Harjoittelun peruspilarit vuorikiipeilyyn

Tämän vuoden reissut ja vuoret ovat nyt suunniteltuna ja seuraava vaihe on miettiä, millaista treeniä näitä reissuja varten täytyisi sitten tehdä. Treenaaminen on ollut osa arkeani jo hyvin pitkää ja myös tuleva vuosi tulee olemaan urheilupainotteinen.

Soutukilpailut

Ensi viikolla on edessä sisäsoudun soutukilpailut Helsingissä. Mennään soutamaan Crossfit Central Helsingin joukkueella joukkuekilpailuun.

Olin alkuun ajatellut, että jättäisin kilpailut välistä, mutta kilpailuvietti on ehdottomasti vahvempi. Alkuperäisessä päätöksessä pysyin siinä mielessä, että en aio edelleenkään soutaa yksilökilpailussa, mutta joukkuekilpailuun on tosi hauska mennä soutamaan.

Joukkuekilpailussa ei tiedetä etukäteen matkaa, vaan se ilmoitetaan vasta ensi lauantaina paikan päällä. Todennäköisesti, perustuen aiempien vuosien matkoihin, edessä on melko lyhyt ja kova veto.

Olen nyt soutanut todella paljon vähemmän ja oikeastaan kaikki kovat treenit ovat jääneet pois. Tällä viikolla on sitten hiukan tullut testailtua, miltä ne maitohapot kropassa tuntuikaan.

Kiipeily

Kun soutukilpailut ovat taputeltu, seuraava panostuksen kohde on kiipeilyssä. Tavoitteena olisi päästä vähintään kerran viikossa kiipeilemään joko jäälle tai sisälle.

Ei mahdoton tavoite ollenkaan, mutta vaatii omat järjestelynsä, sillä mukaan tarvitaan aina myös tietenkin kiipeilykaveri. Kaveri toki tekee kiipeilystä myös entistä hauskempaa.

Kiipeilyä on myös tarkoitus harjoitella tulevaa Coloradon reissua varten, sillä tulemme Coloradossa kiipeilemään enemmänkin.

Kiipeilyharjoituksia Seattlessa

Kiipeily on siis harjoitteluni tekniikkaosuus eli hiotaan erilaisia teknisiä taitoja, joita tarvitsen vuorikiipeilyä ja kiipeilyä varten.

Voimaharjoittelu

Tykkään kovasti käydä myös kuntosalilla ja voimaharjoittelu on ollut osa arkipäiviäni jo muutamien vuosien ajan. Jossain kohtaa tuli pyörittyä lähinnä crossfit-salilla ja jossain kohtaa enemmän niin sanotulla perinteisellä kuntosalilla.

Koen, että voimaharjoittelusta on ollut hyötyä monessa eri kohdassa: soutamisen aloittamisessa, hiihdossa, pyöräilyssä, polkujuoksussa ja ennen kaikkea vuorikiipeilyssä.

Tällä hetkellä tarkoituksena on siis pitää pari hyvin perinteistä voimaharjoitusta viikossa, jotta korjataan vieläkin loukkaantumisten jälkeisiä lihasepätasapainoja ja toisaalta rakennetaan pohjaa vuorikiipeilyä varten.

Voimaharjoittelu osana vuorikiipeilyä

Voimaharjoittelu on toinen harjoitteluni tärkeä osa ja tavoitteena on pitää vielä toistaiseksi kaksi voimaharjoitusta viikossa. Painotus tulee muuttumaan, kun ollaan lähempänä esimerkiksi Nepaliin lähtöä tulevana syksynä.

Peruskuntoharjoittelu

Viimeisen parin kuukauden aikana harjoitusohjelmani on muuttunut hyvin paljon ja erityisesti peruskuntoharjoittelun määrä on lisääntynyt.

Olen käynyt juoksemassa, hiihtämässä, pyöräilemässä ja soutamassa. Näiden lisäksi on tullut tampattua Malminkartanon mäkeä ja Lahden mäkihyppyreiden portaita. Pitkiä aikoja ja maltillisemmalla sykkeellä.

Välillä on turhauttanut, sillä peruskuntoharjoittelu on saattanut ajoittain olla tylsää, mutta toisaalta tällä viikolla kovia soututreenejä tehdessä olen ollut yllättynyt, kuinka paljon hyötyä näistä tunneista on ollut.

Vuorikiipeily on hyvin pitkälti kovaa peruskuntoa vaativaa urheilua ja sen vuoksi tämän vuoden pääpaino tulee olemaan peruskunnon täydelliseksi viilaamisessa. Syksyllä laktaattitestissä todettiin, että minulla on lähes puutteellinen peruskuntoalue ja sen jälkeen asiaan ollaan kiinnitetty erityisen paljon huomiota.

Hiihtämässä

Peruskuntoharjoittelun määrä tulee olemaan kaikista suurin osuus harjoittelussani. Tämä sen vuoksi, että se on myös yksi oleellisimpia tekijöitä vuorilla selviämisen kannalta.

Eli tällä hetkellä harjoittelussa on kolme selkeää kokonaisuutta: kiipeilyn tekniikkaharjoittelu jäällä ja sisällä, voimaharjoittelu ja peruskuntoharjoittelu. Näillä sitten rakennellaan 5-6 treenikertaa viikkoon ja tavoitteena on ennen kaikkea pitää homma järkevänä ja sellaisena, että kunto kehittyy optimaalisesti ilman suuria riskejä.

