin tuloksiin, mitä olisin arvannut. Olin tyytyväinen Sipoonkorpi Trailin aikaan ja triathlonin perusmatkaan.

Tämä kilpailu oli myös erittäin hyvä muistutus levon tarpeesta ja siitä, että tapahtumien ahnehtiminen ei myöskään kannata. Joka viikonlopulla olisi mahtavaa tekemistä, mutta jossain kohti kannattaa miettiä, viekö kaikki nämä tekemiset alkuperäistä tavoitetta eteenpäin. Olen kyllä tyytyväinen, että tuli juostua pidempi lenkki ja kokeiltua, että miltä oikeasti urheilu helteessä tuntuu.

kopparnns coast trail

Uimisen jälkeen jo hymyilytti

Kopparnäs Coast Trailin reitti sen sijaan oli juuri niin upea, mitä olin ajatellut. Rantakalliot, metsäpolku ja vain vähän hiekkatietä kruunasi kyllä reitin. Erityisen paljon mieltä lämmitti se, että kilpailun reitti oli erinomaisesti merkattu. Kertaakaan ei tullut tunnetta, etteikö olisi tiennyt, mihin pitää seuraavaksi mennä. Järjestäjät olivat onnistuneet siis täydellisesti reitin merkkaamisessa ja huoltopisteillä oli riittävästi juotavaa ja kannustusta myös tarjolla.

Reitti pääsee kyllä myös omalla listalla erittäin korkealle ja voin lämpimästi suositella kilpailua kaikille. Fiilis oli mukava ja maalialuueella kannustus kuului. Alueella ei ollut vesivessoja, mutta kenttävessat ja tavaroiden säilytys oli silti onnistuttu hoitamaan tyylikkäästi ilman, että niitä edes jäi kaipaamaan. Täysi kymppi suoritus siis järjestäjiltä, kiitos vielä!

 

Juttu Retkipaikka.fi-sivustolla

Olin viime viikolla iloisesti yllättynyt, kun Retkipaikka.fi -sivuston Jonna Saari laittoi viestiä ja kysyi, että olisinko kiinnostunut haastettaluun kuukauden blogisuositusta varten.

No tietenkin olin ja meillä oli oikein mukava juttutuokio Jonnan kanssa viime viikolla. Sain jutun käsiini ja voi vitsit, kyllä olin imarreltu!

retkipaikka.fi

Retkellä Norjassa ja tulevia retkiä suunnittelemassa

Jonnan kirjoittaman jutun Retkipaikka.fi -sivulta löydät tästä linkistä.

Aurinkoista maanantaita kaikille ruudun toisella puolella oleville!

Store Smorstabbtind-vuoren kiipeäminen

Norjan reissulla seuraava kohde oli Falketind-niminen vuori. Uranostindin jälkeen olin epävarma Falketindin-vuoren teknisistä osuuksista. Tämä seuraava vuori tehtiin myös reissukaverini Kallen kanssa kahdestaan, sillä köysistön kolmas jäsen lähti jatkamaan omaa reissuaan toisaalle. Kyseltiin vinkit ja katseltiin karttaa, mistä löytyisi meille sopiva vuori.

Toinen asia, jonka halusin Falketindin lisäksi tehdä oli ajaa tie 55. Se on yksi hienoimpia Norjan maanteitä ja sitä on kehuttu useaan eri otteeseen usean eri henkilön toimesta. Tämä tie meidän täytyi myös päästä ajamaan ja onneksi menimme, sillä maisemat olivat huikeita koko ajomatkan ajan. Vuoria, jäätiköitä, laaksoja ja vuonoja. Maisemat vaihtelivat ja välillä mentiin jyrkkää serpentiinitietä ylös ja toisaalta lasketeltiin alas.

