Vuosi 2017 – koko vuosi kertauksena

Vuosi 2017 on loppumaisillaan. Millainen tämä vuosi oli? Täynnä vaikeita hetkiä, epäonnistumisia ja vastapainona todella upeita onnistumisia. Paljon muistoja mummonpäiville.

Mitä kaikkea vuoden aikana ehti tapahtua?

Tammikuu

Tammikuu aloitettiin crossfitin klassikkotreenillä Murphillä. Tuolloin yläkropan voimatasot olivat ihan huikeat ja pystyin helposti punnertamaan esimerkiksi tuon 200 kertaa. Tammikuu oli muutenkin hyvin treenipainotteinen ja kehityin joka päivä paremmaksi urheilijaksi crossfitissä. Tykkäsin ihan todella paljon tavoitteellisesta ohjelmoinnista ja treenaamisesta.

Muscle up -treenit

Helmikuu

Helmikuussa olikin sitten kovassa käynnissä seuraavan vuorimatkan suunnittelu. Tässä kohtaa en vielä ollut paljastanut, että lähtisin Baruntselle kiipeilemään, vaan projektin suunnittelu oli melko salaista puuhastelua. Siitä oli kuitenkin kyse ja rakenneltiin erilaisia taulukkoja siitä, mitä kaikkea varusteita tarvitsisi vielä hankkia ja mikä retkikunta valittaisiin.

Helmikuussa tein myös elämäni ensimmäisen muscle upin. Tämä oli oikeasti tosi hieno hetki sen takia, että olimme tavoitelleet tuota liikettä yli puoli vuotta ja takana oli kova työ tavoitteen saavuttamiseksi. Vaikka myöhemmin tämä tavoite alkoikin tuntua ihan turhalta ja väärältä, tuntui onnistuminen tuossa kohtaa todella hienolta.

Matkan suunnittelua

Maaliskuu

Maaliskuu oli alkukuukaudesta urheilujuhlaa, sillä voitin sisäsoudun sm-kisoissa kaksi kultamitalia ja tein yhden Suomen ennätyksen. Nämä voitot tuntuivat tosi hyviltä sen vuoksi, että myös soudun eteen oltiin tehty kovasti töitä ja tuntui, että palkinnot oli ansaittu kovalla puurtamisella.

Yksi iso asia maaliskuussa oli myös valmistuminen kauppatieteiden maisteriksi. Elämä oli myös muuttunut, sillä nyt edessä olisi ”aikuisen elämää”. Eli ei enää painetta koulutehtävistä tai toisaalta myöskään opiskelijan vapautta.

Vaikka maaliskuussa oli onnistumisia urheilupuolella, niin tämän vuoden pahin ja edelleen kylmät väreet nostattava tapahtuma oli olkaluun katkeaminen muscle upissa. Tämä tapaturma muutti monta asiaa, joista en sillä hetkellä osannut edes arvata. Tässä kohtaa elin vielä toivossa, että lähden kiipeilemään Baruntselle ja käden ennuste toipumisesta oli todella hyvä.

Sisäsoudun sm-kilpailut

Huhtikuu

Käden toipuminen lähti hyvin käyntiin ja varasin lennot. Suunnitelmat lähteä Nepaliin kiipeilemään 7000 metrin vuorta Baruntsea olivat kovassa käynnissä.

Koko ajan taustalla oli kuitenkin ihan valtava paha olo siitä, mitä kädelle tapahtui. Vielä tänäkään päivänä en ihan täysin pysty käsittämään, että miten pystyin tuottamaan sellaista voimaa, joka katkaisee käden suurimman luun. Tai miksi oikein tein niin, miksi minun täytyi vääntää niin kauan tai miksi en vain luovuttanut.

Treenaamista mitella kädessä

Toukokuu

Toukokuu oli kyllä tämän vuoden ehdottomasti raskain kuukausi. Juuri kun olin oppinut elämään käsi mitellassa ja olin alkanut elätellä toiveita hyvästä parantumisesta, pamahti polvesta kierukka mäsäksi. Taas oltiin leikkauspöydällä ja siellä oltiinkin itku silmässä. Tuntui, että koko tulevaisuus kaikin puolin oli vedetty juuri vessanpöntöstä alas. Istuin pyörätuolissa, koska kädellä ei vielä saanut nojata kyynärsauvaan ja jalalla ei saanut astua.