Jos siellä lukijoiden puolella on paljon eri lajien harrastajia omilla tavoitteilla, tekisi mieli kovasti kuulla, millaisia treenipainotuksia tai suunnitelmia teillä on? Kommentoi alle!

 

Vuosi 2017 – koko vuosi kertauksena

Vuosi 2017 on loppumaisillaan. Millainen tämä vuosi oli? Täynnä vaikeita hetkiä, epäonnistumisia ja vastapainona todella upeita onnistumisia. Paljon muistoja mummonpäiville.

Mitä kaikkea vuoden aikana ehti tapahtua?

Tammikuu

Tammikuu aloitettiin crossfitin klassikkotreenillä Murphillä. Tuolloin yläkropan voimatasot olivat ihan huikeat ja pystyin helposti punnertamaan esimerkiksi tuon 200 kertaa. Tammikuu oli muutenkin hyvin treenipainotteinen ja kehityin joka päivä paremmaksi urheilijaksi crossfitissä. Tykkäsin ihan todella paljon tavoitteellisesta ohjelmoinnista ja treenaamisesta.

Muscle up -treenit

Helmikuu

Helmikuussa olikin sitten kovassa käynnissä seuraavan vuorimatkan suunnittelu. Tässä kohtaa en vielä ollut paljastanut, että lähtisin Baruntselle kiipeilemään, vaan projektin suunnittelu oli melko salaista puuhastelua. Siitä oli kuitenkin kyse ja rakenneltiin erilaisia taulukkoja siitä, mitä kaikkea varusteita tarvitsisi vielä hankkia ja mikä retkikunta valittaisiin.

Helmikuussa tein myös elämäni ensimmäisen muscle upin. Tämä oli oikeasti tosi hieno hetki sen takia, että olimme tavoitelleet tuota liikettä yli puoli vuotta ja takana oli kova työ tavoitteen saavuttamiseksi. Vaikka myöhemmin tämä tavoite alkoikin tuntua ihan turhalta ja väärältä, tuntui onnistuminen tuossa kohtaa todella hienolta.

Matkan suunnittelua

Maaliskuu

Maaliskuu oli alkukuukaudesta urheilujuhlaa, sillä voitin sisäsoudun sm-kisoissa kaksi kultamitalia ja tein yhden Suomen ennätyksen. Nämä voitot tuntuivat tosi hyviltä sen vuoksi, että myös soudun eteen oltiin tehty kovasti töitä ja tuntui, että palkinnot oli ansaittu kovalla puurtamisella.

Yksi iso asia maaliskuussa oli myös valmistuminen kauppatieteiden maisteriksi. Elämä oli myös muuttunut, sillä nyt edessä olisi ”aikuisen elämää”. Eli ei enää painetta koulutehtävistä tai toisaalta myöskään opiskelijan vapautta.

Vaikka maaliskuussa oli onnistumisia urheilupuolella, niin tämän vuoden pahin ja edelleen kylmät väreet nostattava tapahtuma oli olkaluun katkeaminen muscle upissa. Tämä tapaturma muutti monta asiaa, joista en sillä hetkellä osannut edes arvata. Tässä kohtaa elin vielä toivossa, että lähden kiipeilemään Baruntselle ja käden ennuste toipumisesta oli todella hyvä.

Sisäsoudun sm-kilpailut

Huhtikuu

Käden toipuminen lähti hyvin käyntiin ja varasin lennot. Suunnitelmat lähteä Nepaliin kiipeilemään 7000 metrin vuorta Baruntsea olivat kovassa käynnissä.

Koko ajan taustalla oli kuitenkin ihan valtava paha olo siitä, mitä kädelle tapahtui. Vielä tänäkään päivänä en ihan täysin pysty käsittämään, että miten pystyin tuottamaan sellaista voimaa, joka katkaisee käden suurimman luun. Tai miksi oikein tein niin, miksi minun täytyi vääntää niin kauan tai miksi en vain luovuttanut.

Treenaamista mitella kädessä

Toukokuu

Toukokuu oli kyllä tämän vuoden ehdottomasti raskain kuukausi. Juuri kun olin oppinut elämään käsi mitellassa ja olin alkanut elätellä toiveita hyvästä parantumisesta, pamahti polvesta kierukka mäsäksi. Taas oltiin leikkauspöydällä ja siellä oltiinkin itku silmässä. Tuntui, että koko tulevaisuus kaikin puolin oli vedetty juuri vessanpöntöstä alas. Istuin pyörätuolissa, koska kädellä ei vielä saanut nojata kyynärsauvaan ja jalalla ei saanut astua.

Käsi alkoi kuitenkin luutumaan hyvin ja pääsin pitkästä aikaa vähän liikkumaan. Nämä olivat toukokuun ehdottomasti suurimmat saavutukset.

Oikea polvi lukossa ennen leikkausta

Kesäkuu

Kesäkuussa Suomen kesä tarjoaa valoa ja onneksi loukkaantumisista parantuminen sattui tähän aikaan vuodesta. Kesäkuussa käsi todettiin luutuneeksi ja pääsin kokeilemaan olympiasoutua. Vihdoin taas niitä kutkuttavia onnistumisen kokemuksia ja minusta alkoi tuntumaan, että oikeasti mä selviän näistäkin jutuista.

