Vuorikiipeilyn aloittaminen – 3 vinkkiä harrastuksen aloittamiseen

Kutsun itseäni vuorikiipeilijäksi, mutta miten voi aloittaa vuorikiipeilyn? Vuorikiipeily on harrastuksena haastava, koska Suomessa harrastusmahdollisuudet eivät ole kovinkaan kummoiset, sillä vuoristojahan ei Suomessa ole. Vuorikiipeilyn harrastaminen tarkoittaa käytännössä myös matkustamista paikkoihin, joista löytyy vuoria. Vuoret ovat vieneet minua Nepaliin, Tansaniaan, Jenkkeihin, Argentiinaan, Chileen, Peruun ja tulevana syksynä uudestaan Nepaliin.

Tämä artikkeli kerää yhteen kolme vinkkiä aloittelevalle vuorikiipeilijälle.

Valitse itsellesi sopiva kohde

Ensimmäinen askel vuorikiipeilyn aloittamiseen on ensimmäisen kohteen päättäminen. Tietoa vuorista löytyy Googlen syövereistä pilvin pimein. Itse katselen esimerkiksi kiivettäviä vuoria Summit Post -nimiseltä sivustolta. Tämän jälkeen alkaa rahapuolen miettiminen eli todennäköisesti myös säästäminen. Teen aina itse taulukon, johon kerään reissun pakolliset kulut ja kirjaan siihen myös hankittavien tavaroiden kulut sekä käyttörahan. Pyöritän taulukkoa niin, että saan reissun joko järkeväksi toteuttaa tai sitten hautaan ajatuksen toistaiseksi.

Kohteen valitsemisessa kannattaa pitää mielessä, mitä olet aiemmin kiivennyt, oletko ollut korkealla, tarvitsetko matkaan opasta vai riittääkö taidot omatoimiseen kiipeilyyn. Omien taitojen arvioiminen on yksi oleellisin tekijä ennen kuin päätät kohdetta. Mielestäni sopivan haastava, mutta omiin taitoihin sopiva vuori on paras matkakohde.

Vuorikiipeilyn aloittaminn Aconcagualla

Telttanäkymä Aconcagualta 2016

Vuodenaika vaikuttaa myös paljon valittavaan kohteeseen, sillä kuten melkeinpä missä tahansa muussakin ulkoilmalajissa, niin myös vuorikiipeilyssä kiipeilykaudet menevät vuodenaikojen mukaan eri puolilla maailmaa. Itse aloitin vuorilla liikkumisen 2013 Nepalista Annapurna Circuit -vaelluksella ja mielestäni se oli sopiva tutustuminen vuoristoon ja siellä liikkumiseen. Sen jälkeen on vuosi vuodelta tullut hankittua haastavampia kohteita ja reissuja. Seuraava iso haaste on 7129 metrin vuori Baruntse.

Nepalissa kiivetään huhti- ja lokakuussa, Argentiinassa joulu- ja tammikuussa ja Perussa elokuussa. Tässä nyt vain muutama mainitakseni. Melkeinpä mihin aikaa tahansa vuodesta on mahdollista löytää paikka, jossa pääsee kiipeilemään. Vuoret eivät kiipeilemällä ihan hetkeen lopu.

Oppaan kanssa vai omatoimisesti?

No, nyt meillä on lyöty vuori lukkoon. Mitäpä seuraavaksi? Täytyisi pohtia, että miten sinne vuorelle pääsee. Haluaako matkalla käyttää pakettimatkaa, opasta vai tehdä kaiken itse? Näiden yhdisteleminen on myös toki mahdollista. Tärkeintä on löytää itselle sopiva tapa matkustaa ja tehdä reissuja.

vuorikipeilemässä Argentiinassa Aconcagualla

Vuorikiipeilemässä Argentiinassa 2016

Tarjoajia ja retkikuntaoperaattoreita on netti pullollaan. Suomalaisia vaihtoehtoja löytyy ja sitten löytyy kansainvälisiä operaattoreita. Kannattaa vertailla eri vaihtoehtoja, miettiä millainen on oma tarve: haluatko kaiken valmiina niin, että menet vain lentokentälle vai haluatko hankkia omat lennot vai olla vastuussa kaikesta itse? Kysy myös tarjousta ja vertaile hintaeroja kaikkien näiden vaihtoehtojen kesken.

On myös mahdollista, että hankit kaiken itse, mutta toteutat matkan paikallisen oppaan kanssa. Tämä on yksi vaihtoehto, mitä kannattaa harkita ja se voi olla vaihtoehtona, mikäli haluat tehdä matkan omalla porukalla. Yksi vuorikiipeilyn hienoimpia puolia on mielestäni retkikunta ja erityisesti ihmiset, joiden kanssa saa jakaa yhteiset kokemukset vuorilla.

Vuorikiipeilyn aloittaminen Patagoniassa

Vaeltamassa Patagoniassa

Tiedän, että on myös paljon ihmisiä, jotka haluavat tehdä kaiken itse. Jos kuulut tähän joukkoon, niin kannattaa aloittaa vuorikiipeily sellaisilta vuorilta, jotka vastaavat juuri sinun taitotasoosi parhaiten. Erilaiset turvallisuuselementit kannattaa myös ottaa huomioon ja sen vuoksi vahva suositukseni olisi, että kannattaa vähintäänkin käydä muutama kurssi asioista ennen kuin suuntaat itsekseen testailemaan niitä vuoristoon. Vuorilla kiipeäminen ei ole vain tekninen suoritus vaan siinä yhdistyy monet muut taidot kuten sääolosuhteiden ennustaminen, reitin suunnittelu, ruokahuollon järjestäminen ja logistiikan hoitaminen itsenäisesti.

