Lähtöpäivä Nepaliin

Tänään on lähtöpäivä Nepaliin Baruntsen reissulle. Tätä päivää on odotettu reilut kaksi vuotta ja tuntuu ihan epätodelliselta, että tänään se todella toteutuu. No mahtavaa, että toteutuu ja ne vaikeat hetket valmistautumisessa on selätetty.

Valmiina vuorille

Meillä lähtee illalla lento Suomesta ja olen jo tämän päivän lomalla. Kathmandussa minulla todennäköisesti on vielä netti hotellissa, mutta siitä eteepäin yhteydet ovat varmasti melko huonoja tai jopa olemattomia. Täällä blogin puolella ei siis tule päivityksiä ennen paluuta reissusta marraskuun loppua.

Matkaa pääsee seurailemaan tarkemmin Instragramin puolelta laittamalla seurantaan Vuorenvarma.fi -sivun.

vuorikiipeily nepalissa

Valmiina vuorimaisemiin Nepaliin

Viime hetken fiilikset ovat tosi jännittyneet, mutta odotan kyllä todella paljon tulevaa reissua. Vihdoinkin päästään tositoimiin vuorille ja ihan tosi ihanaa palata neljän vuoden tauon jälkeen Nepaliin.

Baruntsen kiipeäminen

Valmiina lumimaisemiin

 

4 päivää lähtöön Nepaliin – mikä fiilis?

Tänään lähtöön Nepaliin on neljä päivää. Aika on mennyt kyllä todella nopeasti ja valmistautuminen on mennyt osittain suunnitelmien mukaan ja osittain suunnitelmia on tullut vaihdettua muutaman pienen takapakin takia, kuten Nuuksio Classicin DNF -tuloksen jälkeen.

Lähtö siis lähestyy ja jännitys on kasvanut sen myötä. Toki matkakuumetta on ollut jo pitkän aikaa, mutta lähtö alkaa oikeasti realisoitumaan ja tuntuu ihan käsittämättömältä, että kolme työpäivää ja olemme lentokoneessa. Millainen fiilis on nyt sitten lähteä reissuun?

Harjoittelu vuorikiipeilyä varten

Olen paljon täällä blogin puolella kirjoittanut harjoittelusta vuorikiipeilyä varten. Olen käynyt läpi, millaisia lajeja olen harrastanut, millaisissa kilpailuissa olen käynyt ja miten olen treenannut. Viime vuonna tämän reissun siirtyessä vuodella eteenpäin, oli vahvasti mielessäni se, että tänä vuonna lähtisin reissuun ehjällä kropalla ja mahdollisimman hyvässä kunnossa.

Kuntoa on rakennettu vuoden ajan hiihtoladuilla, poluilla, salilla, maantiellä ja uimalla. Kaikki on mennyt hyvin lukuunottamatta pieniä vaivoja, joita on aina silloin tällöin tullut esille. On kolottanut, palautumisen kanssa on ollut haasteita ja ajoittain on vain tullut treenattua liikaa ja liian kovaa.

vuorikiipeily - treenit

Viime hetken treeneissä Paloheinässä

Ajatukseni oli alunperin, että Nuuksion maratonin jälkeen lepään ja sitten vedän vielä kovan treenijakson erityisesti mäkitreenien parissa. Suunnitelma kuitenkin muuttui epäonnistuneen juoksun myötä ja heräsin tarkastelemaan treenihistoriaani tältä vuodelta. Oli havaittavissa, etten ollut levännyt tarpeeksi ja voimat tuntui häviävän eikä kasvavan.

Viimeisen kuukauden ajan olen siis panostanut lepoon ja siihen, että lähtisin reissuun mahdollisimman tuoreella kropalla. Tässä on myös tullut onnistuttua aika hyvin, sillä unet ovat tulleet takaisin ja kropassa on selkeästi freesimpi olo kuin vaikkapa kuukausi sitten.

En varmastikaan ole tämän vuoden kovimmassa kunnossa, mutta olen paremmissa voimissa ja valmiimpi lähtemään pitkälle reissulle kuin alkuperäisen suunnitelman toteuttamisen jälkeen.