Olympiasoutua

Heinäkuu

Heinäkuussa oli aikaa miettiä, mitkä tekijät olivat omassa toiminnassa aiheuttaneet kevään tapahtumia. Mukana on ollut paljon paljon huonoa tuuria, mutta myös omassa toiminnassani on ollut monta hyvin kieroutunutta käyttäytymismallia. Olin alkanut tunnistamaan, mitkä ovat tekijät, joista kellojen pitäisi alkaa soimaan.

Heinäkuussa myös toipuminen sekä polvi- että käsileikkauksesta alkoi etenemään niin hyvin, että minusta jopa tuntui jonkun asian olevan vialla.

Heinäkuun treenit menivät hyvin

Elokuu

Elokuussa oli isojen päätösten aika, sillä minun oli tehtävä viimeinen päätös siitä lähdenkö tänä vuonna Baruntselle vai en. Päätin, että siirrän reissua vuodella eteenpäin.

Elokuussa asetin myös seuraavat urheilulliset tavoitteet. Samalla tein päätöksen, että lähden Kilimanjarolle kiipeilemään Baruntsen sijasta.

Elokuu oli myös siitä ihanaa aikaa, että silloin tuli vihdoin ja viimein retkeiltyä kunnolla rinkan kanssa ja oltua ulkona soutamassa todella upeina kesäiltoina.

Retkeilyä

Syyskuu

Syyskuussa treenit olivatkin kohdistettua Kilimanjarolle valmistautumiseen. Tämän lisäksi soudin aika paljon ja tein myös sisäsoudussa laktaattitestin.

Takaraivossa oli kuitenkin koko ajan vielä pelko uusista loukkaantumisista ja kirjoittelin peloistani syyskuussa.

Valmistautumista Kilimanjarolle

Lokakuu

Vuoden yksi suurimpia kohokohtia oli tietenkin Kilimanjaron reissu. Kuten varmaan tuosta alkuvuodesta huomasitte, oli sen verran paljon erilaisia vastoinkäymisiä käyty läpi, että tuntui erityisen ansaitulta seisoa Afrikan korkeimman vuoren huipulla.

Sain myös hyviä uutisia ortopediltani ja viimein polven kuntoutuminen oli siinä pisteessä, että seuraavia kontrollikäyntejä ei enää tarvittaisiin.

Varusteita reissuun

Marraskuu

Marraskuun pyhitin reissukertomuksille Kilimanjarolta ja Leviltä. Molemmat reissut olivat upeita ja hinku molempiin paikkoihin takaisin on kova.

Minua vaivaa kova matkakuume. Koko alkuvuoden reissujen peruuntuessa, olen potenut jopa luuserioloa siitä, että voinko edes kutsua itseäni vuorikiipeilijäksi kun en käy missään. Onneksi loukkaantumisista kuntoutuminen on sujunut todella hyvin ja Kilimanjarolla kaikki meni enemmän kuin nappiin.

Onnistumisista rohkaistuneena päätin hakea Seattlessa järjestettävään jäätikkökurssille. Tänään lähden tähän reissuun jännittyneenä ja erittäin odottavaisin fiiliksin.

Melkein Kilimanjaron huipulla

 

Joulukuu

Joulukuun isoin projekti oli joulukalenteri. Onnistunut projekti olikin, sillä lukijamäärät nousivat joulukuussa todella mukavasti ja kiinnostusta esimerkiksi erilaisissa kilpailuissa tuntui olevan hyvinkin paljon.

Joulukuussa innostuin taas moneen vuoteen hiihtoladulle ja hurahdin lajiin tietysti täysillä alusta alkaen. Hankin uudet sukset ja varasin hiihtoloman Leville maaliskuulle.

Vuoden viimeinen kuukausi oli myös useamman mieluisen yhteistyön aikaa. Sain käyttööni ihanan villapaidan ja kiipeilyvarusteita tulevaa Seattlen reissua varten.

Hiihtämässä

Vuosi oli kyllä vaihderikas! Huh! Näin viimeisenä päivänä näiden asioiden läpikäynti saa jopa minut itseni hengästymään. On ollut tapahtumaa: hyvää ja huonoa. Vaaka on pysynyt aika hyvin tasapainossa. Jos jotain olisin jättänyt pois, niin loukkaantumiset ja sen vuoksi ensi vuoden lupaukseni on tehdä kaikkeni sen eteen, että pysyn terveenä ja pääsen kiipeilemään.

Soudun puolimaraton 2017

Eilen oli Crossfit Central Helsingin vuosittainen soudun puolimaraton. Tapahtuma järjestettiin viime vuonna ensimmäisen kerran ja silloin soudin myös ensimmäisen puolimaratonini. Eilen sitten soudettiin tämä aika rajukin matka uudestaan.

Olen tässä kesän aikana soutanut vesillä ja fiilistellyt upeaa kesää olympiasoutuveneen kyydissä. Tämän lisäksi soudin soutuergolla laktaattitestin ja olen muutenkin soudellut aika paljon tässä kuntoutusprojektien aikana. Osittain siksi, että soutaminen on ollut todella hyvää kuntoutusta, mutta osittain myös siksi, että tykkään kovasti soutamisesta.

Eiliseen puolimaratoniin olin harjoitellut sillä tavalla, että olimme etsineet sopivaa vauhtia pidemmällä soututreenillä ja muutenkin muokannut ohjelmointia siten, että eiliseen päivään treenejä kevennettiin reilusti ja kovat treenit olivat tehty jo muutama viikko sitten. Kun soutumaraton tapahtumasta tuli ilmoitus, alkuperäinen tarkoitus oli vain päästä sellaiseen kuntoon, että pystyn soutamaan. En oikeastaan uskonut, että pystyisin parantamaan viime vuoden tulosta, koska ajattelin sen olleen jo sen verran kova veto.