Varusteiden hankkiminen vuoristoon

Olen itse haalinut vuosien ajan oikeanlaisia varusteita vuorilla liikkumista varten. Viimeisen vuoden aikana yhteistyöni The North Facen kanssa on helpottanut vaatteiden hankkimista. Tällä hetkellä vaatekaapistani löytyy juuri sellaisia vaatteita, joita tulen tarvitsemaan vuorilla.

Vuorikiipeilyn aloittaminen Perussa

Perussa Machu Picchu

Iso suositus varusteiden hankkimiseen, jolla säästät omia rahojasi, on mielestäni hankkia kerralla kunnolliset varusteet. Olen heittänyt niin monta rikkoutunutta, revennyttä tai hajonnutta varustetta pois. Niin monta kertaa olen luullut säästäväni ostamalla halvemman tuotteen, mutta lopulta kuluttanut tuplamäärän rahaa ostamalla ensin edullisen ja sitten sen kunnollisen varusteen.

Virheistä oppii ja nykyään ostan vain ja ainoastaan sellaisia varusteita, joiden uskon kestävän. Ei siis rahaa mihinkään turhiin hömpötyksiin tai “säästän kun saan halvalla” -tyyppisiin hairahduksiin vaan kunnon laatua kerralla.

vuorikiipeilyn aloittamisessa tärkeää ovat varusteet

Vuorikiipeilemässä Kilimanjarolla

Itselläni ei ollut ensimmäisellä vuorivaelluksella kunnollisia kuorihousuja, mutta selvisin reissulla oikein hyvin, vaikka yhtenä päivänä satoi kaatamalla. Nykyään en lähtisi reissuun missään nimessä ilman kunnollisia kuorivaatteita. Minusta on myös tullut mukavuudenhaluinen, sillä mieluummin otan mukaan kunnon varusteet kuin kärvistelen huonoilla reissussa. Nautin tekemisestä huomattavasti enemmän, kun nukun lämpimässä makuupussissa enkä palele tai puen kuorihousut päälle enkä vetoketjuttomia sadehousuja.

Vuorikiipeily on valitettavasti välineurheilua ja tarvittavien tavaroiden lista on lähes loputon. Aina kun luulen ostaneeni kaiken, tapaan reissulla jonkun, jolla on parempi varuste tai keksintö johonkin ongelmaani. Taas ostoslista kasvaa ja seuraavalle reissulle tulee hankittua yleensä jotain, mitä edellisellä reissulla ei vielä ollut mukana.

Vuorikiipeily kannattaa aloittaa kohteen miettimisellä, budjetin tekemisellä, retkikuntaoperaattorin tai oppaan hankkimisella ja kunnollisilla varusteilla. Sen jälkeen alkaa valmistautuminen reissua varten.

 

Soittolista vuorille

Olin eilen Cheekin Valot sammuu -jäähyväiskonsertissa. Siitä tulikin mieleen, kun olen rakentanut omaa vuorille-soittolistaani, varmaan myös teitä lukijoita kiinnostaa, millaista musiikkia kuuntelen vuorilla. Ehkä teillä on myös suosituksia soittolistalle? Heittäkää niitä vapaasti kommenttikenttään, olisi kiva tietää, mitä musiikkia te kuuntelette.

Olen todella kaikkiruokainen musiikin suhteen. Tykkään kuunnella musiikkia ja popittaa täysillä sekä laulaa mukana. En ole mikään hyvä laulaja, mutta hyvät biisit saavat laulun silti irtoamaan. Sori vaan kanssakuulijat.

cheek mäkimonttu keikka elokuu 2018

Cheek -Valot sammuu keikka

Matkoilla kaipaan suomalaista musiikkia ja tykkään kuunnella erityisesti sitä ollessani pois kotoota. Tulee hyvä fiilis ja toisaalta suomalaisesta musiikista harva muu ymmärtää yhtään mitään. Olen siis täysin etuoikeutettu kuuntelemaan suomalaista musiikkia teltassa ja fiilistelemään tilanteeseen sopivia sanoja.

Soittolistan vakiobiisit ja artistit

Soittolistani kerääntyy pikku hiljaa aina vuoden aikana. Kuuntelen musiikkia siten, että löydän jonkun hyvän biisin, kuuntelen sitä viikon verran satoja kertoja ja siirryn seuraavaan biisiin. Kulutan siis yhden biisin kerrallaan loppuun. Kaikki tai ei mitään mentaliteetilla ja sitten siirrän biisin yleensä vuorisoittolistalle. Vuorilla ja matkoilla palaan soittolistaan vanhojen tuttujen biisien pariin.

Cheek – Äärirajoilla

Juu, yksi soittolistan vakiosuosikkeja on Cheekin äärirajoilla. Sopiihan se mainiosti tilanteisiin ja erityisesti vuorille, jossa täytyy venyä ja puskea hiukan äärirajoille. Cheekiltä löytyy useampia eri biisejä soittolistalta. Mitä tänne jää, Jippikayjei, Avaimet mun kiesiin, Kuka muu muka ja Liekeissä nyt muutaman mainitakseni.

Cheek Valot Sammuu keikkalava

Cheek Valot sammuu -keikkalava

Aste – Himalaja

Asteen Himalaja on nimensäkin mukaisesti yksi lempibiisejä. Tämä on myös tosi hyvä tsemppibiisi jos tuntuu, että voimat ovat lopussa ja silti täytyisi saada puristettua vielä yksi ruuvinvääntö kireämmälle.

Haloo Helsinki – Maailman toisella puolen

No nimikin sen jo kertoo, biisi antaa voimaan, kun koti on mielessä ja itse on maailman toisella puolella.

ItaloBrother – Stamp On The Ground

Tämä on todellinen boksiaskellusbiisi. Tätä tulee myös kuunneltua silloin, kun vuorilla kaipaa boostia ylämäkeen.

