Luutunut olkaluu

14 viikoa sitten väänsin olkaluuni katki voimistelurenkailla. Tapaturmasta kerroin silloin täällä.

Eilen minulla oli kuitenkin jo käden viimeinen rutiinitarkastus Töölön sairaalassa. Viimeksi kävin siellä kuukausi sitten ja silloin ei vielä pystytty röntgenkuvasta näkemään varmaksi, että onko käsi täysin luutunut vai ei. Sain tuolloin luvan jo aloittaa rauhallisen treenaamisen ja maksimissaan 10 kg nostamisen. Näissä rajoissa onkin sitten tullut pysyteltyä ohjeiden mukaan.

Nyt kuitenkin käsi on luutunut ja käytännössä saan aloittaa tekemään kaikkea. Voimien ja kunnon mukaan. Selväähän on se, että voimaa on kadonnut ja lihasmassaa siinä samalla. Vielä seuraavat viikot tulisi olla sillä tavalla rauhallisesti, ettei mitään äkillisiä kovia liikkeitä tulisi kädelle. Nyt kuitenkin voin aloittaa progressiivisesti kasvattelemaan painoja ja metsästää kadonneet voimat takaisin.

Tieto oli kyllä todella helpottava, sillä nyt ei tarvitse pelätä, että kestääkö käsi vai ei. Luu on luutunut ja käsi kyllä kestää. Nyt alku oikeastaan mennään sitten muuten voimien ja tuntemusten mukaan. Kivuton käsi ei täysin vielä ole ja saatan öisin edelleenkin herätä kivistelevään kyynärpään kipuun, mutta nämäkin todennäköisesti tulevat tässä lähiviikkojen aikana parantumaan.

Eilen oli tietysti heti päästävä tämän helpottavan tiedon jälkeen kokeilemaan, mitä se käsi taas kestää. Kokeilin jo juhannuksena hieman roikkua kädellä, eikä se aiheuttanut mitään ihmeempiä kipuja. Aloitin eilen roikkumalla tangossa ja pian tuntuikin jo siltä, että kyllähän sieltä vielä leuka tulee.

Ensimmäinen leuka

Ja niinhän se tulikin ja tuli muutama lisää, itseasiassa kolme. Sen jälkeen tuntuikin, että voimat loppuu. Eli tiputusta 14 viikossa leukoihin kerkesi tulemaan kymmenen kappaletta. Onpahan ainakin nyt selkeä tavoite, mihin pyrkiä.

Kyynärpään vieressä näkyy ihon läpi levy, joka kädessä on

Oikeastaan kaikki on muuten ihan hyvin, mutta käden arpi hiukan häiritsee. Sehän on todella pitkä ja tällä hetkellä vielä aika ruma. Arpi tulee tuosta vaalentumaan ja varmaan siihen myös tottuu ajan kanssa. Vieläkin on niitä hetkiä, jolloin koko tapaturma harmittaa niin paljon, että arven näkeminen ei sitä harmitusta ainakaan helpota. Tämäkin varmasti helpottaa, kun käsi alkaa kuntoutumaan vielä eteenpäin.

Tuosta levystä, joka pilkottaa kuvassakin kyynärpään oikealla puolella, olen ollut hiukan huolissani. Se tuntuu puskevan sieltä ihan kunnolla läpi. Murtuma oli sen verran lähellä kyynärpäätä, että levy on jouduttu laittamaan melko pitkäksi. Levyä ja ruuveja ei kuitenkaan ole tarkoitus poistaa, koska poistaminen voi aiheuttaa isoja vaurioita värtinähermoon, jota jouduttiin ja jouduttaisiin venyttämään. Riskinä olisi hermovaurioita ja pahimmassa värtinähermon vioittuminen vaikuttaisi ranteen liikkuvuuteen. Ortopedi sanoi eilen, että unohda nyt vaan se levy. Selvä pyy, minä unohdan sen nyt.