Kuitenkin tässä syksyn aikana soudin ensin uuden 10 kilometrin ennätyksen, vaikka tarkoituksena ei ollut kokeilla ennätystä. Sen jälkeen pystyin parantamaan pitkässä vauhdin hakemisen soututreenissä keskivauhtia. Laktaattitesti antoi myös vähän suuntaa siitä, millaisella vauhdilla minun pitäisi pystyä soutamaan. Merkit siis parantuneesta kunnosta oli olemassa ja näin ollen myös mahdollisuudet parantaa viime vuoden tulosta.

Nähtiin eilen valmentaja Aleksin kanssa aamulla ja käytiin vielä viime hetken fiilikset läpi. Aleksin viimeiset sanat taisi olla jotain sinne päin, että nyt vain luotat itseesi ja teet sen, minkä pystyt. Siitä sitten lähdin lämmittelemään ja valmistautumaan suoritukseen muuten. Olin saanut suorituksen vauhdin jakamiseen myös vinkkejä Eliakselta, joka teki laktaattitestin. Tarkoitus oli lähteä pitämään yllä 2.08/500m vauhtia ja siitä puolessa välin lähteä kiristämään vauhtia aina kahden kilometrin välein koko ajan kovemmaksi.

Näin vauhdinjako lopulta meni

Viimeisten kilometrien vauhdinjako

Miten vauhdinjaossa sitten kävi? Lähdin kovempaa liikenteeseen ja huomasin, että 2.06/vauhdin ylläpitäminen tuntui alusta alkaen hyvältä suhteessa tahtiin eli tuossa  yllä olevien kuvien s/m-lukuun. Pidin koko ajan mielessä, että matka on pitkä ja yritin kuulostella oloa, etten lähtisi liian aikaisin kiristämään vauhtia. Ensimmäinen puolikas menikin aika mukavasti ja vaikeimmat hetken sijoittuivat 10-15 kilometrin kohdille.

Pystyin loppua kohden kiristämään, mutta en ihan alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Kuitenkin jo alusta asti tahti oli ollut kovempaa ja tavoitteeni alittaa 90 minuuttia pysyi koko ajan haarukassa. Vauhdin jakaminen onnistui mielestäni aika hyvin ja itselle sopivalla tavalla. Vaikeaa oli etenkin viimeisillä kolmella kilometrillä, mutta se kuuluu asiaan jos tekee maksimisuoritusta.

Loppuaikani 1:28,35 oli siis uusi ennätykseni. Viime vuonna soudin 1:31,49 eli parannusta tuli reilusti. Keskivauhtini laski neljällä sekunnilla per jokainen 500 metriä. Olen tulokseen todella tyytyväinen. Tyytyväinen siksi, että tavoitteena oli myös näyttää, että täältä tullaan takaisin loukkaantumisten jälkeen ja vieläpä paremmassa kunnossa.

Soudun puolimaratonin loppuaika

Puolimaraton meni siis juurikin niin, kun olin sen suunnitellut menevän. En tosiaan uskonut toukokuussa pyörätuolissa istuessa, että koko soutaminen tulisi olemaan nyt syyskuussa mahdollista. Hommat on kuitenkin edennyt järkevästi koko ajan eteenpäin ja onneksi kaikki ne kuntoutumiseen käytetyt minuutit tulivat takaisin onnistuneena soutuna.

Onnellinen soutaja maalissa

Nyt on yksi tavoite tältä syksyltä urheilullisessa mielessä täytetty. Seuraavaksi alkaakin valmistautuminen Kilimanjarolle eli ensimmäisenä palautuminen ja sitten valmistelu reissua varten. Aikaa on nyt kaksi viikkoa lähtöön, joten paljon ei ole tehtävissä sinänsä. Ensi viikon alku menee ihan palauttelussa ja sitten onkin muutamat kovat treenit edessä ja toisaalta lepäämistä ja pakkaamista Kilimanjaroa varten.

 

Laktaattitesti

Uintiaikoina tuli tehtyä useampikin laktaattitesti. Laktaattitestin avulla siis mitataan syketiedon ja verestä mitattavan laktaattipitoisuuden avulla, mitkä ovat urheilijan peruskestävyys ja vauhtikestävyys syke- ja tehoalueet. Tämän lisäksi saadaan tietää maksimikestävyysalue ja maksimisyke. Näiden tietojen avullahan sitten saadaan selville se, että millaisilla sykkeillä pitäisi harjoittelua tehdä, jotta kehittyminen olisi mahdollisimman optimaalista.

Tosiaan uintiaikoina tehtiin testejä uiden, mutta myös sauvakävellen juoksumatolla. Testeistä on kuitenkin jo useampi vuosi aikaa ja nyt peruskestävyysharjoittelun kasvaessa, halusin tietää uudestaan ja ajantasaisemmin sen, mitkä ovat juuri minun sykealueet. Tällä kertaa testi tehtiin sisäsoutulaitteella, koska tavoitteena on myös syksyn ja talven aikana kehittyä soutajana.