Cheekin valot sammuu keikka

Valot sammuu -keikka

Vesala – Nyt on lähtö

Tämä Paula Vesalan biisi on lähtöbiisi ja lähtemisen lisäksi sitä tulee kuunneltua myös ihan matkalla. Tämä biisi on ollut myös keino käsitellä vaikeita ihmissuhdejuttuja.

Marvin Gaye – Ain’t No Mountain High Enough

Tämä on ihan mahtava klassikko, joka soi myös soittolistalla. Siitä tulee hyvä fiilis, kertoo elämän vuorista ja luonnosta ja ehkä vähän rakkaudestakin.

Sia – Flames

Tämä biisi kertoo juoksemisesta, mutta fiilis pätee samalla tavalla vuorille. Sia on artistina vaan upea ja soittolistalle on tullut muitakin Sian biisejä.

Anna Puu – Ethän unohda

Anna Puun uusin levy on upea. Siis upea ja tykkään siitä todella paljon. Koko levy on soittolistalla ja biisit on kyllä viime aikojen ihan ehdottomia lemppareita.

Näiden biisien lisäksi soittolistalta löytyy myös muita suomalaisia artisteja ja bändejä, mutta kuitenkin paljon myös ulkomaalaisia artistejakin. Tykkään myös paljon 2000-luvun alun biiseistä eli erityisesti omasta teiniajasta muistuttavista biiseistä.

cheek valot sammuu keikka

Valot sammuu

Kertokaa soittolistanne parhaimpia, jos niistä löytyisi tulevalle Baruntsen reissulle lisättäviä asioita soittolistaan!

 

Rakkoja jaloissa

Liian pienet kengät, epäsopivat jalkineet, huono sukka, hikoileva jalka ja rikkoutunut iho. Tekijöitä, jotka aiheuttavat lähes varmasti rakkoja jalkoihin. Minulla on vuosien ajan ollut ongelmana se, että lähes kaikki ja varsinkin uudet kengät hiertävät. On kokeiltu eri sukkia, 20 eri lenkkaria ja rakkolaastareita.

Pahimmat rakot ovat syntyneet juostessa ja varsinkin viimeisten kuukausien aikana, jolloin olen juossut enemmän kuin aiemmin. Valmistautuminen Nuuksio Classicin polkujuoksumaratoniin on näkynyt myös jalkojen rakoissa. Viime viikkoina tilanne on hiukan myös kärjistynyt, sillä rakkoja pahensi vaellus Repovedellä, jossa myös vaelluskengät hiersivät jalkoihin.

rakkoja jaloissa

Seuraavaksi tulee kuvia rakoista, suosittelen skippaamaan jos olet herkkä!

Minulla on varsin pitkä rakkohistoria. Olen varmaan koko elämäni käyttänyt joko vääränkokoisia kenkiä tai sitten väräänlaisia sukkia tai jalat ovat hassun malliset, mutta melkeinpä kaikkien kenkien kanssa on ollut enemmän tai vähemmän ongelmia. Iho oli myös erityisesti käsistä koetuksella aktiivisen crossfit-uran aikana ja kädet olivat auki vähän väliä. Rakkojen hoitaminen ja niiden ehkäisy on siis tuttua puuhaa ja valitettavan tuttua on myös jo syntyneiden rakkojen hoitaminen.

Seuraavaksi tulee kuvia rakoistani, jotka on tietysti suhteellisen ällöttäviä. Suosittelen, että jos sua ällöttää muiden rakot, niin siirryt seuraavaan juttuun tai toiselle sivulleMinulla tulee näihin paikkoihin rakot ja tutkittuani Googlesta rakkoja hieman tarkemmin tajusin myös, että eihän nämä nyt pahimmasta päästä ole. Kipeitä, syviä ja aika ällöttäviä rakkoja tuntuu löytyvän Googlen kuvahausta aika paljon enemmän.

Pahimmat paikat, joihin minulla tulee rakkoja on siis molemmat isovarpaat ja kantapäät. Varpaiden rakot tulee juostessa, sillä jalka pääsee liikkumaan juoksulenkkarissa edestakaisin pitkän lenkin ajan ja rakko alkaa pikkuhiljaa muodostua jalkaan. Mihinkään ei satu juoksun aikana, mutta rakot tulee esiin aina lenkin jälkeen. Lenkin jälkeen huomaan aina, että jahas taas kerran täältä sukan sisältä löytyy ylläri. Vähintäänkin pari vesikelloa tai rullaantunutta ihoa.

rakkoja jaloissa

Rakko vasemmassa isovarpaassa

Kantapäiden rakot syntyi tällä kertaa tosiaan vaelluskenkien kanssa. Viime viikonloppuna oli melko lämmintä ja jalka pääsi hikoilemaan vaelluksen aikana. Minulla on useita vuosia vanhat vaelluskengät, joita olen käytännössä käyttänyt ihan kaikilla reissuillani vuodesta 2013 lähtien. Käytän aina vaelluskengässä kahta sukkaa: alussukkaa ja itse vaellussukkaa. Sukat on aina vaellussukkia ja yleensä käytän merinovillaisia sukkia. Olen löytänyt muutamat todella hyvät sukat, jotka lähtevät aina reissuun mukaan. Siksi olin ihmeissäni viime viikonloppuna, kun vaelluskengät alkoivat hiertää, yleensä näillä sukilla niin ei ole tapahtunut.