Käsi alkoi kuitenkin luutumaan hyvin ja pääsin pitkästä aikaa vähän liikkumaan. Nämä olivat toukokuun ehdottomasti suurimmat saavutukset.

Oikea polvi lukossa ennen leikkausta

Kesäkuu

Kesäkuussa Suomen kesä tarjoaa valoa ja onneksi loukkaantumisista parantuminen sattui tähän aikaan vuodesta. Kesäkuussa käsi todettiin luutuneeksi ja pääsin kokeilemaan olympiasoutua. Vihdoin taas niitä kutkuttavia onnistumisen kokemuksia ja minusta alkoi tuntumaan, että oikeasti mä selviän näistäkin jutuista.

Olympiasoutua

Heinäkuu

Heinäkuussa oli aikaa miettiä, mitkä tekijät olivat omassa toiminnassa aiheuttaneet kevään tapahtumia. Mukana on ollut paljon paljon huonoa tuuria, mutta myös omassa toiminnassani on ollut monta hyvin kieroutunutta käyttäytymismallia. Olin alkanut tunnistamaan, mitkä ovat tekijät, joista kellojen pitäisi alkaa soimaan.

Heinäkuussa myös toipuminen sekä polvi- että käsileikkauksesta alkoi etenemään niin hyvin, että minusta jopa tuntui jonkun asian olevan vialla.

Heinäkuun treenit menivät hyvin

Elokuu

Elokuussa oli isojen päätösten aika, sillä minun oli tehtävä viimeinen päätös siitä lähdenkö tänä vuonna Baruntselle vai en. Päätin, että siirrän reissua vuodella eteenpäin.

Elokuussa asetin myös seuraavat urheilulliset tavoitteet. Samalla tein päätöksen, että lähden Kilimanjarolle kiipeilemään Baruntsen sijasta.

Elokuu oli myös siitä ihanaa aikaa, että silloin tuli vihdoin ja viimein retkeiltyä kunnolla rinkan kanssa ja oltua ulkona soutamassa todella upeina kesäiltoina.

Retkeilyä

Syyskuu

Syyskuussa treenit olivatkin kohdistettua Kilimanjarolle valmistautumiseen. Tämän lisäksi soudin aika paljon ja tein myös sisäsoudussa laktaattitestin.

Takaraivossa oli kuitenkin koko ajan vielä pelko uusista loukkaantumisista ja kirjoittelin peloistani syyskuussa.

Valmistautumista Kilimanjarolle

Lokakuu

Vuoden yksi suurimpia kohokohtia oli tietenkin Kilimanjaron reissu. Kuten varmaan tuosta alkuvuodesta huomasitte, oli sen verran paljon erilaisia vastoinkäymisiä käyty läpi, että tuntui erityisen ansaitulta seisoa Afrikan korkeimman vuoren huipulla.

Sain myös hyviä uutisia ortopediltani ja viimein polven kuntoutuminen oli siinä pisteessä, että seuraavia kontrollikäyntejä ei enää tarvittaisiin.

Varusteita reissuun

Marraskuu

Marraskuun pyhitin reissukertomuksille Kilimanjarolta ja Leviltä. Molemmat reissut olivat upeita ja hinku molempiin paikkoihin takaisin on kova.

Minua vaivaa kova matkakuume. Koko alkuvuoden reissujen peruuntuessa, olen potenut jopa luuserioloa siitä, että voinko edes kutsua itseäni vuorikiipeilijäksi kun en käy missään. Onneksi loukkaantumisista kuntoutuminen on sujunut todella hyvin ja Kilimanjarolla kaikki meni enemmän kuin nappiin.

Onnistumisista rohkaistuneena päätin hakea Seattlessa järjestettävään jäätikkökurssille. Tänään lähden tähän reissuun jännittyneenä ja erittäin odottavaisin fiiliksin.

Melkein Kilimanjaron huipulla

 

Joulukuu

Joulukuun isoin projekti oli joulukalenteri. Onnistunut projekti olikin, sillä lukijamäärät nousivat joulukuussa todella mukavasti ja kiinnostusta esimerkiksi erilaisissa kilpailuissa tuntui olevan hyvinkin paljon.

Joulukuussa innostuin taas moneen vuoteen hiihtoladulle ja hurahdin lajiin tietysti täysillä alusta alkaen. Hankin uudet sukset ja varasin hiihtoloman Leville maaliskuulle.