Eilen siis toteutettiin testi soutustadionilla siten, että soudin aina neljän minuutin pätkiä tietyllä teholla ja jokaisen pätkän jälkeen otettiin syke sekä laktaattipitoisuus verestä. Jokaisen neljäminuttisen jälkeen tehoa nostettiin aina 20 wattia ylöspäin ja viimeiset neljä minuuttia olikin sitten kaikki peliin -tyylillä. Alkuunhan mentiin todella rauhallisesti ja testin edetessä tietenkin tehot, sykkeet ja laktaatit nousivat. Viimeiset neljä minuuttia mentiikin jo todella kovaa ja tässä kohtaa todella oli kaikki pelissä. Kaksi kannustajaa huusivat vieressä ja kaikki tulikin annettua viimeistään tuossa kohtaa testiä.

Testin jälkeen sain laajan raportin testin tekijältä ja alla olevat havainnot ovatkin monet uusia oppeja myös tuosta raportista.

Millaiset testin tulokset olivat?

Testin tulokset eivät olleet kovin yllättävät, mutta sitäkin hyödyllisemmät.

Sykealueeni harjoitteluun

Yllä on siis testin tuloksena syntyneet sykealueeni. Kaikkein eniten minulla on kehitettävää pk eli peruskestävyysalueella, joka käytännössä näkyi testissä siten, että veren laktaattipitoisuus lähti heti nousuun vaikka optimaalisessa tilanteessa laktaattipitoisuus ensin hiukan laskee ja sitten vasta lähtee nousuun. Nyt suositus olisi, että teen vähintäänkin 80 % harjoittelusta juurikin tuolla pk-alueella. Tämän alueen kehittäminen auttaa palautautumisessa ja kokonaisharjoittelumäärän sietokyvyssä. Tämän lisäksi aerobisen kynnyksen alapuolella edistää rasva-aineenvaihduntaa ja parantaa yleisesti niitä ominaisuuksia, joita sekä olympiasoudussa että esimerkiksi vuorikiipeilyssä tarvitaan.

Anerobinen kynnys puolestaan oli kohtalaisella tasolla, mutta siinäkin on edelleen kehitettävää. Anerobinen kynnys on sellainen tehon ja sykkeen tasoa, jota pystyn ylläpitämään harjoittelussa noin tunnin ajan. Tätä puolta voi taas kehittää harjoittelemalla 1-2 kertaa viikossa yllä olevan taulukon VK2 ja MK1 -alueilla.

Maksimikestävyysalue näyttäisi testin mukaan olevan parhaimmalla tasolla edellä esitellyistä tasoista. Ja testin tekijän mielestä en todennäköisesti tällä hetkellä pysty edes kehittymään maksimikestävyysalueella, ellen panosta peruskestävyysharjoitteluun. Suositus oli kuitenkin pitää ainakin kerran viikossa kovaa Mk1 -tasoista harjoittelua treeniohjelmassa mukana. Toisaalta myös testin mukaan anaerobinen kapasiteetti näytti olleen hyvällä tasolla ja testin lopussa mitattu viimeinen laktaattipitoisuus 17 mmol/L oli kohtalaisella tasolla.

Eli lyhyesti virsi kaunis: lisää ja paljon enemmän peruskestävyysharjoittelua. Voimaharjoittelu on ok, mutta jos haluan saada vielä parempia tuloksia, kannattaisi keskittyä peruskestävyyden parantamiseen. Tämä ei sinänsä ollut yllätys, mutta tärkein tieto mielestäni, mitä testistä sain oli se, että millaisilla sykkeillä harjoittelun tulisi tapahtua.

Lisää peruskestävyysharjoittelua: pyöräilyä, uintia, soutua ja lenkkeilyä

Minullahan on suhteessa melko korkeat sykkeet, sillä tuo maksimi 211 on jo suhteellisen korkea. Sama näkyy oikeastaan sitten myös noissa suhteellisen korkeissa perus-, vauhti-, ja maksimikestävyyden sykealueissa. Nämähän on hyvinkin yksilöllisiä juttua, joten en suosittelisi suoraan ainakaan kopioimaan näitä sykealueita omaan harjoitteluun, vaan suosittelen testaamaan ne juuri sinulle tehtävällä testillä.

Testejä tosiaan voidaan tehdä monessakin eri lajissa ja ilmeisesti jonkin asteista vaihtelua on myös siinä, että teetkö testin esimerkiksi juosten vai pyöräillen ja mitkä lopputulokset sitten ovat. Eli eri lajien tuloksetkaan eivät ole suoraan toistensa kanssa vertailukelpoisia.

Jos mietit, mitkä ovat sykealueesi harjoitteluun, suosittelen lämpimästi tekemään testin. Testi on jo itsessään hyvä treeni ja siinä pääse todella testaamaan myös happojen sietämistä myös henkisellä tasolla. Suurin hyöty on, että tiedän nyt, millaisilla syke- ja tehoalueilla minun tulee soutaa treenini.

 

Onko yksi kilpailu riskin arvoinen?

Tänään kävin tapaamassa ortopedi Ilkka Tulikouraa. Polven kierukan kiinnityksestä on kohta lähes neljä kuukautta aikaa ja kuntoutuminen on edennyt aikalailla suunnitelmien mukaisesti. Tietysti on ollut vaikeita hetkiä, hermo on meinanut mennä ja jalka on ollut kipeä. Mopokin on meinannut lähteä keulimaan ja olen joutunut useaan otteeseen miettimään omien tekemisien järkevyyttä.