Otin vaelluskenkien ostamisen jälkeen sisäänajon tosissani ja kävelin noin 200 kilometriä kenkiä sisään ennen ensimmäistä reissua. Tämän jälkeen kengät eivät ole hiertäneet ennen viime viikonlopun reissua. Sitä aina miettii, että mistä hiertäminen johtuu ja tällä kertaa todennäköisesti kova hikoilu ja jo herkässä kunnossa ollut iho ovat varmasti isoimpia syitä hiertymien syntymiselle.

rakko oikeassa kantapäässä

Rakko oikeassa kantapäässä

Tein Repovedellä vielä kaiken lisäksi oikein aloittelijan mokan eli yritin sinnitellä mahdollisimman pitkään ennen kuin laitoin rakkolaastaria jalkaan. Olisi pitänyt vain reilusti pysähtyä heti, kun alkoi tuntua, että nyt kantapää hiertyy. No eipä mitään, purin hammasta vielä reilun tunnin ja rakko oli jo syntynyt kun viimein kaivoin rinkasta rakkolaastareita. Tässä vaiheessa ensiapu on selkeästi vaikeampaa kuin esimerkiksi tuntia aiemmin, jolloin iho ei olisi ollut vielä vesikellolla ja rullaaantuneena.

rakkoja oikeassa jalassa

Oikean jalan rakot eivät ole ollenkaan pahat

Koska kokemuksia rakoista on vuosien ajalta, niin repussa kulkee matkoilla aina kunnon rakkolaastareiden kokoelma. Löytyy isoja leikattavia laastareita, teippiä, pienempiä laastareita, erilaisia “pehmusteista”, joilla voi keventää rakkoa ja suojata ihoa.

Vaelluksella siis syntyi molempiin kantapäihin ihan kunnolliset rakot ja sen lisäksi isovarpaissa juoksemisesta omat rakot. Seuraavaksi tietenkin mietityttää se, että mitäs kun viikon päästä pitäisi juosta maraton tai reilun kuukauden päästä kulkea yli viisi viikkoa vaelluskengissä ja ylävuoristokengissä? Rakkoja täytyy alkaa hoitamaan ja parantamaan. Eihän reissuista tule muuten yhtään mitään.

Rakko vassemmassa kantapäässä

Vasemman kantapään rakko

Sain ystävältäni vinkkejä ihonhoitoon ja samoja menetelmiä olen nyt käyttänyt rakkojen hoitamiseen. Seuraavan viikon ajan onkin tärkeää, että saan hoidettua rakot kuntoon ja ihon kunnolliseksi. Kirjoittelen, mitä tuotteita olen käyttänyt, kun hoitotestien tulokset on ohitse. Luvassa on siis todellinen Tv-shop -kuvakollaasi ennen ja jälkeen kuvien kera. 

Onko teillä ollut kokemuksia rakoista? Miten hoidatte niitä? Vinkkejä?

 

Repoveden kansallispuisto – Kaakkurinkierroksen vaellus

Suomessa on 40 kansallispuistoa ihan eteläisestä kärjestä aivan pohjoiseen. Haaveenani on ollut päästä retkeilemään näihin kaikkiin jonain päivänä. Tällä hetkellä listalla on vain muutamia kansallispuistoja, mutta onneksi myös aikaa on loputtomasti retkeilyyn ja vaellukseen. Se on aikamoista, että meillä on noin paljon hienoja polkuja koluttavaksi ja jotenkin mun sydäntä lämmittää se, että selkeästi poluista myös pidetään hyvää huolta sekä retkeilijöiden että ylläpitäjien puolesta.

Olimme ystäväni Tainan kanssa suunnitellut viikonlopuksi pyöräilyretkeä Hankoon. Säätiedotus alkoi kuitenkin näyttämään aika uhkaavalta ja kaatosateen riski maantiepyöräilyyn yhdistettynä ei oikein huvittanut meitä. Päätettiin, että lähdetään lauantaina aamulla Repovedelle vaeltamaan. Tarkoituksena oli viettää yksi yö teltassa ja kävellä Kaakkurinkierros, joka on 26 kilometriä pitkä vaellus.

Kaakkurinkierroksen reitti

Aiemmin kesällä Lapinsalmen riippusilta hajosi Repovedellä ja Lapinsalmi on yksi suosituimmista parkkipaikoista, jolle ihmiset jättävät autot. Kaakkurinkierros kulkee myös Lapinsalmen kautta ja sillan ollessa suljettu, päätimme jättää auton tällä kertaa Tervajärven parkkipaikalle.

Repoveden kansallispuiston Tervajärven maisemat

Tervajärven maisemat Repovedellä

Tervajärveltä lähdimme suuntaamaan kohti Lojukoskea ja päätimme, että kuljemme reipasta vauhtia ensimmäiset kilometrit. Rinkat oli pakattu ja olimme ottaneet mukaan myös reilusti syötävää ja eväitä. Yhden yön vaellus on siinä mielessä aika mukavaa, että mukaan voi ottaa käytännössä mitä tahansa ruokaa ja juotavaa, sillä painon kanssa ei tarvitse olla niin tarkkana.

Etenimme mukavasti ensimmäisen päivän aikana reipasta vauhtia ja paikoitellen oli todella lämmin. Kaakkurinkierros kulkee käytännössä Repoveden “laajinta” polkua pitkin ja reitin aikana näkee Olhavanvuoren, satumaista mäntymetsää, kallioita, pitkospuita ja järvien rantaa. Korkeuserojakin tulee mukavasti lähes 1000 metrin nousun verran ja isomman rinkan kanssa päivistä tuli erittäin hyvä treeni.

Kaakkurinkierros Repovesi

Repoveden Kaakkurinkierroksella

Polku Kaakkurinkierroksella on pääsääntöisesti hyvää metsäpolkua ja vain muutamissa kohdissa tulee eteen sellaista polkua, jossa joutuu olemaan erityisen tarkkana askelten kanssa.  Ensimmäisenä päivänä kuljimme 18 kilometriä ja seuraavana päivänä loput kierroksesta.