Vuoden viimeinen kuukausi oli myös useamman mieluisen yhteistyön aikaa. Sain käyttööni ihanan villapaidan ja kiipeilyvarusteita tulevaa Seattlen reissua varten.

Hiihtämässä

Vuosi oli kyllä vaihderikas! Huh! Näin viimeisenä päivänä näiden asioiden läpikäynti saa jopa minut itseni hengästymään. On ollut tapahtumaa: hyvää ja huonoa. Vaaka on pysynyt aika hyvin tasapainossa. Jos jotain olisin jättänyt pois, niin loukkaantumiset ja sen vuoksi ensi vuoden lupaukseni on tehdä kaikkeni sen eteen, että pysyn terveenä ja pääsen kiipeilemään.

Ruokapäiväkirja

Kirjoittelin jokin aika sitten lihasmassan kasvatuksesta ja siitä, kuinka olen vuodessa saanut kasvatettua massaa ja voimaa. Suurin täsmävinkki lihasmassan kasvattamiseen ja voiman kasvattamiseen on kova treeni sekä riittävä syöminen.

Oppaita oikeaan syömiseen onkin sitten aika paljon. Itse olen löytänyt tietynlaisen rentouden syömisen suhteen. Pyrin syömään viikolla järkevästi ja herkkuttelemaan sitten viikonloppuisin ja mahdollisesti myös lepopäivänä.

Pidin maanantaina ja tiistaina ruokapäiväkirjaa taas pitkästä aikaa. Tältä arkeni siis näyttää syömisten suhteen.

Maanantai
7:00 Aamupalaksi kolme kananmunaa, kurkkua, kahvi maidolla ja omena. Aina puoli litraa vettä sekä monivitamiini, magnesium ja sinkkitapletti.

11:00 Lounaaksi kanaa ja bataattia, mun lempiruokaa kautta aikain. Tämä maistuu siis joku viikko ja aina yhtä hyvälle. Lounaalla yleensä syön myös pienen annoksen salaattia. Lounaan jälkeen kuppi kahvia maidolla.

16:00 Päivälliseksi makaroonilaatikkoa, jossa kanttarelleja ja pinaattia jauhelihan lisäksi. Makaroonit olivat tällä kertaa gluteenitonta maissipastaa. Kylkeen puolikas avokado ja salaattia sekä raejuustoa.

18:00 1,5 tunnin lenkki kävellen.

20:00 Turkkilaista jugurttia, mehukeittoa, sharon-hedelmä ja mysliä.

21:30 Kauraleipää, kinkkua, juustoa ja kurkkua.

Tiistai
7:00 Aamupalaksi kolme kananmunaa, kurkkua ja omena. Kuppi kahvia maidolla, puoli litraa vettä ja vitamiinit.

11:00 Eilistä makaroonilaatikkoa lounaaksi. Salaattia ja raejuustoa kylkeen. Lounaan jälkeen kuppi kahvia maidolla.

15:00 Välipalaksi Pro Feel -rahka.

16:30 Alkoi olla nälkä ja ostin matkalla treeneihin proteiinipatukan.

17:00-19:00 Crossfit-treenit. Palkkari heraproteiinista ja banaani treenien jälkeen.

20:00 Päivälliseksi lohta, perunoita ja salaattia.

21:00 Turkkilaista jugurttia, mehukeittoa ja appelsiini.


Tältä näyttää meikäläisen arkiruoka. Päivittäin aikalailla samaa settiä. Helppoa, hyvää ja nopeaa eikä oikeastaan jää nälkä missään vaiheessa.

Sinulle, joka metsästät nyhtökauraa

Varokaa, luvassa on paljastuksia. Mistä löytää tämän hetken kuuminta ruokatuotetta lähes aina?

Nyhtökaura on suomalainen ruokainnovaatio, joka on kasvipohjainen proteiini kaurasta ja palkokasveista. Nyhtökauraa onkin saanut viime kauden ihan toden teolla metsästää kaupasta. Yleensä se on viety käsistä ennen kuin on päässyt edes oikealle hyllylle.