Olen useaan otteeseen täällä bloginkin puolella kertonut, kuinka ensin pääsin kokeilemaan olympiasoutuvenettä ja miten olen sen jälkeen kokenut aivan upeita kesäiltoja ja onnen hetkiä vesillä. Osasyy siihen, että pää on jollain tasolla pysynyt kasassa, jossain kohtaa hyvinkin lohduttomalta tuntuneesta tilanteesta huolimatta, on nimenomaan tuo uusi soutuharrastus.

Tilkka

Huono hetkeni Tilkassa, tässä kohtaa ei naurattanut

Olen tosiaan soutanut melko monena iltana viikossa ja tekniikan opettelua on taottu selkärankaan heti alusta asti. Olen saanut uusia upeita soutukavereita ja eräs pariskunta onkin ahkerasti panostanut soutu-urani alkuun ja ollut useampana iltana katsomassa soututekniikkaa ja neuvomassa, miten tekniikkaa voisi vielä parantaa. Ilman heidän innostustaan olisin tuskin edes päässyt vesille niin useasti.

Kaikki blogia aiemmin lukeneet tietävät ja viimeistään nyt on hyvä hetki kertoa siitä, että minulla on todella kova kilpailuvietti. Kilpailuvietti juontaa varmasti juonensa lapsuudesta asti kestäneestä kilpaurheilu-urasta uinnin parissa. Uinnin lopettamisen jälkeen olin ikään kuin päättänyt, että en enää ikinä kilpailisi tai ainakaan tavoittelisi mitään urheilullisia saavutuksia. Kas kummaa, pari vuotta kului ja huomasin kaipaavani kovaa kilpailua, fyysistä rääkkiä, tavoitteellista treenaamista, kilpailua ja itsensä ylittämistä urheilun parissa.

Kovaan kilpailuviettiin crossfit tarjosi ihan loistavan tilaisuuden haastaa itseään jokaisessa treenissä. Aina voi tehdä hieman nopeampaa, kovempaa ja isommilla painoilla. Rupesin taas syttymään ajatukselle kilpailemisesta. Pian aloin soutaa soutuergolla ja huomattiin, että pääsin melko nopeasti suhteellisen koviin vauhteihin. Oman valmentajan ja ohjelmoinnin toteuttaminen viimeisen vuoden aikana oli uintiuran jälkeen ihan mahtavaa ja koin, että saan taas todella tavoitteellisesta treenaamisesta oikeasti kaiken irti ja pystyn jopa panostamaan paremmin kuin uintiaikoina treenaamiseen.

No sitten alkoi sattumaan ja tapahtumaan. Olkaluu katkesi ja kierukka hajosi. Täten myös tavoitteellinen ohjelmointi ja valmennus jäi tauolle ja tuntui, että tipuin aikalailla tyhjän päälle. Yht’äkkiä ei ollutkaan päivittäisiä treenejä mitä tehdä, toisaalta niitä en olisi pystynyt tekemäänkään eli käytännössä tauko oli ihan pakollinen. Toisaalta ei myöskään ollut valmentajaa, kelle raportoida tekemisiä. Vuoden olin päivittäin kertonut kaikki treenini valmentajalle ja nyt ketään ei oikeastaan kiinnostanut, mitä teen vai teenkö ollenkaan. Tuntui, että elämässä ammottaa aika iso aukko. Suunnitelmat Baruntsesta oli täysin avoinna ja iso osa elämää eli treenaaminen ja ohjelmoinnit jäi kertaheitolla tauolle. Istuin käytännössä kotona jumppaamassa jumppakellon tahtiin pelkästään kuminauhoilla.

Aika kuitenkin alkoi kulumaan ja otin tämän kesä tavoitteeksi päästä soutamaan olympialuokan soutuvenettä. Tämä tavoite täyttyi jo kesäkuussa ja sen jälkeen onkin ollut melko siistiä. Sanoin aikalailla heti alussa, ensimmäisissä treeneissä oikeastaan, että etsin lajia jossa pääsen vielä kilpailemaan. Kilpaileminen ei tietysti sinällään ole itseisarvo, mutta olisi kiva päästä kilpailemaan sen takia, että ensinnäkin pidän siitä ja koen, että minulla olisi vielä kilpailuissa annettavaa. Ennen kaikkea kilpaileminen on myös yksi tapa kanavoida energiaa, kun en ole vuorilla. Mun ei tarvitsisi voittaa kisoja, mutta en myöskään haluaisi lajia, jossa olisin huonoin.

Nyt kesän aikana on sitten tullut soudettua sen verran, että viime viikkoina olemme alkaneet puhumaan soudun 500 metrin sprinttikisoihin osallistumisesta. Yleensähän olympiasoudussa soudetaan 2000 metriä kilpailuissa ja Suomessa sprintin sm-kisat pidetään syyskuun alussa ja kilpailut ovat samalla ikäänkuin kesäkauden päätöskisa. Koska kilpailuvietti on kova, niin tietysti olen ollut kiinnostunut kilpailemisesta heti alkuunsa. Olen toki koko ajan tiedostanut, että olen edelleen kuntoutuja ja moni asia on ollut aika huonosti jos miettii ihan muutaman kuukauden taaksekin päin.