Jotta pääsimme tälle tielle, valitsimme seuraavan kiivettävän vuoren sellaisesta kohtaa, josta tien ajaminen olisi järkevää ja mahdollista. Näiden kriteerien ja Uranostindin köysistön kolmannen jäsenen suosituksen seurauksena valitsimme kiivettäväksi vuoreksi Store Smorstabbtindin. Kävimme matkalla leiripaikkaa myös todella sympaattisessa kaupungissa nimeltään Lom, missä oli erittäin ihana kahvila, jossa tankattiin pullaa ja kunnon kahvia.

Leiripaikalle päästyämme ihastelimme maisemaa ja päätimme kaivaa vielä maastopyörät pakettiautosta esiin. Olimmehan ottaneet ne matkalle mukaan ja olisi ollut sääli ellei matkan aikana olisi tullut ajeltua yhtään. Onneksi lähdimme pyöräilemään, sillä tunnin lenkillä oli upeat maisemat. Vuoria ja yksi selkeä tavoite: Storebjorn-niminen teknisesti haastavampi vuori. Tämä jäänee siis seuraavaan reissuun.

maastopyöräily norja

Maastopyöräilyreittejä tarkistamassa

Leiripaikalla oli mukava ilta ja pääsimme pitkästä aikaan “suihkuun” eli pulahtamaan jäätiköstä sulaneeseen jokeen. Yllätykseksi joko Norjan helteet tai muuten vain, mutta vesi ei ollutkaan jäätävän kylmää vaan miellyttävän viilentävää ja joessa pulahtamisen jälkeen oli taas parempi ja ennen kaikkea viilentyneempi olo.

norjan vuoristosuihku

Norjan vuoristosuihku

No, mutta sitten seuraavaan päivään ja Store Smorstabtindin huiputukseen. Päivä oltiin suunniteltu siten, että lyhyen lähestymismarssin jälkeen ylittäisimme ison jäätikön ja jäätiköltä siirtyisimme harjanteelle. Huippu näkyi jo leiristä, joten suunnistaminen tuntui olevan selkeää. Olimme myös saaneet vinkin, että jäätiköllä kannattaa suunnata kohta “kivikasaa”.

Aloitimme aamun aikaisemmin kuin muina päivinä, sillä tarkoituksemme oli ajaa vielä huiputuksen jälkeen lähemmäksi Ruotsia, jotta seuraavan päivän ajomatka Ruotsiin ja kotilauttaan ei olisi niin pitkä. Olimme sopineet, että herätyskello soittaa 5:30 ja siitä lähdemme heti matkaan, kun olisimme valmiita.

Kello 6:20 pääsimme sitten vuoren huiputukseen ja aamu alkoi taas kerran helteisenä, vaikka kello olikin vain vasta vähän. Lähestymispolku oli selkeästi helpompaa kuin Uranostindille ja olimme kulkeneet jäätikön reunalle alle tunnissa. Jäätikön reunalla virittelimme ensimmäistä kertaa siis kahden henkilön köysistön ja sovittiin, että minä lähden ensimmäisenä kulkemaan jäätiköllä ja navigoimaan meille reittiä.

Jäätikön alku oli melko helppokulkuista ja pian pääsimme alueille, joissa joutui poukkoilemaan railojen ylitse ja miettimään tarkemmin reittiä. Edessä alkoi näkymään myös se suunnistukseen tarkoitettu “kivi” eli seinämä, josta jää oli sulanut.

Huomasimme, että kivikohdan vieressä oli myös jyrkkä jääseinämä, joka näytti kiivettävältä jääseinältä ilman isoja railoja. Päätettiin, että mennään jääseinämää pitkin ylös ja kiivetään niin pitkään kuin päästään reittiä kulkemaan. Ja mehän mentiin ja kiivettiin se seinämä. Olipa mahtavaa! Jääkiipeily on tehnyt tehtävänsä, tuntui meinaa itsevarmalta ja siltä, että tätähän me juuri tultiin Norjaan tekemään: kiipeämään jäistä seinämää kaikki kiipeilykamat päällä.