Maistoin nyhtökauraa ensimmäisen kerran kesällä. Tehtiin muistaakseni ihan normaaleja tortilloja, joiden täytteeksi laitettiin nyhtökauraa. Nyhtökauran mausta tunnistaa kauran, mutta rakenteelta se todella muistuttaa nyhtölihaa kuten nyhtöpossua. Tämän jälkeen nyhtökaurasta on valmistunut keittiössä pizzaa, kastiketta, pitaleipien täytettä ja erilaisia salaatteja.

Aloitin syksyllä uudessa työpaikassa ja kuljen työmatkani aina kävellen. Kävelen päivittäin Töölön Anton & Anton -kaupan ohi. Yleensä katselen ikkunasta tuotteita, sillä sisällä ei uskalla mennä leipomotuotteiden himon tai ylikalliiden luomutuotteiden vuoksi. Kuitenkin aika pian tajusin, että näen myös Antonin kylmähyllyyn kävellessäni ohi.

Nyt tästä on tullut käytännössä tapa: joka aamu kurkkaan kylmähyllyyn näkyvästä ikkunasta sisään ja tarkastan, onko hyllyssä nyhtökauraa.

Ja usein näky on juurikin tämä. Nyhtökauraa löytää siis takuuvarmasti ainakin maanantaisin, jolloin nyhtökauraa täydennetään hyllyyn. Muutaman kuukauden epätieteellisen empiirisen kurkkailututkimuksen jälkeen voisin sanoa, että nyhtistä löytyy läpi viikon lähes aina hyllystä.

Nyhtökaura on tuonut kivaa vaihtelua jauheliha ja kana -setteihin. Se on helppoa ja nopeaa arkiruokaa, sillä ei tarvitse hermoilla, onko nyhtis kypsää vai ei ja pelkkä lämmittäminen riittää. Mausteiden käyttäminen nyhtiksen kanssa on kuitenkin välttämätöntä, sillä mielestäni se maistuu vähän yksitoikkoiselta ja jopa puiselta ilman minkäänlaista lisämaustetta. Mausteita vaan tarpeeksi ruokaan mukaan, niin nyhtökaura toimii lihan lailla käytännössä ruuassa kuin ruuassa.

Eli marsmars Töölön Anton & Antoniin, mikäli et ole löytänyt vielä nyhtistä tai haluat saada sitä lähes varmasti!

Makutestin voittaja on löytynyt!

Muistanette varmaankin, kun ennen Acon matkaani höpöttelin eväistäni vuorilla. Jos et, niin voit lukea niistä täältä ja täältä. Erityiseen asemaan pääsivät erilaiset proteiinipatukat, joilla takaa paremman proteiinin saannin matkalla, välttää mahdollista painon tippumista ja korvaa vuorilla syntyvää energiavajetta.

Kokeilin paljon, siis kymmeniä erilaisia patukoita ja joka kerta törmäsin samaan ongelmaan: jauhoisuus. Patukka pyörii suussa kuin jauhopallo ja etiketin herkulliset kuvat suklaasta, kekseistä ja juustokakuista on vain kovalla mielikuvituksella mahdollista maistaa.

Makutestissä syksyllä ykköspaikan vei erimakuiset Questbarit, mutta nekin ovat usein jauhoisen makuisia. Hyviä, mutta melko kalliita ja kaukana etiketin herkullisista makuelämyksistä. Tämä seikka sinänsä ei ole yllätys, mutta aina pieni pettymys patukkaa mutustellessa.

Nyt on kuitenkin löytynyt patukoiden kuningas!


Se on meinaa Northforcen proteiinipatukka. Kuin toffeeta söisi, mutta hienon hienolla vaniljan vivahteella. Puolikas patukka on makunautinto, kokonainen patukka käy jo työstä. Meinaa kuten toffeeta, niin tätäkin patukkaa saa mutustella ihan huolella. Jauhoisuus kuitenkin puuttuu ja viime aikoina näitä patukoita on saanut järkevään hintaan Punnitse ja Säästä – kaupasta.

Nyt tiedän, mitä proteiinipatukoita jemmaan itselleni laukut pullolleen seuraavan kerran vuorille suunnatessani. Nämä on oikeesti hyviä!

Ruoka: miksi se puhuttaa niin paljon?