Matkalaukkujen pakkaaminen

Olen kertonut useaan otteeseen täällä blogin puolella pakkaamisesta, viimeisten tavaroiden ja lääkkeiden hankkimisesta reissuun sekä luottovarusteistani. Pikku hiljaa on siis laukut täyttyneet ja eilen tein viimeisimmän pakkauksen. Nyt pitäisi olla kaikki tavarat kasassa ja on kyllä helpottunut olo, sillä aina puuttuvien tavaroiden hankkiminen jollain tavalla stressaa, varsinkin jos tulee tunne, että jokin on unohtunut.

Lennämme Qatar Airwaysin lennolla ja heillä saa ruumaan laittaa 30 kiloa ja käsimatkatavaroihin 7 kiloa. Tällä hetkellä omat ruumalaukkuni painavat 31 kiloa ja käsimatkatavarat 9 kiloa. Toivon, että asiasta ei tule sanomista kentällä tai sitten jos tulee, niin hätäkeinona täytyy laittaa ylävuoristokengät kassista jalkaan ja paksu untuvatakki päälle. Näin kassien paino laskee tarpeeksi alhaiseksi ja näin ollen painon kanssa ei pitäisi tulla ongelmaa.

vuorikiipeily nepalissa - eväiden pakkaaminen

Pakkaamassa eväitä pieniin pusseihin

Alkuperäinen suunnitelma oli ottaa lentokoneeseen ylimääräinen laukku sport gear -laukkuna, ja siihen olisi saanut 20 kiloa lisää tavaraa 180 euron hinnalla. Nyt Qatar Airways on kuitenkin muuttanut ehtojaan ja tänä vuonna laukku olisi maksanut 260 euroa yhteen suuntaan eli yli 500 euroa koko reissulle ja kiloja olisi saanut ottaa vain 15. Tämän säätämisen myötä päätettiin, että yritetään saada kaikki kamat mahtumaan sallittujen kilojen määrään.

Yleinen fiilis

On todella odottavainen, jännittynyt, välillä hermostunut, mutta kuitenkin kutkuttava tunne, mitä onkaan edessä ja millainen reissu on tiedossa. Ainakin pisin tämän vuoden reissuista eli tiedossa on kunnolla aikaa vuorilla. Jo pelkkä ajatus vuorilla olemisesta herättää sellaisen innostuneen pikkulapsen ja lämpimän fiiliksen koko kroppaan.

On jotenkin niin iso matka takana tämän reissun toteutumiseen, ajoittain se matka on tuntunut mahdottomalta kaikkine loukkaantumisten ja vastoinkäymisten kera. Onneksi oma usko on jaksanut kantaa ja on tehty oikeanlaisia asioita, jotta tämän reissu toteutuu. Sikäli on kyllä todella kiitollinen olo, että vaikeudet ovat kääntyneet konkreettisesti reissun toteutumiseen.

vuorikiipeily - varusteiden huoltaminen

Huoltamassa vaelluskenkiä valmiiksi

Fiilis on siis erittäin hyvä ja oikeasti positiivinen. Vuoret tulevat varmasti aiheuttamaan kärsimystä, haasteita ja vaikeita hetkiä, mutta uskon olevan tänä vuonna valmiimpi kohtaamaan niitä kuin esimerkiksi vuosi sitten. Tarjolla on varmasti myös paljon oppimista ja kasvun paikkoja tulevia haasteita varten.

Neljä päivää ja se on menoa! Oikeasti todella jännittävää ja ihan mahtavaa.

 

Tasapainolauta työpisteelle

*Tuotteet saatu lainaan Suomen Satulituolikeskukselta

Päässä on tukkoinen olo, ajatus ei kulje ja väsyttää kesken työpäivän. Onko tuttu tunne varsinkin iltapäivästä? Toimistotyön tekeminen on staattista ja askeleita ei juuri kerry työpäivän aikana. Työpisteen ääreen passivoituu helposti ja äkkiä huomaa istuneensa useita tunteja yhteen putkeen. Asialle kannattaa jo työergonomian puolesta tehdä jotain ja tärkeintä hartia- ja selkävaivojen ennaltaehkäisyssä on vain nousta ylös siitä työtuolista.

Sähköpöytä ja tasapainolauta ovat erinomaisia keinoja lisätä työpäivän aikana taukojumppien määrää ja pitämään kropan aktiivisena myös työpäivän kesken. Tasapainotuolin lisäksi sain Suomen Satulatuolikeskukselta koekäyttöön tasapainolaudan, jonka avulla olen lisännyt liikettä työpäivien aikana.