norjan jääkiipeily

Vihdoinkin jääseinämällä

Seinämä jälkeen jatkoimme sitten pitkään lumipeitteisellä jäätiköllä ylämäkeen ja sen jälkeen melko pitkään ihan tasaista jäätikköä. Ja piru vie, että jäätiköllä oli kuuma! En ollut pakatessani reissua varten arvannut, että tulemme hikoilemaan samanlaisessa helteessä kuin Suomessa. Etenkin jäätiköllä kuumuus oli todella polttavaa ja pitkät vaatteet eivät auttaneet paahtumisongelmaan. Kaikki takkien ja housujen tuuletusaukot auki ja matka jatkui.

Norjan kuuma jäätikköä

Norjan jäätikköä

Jäätikön jälkeen pääsimme harjanteelle, josta sitten kipusimme kohti huippua seuraavan 1,5 tuntia. Oli jo melkoista kiipeilyä ja haastavaa siitä teki sen, että emme suinkaan pitäneet jalassa kiipeilytossuja vaan ylävuoristokenkiä. Tällä kertaa emme käyttäneet varmistuksia vaan “scramblasimme” eli kuljimme kaikkien raajojen avulla ylös harjannetta.

norja ja kalliokiipeily

Nähdään pian! huipulle

Huipulla oli upeaa ja maisemat olivat henkeäsalpaavat. Ihmettelimme useaan otteeseen, miten hyvä tuuri kävi, että tulimme tälle 2208 metriä korkealle vuorelle, josta avautui todellinen Norjan alppimaisema. Joka puolella oli jäätikköä, lumisia huippuja ja näkyvyys oli täydellinen. Huipulla ei myöskään tuullut, joka on kuulemma erittäin harvinaista. Pidimme pidemmän tauon ylhäällä, söimme lounaseväät ja ihastelimme oloa ja vuorifiilistä, joka piirtyy verkkokalvolle ikuisesti.

store smorstabbtind

Store Smorstabbtind 2208 metriä korkealla vuoren huipulla

Lähdimme takaisin alas ja koko reissuun meni yhteensä 9 tuntia. Sen aikana nousimme 1116 metriä ja kuljimme 13 kilometriä. Kaikista hitainta oli matka alas ja siinä ollut jääseinämän laskeutuminen. Päivä oli onnistunut: olimmehan kiivenneet kahdestaan vuoren huipulle ja päässeet turvallisesti sekä ylös että alas. Olin myös super fiiliksissäni siitä, että suunnittelimme tämän aivan itse ja kaikki meni ihan nappiin.

norja store smorstabbtind

Huipulla toisesta kulmasta

Norjan jälkeen on itseluottamus kasvanut ihan huikeasti, sillä nyt oikeasti olen mennyt siihen suuntaan, jota olen tavoitellutkin. Tavoitteeni ennen Everestiä on alun alkaenkin ollut hankkia tietoja ja taitoja, joilla voisin periaatteessa toimia itsenäisesti vuorella. Sen vuoksi tavoitteeni on ollut kiipeillä mahdollisimman paljon ennen vuotta 2020 ja tämä vuosi on ollut erinomainen näiden taitojen opettelussa.

Norjan reissun jälkeen on tullut sellainen olo, että nyt vain taivas on rajana, sillä tästä eteenpäin tiedän pystyväni myös suunnittelemaan itsenäisiä reissuja ja osaan toimia jäätiköllä. Tämähän ei toki tarkoita sitä, että huomenna lähtisin valloittamaan itsenäisesti 8000 metrin vuoria tai muuta vastaavaa vaan omatoimisten reissujen tekeminen alkaa helpommista vuorista ja niiden tekeminen voi siitä sitten jatkua ja jatkua. Olen todella fiiliksissäni siitä.