Nyt on kyllä ihan helpottunut olo ja ennen kaikkea sellainen olo, että perkule tästä taas noustaan. On ollut vaikea hyväksyä, että luut ei kestänyt ja miten kaikki kävi, mutta onneksi nyt ollaan jo selkeästi voiton puolella. Ainakaan käsi ei tule vaikuttamaan Baruntsen matkan lähtemisen päätökseen, sillä käsi tulee lokakuussa olemaan jo varmasti melko hyvässä kunnossa. Nyt vain rauhassa eteenpäin ja kuntoutuminen askel askeleelta taas eteenpäin.

Kiire ja huono odottamaan

On asioita, joita on tullut paljon mietittyä ja yksi näistä asioista on se, mitä teen syksyn kiipeilymatkan eli Baruntsen suhteen.

“Mutta Samulilla oli myös heikkou­tensa, Phil sanoo. Hän oli huono odottamaan. Hänellä oli kova kiire myös Annapurnalle, vaikka sen vaarallisuus tiedetään.” Hs Kuukausiliite 6.5.2017

Nämä sanat ovat lehtijutusta, jossa käsiteltiin Samuli Mansikkaa ja hänen viimeistä kiipeilyään Annapurnalle. Kirjoittelin tästä aiheesta jo aiemmin täällä.

Erityisesti nuo sanat kiire ja huono odottamaan särähti korvaani. Olenko sortumassa itse samankaltaisiin virheisiin? En tietenkään ole verrattavissa Samuliin millään tavalla, mutta ovatko nuo sellaisia ominaisuuksia, jotka ovat paheita ihan kelle tahansa ja erityisesti ihmisille, jotka liikkuvat vuorilla.

Kiireestä mielestäni kertoo osittain kaikki ne asiat, mitä olen jo tehnyt. Kun käden tapaturma sattui, minulla oli todella kiire takaisin salille ja liikkumaan. En oikeastaan levännyt ja treenasin jo pian särkylääkkeiden voimalla. Pitkälti vain ja ainoastaan sen takia, että pelkäsin syksyn reissun peruuntuvan.

No sitten sattui ja paukkui vielä lisää ja taas reissu on vaakalaudalla. Kuntoutuminen on lähtenyt ihan mukavasti liikenteeseen, mutta pitkät päivät on vielä edessä ennen terveitä päiviä ja sellaisia, että kaikki olisi täysin kunnossa.

Tämän vuoksi olen alkanut pohtimaan Baruntsen siirtämistä vuodella eteenpäin ja vaihtamaan reissua johonkin hiukan rauhallisempaan versioon. Ja samalla olen suunnitellut, että mikäli paikat pysyy nyt kasassa, niin ensi vuonna edessä olisi parikin reissua. Nyt syksyllä kuitenkin johonkin korkealle suuntaan, mutta on eri asia olla reilu kuukausi ison rinkan kanssa reissussa kuin viikko vaeltamassa.

Pohtimisaikaa Baruntsen suhteen on heinäkuun loppuun ja teen lopulliset päätökset silloin.

Baruntse-kiire

Näihin maisemiin Nepaliin tulen palaamaan

Näiden sanojen kirjoittaminen on todella vaikeaa, ja jopa tuntuu, että olen luovuttaja, kun sanon nämä jo täällä ääneen. Riskit ovat kuitenkin jo ihan uudenlaiset Baruntsella sen korkeuden ja haastavuuden takia. Reissu on myös rahallisesti kallis ja iso panostus sekä rahallisesti että henkisesti. Haastavuuden ja reissun hintalapun vuoksi olen tosissani miettinyt reissun lykkäämistä vuodella.

Vuorilla on kuitenkin kaikesta riskien minimoinnista huolimatta voi tapahtua paljon kaikkea. Se voisi olla yksi vierivä kivi ja juuri kuntoon tullut polvi sanoisi naps ja taas se olisi lukossa ja reissu olisi siinä. Pahimmassa tapauksessa kävisi vielä jotain huonompaa kuin vain reissun loppuminen ennen aikojaan.

Vuorihan pysyy siellä ja ensi vuonna, toivottavasti ehjän treenivuoden jälkeen minulla olisi paremmat mahdollisuudet myös päästä huipulle. Osa riskien minimoimista on mielestäni myös tässä kohtaa tosiasioiden tunnistaminen ja niiden myöntäminen itselleni. Olen ollut todella pitkään nyt kuntoutujana ja loukkaantuminen toinen toisensa perään on seurannut minua. Se, mikä on vain valitettava tosiasia, niin kroppa ei tällä hetkellä ole iskussa. Halua on enemmän kuin ehjiä raajoja.