Telttapaikka Repovedellä

Jäimme yöksi Kapiaveden telttapaikalle, josta löytyi ihan huikea piilopaikka melko läheltä nuotiopaikkaa. Kallioiden takana oli pieni alue, jolle juuri ja juuri sai asetettua teltan sopivaan kohtaan. Teltalle paikka oli hiukan liian pieni, mutta päätimme silti jäädä lähes täydelliselle telttapaikalle yöksi.

Olhavanvuori

Illan tullen keitimme ruokaa, kävimme uimassa ja joimme lasilliset punaviiniä samalla elämästä juoruillen ja nautiskellen. Vesi oli järvessä vielä suhteellisen lämmintä, mutta illalla alkoi jo huomaamaan, että kesä alkaa olemaan ohitse. Jouduimme molemmat vetämään untuvatakkia niskaan ja laittamaan pidempää vaatetta päälle.

Olhavanvuori Repovedellä

Repoveden Olhavanvuori

Yöllä alkoi satamaan, mutta onneksi hieman huonomminkin pystytetty teltta piti vedet teltan ulkopuolella. Meillä kävi myös siinä mielessä tuuri, että saimme pakattua kaikki varusteet sateen hellittäessä ja uusi saderintama tuli vasta, kun olimme uudelleen liikenteessä.

Sauna-paikka

Kun Repoveden kansallispuistoon ajaa maantie numero 15 vierestä, niin aivan tien varressa on Sauna-niminen ulkosaunapaikka, joka on siis yllättävän epäidyllisen näköinen paikka aivan ison tien varressa. Koska olimme kastuneet Repovedellä, niin päätimme takaisin ajaessa pysähtyä saunomaan ja uimaan.

Sauna oli todella iloinen yllätys. Paikka on varmaankin melko uusi, sillä tilat ovat siistit, täysin moitteettomat ja pukuhuoneesta löytyi saippuat ja shampoot asiakkaiden käyttöön. Saunoja on paikassa kaksi ja kaikki saunat ovat sekä naisille että miehille eli sanomassa käydään uimapuvut päällä.

Vaeltamassa Repoveden kansallispuistossa

Repoveden kansallispuiston meträä

Todella kiva paikka ja oli tosi kiva päästä saunomaan heti kastumisen jälkeen ja pesemään vaellushiet pois. Ainakaan eilen saunomassa ei ollut kovin paljon ihmisiä, joten tunnelma oli sopivan rauhallinen, mutta kuitenkin saunassa juttua riitti tuntemattomien saunojien kanssa.

Onnistunut viikonlopun vaellus Repovedelle siis takana ja kaiken lisäksi löytyi uusia paikkoja. Täydellinen telttapaikka Kapiavedeltä ja Sauna, jossa pääsi puhdistamaan vaelluksen hiet pois. Iso suositus molemmille paikoille. Vaikka säät eivät tällä kertaa ollut maailman parhaat, niin hyvä seura ja ruoka pelastaa reissun kuin reissun.

Vaellus oli taas hyvää treeniä Baruntsea varten, sillä tuli tällä kertaa mukavasti painavaa rinkkaa kantaessa. Tosi hyvä fiilis jäi repun kantamisesta ja vaellus tuntui melko kevyeltä, mikä on tietysti positiivinen merkki syksyä varten.

Tunteiden hallintaa – mikä auttaa minulla?

Olin eilen huonolla tuulella. Kiukutti, olin herännyt niin sanotusti väärällä jalalla. Mikään erityinen juttu ei mennyt pieleen niin kuin usein väärällä jalalla menee. Olin vain huonolla tuulella. Tämähän kuuluu elämään, mutta pohdin eilen sitä, että miten nämä ikävät fiilikset vaikutti omaan toimintakykyyn ja käsittelin niitä. Tunteiden hallinta on mun mielestä oleellinen omaisuus urheilijalle, kiipeilijälle ja vuorikiipeilijälle. Turha hermostua asioista, joille ei välttämättä ole tehtävissä mitään ja toisaalta on tärkeää päästä fiiliksistä yli mahdollisimman tehokkaasti.

Sain eräältä lukijalta meiliä tuossa hetki sitten ja hän kysyi olenko pohtinut, millaisia ominaisuuksia pidän tärkeinä kiipeilykavereissa ja toisaalta, onko minulla omasta mielestäni sellaisia piirteitä, joita haluaisin parantaa. Noniin, nyt päästään sitten itse asiaan.

nuuksio polkujuoksu

Mistä kiukku oikein tulee?

Olen huomannut, että olen välillä kiukkunen ihan turhista asioista. Niin kuin me kaikki silloin tällöin, mutta en oikein tykkää tämänkaltaisesta piirteestä, jossa annan kiukun ottaa minusta vallan ja vaikuttaa niin voimakkaasti sekä itseeni että ympärillä oleviin ihmisiin. Anteeksi vilpittömästi vain kaikille, jotka ovat saaneet kiukkumyrkystä osansa.

Mitä nämä turhat asiat siis ovat? No ärsyynnyn siitä, että kaikki asiat eivät mene niin kuin suunnittelin. Ruuhkasta, haastavasta asiakascasesta töissä, äänekkäästä työkaverista, puristavasta kengästä ja kauramaito loppuu ja kahvi ei maistu samalta tavallisen kanssa. Siis aivan turhaa kaikki ja oikeasti ärsyyntyminen on täysin oma syyni eikä asiakkaiden tai oikeastaan kenenkään muun ympärillä hyvää tarkoittavan ihmisen.

nuuksio kansallispuisto

Ulkoilemassa kiukkua pois

Millä hiljentää näitä negatiivisia fiiliksiä ja pyrkiä harjoittelemaan mieltä sen mukaisesti, että samanlaiseen negatiivisuuden kierteeseen ei joutuisi vuorilla? Itsellä yksi oleellisimpia tekijöitä negatiivisten fiilisten kitkemiseksi on se, että pääsen rauhoittumaan ja mieluiten ulos. Kiukku alkaa laantumaan heti ulkoilmassa ja poluilla pääsee rauhoittumaan omiin fiiliksiin eikä negatiivisuus ota samalla tavalla valtaa mielestä.