 

Uranostind-vuoren huiputus

Norjan jäätikkökurssin jälkeen meillä oli reissua Norjassa jäljellä viisi päivää, joiden aikana oli tarkoitus jatkaa seikkailua. Pakuun oli pakattu kaikki mahdolliset harrastusvälineet: löytyi märkäpuvut, maastopyörät, kalliokiipeilykamat ja omat köydet. Oli avoinna, että mitä kaikkea ehtisimme tekemään tai tekisimme.

Kurssin jälkeen tietysti teki mieli jäätikölle ja kurssin pitkän retken peruuntuessa kehnon sään vuoksi, teki mieli myös päästä valloittamaan selkeä vuori ja kohde. Sattuikin todella sopivasti, että viime vuoden kurssille osallistunut henkilö tuli vastaan leirintäalueella Jostedalissa ja illan aikana saimme yhteisen sävelen siitä, minne meidän kannattaisi mennä kiipeilemään ja jäätikölle. Kaiken lisäksi saisimme kolmen hengen köysistön, jossa liikkuminen on varmempaa kuin kahdestaan.

Kävi vielä siinä mielessä tuuri, että meidän köysistön uusin jäsen Juha oli ollut oman porukkansa kanssa viikkoa aiemmin kiipeilemässä ja hän oli tutustunut todella hyvin Jotunheimin alueeseen ja osasi käytännössä ulkoa kaikki huiput, kylät, tiet, reitit ja puhui vielä norjaa päälle. Hänen suositusten perusteella päätimme siis suunnata Uranostind-nimiselle vuorelle, joka on 2157 metriä korkea vuori.

uranostind

Nähdään pian! Uranostindin huipulle

Uranostindin huiputusta varten täytyi lähestyä leiripaikalta useampi kilometri melko haastavaakin polkua ja etsiä omaa reittiä kiintopisteiden kautta. Lähestymisen jälkeen ylitimme muutaman järven, jotta pääsimme jäätikön alkuun. Jäätikölle virittelimme köysistön, jonka avulla liikuimme sitten kohti huippuharjannetta.

Huippuharjanne oli isoa pyörivää rakkakiveä ja kivikossa saikin olla aika tarkkana, että katsoo mihin jalkansa laittaa. Kuulemma yleisin vamma tässä pyörivässä kivessä on murtunut nilkka tai ranne. Me selvittiin kyllä onneksi ilman mitään ongelmia.

uranostindin jäätikkö

Uranostindin jäätiköllä

Kävipä meille myös perinteiset huippuharjanteella: ennen reissua kuulimme legendaa siitä, että norjalaiset tulevat jollain haastavalla paikalla hyppien ja nauraen ohi, kun suomalaiset varmistavat kalliovarmistuksilla kiipeilijää ja on kevyesti epävarmoja omien jalkojen kantamisesta. Uranostindin huippuharjanteella tämä sitten kävi meille. Olimme varmistaneet harjanteella usean kalliovarmistuspisteen ja sitten ryhmä norjalaisia tulee shortseissa ja t-paidassa ilman mitään varmistuksia meidän ohitse huipulle.

No, varmistaminen ei ole häpeä ollenkaan, sillä sitä kannattaa tehdä kokemuksen kartoittamisen vuoksi ja ennen kaikkea tilanteissa, joissa on hieman epävarma omista jaloista. Huippuharjanteelta tippuessa olisi ollut varmaa, että tippuvalle ei käy hyvin, joten oli parempi rakentaa varmistukset kuin kokeilla onneaan ilman.

uranostindin huippuharjanne

Uranostindin huippuharjanne

Retki parkkipaikalta Uranostindin huipulle oli 18 kilometriä ja päivän aikana kiivettiin 1140 metriä vertikaalimetrejä. Jäätiköllä liikuttiin seitsemän kilometriä ja loput ajasta mentiin pyörivällä rakkakivellä tai merkkaamattomalla polulla. Suunnistaminen oli melko helppoa, koska meille sattui upea sää vuoren kiipeämiselle. Aikaa meillä meni 10 tuntia ja 14 minuuttia. Suunnitelma oli 10 tuntia ja 15 minuuttia eli pysyimme todella hyvin aikataulussa.