Kaikki Facebookia ja eri uutiskanavia seuraavat ovat varmaankin huomanneet kohun Tomi Kokon ruokavalion testauksesta, jossa hän kokeili kuukauden ajan syödä virallisten ravintosuositusten mukaisesti. Tomi teki asiasta dokumentin ja jo viime viikolla aihe puhutti varsin paljon. Ruokahan puhuttaa ja paljon mietteitä se myös minussa herättää.

Kerroin syksyn aikana Aconcaguan projektin aikana useaan otteeseen treenaamisesta ja tietysti samassa sivuttiin ruokaa. Syödähän täytyy, jotta jaksaa ja treenit toimivat mahdollisimman hyvin.

Tavoitteenanihan ei ole missään vaiheessa ollut laihduttaa. Tietysti olen toivonut tiivistymistä ja sitä, että treenaaminen näkyisi myös kropassa siten, että näyttäisin sporttiselta. Kuitenkin nämä ulkonäköön liittyvät tavoitteet ovat olleet toissijaisia, mutta en voi olla myöntämättä katselleeni myös peilistä kehittymistä.

Se, mitä syksyllä tapahtui, niin syömisestä huolimatta painoni alkoi tippumaan vaikka tämä ei ollut tavoite. Painon tippuminen tietysti oli seurasta kovista ja pitkäkestoisista treeneistä rinkan kanssa. Laihtumisen myötä tippui myös lihasmassaa, mikä oli kovalla työllä hankittu ja tämä harmitti minua kovasti silloin syksyllä.

Olin välillä jopa ruokahaluton syksyn aikana, sillä kova treenaaminen aiheutti minulle sen, että treenien jälkeen olin jopa pahoinvoiva enkä pystynyt tankkaamaan tarpeeksi aina treenien jälkeen. Asiaa puitiin myös pari kertaa ihan ammattilaisen ja ruokapäiväkirjan kanssa. Ongelma vain yksinkertaisesti oli se, että en saanut tarpeeksi proteiinia ja kaloreita syömästäni ruuasta.

Asiaa yritin sitten korjata kantamatta repussa keitettyjä kananmunia aina koulussa syömälleni lounaalle ja pyrin syömää myös enemmän puhtaita hiilareita kuten riisiä ja pastaa. Viimeisten pari kuukauden aikana ennen Aconcaguaa painoni alkoi pysymään aisoissa eikä se enään tippunut.

Nyt crossfitin aloittamisen myötä taas syöminen on korostunut: sitä täytyy tehdä ihan huolella ja välillä normaalin ruuan mättäminen on ihan työn takana. Niin se vain nyt on, että ruokaa täytyy syödä ja piste. Ruokahan ei ole vihollinen vaan paras kaveri.

Ja ruokaahan saa syödä paljon! En ainakaan itse tiedä ketään, joka pystyisi syömään kaurapuuroa niin paljon aamuisin, että sillä tai normaalin arkiruoan syömisellä lihoisi. Suurin ongelmani on ollut se, että minun ei tee aina mieli syödä. Syöminen on kivaa yhteisissä kavereiden illan istujaisissa, mutta arkena se on välillä kauhean vaivalloista (mikä ei tietenkään ole selitys). Selityksenä on aina huomenna: laihduttaessa tai massaa kerätessä. Todellisuudessa täytyy vain tehdä asioita, jotka ovat oikein ja johtavat oikeisiin asioihin. Mikä on sitten oikein? Se onkin aihe, joka Tomi Kokon ruokatestin myötäkin on paljon puhuttanut.


Syöminen on ihmisille aika arka paikka ja huomaan tätä tekstiä kirjoittaessani sen olevan arka paikka myös minulle. Miksi? On vaikeaa myöntää, että välillä syöminen aiheuttaa harmaita hiuksia ja välillä syön, koska tiedän, että niin on tehtävä.

Olen yrittänyt ottaa syömiseeni nyt paljon rennomman asenteen. Rentous tarkoittaa sitä, että pyrin syömään sen mukaan, mitä kroppa sanoo. Syön silloin kun on nälkä ja sallin herkuttelut silloin tällöin itselleni. Tavoitteenani ei edelleenkään ole laihtua eikä lihoa. Mielestäni olen tällä hetkellä hyvässä painossa, jossa viihdyn ja kroppa tuntuu toimivan.