Tasapainolauta

Tasapainolauta on erinomainen lisä sähköpöydän kaveriksi ja näiden kahden yhdistelmällä pystyy lisäämään aktiivisuutta päivän aikana. Tasapainolautojen suosio on kasvanut viimeisten vuosien aikana ja olin todella innoissani, kun toimitus Satulatuolikeskukselta tuli perille. Paketissa oli kaksi erilaista tasapainolautaa: Back App 360 -tasapainolauta ja Gymba-aktivointilauta.

Tasapainolaudan avulla toimistossa pystyy tekemään työnteon lomassa taukojumppaa ja oikeastaan laudalla ei tarvitse seisoa kuin pari minuuttia tunnissa, jotta sopiva aktiivisuustaso pysyy yllä. Tasapainolauta tarjoaa seisomiseen epävakaan alustan, joka puolestaan pakottaa käyttäjän tasapainoilemaan ja käyttämään jalkapohjien ja keskivartalon lihaksia. Lihasten aktivoinnin lisäksi koordinaatiokyky paranee lähes itsestään.

Tasapainolaudan avulla kehon rasva-aineenvaihdunta saadaan liikkeelle tasapainoilun aikana, painonhallinta parantuu, istumatyö muuttuu aktiivisemmaksi ja samalla ehkäistään erilaisia tuki- ja liikuntaelinvaurioita. Staattiseen istumatyöhön tulee taukoa, mutta samalla työnteko voi jatkua ilman pitkiä keskeytyksiä. Esimerkiksi tasapainolaudan avulla voi tauottaa työpäivää siten, että tasapainoilee kaikkien puheluiden ajan, etäpalaverin ajan tai joka tunti muutaman minuutin.

Tasapainolauta työpöydän ääreen

Tasapainolauta työpisteelle

Taukojumpan lisäksi tasapainolautaa voi käyttää sähköpöydän kaverina melkein koko ajan. Olen itse lisännyt omaan työpäivääni selkeästi lisää hetkiä, jolloin seison, mutta tasapainolaudan myötä olen keskittynyt myös aktivoimaan seisoma-asentoa siten, että painopiste siirtyy jalan eri osien päälle päivän aikana. Näin vältän sen, että seisoma-asennossa alkaisi särkemään kantapäitä tai huomaamatta seisoisin pelkästään päkiän päällä.

Kun kuntoutin polveani polvileikkauksen jälkeen, käytin yhtenä kuntoutusmenetelmänä tasapainolautaa, jonka avulla aloitettiin polvelle kiertovääntöharjoittelut. Työpisteen alle tarkoitetut tasapainolaudat ovat kuitenkin selkeästi helpompia kuin esimerkiksi kuntoutukseen tarkoitetut tasapainolaudat. Syy tähän on se, että työpisteen alle laitettavan tasapainolaudan kanssa pitää pystyä tekemään töitä ja toisaalta kuntoutukseen tarkoitetulla tasapainolaudalla pyritään tekemään mahdollisimman haastavia tasapainoiluliikkeitä. Testaamani tasapainolaudat aktivoivat hyvin lihaksia, mutta samalla pystyy keskittymään töiden tekemiseen.

Istun paljon tietokoneen ääressä päivän aikana ja huomaan, että alan päivän mittaan työntämään päätäni kohti tietokoneen näyttöä. Pian huomaan olevani jo todella lähellä näyttöä ja tuijotan tietokoneen ruutua vain senttien päästä. Tämä ei ole työergonomian kannalta ollenkaan hyvä asia ja tasapainolauta on tarjonnut ongelmaani ratkaisun. Ryhti paranee tasapainolaudalle astuttaessa, sillä laudalla täytyy seistä ryhdikkäästi ja pään työntäminen kohti näyttöä tekee tasapainolaudalla seisomisesta automaattisesti todella paljon vaikeampaa. Asennosta tulee kuin itsestään ryhdikäs ja samalla hartiaseudun ongelmat helpottavat, kun on vaikeampi kurottaa kaulaa kohti tietokoneen näyttöä.

Paras tasapainolauta toimistoon

Testasin Suomen Satulatuolikeskuksen Back App 360 -tasapainolautaa ja Gymba-aktivointilautaa. Testaamisen ajan tein itselleni automaattisen muistutuksen puhelimeen, joka kerran tunnissa aktivoi minut nousemaan työtuolista ja astumaan tasapainolaudalle. Minulla on työpisteellä myös sähköpöytä ja tasapainotuoli.