Eilen kiukkua laannutti tieto polkujuoksulenkistä Nuuksion kanssallispuistossa. Maratonin valmistautumista silmällä pitäen tarkoitus oli tehdä vielä tällä viikolla yksi pidempi lenkki matalilla sykkeillä ja testailla eväitä, joita ottaisin mukaan tulevalle maratonille. Karkkipussin kanssa siis lenkille, vähän nihkein fiiliksin, mutta puolipakolla menin vain.

Lenkki alkoi nihkeästi, sillä pää tuntui olevan jumissa päivän kiukkufiiliksistä. Hymyä ei meiannut irrota, mutta jo muutaman ensimmäisen kilometrin jälkeen kroppa alkoi rentoutumaan. Sai keskityttyä erityisesti vain ja ainoastaan seuraavaan askeleeseen. Ylitettävään puuhun, juurakkoon, kiveen ja kiivettävään mäkeen. Matka alkoi luistamaan ja pian kilometrejä olikin kertynyt useampi.

Ilma on muuttunut viimeisen viikon aikana selkeästi syksyiseksi ja eilen illalla oli jo selkeästi viileämpää kuin viikko aiemmin. Edelleen oli lämmintä ja juoksulenkki taittui The North Facen juoksuhameessa (joka on muuten yksi mun tämän hetken ehdoton suosikki treenivaatteista) ja t-paidassa. Elokuinen ilta on siitä maaginen, että ilmassa on syksyä ja toisaalta kesän lämpö ja valo siivittää iltaa vielä pitkälle.

No äkkiä olinkin juoksuflowssa ja kiukku alkoi unohtumaan. En edes muistanut, miksi olin ollut vihainen tai kenelle. Lenkki oli siis onnistunut, kiukku laantunut ja akku tyhjennetty sopivasti Nuuksion poluille. Loppulenkki menikin nauttiessa upeasta säästä ja siitä, että meillä on tuollainen paikka alle tunnin päässä Helsingin keskustasta, jossa pääsee nauttimaan hiljaisuudesta keskellä arkiviikkoa ja nauttimaan luonnosta.

Kiukkuhallintaa siis haluaisin opetella paremmin myös vuoria varten. Sielläkin tulee, varsinkin pitkällä reissulla, hetkiä jolloin ei ehkä huvita, tunnu hyvältä tai fiilis ei ole katossa. Miten opetella hallitsemaan paremmin näitä fiiliksiä? Itsellä ainakin tekeminen auttaa, ajatuksien saaminen pois näistä asioista. Ja oikeasti ihan puhdas tsemppaaminen. Tiedän, että tuo on heikko kohtani ja minun täytyy tietoisesti opetella toimimaan toisin.

Usein itsellä urheilu on myös paras tapa nollata ajatuksia. Tuntuu, että pääsee irtautumaan päivän muista asioista, rentoutumaan ja keskittymään olennaiseen eli omaan tekemiseen enkä siihen, mitä muut tekevät. Kiukkupäiviä varmaan tulee jatkossakin, mutta ehkä tietoisella ajattelulla ja tekemisellä osaan käsitellä kiukkua paremmin. Tsemppiä ruudun toiselle puolelle, mikäli sinulle on sattunut kiukkupäivä!

 

Kuinka kiipeilijä jaksaa huiputuspäivän?

Jaksaminen on yksi olennainen osa kiipeilyä. Täytyy pitää mieli kirkkaana ja jaksaa keskittyä tuntien ja tuntien ajan täysillä. Tulee hetkiä, jolloin on vaikeampaa ja toisaalta hetkiä, jolloin kiipeilyflow ottaa täyden vallan ja aika kuluu vain maisemia ihaillessa. Jaksamiseen vaikuttaa myös se, mitä kiipeilijä syö huiputuspäivän aikana. Polttoainetta päivään tuo eväät.

Valmistaudun aina huolella pitkään huiputuspäivään. Reppuun pakkaan kiipeilyvaljaat, jääraudat, kypärän, hakun, köyden ja taukotakin. Edessä on liikkumista jäätiköllä ja kivikossa kellon ympäri. Yksi olennainen asia päivän onnistumisessa on myös se, mitä pystyn tankkaamaan päivän aikana ja millaisilla eväitä pakkaan reppuuni.

arctis superfood

Arctic Superfood – Mustikka & Tumma suklaa

Energiaa on hyvä saada päivän aikana tasaisesti ja säännöllisesti. Tähän tärkeimpiä keinoja on pienten taukojen pitäminen päivän aikana ja se, että repusta löytyvät eväät ovat helposti syötäviä ja toisaalta mahdollisimman energiatiheitä. Tarvitaan järkevää energiaa, joka tarkoittaa minulle mahdollisimman luonnollista ja vähän prosessoitua ruokaa. Pääasiassa energianlähteenä toimii hiilihydraatit.

Huiputuspäivänä repustani löytyy paljon erilaisia eväitä, jotta energiatasoni on kunnossa koko päivän ajan. Energiapatukoita, karkkia, suklaata, pähkinöitä ja geeliä. Mahdollisuuksien mukaan myös leipää ja aina paljon juotavaa ettei nestehukka pääse yllättämään.