Noudatan virallisten ravintosuositusten mukaan ihan täysin itse itselleni mielestäni parhaiten sopivaa ruokavaliota, jossa on paljon kasviksia, sopivasti hiilaria ja proteiinia. Hyviä viikottain tapahtuvia herkkuhetkiä unohtamatta. Gluteenitonta ja maidotonta ruokavaliota olen kokeillut, mutta etenkin maidottomuus tuntuu vaikealta ja sen takia olen maitotuotteitten kohtuukäyttäjä eli käytän kahvissani maitoa ja leivän päällä juustoa, mutta maitorahkan syöminen on jäänyt viime aikoina vähemmälle.

Vuorikiipeilyn kannalta oleellisin tekijä, etenkin vuorilla, on se että pystyy syömään mahdollisimman paljon ja takaamaan tasaisen energian määrän päivän aikana. Kulutus vuorilla on hurjaa ja käytännössä ruokaa olen aina voinut syödä niin paljon kuin napa vain vetää. Tankkaaminen on todella tärkeää, sillä se on yksi huippujen saavuttamisen edellytys.

Välillä vaikeaa ja hämmentävää, mutta onneksi syöminen on kuitenkin pääosin tosi mukavaa. Älä siis luule, että ongelma olisi se, että ruoka ahdistaisi minua! Ruoka kuitenkin puhuttaa paljon eri medioissa ja välillä tuntuu, että ohjeita, miten tulisi syödä löytyy niin paljon ettei perässä pysy.

Minun on pakko tunnustaa

Joskus täytyy myöntää: tehneensä virhearvion tai kuten minä, myönnän olleeni mainoksen uhri.

Mitä on oikein tapahtunut?

Kyllä, myönsin ja nyt tunnustan olleeni mainoksen uhri. Törmäsin näihin kekseihin Fit – lehden Instagramissa muutama viikko sitten ja heillä oli varsin keksejä kehuva postaus kehissä. Tietysti ajattelin, että vau! Keksejä, jotka on niin terveellisiä, että niitä voisi syödä koko pussillisen yhdellä kerralla. Tilasin verkkokauppa.comista heraproteiinia ja tietysti tartuin myös kekseihin kun niitä tarjolla verkkokaupassa oli.

No järkihän sen jo kertoo, että tämä on liian hyvää ollakseen totta. Keksit ovat hämmästyttävän hyvän makuisia ja rakenne ei ole ollenkaan niin kuiva ja jauhoinen kuin oletin. Yllätyin siis todella positiivisesti mausta, mutta samaan aikaan aloin epäilemään, että jokin näissä kekseissä on liian hyvää ollakseen totta. Ja asiahan selvisi melko nopean vertailun myötä, sillä kaapista löytyi myös Fazerin sininen suklaalevy:

Keksit per 100g:
kaloreita 442kcal
rasvaa 22g
sokeria 30g
ja proteiinia 23g

Fazer per 100g:
kaloreita 550kcal
rasvaa 33g
sokeria 48g
ja proteiinia 11g

Nooo, äkkiähän silmäkin näkee, että suklaassa on enemmän rasvaa ja puhdasta sokeria, mutta hämmästyttävintä mielestäni oli se, kuinka lähellä kalorimäärät olivat!

Petyin siis samalla tavalla kuin valkaisevan hammastahnan, arvontojen ja niiden ”valmiiksi” kypsyneiden avokaadojen kanssa, jotka kuitenkin ovat kovia kuin kivet. Oliko tämä yllätys? Ei varsinaisesti. Ja söisinkö keksejä silti? KYLLÄ! En kuitenkaan kutsuisi niitä terveelliseksi herkuksi vaan Jaffa-keksejä jäljitteleväksi kekseiksi, joita syödään kun tekee mieli hyvää. Nämä olivat kuitenkin niin hyviä, että voisin kuvitella syöväni näitä eväänä vaikkapa vuorilla, sillä siellä eväiden täytyy olla sellaisia, että niitä himoitsee heikollakin hetkellä.

Kaikki meille terveellisenä esitelty ruoka ei tosiaan ole välttämättä terveellistä: miksi ei herkutella sen suklaan kanssa jos mieli tekee herkutella? Herkutteluhan ei tasapainoista ruokarytmiä kaada ja edelleenkin itse herkuttelen joka viikko, joskus useampanakin päivänä kuin kerran viikossa. Cheat like a mother – periaatteeni toimii edelleenkin noin pääsääntöisesti.