Kaksi viikkoa olen siis kerran tunnissa nostanut sähköpöytäni ylös ja tasapainoillut tasapainolaudan avulla muutaman minuutin kerrallaan. Millaiset testitulokset ovat olleet?

Back App 360 -tasapainolauta

Back App 360 -tasapainolauta on selkeästi haastavampi tasapainolauta. Haastavuus tulee siitä, että tasapainolaudan säätöjä pystyy muokkaamaan itse ja laitoin laudan haastavimmalle asetukselle. Haastavuus ei ole ollenkaan huono asia, vaan taukojumpan ja kropan aktivoinnin kannalta on hyvä, että tasapainolaudalla seisominen oikeasti laittaa veren kiertämään ja työasioista saa selkeästi hetkellisen tauon, jolloin työnteko jatkuu taas tehokkaammin.

Tasapainolauta toimistoon työpisteelle

Tasapainolauta toimistoon

Tasapainolaudalla pystyy säätämään haastavuuden laudan alapuolella olevasta punaisesta nupista. Käytännössä säätö onnistuu siten, että nuppia kierretään jolloin korkea asetus meinaa haastavaa asetusta ja matala asetus helpompaa tasapainoilua. Nuppi mahdollistaa tasapainolaudalle sen, että tasapainoilua pystyy tekemään joka suuntaan ja siitä laudan 360-nimitys tuleekin. Tasapainolaudalla tasapainoillaan siten, että tavoitteena on pitää paino laudan keskipisteessä.

Tykkään Back App 360 -tasapainolaudasta siitä syystä, että liike tasapainolaudalla seistessä on pehmeää ja tasapainoilu on haastavaa, mutta paino pysyy kuitenkin helposti tasapainolaudalla. Lauta on tukeva ja sen päällä seisominen on vaivatonta, koska alusta ei luista jalkojen alla. En itse käytä toimistolla kenkiä jalassa, joten seison laudalla aina sukkasiltani. Olen huomannut joskus, että sukat tekevät tasapainolaudalla seisomisen vaikeaksi sukkien ollessa liukkaat, mutta Back App 360 -tasapainolauta on sen verran tukevat, että tasapainoilu onnistuu ilman ongelmia.

Back App 360 -tasapainolauta on tähän mennessä paras tasapainolauta, mitä olen kokeillut ja tulen varmasti myös jatkossa käyttämään tasapainolautaa työpisteeni alla tauottamaan jatkuvaa istumista.

Gymba-aktivointilauta

Toinen tasapainolauta, jonka sain Satulatuolikeskukselta testiin, on Gymba-aktivointilauta. Tämä on tyyliltään ja haastavuudeltaan hyvin erilainen tuote kuin Back App 360 -tasapainolauta.

Gymba-aktivointilauta ei ole tasapainoilun kannalta yhtä haastava kuin Back App 360 -tasapainolauta. Gymballe astuessa paino jakautuu tasaisesti aktivointilaudan molempiin päihin ja käytännössä aktivointilaudalla tasapainoilu syntyy siitä, että laudalla pyritään tasapainoilemaan sivuttaissuuntaisella liikkeellä siten, että painopiste pysyy aktivointilaudan keskipisteen kohdalla.

Gymba-aktivointilauta toimistoon

Gymba-aktivointilauta

Gymba-aktivointilaudalla seisoessa olen pystynyt tekemään pidempiäkin kuin parin minuutin jaksoja töitä ja tykkään aktivointilaudassa siitä, että sillä seisominen on suhteellisen vakaata, mutta asento on todella ryhdikäs koko ajan. Gymban pohja on myös sellainen, että sille astuessa tuntuu, että myös jalkapohjien veri alkaa kiertämään, koska pohjan kuviointi aktivoi verenkiertoa jalkapohjiin. Huono puoli Gymbassa on se, että toisin kuin Back App 360 -tasapainolaudassa, niin Gymbassa ei haastavuutta pysty muokkaamaan itse käyttäjän mukaan.

Aktivointilaudan pohjaan on laitettu liukumista estävä kangas, joka pitää laudan paikoillaan juuri siinä kohdassa, mihin laudan asettaa. Tämä on hyvä ominaisuus, sillä lauta ei vahingossa näin luiskahda alta pois ja tasapainoilu on turvallista olkoon toimistossa minkälainen tahansa lattiaa.