Olympialuokan yksikkö

Tänään tosiaan siis kävin Tulikouran luona ja kaikki näyttää hyvältä. Olen pystynyt jo tekemään hyvin paljon ja olen esimerkiksi jo pystynyt soutamaan ergolla ensimmäiset kovat treenini ja muutenkin olen päässyt pikku hiljaa takaisin ja koko ajan lähemmäs normaalia, toimivaa jalkaa. Edelleenkin on toki päiviä, jolloin on hieman hankalampaa ja asioita, joissa huomaa, että polvi ei ole vielä todellakaan entisensä vaan kuntoutusprojektia täytyy vain sitkeästi jatkaa. Tulikoura antoi siunauksensa soutukisoille ja piti soutua todella hyvänä lajina.

Mieleni tekisi ihan todella paljon lähteä soutamaan sprintin sm-kisoihin, mutta ymmärrän toki riskit, jotka myös kilpailemiseen liittyvät. Ensin ajattelin, että minua ei voi estää mikään lähtemästä. Ajattelin näin tosiaan aika pitkään, mutta sitten polveen tuli pieni nitkahdus juostessa ja ajatusmaailma alkoikin muuttumaan. Mietitäänpä asiaa siten, että mitä vois saavuttaa sprintillä ja mitä voin menettää.

Voin saavuttaa kilpailemisella kilpailukokemusta, saada uusia tuttavuuksia, päästä näkemään soutukilpailuita, kokemaan onnistumisen tunteita vesillä, voin päästä näkemään mahdollisesti tulevia kilpakumppaneita ja mahdollisesti joko päästä epäonnistumaan tai onnistumaan. Kilpaileminen itsessään olisi jo voitto, sillä jos miettii jo tuota yllä olevaa kuvaa, niin tilanne ei tälle kesälle ollut kovinkaan kummoinen. Paljon positiivisia asioita, jotka varmasti kilpailemisesta tulisivat. Mahdollisuuksia menestykseen ei kilpailuissa ole, mutta kokemusta saisi sitäkin enemmän.

Toisaalta voin pilata yhdellä reilun kahden minuutin suorituksella neljän kuukauden onnistuneen kuntoutusprojektin ja samalla tulevan Kilimanjaron matkan. Kilpailemisessa ja muutenkin kovaa treenaamisessa käy omalla kohdallani usein niin, etten tajua, mitä kropassa tapahtuu. En välttämättä ollenkaan pysty kuuntelemaan kiputiloja tai sitä, miltä rasitus tuntuu. Äärirajoille meneminen tietysti sit taas puolestaan johtaa siihen, että loukkaantumiset saattaa tapahtua ihan silmänräpäyksessä ja puuhaaminen loppuukin sitten kuin seinään.

Vaakakupissa ei ole vain syksyn reissu vaan pidemmällä tähtäimellä myös koko syksyn, talven ja tulevaisuuden kuviot. Kannattaako oikeasti vielä tässä vaiheessa ottaa edes pienintäkään riskiä? Tietty voin loukkaantua kohta ulos kävellessäni tai vuoden tai kolmen päästä, mutta nyt tällä hetkellä silti osittain vielä kuntoutujana on olemassa suurempi todennäköisyys, että jotain sattuu.

Soutustadion Helsingissä

Vaikka mieleni tekisi kilpailuihin, niin olen silti miettinyt, että olisin järkevä. Miettiä, mikä lopullinen tavoite on? Seisoa Everestin huipulla. En pääse sinne jos taas loukkaannun. Pääsen sinne olemalla järkevä, minimoimalla riskit ja toimimalla järkevämmin. Pääsen kilpailemaan ensi kesänä vaikka kaikkiin soutukisoihin, joihin haluan. Kilpailut odottavat minua kyllä.

Tänä kesänä ehdin vielä nauttimaan soutamisesta vesillä ja valmistautumaan sitä kautta Kilimanjarolle. Vaikka kilpaileminen tällä hetkellä jää, niin silti edelleen tavoitteena on päästä kilpailemaan. Toiveet kyllä toteutuvat, mutta eivät vielä. Maltti taitaa tässäkin asiassa olla valttia.

 

 

Olympiasoutuonnea

Voi vitsit, millaisia onnellisuuden hetkiä on tällä viikolla ollut! Meinaa fiilikset tuolla vesillä on ollut ihan mahtavat. Tällä viikolla kesä on taas hellinyt meitä keleillä ja ollaan käyty ahkerasti soutelemassa noita olympialuokan soutuveneitä Helsingin soutustadionin edustalla.

Kaksikkovene

Soutaminen on nyt kesällä ollutkin yksi lempiurheiluni, koska olen pystynyt tekemään sitä melko nopeasti polven leikkauksen jälkeenkin. Minulla on myös avautunut täysi uusi maailma tuolla vesillä.

Veneen airot

Olen siis pääasiassa soutanut joko kaksipaikkaista venettä tai sitten yksikköä. Molemmat veneet on todella haastavia ja erityisesti yksikkövene tuntuu vieläkin melko kiikkerältä. Veneessä tuntee hyvin kaikki liikkeet, joita tulee tehtyä ja erityisesti virheet tuntuvat helposti veneen keikkumisena.

Auringonlasku Seurasaaren edustalla

Veneessä oleminen on kuitenkin helpottanut suhteessa ensimmäiseen olympiasoutukokeiluun. Tämän jälkeen vesillä onkin tullut käyty 1-5 kertaa viikossa ja tätä kautta myös veneessä oleminen on muuttunut ihan erilaiseksi. Airojen kääntämiseen, ryhdin ylläpitämiseen, vetopituuteen ja jalkatyöskentelyyn on koko ajan pystynyt keskittymään yhä enemmän ja enemmän.