Energiapatukoissa suosin Arctic Superfoodsin -energiapatukoita, jotka tuotetaan Suomessa Lapin puhtaista raaka-aineista. Patukoissa maistuu suomalaiset tutut metsän maut kuten mustikka, puolukka, karpalo ja tyrni. Näiden lisäksi makuihin on lisätty kotimaisia raaka-aineita porkkanasta, kaurasta ja pellavasta.

arctic superfood eväspatukat

Kiipeilemässä Nigardsbreen -jäätiköllä

Vaikka en pelkää sokeria, niin näissä energiapatukoissa ei löydy ollenkaan lisättyä sokeria. Patukoiden sokerit tulevat luonnollisista lähteistä kuten hunajasta. Puhdasta energiaa, joka ei vain tuo hetkellistä sokeripiikkiä tekemiseen vaan toimii erinomaisesti pitkän ajan energianlähteenä kiivetessä.

Olen jahdannut jo muutaman vuoden ajan oikeanlaisia patukoita ja eväitä vuorille ja valehtelematta testannut kaikenlaisia juttuja. Yleensä proteiinipatukat eivät maistu ohuessa ilmanalassa niiden kuivan ja jauhoisen maun vuoksi ja taas monet patukat ovat mauttomia ja paljon erilaisia makeutusaineita sisältäviä sekoituksia. Herkkävatsaisena erilaiset prosessoidut ainesosat aiheuttavat myös oman jännityksensä ja haluan minimoida kaikki vatsavaivoihin liittyvät riskit vuorilla.

arctic superfood energiapatukka

Energiapatukka vuoren rinteellä Uranostindillä Norjassa

Patukoista löytyy neljä eri makua: mustikka & koivunlehti, tyrni & kuusenkerkkä, puolukka, karpalo & nokkonen ja mustikka & tumma suklaa. Olen nyt kesän aikana testannut näitä kaikkia neljää makua ja ehdottomasti suosikkini ovat mustikka & koivunlehti ja mustikka & tumma suklaa. Maut ovat hienostuneet ja selkeästi tunnistettavissa. Patukat ovat rakenteeltaan pehmeitä ja kosteista, jolloin ne eivät jää pyörimään suuhun vaikka en syöntihetkellä saisi erityisen paljon juotavaa.

Näissä patukoissa on 30 grammassa keskimäärin 130 kaloria ja patukoiden ainesosaluetteloa lukiessa ei tule vastaan kryptisiä poly- tai aspartaamiloppuisia sanoja. Kaikki ainesosat löytyvät joko kodin hyllyltä tai Suomen luonnosta. Kauran ansiosta patukoissa on runsaasti kuitua ja toisaalta paahdetut pellavansiemenet tuovat mukaan meille välttämättömiä omega-3 -rasvahappoja. Jotenkin siisteintä kaikesta kuitenkin on se, että marjat, joita patukoissa käytetään on kerätty suomalaisesta luonnosta.

arctic superfood energiapatukka

Uranostindiltä matkalla alas Norjassa

Testasin patukoita nyt Norjan reissullani ja söin joka päivä kaksi patukkaa. Lounaan yhteydessä toisen ja päivän päätteeksi jälkiruuaksi toisen. Vatsani kiitti patukoista ja toisaalta huomasin, että pienestä koosta huolimatta patukat pitävät hyvin nälkää. Energiaa vapautuu hitaammin ja oma toimintakyky kiivetessä pysyy tasaisena eikä ailahtele nopeiden karkkiövereiden johdosta.

Tykkään myös ajatuksena siitä, että kun lähden syksyllä Nepaliin melkein kuudeksi viikoksi, minulla on energiana muutakin kuin valkoisia sokereita tai suklaata. Näiden patukoiden avulla pystyn tasapainottamaan muuten yksipuolista ruokavaliota reissussa ja mahdollistaa kuitenkin välttämättömiä kuitujen ja rasvahappojen saannin.

arctic superfood energiapatukka

Evästauko Norjassa – Mustikka-maku

Reissussa kotifiiliksia tuo suomalaisen musiikin kuuntelu, suomeksi kirjoitetut kirjat ja Suomesta tuotujen eväiden syöminen. Baruntsen reissulle on suositeltu otettavaksi 2-5 kiloa omia eväitä mukaan, joten nämä patukat tulevat olemaan yksi osa tuote eväsmäärää. Parasta niissä tulee olemaan marjojen maku, joka pitää koti-ikävän loitolla pitkällä reissulla.

Nämä patukat olivat mukana Norjassa ja lähtevät mukaan ensimmäisen 7000 metrin vuoren huiputukseen mukaan syksyllä Nepaliin.

 

*Yhteistyössä Arctic Superfoodsin kanssa

 

Matkalla kohti Nuuksio Classic polkujuoksumaratonia

60 päivää ja tänään hiukan vähemmän ennen kuin Baruntsen reissu alkaa. Syksy tuo sen lisäksi myös muita urheilullisia tavoitteita. Olen menossa juoksemaan syyskuun ensimmäisenä päivänä elämäni ensimmäistä maratonia ja vieläpä polkujuoksumaratonia.

Syksystä lähtien on tullut juostua poluilla. Polvivammojen jälkeen poluilla on ollut turvallisen tuntuista juosta ja juokseminen on ollut mukavaa. Ei kipuja polvessa ja polvi on kestänyt juoksemista todella hyvin, yllättävänkin hyvin. Polkujuoksussa on yhdistynyt luonnossa liikkuminen, haastavuus ja toisaalta urheilullisuus. Poluilla vaeltaminen on oma lajinsa, mutta juostessa pääsee täysin omaan fiilikseen ja flowhun. Samalla poluilla juokseminen voi olla kortin kääntöpuolella kammottavaa ja todella raskasta.

Syksyllä tuli juostua Sipoossa, sitten Sipoonkorpi Trailin 21 kilometrin matkalla, keväällä juostiin Nuuksiossa pitkä polkujuoksulenkki, Repovedellä viikonloppu, heinäkuussa Kopparnäs Coast Traililla, viime viikolla Nuuksiossa pitkä lenkki ja tällä viikolla olen käynyt Keskuspuistossa juoksemassa.