Kyse ei ole vain siitä, että tulenko kuntoon, sillä uskon edelleen siihen täysin kaikesta huolimatta. Vieläkään mitään peruuttamatonta ei ole käynyt. Kyse on vain siitä, että olenko täydessä kunnossa ja ehjän harjoittelukauden alle saaneena jo lokakuun alussa. Siihen kukaan ei tietenkään osaa tällä hetkellä vastata vaan seuraava reilu kuukausi tulee näyttämään sen.

Kiire ja huono odottaminen täytyisi kuitenkin unohtaa ja kääntää jollain tavalla voimavaraksi. Rauhassa ja odottamalla tulee myös tuloksia. Olkoonkin se sitten Baruntse tai joku toinen vuori nyt syksyllä. Nyt vain teen töitä joka päivä niin, että jonain päivänä joko syksyllä tai ensi vuonna seison myös Baruntsen huipulla.

Mitä seuraavaksi?

Minulla on ollut reilu kolme viikkoa aikaa olla kotona, parantua, levätä ja miettiä. Ennen kaikkea miettiä, että mitä seuraavaksi? Tauko on sinällään tehnyt ihan hyvää, toki tauon oisi voinut pitää ilman leikkauspöytäkäyntejäkin. Mutta sitten asiaan…

Olen yrittänyt keksiä, että mitä voisin tehdä, mikä ei liity urheilemiseen. Olen lukenut kirjoja, kokkaillut erilaisia virityksiä yhdellä jalalla seisoen ja miettinyt, mitä tuleva pitää.

Urheilu jatkuu, mutta hieman eri muodossa vähintäänkin seuraavat pari kuukautta. Nyt kuntoutan jalkaa ja kättä ihan rauhassa ”normisalilla” ja mietin crossfitin jatkoa sitten elokuussa uudestaan. Tämä sen takia, että nyt ei ole kiire oikeastaan niihin treeneihin, vaan pitää kuntoa yllä muuten. Mutta, kuten ystäväni sanoi, ei tiikeri pääse raidoistaan ja haluaisin kovasti vielä joskus mahdollisesti kilpailla jossain urheilulajissa. Tätä siis täytyy vielä miettiä, kun paikat taas kestää paremmin. Yksi tämän kesän tavoitteeni on päästä soutamaan olympiaveneellä.

Valmennus on nyt tauolla myös tuon pari kuukautta ja tavoitteenani on pitää kuntoa yllä itsenäisesti. Olen saanut tähän valtavasti oppia valmennuksessa olemisesta viimeisen vuoden aikana ja näillä opeilla on hyvä toteuttaa omatoimista harjoittelua. Rajoitteiden vuoksi tuleva kesä tulee keskittymään erityisesti peruskuntopuolelle, sillä kohta pystyn jo aloittamaan rauhalliset pyöräilyt, vesijuoksun ja soutamisen. Voiman kasvattaminen ei tässä kohtaa sovi, koska käsi sekä jalka rajoittaa voimatreenejä. Nyt lähinnä elvytellään oikean käden voimia takaisin normaaliin tasoon ja sama on edessä jalkojen kanssa.

Peruskuntokausi tulee myös sikäli hyvään kohtaan, että edelleen mietin Baruntselle lähtemistä. Oikeastaan seuraava kuukausi tulee näyttämään, että millainen kohtalo reissulla on. Olen miettinyt jopa sen siirtämistä vuodella ja kahden vuoren kiipeämistä ensi vuonna ehjemmän treenikauden jälkeen. Vuoria varten myös peruskunnon kasvattaminen on yksi tärkeimpiä tekijöitä ja sinällään kovien voimatreenien pois jättäminen hetkeksi ei haittaa, koska pystyn kuitenkin pitämään hyvää peruskuntoa yllä.