Airojen pesua rannassa

Soutuonnea on kuitenkin joka kerta vesiltä tullessa. Vaikka soutaminen on ihan mielettömän haastavaa, niin silti se palkitsee joka kerta. Vähintäänkin maisemista voi nauttia, mutta viime aikoina olen myös päässyt soutamaan enemmän jo treenejä ja tekeminen on tuntunut ihan urheilulta. Se, jos joku onkin aivan sairaan hienoa ja siistiä. Soutuonnea parhaimmillaan on ollut ihan vain se, että olen kesällä päässyt nauttimaan upeista kesäilloista ihan uudella tavalla.

 

Miksi nautin soutamisesta?

On tullut viime viikot vietettyä aikaa enemmän tai vähemmän vesillä. Miksi oikein nautin niin suunnattomasti soutamisesta? Oikein harmittaa, että en ole aiemmin tajunnut koko lajia.

Tällä hetkellä soutaminen on enemmän aivojumppaa kuin fyysistä jumppaa. Sen vuoksi, että opettelen vasta tekniikkaa. Youtube-videoita katsoessa soutu näyttää todella helpolta, mutta ainakin omalla kohdallani todellisuus on jotain aivan muuta. Olen pystynyt sisäsoutulaitteella kompensoimaan selällä voimaa soutuuni, mutta veneessä tämä ei oikein enää toimi. Vene on myös super kiikkerä ja tällä hetkellä en ole päässyt vielä edes oikeastaan soutamaan täysiä vetoja, vaan vedot ovat lyhyitä ja vajaita. Ensimmäistä kertaa yksiköllä laiturista lähtiessäni pelkäsin kuollakseni, että kaadun ja syke kohosi jo pelkästä paikalla olemisesta todella korkealle.

Viimeisimmät vesillä käynnit ovat menneet ”pelkät jalat”-harjoituksiin, joissa olen siis pyrkinyt opettelemaan liikkeen aloittamista jaloista, sitten lantion lisäämistä vetoon ja vasta viimeisenä kädet mukaan. Palautus taas toimii kädet, lantio ja jalat -järjestyksessä. Kuulostaa helpolta, mutta kun tähän lisätään vielä ryhdikäs istuminen, kiikkerä vene, olosuhteet vesillä ja rentous, niin ainakin minun aivot on sekaisin, että mikä tuli ensin ja mikä sen jälkeen.

Yksikkövene

Ensimmäistä kertaa yksikköveneessä

Nyt onkin oikeasti hyvä hetki opetella tekniikkaa, koska kroppa ei ole vielä kovien soutujen kunnossa. Veneessä minulla on vielä vajaa liikelaajuus jaloissa polven vuoksi, mutta soutu on täysin kivutonta ja jokaisen kerran jälkeen vesiltä tullessa olo on todella hyvä eikä jalka kipuile soutamisen jälkeenkään. Käsi ei ole ilmoitellut soutaessa itsestään enää ollenkaan.

Miksi sitten nautin, vaikken pääse haastamaan itseäni vielä fyysisesti täysillä? Tekniikan opettelen haastavuus on todella kiehtovaa ja sen opetteleminen, että täytyy oppia tuntemaan vesi ja se, miltä oikeanlainen liikemalli kropassa tuntuu. Silloin kun veto menee hyvin, tunne on todella hieno. Airolla saa vedestä kiinni ja vene ei tunnu kiikkerältä, vaan kaikki tuntuu toimivan.

Vesillä olo muistuttaa oloa vuorilla: täytyy tunnustella omaa oloa, keskittyä miltä tuntuu. On opeteltava menemään mahdollisimman taloudellisesti ja ilman suuria virheitä. Vuorilla virheet voivat olla köyden irtoaminen, tavaran tippuminen ja vesillä veneen kaatuminen. Välillä ehtii kuitenkin nostaa katseen ylös ja tajuta, että kuinka upeat maisemat on! Viime viikot iltaisin on ollut todella upeat säät ja kesäilloista on tullut aivan uusi puoli esiin. Myös Helsinki näyttää aivan erilaiselta vesiltä käsin. Miinuspuoli on se, että illat venyy ja useimpina aamuina on kellon soidessa tehnyt mieli jäädä nukkumaan.

soutustadion-aurinko

Soutustadion auringon laskiessa

Olen ehkä hetkittäin hukannut muistot siitä, kuinka hienoa ulkona on olla. Soutu on muistuttanut, kuinka siistiä on harrastaa ulkona. Jokaisen soutukerran jälkeen lähden entistä innokkaampana kotiin, odottaen jo seuraavaa kertaa. Toivoen, että seuraavalla kerralla vene ei tuntuisi enää niin kiikkerältä ja edessä olisi vieläkin parempia vetoja.

On ollut siistiä opetella taas kuuntelemaan tarkemmin omaa kehoa, miltä se liike tuntuu ja miltä oikeanlainen liike tuntuu. Fyysisesti kovat treenit on tietysti aivan omaa luokkaansa omalla mahtavuudellaan, mutta nyt tämä aivojumppa on kyllä ollut hyvää vaihtelua.

Soutaminen on saanut minut odottamaan vuorille pääsyä entistä enemmän. Haluan päästä kokemaan tuon saman fiiliksen ohueeseen ilmaan ja muistaa fyysisen tekemisen lomassa nostaa katseen ja tajuta, kuinka siistiä vuorilla oleminen on.