Tunnustus on nyt tehty, onko teillä käynyt vastaavia hutilyöntejä luulojenne ja todellisuuden välillä?

Cheat like a mother

Treeniohjelmani mukana tuli myös suositukset, kuinka tulisi syödä. Kuusi päivää viikossa on mahdollisuus syödä puhtaita proteiineja, lihaa, kanaa, kalaa, kananmunia ja papuja niin paljon kuin napa vetää, samaten kasviksia, pähkinöitä ja siemeniä. Kaikki hiilihydraatin lähteet kuten pasta, riisi ja leipä ovat kiellettyjä. Kerran viikossa ohjeistuksessa lukee ”cheat like a mother” eli saa syödä niin paljon sitä, mitä tekee mieli ja juoda esim. olutta.

En ole aivan tämän suosituksen mukaan elänyt, sillä syön edelleen aamupuuron, lounaan kanssa leipää ja illalla mahdollisesti vielä jotakin hiilarin lähdettä treenin jälkeen. Koen, että toimin tällä systeemillä paremmin. Se, mikä entiseen ruokailuuni on muuttunut on määrä. Syön tällä hetkellä enemmän kuin pitkiin aikoihin ja tuntuu, että napa vetää ruokaa aikamoisia määriä ja nälkä yllättää tasaisin väliajoin.

Ruuan määrä ja laatu on korostunut kun treenien määrä on lisääntynyt ja teho kasvanut. Ruokailuiden ajoittaminen treeneihin on välillä haastavaa ja joskus on treenateen lähtiessä edelleen ollut lämpimästä ateriasta ikävän täysi olo vatsassa. Kävin kuukausi sitten fysioterapeutilla ja olin tehnyt viikon ruokapäiväkirjani näytille. Suurinta sapiskaa ruokapäiväkirjani myötä sain proteiinin määrästä, joka oli jäänyt fyssarin mukaan liian alhaiseksi. Olenkin ohjeiden mukaan kiinnittänyt tähän huomiota ja lisännyt proteiinin määrää sekä aamiaisella että lounaalla. Kananmunasta ja etenkin valkuaisista on tullut olennainen osa ruokailujani.

Olen viettänyt kuitenkin joka viikko cheat like a mother – päivää, sillä koen tarvitsevani silloin tällöin vapauden syödä mitä haluan, rakastanhan hyvää ruokaa. Tänään on se päivä. Söin normaalin aamiaisen, jossa on puuroa, kananmunia, hedelmää, mulpereita ja gojimarjoja kahvin kera. Lounaalla sitten aloitin mässäilyn. Vedimme lounaaksi aasialaisen buffetin, todennäköisesti söin noin 15 palaa sushia, muutaman friteeratun kanapalasen, riisiä ja maistoin eri kastikkeita. Jälkkäriksi marjarahkaa ja vesimelonia. Syömisestä on jo useampi tunti, mutta edelleen on täysi olo.

Illaksi olemme menossa istumaan iltaa kavereiden kanssa ja olen leiponut Dulce de Leche kakun. Tutustuin Dulce de Lecheen ensimmäisen kerran Argentiinassa ja rakastuin ensi maistamisella tähän herkkuun. DDL on paksumpaa kuin kinuski ja hieman tummemman makuista. Erittäin makeaa, niin makeaa, että tuntuu että silmät menee kieroon sitä syödessä. Taivaallisen hyvää jonkun hieman suolaisen kanssa. Tuotetta ei tietääkseni suoraan tuolla nimellä saa Suomesta, mutta ystäväni argentiinalainen poikaystävä toi ystävällisesti purkillisen minulle tuliaiseksi muutama viikko sitten.

Olen haaveillut Dulce de Lechen syömisestä Aconcagualla. Vuorilla on tärkeää, että eväänä on sellaisia herkkuja, joita himoitsee myös silloin jos ruokahalu on huonompi. Olen ajatellut ostaa Dulce de Lecheä mukaani yhden purkillisen, mihin voin sitten kastaa jotakin energiapitoisia (ja ehkä kuitupitoisiakin) keksejä. Paljon energiaa pienessä määrässä. Kaikki kanssani vaelluksia tai kiipeilymatkoja tehneet tietävät himoni snickerseihin. Niitä kuluu vähintään yksi päivässä ja maistuvat aina ihan mahtavilta vuorilla. Snickersit ja Dulce de Leche tulevat löytymään rinkastani myös joulukuussa.