Päivä oli myös siinä mielessä merkittävä, että tämä oli minun ensimmäinen omatoimisesti kiivetty vuori. Kaikki aiemmat vuoret ovat olleet jonkun porukan ja oppaan päätösvallan alla kiivettyjä. On todella upeata huomata, että omatoimisten reissujen tekeminen on mahdollista.

uranostind huipulla

Uranostindin huipulla

Tämä oli myös siinä mielessä onnistunut päivä, että käytännössä me kolme tuntematonta ihmistä pystyimme tekemään onnistuneen retken, jossa kaikki meni hyvin ja aininkin minulla oli ihan huikean hauskaa koko päivä. Opin paljon uutta köysistön muilta jäseniltä ja tutustuin lisää sellaisiin tyyppeihin, joiden kanssa myös tulevaisuudessa olisi mahdollista tehdä yhteisiä retkiä.

Uranostind-vuoren kanssa samassa laaksossa on legendaarinen Falketind-niminen vuori, jonka mukaan muun muassa vaatemerkki Norrona on nimennyt vaatteitaan, jolle olimme ensin lähdössä seuraavaksi. Kalliokiipeilytaidot kuitenkin epäilytti ja sanoin suoraan, etten halua lähteä opettelemaan kalliovarmistusten tekemistä vuorelle. Varsinkin, kun köysistöstä yksi jäsen siirtyi reissullaan seuraavaan paikkaan.

uranostind

Matkalla Uranostindille

Tämän vuoksi seuraavan päivän aikana siirryimme toiseen laaksoon, jossa kävimme ensin Lom-nimisessä kylässä upeassa kahvilassa ja sitten maastopyöräilemässä ja katselemassa maisemia. Tästä seuraavana päivänä ajatus oli lähteä kiipeämään Store Smorstabbtind -nimistä vuorta, jonka valloituksesta kirjoittelen seuraavaksi lisää.

 

Jäätikkökurssi Norjassa

Ilmoittauduin jäätikkökurssille, vaikka olin juuri vuoden vaihteessa ollut Seattlessa ja Mt. Rainierilla kurssilla. Syy, miksi halusin lähteä mukaan oli se, että kurssin pitäisi Kari Heimonen, hän on yksi parhaimmista oppaista, joita olen tähän mennessä tavannut. Hän myös suositteli Jostedalin aluetta Norjassa, joten ilmoittautuminen oli todella helppoa.

Edelliseltä Jenkkien kurssilta oli myös muutama asia, jotka olivat jääneet epäselväksi. Näistä suurin oli railopelastus. Halusin vielä oppia syvällisesti, että jos kaverini tippuu railoon, niin miten saan hänet pelastettua turvallisesti. Ennen kurssia pelastaminen ei olisi nimittäin onnistunut ja sehän ei ole kovin hyvä tilanne jos lähdetään jäätikölle liikkumaan.

Jo ensimmäisen päivän aikana huomasin, että moni asia oli vuoden vaihteen kurssin jälkeen unohtunut tai en ollut tiennyt asioista tai olin ymmärtänyt jonkin asian täysin väärin. Kertaaminen, uuden oppiminen ja taas kerran kertaaminen oli siis ihan paikallaan. Köysistössä liikkuminen ei ole arkipäivääni, vielä ainakaan, joten asioiden kertaaminen tulee olemaan myös jatkossa avainasemassa.

Kurssin Jostedalenissa ja Jostedalsbreenin suurella jäätiköllä järjesti Adventure Partners ja kurssia veti siis Kari Heimonen. Tänä vuonna kursseja oli kaksi: aloittelijoiden kurssi ja jatkokurssi. Molemmilla kursseilla taidettiin käydä ylätasolla samat asiat, mutta jatkokurssilla keskityttiin paljon siihen, miten kurssin jälkeen meistä kurssilaisista tulisi omatoimisia jäätiköllä liikkujia ja pystyisimme toteuttamaan omatoimisia Norjan ja miksei muidenkin vuorten valloituksia.