Testivoittaja

Kahden viikon tasapainolautojen testauksen tuloksena suosittelisin teitä kaikkia ostamaan Back App 360 -tasapainolaudan, sillä muokattavuus on selkeästi isompi ja täten lauta sopii esimerkiksi monelle käyttäjälle. Meillä toimistolla muut työntekijät ovat myös testaillut lautoja ja tykästyneet niihin.

Back App -tasapainolauta

Back App -tasapainolauta

Työpäivä muuttuu äkkiä aktiiviseksi jo ihan parin minuutin tauoilla tunnissa ja tasapainolautaa ei tarvitse käyttää koko ajan. Jos eteen tulee työhomma, joka ei meinaa lähteä sujumaan, niin tasapainolaudan aktivoiva vaikutus voi olla juuri se puuttuva osa, millä veri lähtee aivoihin kunnolla liikkeelle ja hommat alkavat taas sujumaan paremmin. Itse aion jatkaa tasapainolaudan käyttöä myös jatkossa ja yhdistää sen sekä sähköpöydän ja tasapainotuolin käyttöön.

 

Vuorikiipeilyn kustannukset

Sain Baruntsen matkaohjelman artikkeliin kommenttia, paljonko Baruntsen reissu maksaa. Vuorikiipeilyhän ei ole halpa harrastus ja kaikki vuorille haaveilevat tietävät sen. Raha on myös tabu, mistä ei juurikaan puhuta. Tässä artikkelissa tulen avaamaan sitä, mistä eri asioista kustannukset vuorikiipeilymatkalle omalla kohdalla koostuu.

Retkikuntamaksu

Suurin maksu vuorikiipeilyssä omalla kohdallani ovat retkikuntamaksut. Retkikuntamaksu sisältää retkikuntaoperaattorin palvelut vuorilla. Käytännössä nuo palvelut tarkoittavat kiipeilylupien hoitamisen, kiipeilyluvan, logistiikkaa tavaroille, ruokaa perusleiriin saakka, telttoja, paikallisoppaan ja sisäiset lennot.

Retkikunnalle maksettava raha myös sisältää yleensä lähes kaiken ja esimerkiksi Baruntsella retkikuntamaksu on reilut 6000 euroa. Tämä summa vaihtelee vuorien välillä ja osa on kalliimpia kuin toiset. Baruntsen kustannuksissa eri firmojen väleillä oli useita tonneja. Tämä on myös kohta, jossa säästäminen ei välttämättä aina kannata vaan kalliskin retkikuntaoperaattori voi olla hyvä valinta. Kalliimpi hinta voi tulla uudemmista varusteita, paremmista palkoista paikallisille ja mahdollisesti myös useammasta oppaasta tai laadukkaammista ruuista.

Vuorikiipeilyn kustannukset

Nepalissa 2014

Lennot

Retkikuntamaksuihin kuuluu harvemmin lentoja Suomesta mihinkään muuhun maahan. Tämä kannattaa ottaa huomioon ennen matkojen varaamista ja lennoille kannattaa varata budjettia riittävästi omasta matkabudjetista.

Nepaliin lennot maksavat 500-600 euroa ja matka-aika sekä reitti on järkevä. Toisaalta olen reissannut kiipeilyn perässä myös Yhdysvaltoihin, joihin lennot maksavat 900 euroa ja Argentiinaan lennot maksoivat 1000 euroa. Olemalla ajoissa liikenteessä ja bongaamalla halvat lennot saattaa toki löytää vaihtoehtoja myös lisää.

Ruuat ja eväät

Eväät ovat yksi iso vuorille lähtemistä. Suurimmassa osassa tapauksia retkikuntamaksut eivät sisällä eväitä ja ne täytyy ostaa itse. Tämä on mielestäni kyllä ihan hyvä asia, sillä eväät ovat tärkeä osa sekä kiipeilyä että vaellusta, joten olen ihan mielissäni, että saan syödä juuri omia herkkujani matkalla.

Minulla oli hiukan kriisiä tuossa viime viikolla, sillä olen aina ostanut vuorille Merkkareita, niitä Fazerin klassikkokarkkeja. Nyt kiersin useamman eri kaupan ja harmikseni huomasin, ettei näitä herkkuja enää myydä kaupassa. Huutelin myös Instagramin puolella, että jos joku löytää, niin laittakaa viestiä. Eräs kaverini kertoi olevansa kova merkkareiden fani ja samalla hän kertoi suru-uutisen: Merkkareita ei enää ole markkinoilla, koska karkeissa on ollut lapsilla tukehtumisvaara.