Näiden sokeriherkkujen lisäksi olen ajatellut ottaa mukaani Aconcagualle proteiinipatukoita, sillä proteiinin saanti on aina oma ongelmansa vuorilla. Yleensä ruokavalio muuttuu hyvin hiilihydraattipitoiseksi ja vähäproteiiniseksi sen takia, että vuoristossa ei välttämättä ole a) mahdollista saada lihaa, b) mitään mahdollisuutta säilyttää lihaa, jolloin erilaisten vatsatautien riski kasvaa turhan isoksi. Vielä minulla on testivaihe käymättä läpi; millaisia proteiinipatukoita olisi hyvä ottaa, mitkä maistuvat parhaimmilta ja missä patukoissa on hyötysuhde painoonsa nähden suurin. Tavoitteenani tulevalle matkalleni olisikin se, että en edellisten vuorimatkojeni tapaan palaisi laihtuneena kotiin. Tähän aseeksi olen ajatellut proteiinipatukoita.

Tänään kuitenkin on vielä aikaa herkutella ja nauttia pitkään haaveilussa olleesta Dulce de Lechestä. Ja jotta tekin hyvät lukiat tietäisitte, mitä se on, niin tässä on teille kuva elämäni parhaasta kakkupalasta Buenos Airesista:

 

 

Omenavarkaissa

Kävelimme viikko sitten erään Lappeenrantalaisen kadun ohitse, jossa pihoissa oli yksi toisensa kauniimpia omenapuita täynnä tuota suomalaisen syksyn kultaa. Tässä vaiheessa on pakko myöntää, että pari omenaa tarttui mukaan. Nämä olivat kuitenkin puolustukseksi tippunut kadun puolelle!

Tästä se idea kuitenkin sitten lähti: seuraava askel on mennä koputtelemaan oville ja kysymään saisiko omenoita poimia. Myyntipuheet, miksi juuri me olisimme hyviä omenan omistajia, oli valmiina seuraavaa iskua varten.

Tänään se päivä sitten tuli, varsinaisiin omenavarkaisiin luvan kanssa.  Aamun salitreenin jälkeen alkoi omenavarkaus. Yritimme paria eri taloa ennen kuin tärppäsi. Näimme pihalla miehen, joka kyykki omenapuun alla. Tässä vaiheessa myyntipuheet unohtui ja tilanne muuttui spontaaniksi. Kysyimme, saisimmeko omenoita ja vastaanotto oli mitä iloisin ja vastaanottavaisin. Saimme jopa moitteita, ettemme olleet tulleet aikaisemmin omenavarkaisiin. Tämä on mahtava asia tässä kaupungissa: ihmiset ovat niin ystävällisiä! Ja myös tuntemattomille, niin pyyteettömästi ja aidosti.

Saimme upean, isomman saaliin mitä ikinä olisi voinut odottaa. Aivan mahtavaa, nyt syksyn aamupuurokylkiäsongelma on ratkaistu: omenasosetta. Nyt sitä valmistuukin kolme kattilallista.
 
Omenasose on niin helppo tuote. Pilkotaan omenat, keitetään veden kanssa, kanelitanko matkaan kattilaan ja keitetään niin kauan kunnes sose on lähes valmis. Halutessaan sitä voi vielä sauvasekottimella soseuttaa lisää. Tähän satsiin en lisännyt sokeria, sillä soseet menevät pakkaseen ja ne syödään sitä mukaan mitä ne sulatetaan.
Koska on sunnuntai, omenoista hyvä mieli, viikon treenit tehty ja melkein kokonainen kuukausi vietetty ilman lisättyä sokeria, oli hyvä syy leipoa myös omenakaurapaistosta. Se on niin yksinkertaista ja hyvää. Tähän paistokseen lisäsin isoja kaurahiutaleita, jotka toimivat hyvin ja tuo mukavaa suutuntumaa.
Mitä tästä päivästä opin? Ystävällisyys kunniaan. Elämäni motto: ”jos antaa ja jakaa, se tulee jossain vaiheessa takaisin” pätee myös tässä tapauksessa. Näillä eväillä jaksaa herätä huomenna taas maanantaiaamuun. Tällä hetkellä on sellainen olo, että vatsa on täynnä! Näin on hyvä.

Omenankylläistä sunnuntaita!