Kurssin sisältö

Kurssi kesti yhteensä viisi päivää ja olimme koko ajan yötä samassa paikassa eli Jostedalin leirintäalueella. Oli jopa hassua, että koko ajan oli saatavilla sisävessa ja kunnon keittiö, jossa pystyi kokkaamaan omat ruuat. Alkuun kaipasi erämaatunnelmaa, mutta menihän se näinkin.

Yöpymiseen oli muutama eri vaihtoehto tarjolla. Leirintäalueella oli kahden eri kokoisia mökkejä neljälle ja kuudelle hengelle, tämän lisäksi oli mahdollista yöpyä teltassa tai vaikkapa omassa pakussa tai asuntoautossa. Ihan perinteistä leirintäaluemeininkiä siis toisin sanoen. Tällä kertaa päätimme reissukaverin kanssa, että olemme koko ajan teltassa ja homma toimi tosi kivasti myös teltalla.

Kurssi alkoi siten, että kävimme yhdessä läpi kaikkien toiveet kurssia varten ja kurssin sisältö muokkaantui osittain meidän toiveiden ja valmiiden kokonaisuuksien perusteella.

Ensimmäinen päivä

Ensimmäisenä päivänä lähdimme etsimään lunta ja tarkoitus oli harjoitella lumella liikkumista, lumiankkureiden tekemistä, köysistön muodostamista ja self-arrest -pelastautumista jäähakulla.

Päivä alkoi köysistön muodostamisella ja jo tässä kohtaa opin täysin uuden tavan muodostaa köysistön kaverin kanssa. Tässä tavassa köysistö muodostetaan siten, että lasketaan köysistöön tarvittavat köysivälit ja kaverin kanssa mitataan valjaat päällä köysi sopivan mittaiseksi siten, että köysistön jokaiseen väliin tulee sopivan verran köyttä.

jäätikkökurssi norja

Ensimmäisen päivän lumipeitteinen rinne

Sitten lähdimme lumipeitteelle opettelemaan self-arrest -pelastautumista jäähakulla ja juoksimme lumista rinnettä alasta ja harjoittelimme pelastautumista. Tämä on elintärkeä taito siinä kohtaa jos lähtee lumipeitteiseltä rinteeltä liukuun tai jos köysistössä joku toinen jäsen tippuu. Harjoittelimme myös sitä, että miltä tuntuu jos kaveri lähtee köysistössä liukuun ja mitä siinä kohtaa täytyisi tehdä.

jäätikkökurssi norja

Ensimmäisen päivän näkymät

Päivän aikana kuljimme lumipeitteistä rinnettä köysistössä ja fiilistelimme Norjan maisemia. Nehän ovat ihan uskomattomia ja täysin eri maailmasta kuin Suomessa.

Toinen päivä

Toisena päivänä suuntasimme Nigardsbreen-nimiselle jäätikölle harjoittelemaan jäätikkötaitoja. Päivä alkoi tunnin lähestymisellä jäätikölle ja kun pääsimme jäätikön reunaan olivat maisemat taas kerran upeat. Kuivaa jäätä riitti silmin kantamattomiin ja tuntui, että vihdoin päästään tositoimiin.

