Millä tämä hullunmylly pyörii?

Juteltiin ystävän kanssa muutama viikko sitten siitä, kuinka viime aikoina on ollut kiireistä. Kiireistä siinä mielessä, että on tosi monta juttua, joita yrittää tehdä samaa aikaa. Aloitin marraskuussa uuden kokopäivätyön ja sen tiimoilta olen oppinut paljon uusia asioita. Uuden oppiminen tarkoittaa tietysti myös tilaa kapasiteetista, joka on käytettävissä muuhun. Olen päässyt tekemään paljon uusia juttuja ja töissä onkin ollut mukavaa, koska edellisessä paikassani kaipasin jo uusia haasteita. ...

Elämäni ensimmäinen Murph

Elämäni ensimmäinen Murph

Uudenvuoden aattona tänä vuonna kolme kuukautta oikean polveni eturistisideleikkauksesta edessä oli crossfitin kulttitreeni "Murph". Salilla, jossa käyn, on siis tapana aina vuoden viimeisenä päivänä tehdä kyseinen treeni. Crossfitissä on tiettyjä "kulttitreenejä", jotka usein on nimetty jonkun henkilön mukaan tai muistolle. Murph on kunniaa amerikkalaiselle sotilaalle, joka kuoli Afganistanissa 2005. Treeni sisältää seuraavaa: 1 maili juoksua 100 leukaa 200 punnerrusta 300 ilmakyykkyä 1 maili ...

Valonkajastusta tunnelin päässä

Valonkajastusta tunnelin päässä

Tänään 11 viikkoa eturistisiteen leikkauksesta. Aika on mennyt kyllä tosi nopeaa, sillä alku oli hieman hankalaa kaikkine varoitteluineen ja rauhallisuuksineen. Perjantaina kävin fysioterapiassa. Viimeistä kertaa todennäköisesti, mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan. Jalan liikkuvuus on nyt lähes normaali. Edelleen ääriasentoon venyttelyä voisi ja pitäisi tehdä viikottain. Nyt jalkoja aloitetaan hermottamaan polvennostojuoksuilla, koordinaatiojuoksuilla ja hallituilla hypyillä. Keskustelti ...

Oman järjen käyttäminen on sallittu

Oman järjen käyttäminen on sallittu

Eturistisiteen laittamisesta tuli eilen täyteen 10 viikkoa. Kaikki on edelleen mennyt hyvin ja suunta on koko ajan eteenpäin. Olen jopa epäillyt, että tehtiinkö siellä leikkauksessa mitään kun jalka on näin hyvä ja oikeasti monesti olen jopa saattanut unohtaa, että tosiaan tässähän on vielä pitkä matka kuljettavana ennen "terveen" papereita. Viime viikolla vasemman jalan takareisi, josta jänne eturistisiteeksi otettiin ja oikea polvi kuitenkin ärtyi. Perjantaina kävelin kaupungilta kotiin ja sil ...

UNADJUSTEDNONRAW_thumb_7395

Rajojen rikkomista

Olen saanut tarkat määräykset ottaa rauhallisesti. Tämä tarkoittaa siis kaikkea korkean intensiteetin harjoittelua ja repivää liikuntaa. No rauhallisesti ollaan mentykin ja tietyllä tavalla myös kovaakin. Sykettä on saanut nostatettua pitkillä treeneillä ja jopa viime aikoina on vähän tullut hikikin. Kaikki tämä ja jokainen hikipisara on koko ajan vain ja ainoastaan kotiin päin. Olen viime aikoina tehnyt paljon enemmän Wall Climb -nimisiä liikkeitä. Jossa punnerrusasennosta lähdetään seinää va ...

Esikuvani

Esikuvani

Ihailen kovasti ihmisiä, jotka suhtautuvat elämässä intoihimoisesti asioihin. Nämä asiat voivat olla työ, harrastukset, urheilu, perhe tai vaikkapa tutkiminen. Ihailen tämän kaltaisia ihmisiä siksi, että he tekevät töitä asioiden eteen eikä vain voivottele, että pitäisikö nyt jotain tehdä. He kuitenkin suhtautuvat asioihin intohimon lisäksi järkevästi. Järkevästi siten, että riskinotto on aina hallittua ja perusteltua sekä tietynlainen rentous ja hyvä mieli kuuluu tekemiseen, ainakin edes silloi ...

Kolmas fysioterapia

Kolmas fysioterapia

Tänään, tasan kahdeksan viikkoa eturistisiteen laittamisesta. Aika on mennyt nopean hitaasti, joka päivä edelleen kriiseilen raaaauhallisesti ja rauhallisesti tekemisen kanssa. Viime viikko oli aikamoinen hulabaloo Lappeenrannan käynnin, flunssan ja viikonlopun Riikan matkan kanssa. Kerkesin välissä käymään myös fysioterapiassa ja käynti oli kolmas sitten toisen leikkauksen. Edelleen suunta on oikea: hitaasti ja varmasti eteenpäin. Jalka taipuu lähes koko liikkuvuuden mukaisesti 146 astetta ja ...

IMG_2400 (1)

Voihan nuha

Flunssakausi taitaa olla aikalailla jylläämässä. Blogit ja kaiken maailman sivut ovat täynnä flunssan selättämiseen tarkoitettuja listoja. Monet tutut ovat jo sairastaneet oman flunssansa ja selkeästi nyt oli sitten minun vuoro. Olen viimeksi ollut kuumeessa reilu kaksi vuotta sitten, onneksi tämä on harvinaista, sillä olo ei ole ollut varsinkaan tänään mitenkään hehkeä. Olin lauantaina salilla ja treenit tuntui hieman nihkeeltä, jo aamulla nenä oli hieman tukossa, mutta menin kuitenkin treena ...

Missä mennään kuuden viikon jälkeen leikkauksesta?

Missä mennään kuuden viikon jälkeen leikkauksesta?

Tänään oli pitkään odottamani ortopedikäynti. Eilen tuli toisesta, ja toivottavasti viimeisestä polvileikkauksestani tasan 6 viikkoa. Aika on mennyt kyllä tosi nopeasti, mutta toisaalta leikkauksesta on vasta kuusi viikkoa. Mikäs tilanne nyt siis on? Parempi kuin hyvä. Polven eturistiside on napakka, niinkuin pitääkin. Takareisi on säilynyt hyvänä ja mitään repeämiä ronkittuun jänteeseen ei ole nyt leikkauksen jälkeen tullut. Liikelaajuus tuli täyteen viime viikon torstaina ja kyykyt onnistuu ...

Kun kaikki ei mene putkeen

Treeniviikko kuntoutujan rajoitteilla

Ajattelin kertoa teille tarkemmin vähän siitä, miten tällä hetkellä treenaan vaikka olenkin vielä pitkän aikaa polvileikkauksesta kuntoutuja. Minullahan on siis oma valmentaja, joka tekee minulle päivätasolla ohjelmointia. Käytämme sellaista yhteistä appia, jonne hän laittaa treenit ja minä raportoin tekemisestä. Tavoitteena minulla on nyt ensimmäisenä saada jalat kuntoon, sitten tehdä vihdoin ja viimein se ensimmäinen muscle-up ja sitten osallistua ensi vuonna Crossfit Open kisojen skaalattuun ...