Aikainen lintu madon nappaa

Tiedättekö sen tunteen, kun ette laita viikonloppuaamuksi kelloa soimaan vaan ajattelet mielessäsi nukkuvasi niin pitkään kuin huvittaa? Ja kas kummaa, heräät 5:15 aamulla täysin pirteänä pää täynnä ajatuksia.

Näin kävi tänään minulle. Hetken ihmettelin ja pyöriskelin sängyssä ennen kuin aloitin puuhaamisen. Latasin ipodilleni soittolistaa matkaa varten, paljon suomalaista tsemppimusaa. Koin kuitenkin 7:00 välikuoleman ja nukuin vielä tunnin ennen kuin aamutoimet itseasiassa pääsivät toden teolla käyntiin.

Sanonta aikainen lintu madon nappaa pitää omalla kohdallani kyllä paikkaansa. Olen tehokkaimmillani aamulla ja saan usein esimerkiksi kouluhommat ja työt paremmin käyntiin ennen lounasta kuin lounaan jälkeen. Mato on siis napattu jo aikaisin ja iltapäivästä alkaa usein iskeä taisteluväsymys.

Millä aamuni sitten lähtee käyntiin?

Aamurutiinini tai ainakin aamupalani ovat todella samanlaiset riippumatta onko arki vai viikonloppu. Aamupala on kai monien tutkimustenkin mukaan päivän tärkein ateria, niin myös minun mielestä. Sillä pohjustetaan koko päivä ja nälkä pysyy loitolla hyvin lounaaseen asti.

Otan aamuisin aina monivitamiinitabun, magnesiumia ja c-vitamiinia. Tämän lisäksi goji-marjoja ja mulpereita, nuo mulperit on aivan mahtavia! Kuin toffeeta söisi tai muuta kinuskikarkkia. Senpä takia mulpereiden kohdalla on käynnissä säännöstely (ihan vain niiden melko kovan hinnan takia): viisi marjaa illalla ja aamulla. Hups! Tänä aamuna taisi tullakkin kuusi.

Tämän lisäksi syön ihan joka aamu perinteistä kaurapuuroa. Maapähkinävoilla, marjoilla ja raejuustolla. Tähän kyytipojaksi kananmuna ja mandariini sekä kahvia tai teetä.

Näillä eväin minä pärjään hyvin lounaaseen asti ja ainakin aamupalaa kattaessa tuntuu, että monesta eri osasta se koostuukin.

Näillä eväillä tämän aikaisen linnun on todella mahdollista napata se mato.

Add a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *


The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.