Päivän teemana oli yleisesti jäätiköllä liikkuminen jäärautojen avulla. Jäärautojen käyttö oli tuttua, mutta aina ensimmäiset askeleet jäällä ovat aina jännittäviä ja hetken aikaa kestää tottua siihen, että raudat kyllä pitävät jyrkkääkin rinnettä kunhan niihin vain uskaltaa luottaa.

jäätikkökurssi norja

Toisen päivän harjoitukset

Tämän lisäksi harjoittelimme jääruuvin käyttöjä ja haastavammassa maastossa liikkumista. Miten varmistetaan köysistön muita jäseniä paikoissa, joissa on vaara tippua ja mihin kohtaan jääruuvit kannattaa laittaa. Kävimme railon pohjalla ja kiipesimme jäätikköä ylös ja alas. Tosi kiva oli huomata, että talven jääkiipeilyt olivat tuoneet oman varmuuden hakun ja jäärautojen kanssa liikkumiseen.

jäätikkökurssi norja

Nigardsbreen-jäätiköltä

Päivä toi uusia oppeja varmistamiseen brusik-solmuilla ja varmuutta jäätiköllä liikkumiseen köysistön kanssa. Oli ihan huippu päivä ja aurinko paistoi täydeltä taivaalta koko päivän.

Kolmas päivä

Kolmantena päivänä tarkoitus oli harjoitella railopelastusta. Tätä päivää olin odottanut innolla ja odotukset olivat todella korkealla. Edellisestä päivästä poiketen suuntasimme eri jäätikölle kohti Tuftebreen-jäätikköä.

jäätikkökurssi norja

Kurssin kohokohta: railopelastukset

Matka jäätikölle alkoi kovalla nousulla, jossa kerättiin nousumetrejä ihan huolella 1,5 tunnin ajan. Päivä oli paahtavan kuuma ja varmaan kaikki kuusi kurssilaista hikoili ylämäessä aamun ajan. Itse laitoin kevyet kengät jalkaan ja vuoristokengät reppuun, mikä osottaitui hyväksi suunnitelmaksi. Vuoristokengät olivat kuumat ja raskaat, joten kevyillä kengillä kävely oli suorastaan ihanaa ylämäessä. Oli myös kiva huomata, että hyvä treenitalvi ja kevät on tehnyt tehtävänsä: ylämäki kulki kevyesti.

Kolmas päivä vietettiin täysin railopelastuksen maailmassa ja liikuimme itse jäätiköllä melko vähän. Rakensimme erilaisia taljoja ja harjoittelimme kaverin nostamista railosta ylös. Kaikki pääsi tekemään ja vihdoinkin taljojen rakentamisesta alkoi avautumaan jokainen vaihe erikseen. Mielestäni tämä päivä oli ehdottomasti kurssin paras ja antoisin päivä.

jäätikkökurssi norja

Minua pelastettiin railosta

Taljan rakentamisessa täytyy muistaa monta osaa ja sen takia oli myös hyvä, että ihan käytännössä tehtiin pelastamista. Tositilanteen tullen olisi kiusallista jos kaikki muistettavat asiat eivät olisi kristallin kirkkaana mielessä. Taljaaminen on myös pieni älypeli ja vaatii oman logiikan toimiakseen, pientä pähkinää siis myös sitä kautta.

Kolmas päivä oli erittäin lämmin ja aamun lähestymisreissun hikoilun lisäksi paluu autolle oli todella kuuma. En ollut ajatellut, että Norjassa voisi olla niin kuuma, että aivot tuntuvat sulavan. Olin varautunut untuvatakeilla, lämpimillä vaatteilla ja paksulla makuupussilla. Todellisuudessa pääasiassa hikoiltiin rinteillä ja ihmeteltiin kuumuutta.

Neljäs päivä

Neljäntenä päivänä teimme pitkän retken, jonka suunnittelimme itse. Kävimme kolmannen päivän illalla läpi retken omatoimista suunnittelua ja sen perusteella teimme oman reittisuunnitelman. Reitin suunnitteluun vaikuttaa kuljettava matka, nousumetrit, sääolosuhteet ja reitin haastavuus.

jäätikkökurssi norja

Nigardsbreen-jäätikölle kipuamassa

Alunperin pitkä retkipäivä piti olla kurssin viimeinen eli viides päivä, mutta sääennusteet näyttivät erittäin huonoa keliä retkipäivälle. Tämän vuoksi retki siirrettiin neljännelle päivälle ja retkisuunnitelmia tehdessä täytyi ottaa huomioon neljännen päivän sääennusteessa ollut ukkosmyräkkä.