Oikeastaan valmennuksen tauottaminen tuntuu nyt hyvältä vaihtoehdolta. Itkuhan siinä pääsi, kun tämän päätöksen tein ja pohdin tätä todella pitkään. Monta viikkoa itseasiassa. Tykkään harjoitella siten, että raportoin siitä valmentajalle ja pidän ajatuksesta, että kun teen ohjeiden mukaisesti osa vastuu kehityksestä on myös valmentajalla. Nyt kuntoutuksen alaisena kuitenkin ensisijainen tavoite on vain kuntoutua ja monen vamman sattuessa samaan aikaan, sulkeutuu myös esimerkiksi vain ylä- tai alakropan treenaaminen pois.

Valmennuksen tauottaminen tarkoittaa myös hieman vapaampaa aikataulutusta. Tänä kesänä aion viettää enemmän aikaa ulkona, sillä melominen ja ulkosoutu ovat hyviä vaihtoehtoja viettää aikaa ulkona. Töiden puolesta olen töissä koko kesän, joten kesällä vapaista on mahdollista nauttia iltaisin ja viikonloppuisin. Suunnitteilla on viikonloppureissuja meloen lähialueille siten, että voi olla teltassa yötä viikonlopun ja nauttia ulkona olemisesta.

Mieli menee aikamoista vuoristorataa ihan päivittäin, mutta nyt on oikeastaan yllättävän hyvä olo. Toisaalta varmaan tietynlaisia paineita suorittamiselta jäi pois, kun päätin, että tulen nyt ottamaan kesän ihan rauhassa ja enemmän pitempiä pk-treenejä tehden. Yritän kuitenkin pitää mieltä korkealla, muukaan ei tässä kohtaa auta. Päätökset Baruntsesta tulee sitten ajan kanssa ja nyt on rauha vielä parantumiselle. Kuitenkin jokainen päivä on parempi ja sekä jalkaa että kättä pystyy jumppaamaan paremmin ja paremmin päivästä toiseen.

Kaipuu kuitenkin koviin crossfit-treeneihin on kova ja niihin paluuta ainakin jollain tasolla on myös edessä tulevaisuudessa. Nyt ei vain ole niiden hetki, enkä toisaalta halua nyt myöskään kiirehtiä vaan ottaa hetken ihan rauhassa. Syyskuun alussa soudetaan taas puolimaraton, joten toivoisin olevani kunnossa siihen mennessä. Katsotaan sitä myös lähempänä.

Ensi viikolla alkaa sitten vihdoinkin varaaminen taas leikatulle jalalle ja kävelyn opetteleminen uudestaan. Tästä ja varmaankin vertailua viime vuoden toipumiseen tulen käymään myös täällä läpi tarkemmin, kun ensimmäiset päivät on takana. Onneksi minulla on video viime vuoden ensimmäisistä askelista, joten nyt voi hyvin vertailla, millaista se kävelemisen aloittaminen on tällä kertaa.

Ikävuoden 23 tilinpäätös

Eilen oli syntymäpäiväni ja täytin siis 24-vuotta. Tämä tarkoittaa montaa asiaa, mutta ajattelin hieman tehdä tilinpäätöstä ikävuodesta 23.

Olin aina ajatellut, että haluan olla 23-vuotias. Silloinhan ihminen on aikuinen, mutta kuitenkin nuori. Mahdollisuudet elämässä täysin avoinna ja niin edelleen. Silleen sopivan naiivilla tavalla ajattelin, että tuosta samasta vuodesta tulisi elämäni paras.

Vuosi oli kuitenkin aikalailla suurta vuoristorataa eikä se mennyt tähän mennessä eletystä elämästä ykköspaikalle.

Ikävuoteni 23 alkoi muutolla Helsinkiin. Sen jälkeen oltiin sohvakaupoilla ja sisustettiin kotia ja heitettiin turhia tavaroita pois. Aloitin myös kesätyöni golftapahtumien järjestelyn parissa. Pian töiden aloittamisen jälkeen alkoi selvitä, millainen polviprojekti minulla olisi edessäni jos se tultaisiin toteuttamaan nyt heti. Päätin, että polvi korjataan nyt, jotta pääsen tulevaisuudessa kiipeilemään ehjillä jaloilla. Kesälle varattu reissu Alpeille peruuntui, mutta ajattelin, että korjaukset tehdään Everestiä varten.

