Alter G -juoksumatto: kuntoutujan pelastus

Ystäväni, joka on fysioterapeutti, vinkkasi jo joskus kesäkuussa minulle Alter G Antigravity -juoksumatosta. Matto on siis Nasan kehittelemä juoksumatto, jossa omaa kehon painoa saa vähennettyä jopa -80 prosenttia. En ollut ikinä ennen kuullutkaan matosta ja heti täytyi selvittää, että onko Helsingissä mahdollista päästä kokeilemaan mattoa.

No, Leppävaarasta Liikuntafysio Sellosta löytyikin sitten lähin matto. Kyselin jo kesäkuussa lupaa juoksulle, mutta sekä fysioterapeutti Aleksin että ortopedi Tulikouran mielipide oli se, että vasta nyt elokuussa on hyvä aloittaa matolla polven kuntouttaminen.

Matolla siis saa vähennettyä omaa kehon painoa ja täten rasitus ja iskut juostessa vähentyy. Mattoa voidaan käyttää siis alaraajavammojen kuntoutuksessa, harjoitteluvolyymin ylläpitämisessä esimerkiksi maratoonareilla tai yleisesti erilaisten sairauksien hoidossa ja kuntoutuksessa. Eli käytännössä nyt omalla kohdallani käytän mattoa kuntoutuksen tukena ja kevennän iskutusta asteittain ja siirryn progressiivisesti matolta normaaliin juoksuun.

Alter G -matto siis tosiaan toimii siten, että juoksija pukee päälleen mattoon kuuluvat shortsit ja shortsit kiinnitetään matossa kiinni olevaan ”kuplaan”. Tähän kuplaan sitten taas saadaan aikaiseksi ilman avulla paine, jolla saadaan painoa myös kevennettyä. Shortsit olivat ikäänkuin juoksushortsit ja ne puetaan omien vaatteiden päälle ihan normaalisti.

Miltä matto sitten tuntui? Aloitin ensin kävelyllä ja painosta oli otettu puolet pois. Tämän jälkeen pikku hiljaa nostin vauhtia juoksuun ja pian hölköttelinkin jo 10 km/h-vauhtia matolla. Ajoittain otin hiukan lisää omaa painoa mukaan eli vähensin kuplassa olevaa painetta. Juoksu tuntui suorastaan liitelyltä, sillä askel on todella kevyt ja tuntuu, että juoksu on käytännössä täysin vaivatonta. Kuitenkin sykkeitä saa pidettyä 140 paikkeilla eli jos harjoitteluvolyymia haluaisi lisätä ilman iskuja, toimii Alter G -matto varmasti myös siinä.

Matto on monessakin mielessä hyvä juttu, sillä ensinnäkin olen hyvinkin kyllästynyt vesijuoksuun ja vaihtelu virkistää ja tuo ihan uutta puhtia kuntoutukseen. Toisena onkin se, että maton avulla pääsee hiomaan juoksun liikemalleja turvallisesti ja pienemmällä kokonaisrasituksella kuin normaalilla juoksulla.

Matto on kyllä tuonut ihan uutta puhtia omaan kuntoutusprojektiini ja tässä kohtaa kaikkien uusien, kuntoutusta eteepäin vievien keinojen käyttäminen onkin sallittua. Matolla liitely tuntuu huomattavasti miellyttävämmältä kuin vesijuoksu ja näin pääsen pikku hiljaa kiinni ulkona juoksemiseen. Maton lisäksi olen sitten testannut lyhyitä pätkiä myös ulkona, joten liikemallit matolta siirtyy oikeaan juoksuun.

Mattoa voi käydä Liikuntafysiossa juoksemassa joko heidän fysioterapeutin tai oman fysioterapeutin kanssa tai sitten itsenäisesti. Jokaiseen ensimmäiseen mattokertaan kuuluu opastus, miten matto toimii ja harjoitteluun pääsee helposti täten käsiksi. Harjoitteluita voi ostaa joko 30 minuutin tai 60 minuutin pätkissä. Ja mattoa pääsee helposti varaamaan netistä suoraan siihen kohtaan, jolloin pääset itse mattoa juoksemaan.

*Yhteistyössä Liikuntafysion kanssa

0 vastausta

Jätä vastaus

Haluatko osallistua keskusteluun?
Ota vapaasti osaa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *