puumalan saaristoreitti

Puumalan saaristoreitti

Olen viettänyt viimeiset 24 juhannustani äidin vanhempien kesämökillä Ristiinan lähellä. Perinne jatkui myös tänä vuonna ja koko suvun voimin suuntasimme perinteiseen juhannuksen viettoon Hurulaan. Juhannusaatto meni perinteisen kaavan mukaan, jollo ...

jostendalen

Jäätikkökurssi Norjaan

Seuraava reissuni ennen Baruntsea on tulevana heinäkuuna Norjaan. Lähden Adventure Partnersin järjestämälle jäätikkökurssille heinäkuun puolessa välin ja siitä jatkamme sitten muutamilla päivillä reissua vielä omalla porukalla. Jotenkin on tuntunut, ...

Upea näky juoksun päätteeksi

Utah ja Moab

Coloradon reissun ensimmäiset päivät vietimme vuoristossa ja sieltä alas päästyämme siirryimme Utahin puolelle ja kanioneille. En ollut koskaan aiemmin ollut minkäälaisilla kanioneilla, joten hiukan jännitti, mitä edessä onkaan. En osannut oikein ede ...