Päätimme lähteä Nigardsbreen-jäätikölle ja valitsimme kartalta tietyn pisteen, jonka halusimme saavuttaa. Tarkoituksemme oli myös etsiä sellaista jäätikköä, missä eteneminen olisi hankalampaa ja selkeästi haastavampaa.

jäätikkökurssi norja

Railossa odottelemassa pelastumista: tämä oli harjoitus

Pääsimme tavoitepisteeseen suunniteltua aiemmin retkipäivänä ja harjoittelimme vielä railopelastusta kertaalleen läpi. Tavoitteemme myös täyttyi, sillä pääsimme jäätiköllä sellaiseen kohtaan, josta jouduimme kääntymään takaisin ja etsimään paremmin liikuttavaa jäätikköä.

Retkipäivä oli myös siinä mielessä opettavainen, että keli muuttui todella nopeasti ja iltapäiväksi povattu ukkosmyrky tuli nopealla tahdilla trombien kera jäätikkö kohti. Onneksi olimme juuri pääsemässä jäätiköltä pois ja kaikki meni siinä mielessä hyvin, mutta opetus sekin, kuinka keli voi muuttua minuuteissa aurinkoisesta ja kuumasta kovaan tuuleen ja ukkoseen.

jäätikkökurssi norja

Meidän Ice Monkeys -ryhmä

Myrskyssä hajosi myös telttani, joka oli leirintäalueella paikoillaan ja teltassa oli sisällä painava vaatekassini. Silti teltta oli liikkunut useita kymmeniä metrejä ja repeytynyt ja kaaret ihan vinksallaan. Onneksi mitään vakavampaa ei sattunut ja kaatuneiden puiden alle ei jäänyt ketään alle.

Viides päivä

Alkuperäisen retkipäivämme suunnitelmat siis muuttuivat vesisateen vuoksi ja pidimme viidentenä päivänä teoriapäivän, jossa kertasimme vielä kaikki eri taljaussysteemit, teimme köydestä paarit ja harjoittelimme prusikoiden avulla railopelastautumista.

Viides päivä ei ollut fyysisesti rankka, mutta uusia taitoja tuli kerrattua ja opittua aamupäivän aikana vielä runsaasti lisää. Päivä huipentui vielä yhteisiin burgereihin lähikaupungissa, josta porukka jatkoi sitten kohti omia seikkailujaan. Meillä matka jatkui kohti Uranostind-vuoren valloitusta.

Fiilikset kurssista

Kurssi oli ehdottomasti parempi, mitä odotin. En arvannut, kuinka paljon minulla olisi vielä opittavaa asioista ja toisaalta tälläkin kertaa huomasi, että niin monta asiaa voi tehdä eri tavalla.

Oman tiedon vajavaisuuden ymmärtäminen on myös aika nöyrää ja vetää mielen tilaan, joka on avoin vastaanottamaan uusia oppeja. Siisteintä on huomata, että ympärillä on koko aika inspiroivia tyyppejä, joilta on mahdollisuus oppia aina vaan lisää ja lisää.

Suosittelisin kurssia ehdottomasti kaikille, jotka ovat kiinnostuneita jäätiköllä liikkumisesta. Norjassa on tähän todella mahtavat puitteet ja olen aivan myyty: tämä ei varmasti ollut viimeinen kerta Norjassa ja mieli tekee jo nyt päästä treenaamaan lisää. Kiitos kurssista järjestäjille, nautin todella siitä!

Opin paljon uutta, kertasin vanhaa ja ennen kaikkea kertyi sellaista itsevarmuutta, että todellakin pystyn tekemään myös näitä reissuja omatoimisesti jatkossa. Mahtavaa olikin, että pääsimme heti testaamaan kurssilla opittuja taitoja, joista lisää huomenna.