Ennen leikkauksia olin ehtinyt jatkamaan crossfitin harrastamista Crossfit Central Helsingin -salilla. Minut toivotettiin tervetulleeksi tähän uuteen yhteisöön. Polvi leikattiin ja kuntoutuminen alkoi salilla. Pian aloitin valmennuksen ja hommia aloitettiin tekemään entistä systemaattisemmin ja suunnitellusti. Tuloksiakin alkoi tulla mukavasti.

Syksyn alussa soudin ensimmäisen puolimaratonin sisäsoutulaitteella ennen polven toista leikkausta. Hommat meni nappiin ja aikatavoitteet täyttyivät. Ennätyksiä tuli uusissa ja vanhoissa liikkeissä treenien puolella ja olin valmis seuraavaan polvileikkaukseen. Samaan aikaan aloitin kirjoittamaan graduani luottamuksesta vuorikiipeilyretkikunnissa. Aikaa kului mukavasti sairaslomalla gradun tekemiseen ja gradun tekeminen jatkui sitten talvella ja alkukeväästä.

Marraskuussa aloitin uuden työn digitaalisen markkinoinnin parissa ja viimeinen puoli vuotta onkin sujunut uusien haasteiden parissa myös työrintamalla.

Polvi leikattiin lokakuussa toisen kerran ja taas aloitin kuntoutuminen. Hitaasti ja maltilla. Yläkroppa pumpissa ja kädet tuntui räjähtävän melko useasti. Vuoden vaihteessa pääsin tekemään Murp-nimisen treenin, jossa täyttyi lyhyen ajan tavoite päästä takaisin normaaliin treeniin ja ehjiin jalkoihin.

Maaliskuun alkua odotin kuin kuuta nousevaa, sillä silloin sain kiipeilyluvan jalat leikanneelta ortopedilta. Tätä hetkeä oli suunniteltu jo pitkään ja samaan aikaan alkoi toden teolla retkikuntapaikan varaaminen. Suunnitelmia Baruntsea varten oltiin tehty jo noin vuosi ennen itse tämän vuoden maaliskuuta.

Sen jälkeen kävin soutelemassa sisäsoudun sm-kisoissa ja osallistuin Crossfit Open -nimiseen crossfit-kilpailuun, jossa viiden viikon julkaistaan laji, joka täytyy suorittaa julkaisusta seuraavan neljän päivän sisään. Minulta jäi Openeista viimeinen laji kuitenkin tekemättä.

Kuukausi sitten, itseasiassa samana päivänä kun olin varaamassa retkikuntapaikkaa, väänsin sitten olkaluun katki yrittäessäni muscle uppia. Mentiin nopeasti ja syvälle takaisin pohjamutiin. Päivystyksessä itkin ja myös sen jälkeen on tullut vollotettua tätä surkeaa kohtaloa ja sitä, että onko tämä joku enne, ettei minun tulisi lähteä enää vuorille? Käsi meni poikki, mutta viikkoa myöhemmin valmistuin yliopistosta. Marraskuussa alkanut määräaikainen työ myös sovittiin jatkuvan vakituisena.

Käden kuntoutumisennuste on hyvä, joten päätin tehdä ehkä hieman pähkähullun päätöksen. Varasin matkan Baruntselle ja ostin lennot. Päätös lähtemisestä täytyy tehdä 1.8.2017, mutta sitä ennen ehtii näkemään, millainen kädestä on tullut.

Lyhyesti, mitä tänä vuonna tapahtui. Vuosi on ollut loukkaantumisten vuoksi yksi elämäni raskaimmista. Vaaka on kuitenkin pysynyt tasapainossa, sillä sain kauppatieteiden maisterin tittelin, elämäni ensimmäisen vakituisen työpaikan ja viimein varasin seuraavan vuorimatkan.

Eilen kävelin salille ja mietin tätä tilinpäätöstä ikävuodelle 23. Arvosanana vuosi saa 6+, sillä moni suunnitelma meni pieleen. Sisua nyt ainakin testataan ja sitä, mistä kaikesta sitä jaksaa parantua. Hyviäkin juttuja kävi, joten ei vuosi ihan onneton ollut.