Tällä kertaa ruokia tarvitsee ostaa yläleireihin, joka tarkoittaa siis kalliita kuivattuja retkiruokapusseja, joihin lisätään vain vesi. Näitä olen varannut joka päivälle vähintään yhden paketin mukaan. Muuten ruuaksi lähtee lähinnä eväitä eli suklaata, salmiakkia, kurkkupastilleja, pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä. Baruntsen reissulle ruokien ja eväiden osuus on noin 200 euroa kokonaiskustannuksista.

Lääkkeet

Apteekki on yksi kallis osa reissun kustannuksia, sillä melkein aina täytyy täydentää varastoja ja pahimmassa tapauksessa ostaa paljon uusia lääkkeitä. Tämä on aikamoinen savotta, sillä vaatii lääkärin määräämiä lääkkeitä ja ihan käsikaupasta löytyviä tuotteita.

Tulevalle reissulle lääkkeiden ja apteekkilasku oli noin 200 euroa, joka on ihan hirveästi rahaa pelkkään varautumiseen ja hassua, vaikka minusta tuntui, että paljon löytyi jo varastosta, niin silti päivitettäviä lääkkeitä oli todella paljon. Aina reissuille lähtiessä ei apteekkilasku ole ollut noin korkea, joten siksi se riippuu hyvin paljon myös siitä, mihin on lähdössä.

vuorikiipeilyn hinta

Nepalissa 2014

Varusteet

Yksi iso osa retkien kustannuksista tulee hankittavista varusteista. Olen siinä mielessä onnekkaassa tilanteessa, että saan tällä hetkellä varusteet yhteistyökumppaneiltani. Kiitos The North Face, Mons Royale, Addnature ja Suunto!

Tulevalle reissulle en ole juuri joutunut ostamaan uusia varusteita sukkia, termospulloa, lämpöpohjallisia ja lämpimiä untuvahanskoja. Lääkkeet, ruuat ja retkikuntamaksu on maksettu toki myös omalla rahalla.

Siinä mielessä on ollut myös hyvä tilanne, että olen hankkinut kaikki varusteet pikku hiljaa jo vuodesta 2013 lähtien ja esimerkiksi makuupussi, paksut untuva-alustat ja ylävuoristokengät löytyvät jo valmiina kaapista.

Vakuutus

Vakuutus on yksi iso ja tärkeä osa myös vuorikiipeilyretkikunnan maksuissa. Minulla on Fennialta jatkuva matkavakuutus urheilulaajennuksella, joka kattaa vuorikiipeilyn ja evakuoinnin korkealta. Vakuutus kattaa myös vuoristotaudin oireiden hoidon.

Kulut vakuutuksesta on vuodessa 200 euron luokkaa ja se on voimassa kaikilla reissuillani, mikä on tietysti hyvä asia, sillä tuleehan sitä seikkailtua muutenkin ympäri Suomea ja maailmaa.

Vuorikiipeilyn kustannukset

Näistä osista siis vuorikiipeilyn kustannukset koostuvat ja tässä vielä osat, jotka täytyy ottaa huomioon.

  • Retkikuntamaksu
  • Lennot
  • Ruuat ja eväät
  • Varusteet
  • Lääkkeet
  • Vakuutus.

Miten sitten rahoitan nämä reissut? Suurin säästö on tullut yhteistyökumppaneiden kautta, mutta olen myös säästänyt pitkän ajan rahaa. Laitan joka kuukausi rahaa reilusti palkastani säästöön ja se on tällä hetkellä suurin tulonlähteeni. Tämän lisäksi teen myös sivutoimisena yrittäjänä hommia ja tienaan kiipeilyrahaa sitä kautta. Yksi iso asia myös, mikä mahdollistaa säästöt ovat pienet menot. Olen suhteellisen rento rahan käyttäjä, kun puhutaan harrastuksista, mutta en juuri osta kosmetiikkaa, laukkuja, kenkiä tai käy juhlimassa viikonloppuisin. Menot ovat siis täysin minimissä ja monesta asiasta kieltäydyn vain sen vuoksi, että tiedän olevani lähdössä reissuun.