Eilen myös hymyilytti kävellessä, sillä ikävuosi 24 toivottavasti tuo tullessaan uusia ja ehkä hieman parempia tuulia.

 

 

Hei me lennetään

Hei me lennetään Nepaliin. Eilen syksyn reissu eteni yhden askeleen konkreettisemmalle tasolle, sillä lokakuussa palataan vihdoinki tuonne vuorien paratiisiin. Lentoliput ovat nyt takataskussa.

Reissu ajoittuu siis lokakuun puolesta välistä marraskuun puoleen väliin. Tämä tarkoittanee noin viittä viikkoa ja 34 yötä matkalla. Melkoisen pitkä reissu siis tiedossa. Sehän on tietysti mukavaa, sillä tuossa ajassa ehtii jo mukavasti imeä vuori-ilmaa itseensä, kiipeämään kaksi eri vuorta ja nauttimaan noista upeista maisemista.

Lennot kulkee Helsingistä, Tukholman ja Dohan kautta Kathmanduhun ja matkat kestänee noin 20 tuntia suuntaansa. Suurin haaste on taas kerran olemaan tavaroiden ja erityisesti kilojen sämplääminen ja tällä kertaa on lähes pakko ottaa yksi ylimääräinen laukku lennoille.

Kathmandusta matka jatkuu sitten pienillä potkurikoneilla kohti Luklaa, jota sanotaan yhdeksi ”maailman vaarallisimmiksi lentokentiksi”. Tämä johtuu siitä, että Luklan kiitorata on käytännössä ylä- tai alamäki, riippuen siitä, ollaanko tulossa vai menossa. Tullessa laskeudutaan ylämäkeen ja lähtiessä otetaan alamäestä vauhtia. Kiitorata on vuorten välissä ja siksi hyvin sääherkkä paikka. Luklaan siis lennetään aina käytännössä hyvässä säässä ja välillä ihmiset joutuvat odottamaan parempaa lentosäätä pienessä Luklan kylässä.

Ai että, jotenkin helpotti eilen, kun lennot on nyt ostettu. Lähtö on jollain tasolla konkreettisempaa, kun on lennot ja retkikuntapaikka eikä vain jossittelua, että varatakko vai eikö varata.

Nyt voi keskittyä täysillä vain matkalle valmistautumiseen, jotta retkikuntapaikasta ja lennoista tulee konkreettisesti totta.

Ensimmäinen välinehankinta Baruntselle

Eilen varasin retkikuntapaikan Baruntselle. Sen kunniaksi tein myös pienen uuden välinehankinnan reissua varten. Pieni sen vuoksi, että tämä hankinta lisää reissun mukavuutta, mutta ei ollut kovinkaan kallis. Reissu tulee kestämään reilun kuukauden ja sen aikana vuorilla vietetään runsaasti aikaa. Tämä tarkoittaa sitä, että suihkussa käydään harvakseltaan ja samat vaatteet ovat päällä suurimman osan ajasta. Tietysti joitain vaatteita on mahdollista pyykätä, mutta eihän niistä täysin puhtaita tietenkään tule vuorilla tehtävällä nyrkkipyykillä.

Yksi tärkeä naisten varuste on urheiluliivit. Kävely, kiipeily ja kaikki toiminta on hyvin paljon mukavampaa kunnon liivit päällä. Erilaiset urheiluvalmistajien materiaalit ovat hyviä, mutta päätin ostaa Mons Royalen merinovillaiset urheiluliivit.

No miksi merinovillaiset? Olen ylistänyt blogissani jo aiemmin merinovillaa ja sama suitsutus jatkukoon. Merinovilla on mukavaa, se ei kutita ja oikeastaan paras ominaisuus on, ettei merinovilla ala haisemaan. Hikoillessa iho pysyy kuivana ja kosteus siirtyy seuraavaan kerrokseen liiveistä. Kun liivejä käytetään pitkään yhteen putkeen ja ne päällä liikutaan, hikoillaan ja nukutaan, niin on erittäin iso mukavuustekijä etteivät liivit haise ensimmäisten muutaman päivän jälkeen ihan kuolemalta.

Liivit on ollut nyt testikäytössä muutaman kerran päällä ja piru, ne on muuten myös todella mukavat päällä. Olkaimet ovat pehmeät ja resori on sopivan tiukka ja samalla pehmeä. Kiva bonus on myös se, että liivit ovat topatut. Miinuksina mielestäni liiveissä on se, että toppaukset menevät pesussa miten sattuu ruttuun liivien sisällä ja liivien pehmoisuus ja mukavuus aiheuttavat sen, että liivit eivät ole tarkoitettu kovaan intensiiviseen harjoitteluun kuten esimerkiksi juoksuun. Liivien tuki ei siis ole tarpeeksi iso juoksuun, mutta vaeltamiseen, kiipeilyyn ja ulkoiluun nämä ovat todella hyvät.

Liivit eivät ole 100 % merinovillaa, koska merinovillan huonoihin puoliin kuuluu se, että villa kuluu helposti puhki. Nyloni ja elastaani lisäävät liivien kestävyyttä ja arjessa suuri plussa on se, että liivit saa pestyä 40 asteessa.

Välinehankintana liivit ovat pieni, mutta yllättävän paljon mukavuutta lisäävä tekijä. Tärkeää on, että alusvaatteetkin ovat mukavat ja ne päällä viitsii olla monta päivää putkeen käymättä suihkussa. Muutaman testikerran jälkeen uskoisin, että nämä liivit ovat juuri sellaiset. Pieni mukavuustekijä saattaa muuttua vuorilla hyvinkin merkittäväksi.

Näin on saatu välinehankinnat käyntiin Baruntsea varten.

Retkikuntapaikka varattu

Kerroin teille jo aiemmin, että syksyllä tarkoituksena olisi suunnata takaisin Nepaliin ja lähteä jahtaamaan 7000 metrin vuorta ja käydä kiipeämässä myös toinen, hieman matalampi vuori samalla reissulla.

Kädelle sattui, mitä sattui ja retkikuntapaikan varaaminen siirtyi. Sairaalassa tuntui, että koko projekti oli taas tuomittu epäonnistumaan, mutta lääkärit eivät nähneet asiaa ollenkaan näin. Nyt paraneminen on lähtenyt käyntiin ja seuraavaksi alkaakin todellinen valmistautuminen, toki hieman luovemmin, mitä olimme alun perin ajatelleet, mutta valmistautuminen alkaa joka tapauksessa.

Olen tänään nimittäin varannut, itseasiassa juuri äsken retkikuntapaikkani tulevalle syksyn matkalle. Sain sovittua retkikuntaoperaattorin kanssa seuraavaa: käden tapaturman johdosta sain lisäaikaa miettiä lopullista lähtöä 1.8.2o17 saakka. Olen varannut paikan ja maksanut 10 % varausmaksun matkasta, mutta päätös lopullisesti lähdöstä täytynee tehdä vasta elokuun ensimmäisenä. Päätöksen jälkeen joko maksan loput retkikunnasta tai sitten nyt maksamani raha palautetaan.

Kohti tuollaista sumuista maisemaa siis. Jos käden paraneminen menee suunnitellusti eteenpäin, niin jo kesällä treenit on siinä mallissa, että tulen tietämään tasan tarkkaan lähdenkö vai en. Koko ajan tulen tekemään hommia sillä ajatuksella, että lähden reissuun.

Minulla on taas kerran, se ihana kutkuttava, jännittävä, vatsaa kalvava ja iloinen olo, että uskallan tehdä tämän päätöksen. Samaan aikaa pelottaa: haukkaanko liian ison palan kakkua? Onko tavoitteet liian korkealla? Selviänkö? Nämä kaikki epäilyt kuuluvat kuitenkin kuvioon ja ilman suuria unelmia ei tietenkään tule myöskään otettua riskejä. Nyt ajatukset ovat vahvasti kädessä ja siinä, että kuntoa rakennetaan edelleen suunnitelmien mukaan tähtääväksi siihen, että kiipeän syksyllä ja kaikki menee siltä osin nappiin.

Retkikuntapaikka on nyt varattu ja seuraavaksi voidaankin keskittyä siihen, että miten retkikuntapaikka saadaan elokuussa vahvistettua pysyväksi ja sellaiseksi, että reissulle todella kannattaa lähteä.