Juoksemiseen on minulla sellainen jännä viha-rakkaussuhde. Ensimmäisen kerran päädyin poluille Suunnon kellon karttojen vuoksi: katsoin, missä olisi mahdollista päästä ulos ja pian olin juoksemassa kelloon piirretyn reitin avulla Sipoonkorvessa. Välillä juokseminen on upeaa ja mukavaa, mutta toisaalta se on viedä kropasta kaikki mehut.

nuuksio classic polkujuoksu

Nuuksio Classicille harjoittelemassa Keskuspuistossa

Yksi syy, miksi olen juoksemisesta oikeasti innostunut, on se kuinka polkujuoksu on myös harjoittelua vuoria varten. Tulee oltua haastavassa maastossa juoksemassa, opeteltua liikkumista kivillä, kallioilla ja poluilla ja lähemmäs luontoa on vaikea päästä jokaisena arkipäivänä.

Polkujuoksu tarjoaa myös mahdollisuus arkipäivien seikkailuille. Keskuspuisto on ihan Helsingin keskustassa ja arkena on mahdollista lähteä lähipoluille juoksemaan. Toisaalta polkujuoksu avaa mahdollisuuksia lähes missä tahansa Suomea. Reittejä riittää ja upeita maastoja löytyy käytännössä kaikista kaupungeista.

nuuksio classic polkujuoksu

Keskuspuistossa lenkillä

Päätin ilmoittautua maratonille hiukan ystäväni Kaisan innoittamana, sillä hän ilmoittautui ensin. Mietin pitkään, että hitto vie, enhän minä ole mikään maratoonari tai juoksija ja pian olinkin jo ilmoittautunut. Maratonista tulisi testi, mitä kroppa kestää ja oikeanlaisella valmistautumisella uskoisin selviytyväni tulevasta juoksusta.

Nyt viime viikkojen aikana on sitten tullut käytyä poluilla ja olen pyrkinyt juoksemaan vähintään pari kertaa viikossa. Tarkoitus on selvitä säällisessä ajassa kotiin kilpailusta ja päästä tekemään päivän paras suoritus. Kärkijuoksijat menevät todella kovaa, lähes käsittämättömän kovaa vauhtia, joten mitään aikatavoitetta ei suoraan ole. Toki toiveita kuuden tunnin alituksesta löytyy, mutta päivän kunto täytyy olla kohdillaan ja valmistautumisen mennä nappiin.

nuuksio classic

Testaamassa uusia vaatteita Keskuspuistossa – Nuuksio Classic maratonia varten

Välillä on kauhunsekaiset fiilikset, mitä tässä on taas tullut tehtyä. Toisaalta olen innoissani, mutta kyllä joka päivä jännittää myös tuleva juoksu enemmän ja enemmän. Nyt tulevat viikot sisältävät vielä treenejä, mutta ennen maratonia tarkoitus on rauhoittua, huoltaa kehoa ja palautua kunnolla.

Koko ajan on pääfokus tietenkin Baruntsen reissussa ja mitään turhia riskejä en aio ottaa sen suhteen, että reissu vaarantuisi. Sen vuoksi olen ottanut juoksemisen nyt rauhassa ja pyrkinyt lisäämään maltillisesti juoksukilometrejä viikko viikolta lisää. Ensisijainen tavoitteeni on kuitenkin myös pitää hauskaa ja nauttia tekemisestä.

60 päivää Baruntselle – mitä mietteitä?

Tupsahti tuossa Summit Climbin kirje sähköpostiin: 60 päivää Baruntsen retkikunnan alkuun. Kuulostaa pitkältä ajalta, mutta aika tulee menemään todella nopeasti. Millaisia mietteitä tuleva matka aiheuttaa?

Valmistautuminen

Valmistautuminen on mennyt hyvin. Olen tosi tyytyväinen, kuinka hyvin olen päässyt treenaamaan talven ja syksyn aikana. Keväällä ja alkukesästä myös tein 10 viikon voimaharjoittelujakson, jossa voimaa tarttui aika mukavasti.

Kirjoitin treeneistä ja siitä, millainen suunnitelma minulla on niiden suhteen. Totuudenmukaisesti olen hiukan tehnyt eri asioita, mitä suunnittelin. Maantiepyörän ostaminen on tehnyt sen, että olen pyöräillyt aika paljon viime viikkojen aikana. Tämän lisäksi on tullut juostua poluilla ja tehtyä kaikenlaista mukavaa ulkoaktiviteettia. Norjan reissu oli myös omalta osaltaan erittäin hyvää treeniä.

Valmistautumista on ollut myös henkisellä puolella, sillä muistan viime kesän olleen niin synkkää aikaa, etten oikein uskonut itseeni kiipeilijänä. Vastoinkäymiset olivat vieneet intoa, elämänjanoa ja tuntui, että kriisi toisensa jälkeen vain tuli ja polki itsetuntoa alaspäin. Itkin, etten ole mikään kiipeilijä.

Nyt kun takana on hyvää, ehjää valmistautumista, niin myös itsetunto on kasvanut. Usko omiin taitoihin on parempi kuin koskaan, sillä onnistunut Kilimanjaron huippu, jäätikkökurssi Seattlessa, kiipeilyt Coloradossajäätikkökurssi Norjassa ja kiipeilyt Suomessa ovat vain entisestään kasvattanut itsetuntoa tulevalle matkalle.

baruntse

Nepalissa 2014 – seuravaaksi Baruntselle

Olen myös oppinut viimeisen vuoden aikana ihan valtavasti itsestäni, mutta myös teknisistä taidoista. Lepäämisen merkityksestä, harjoittelun monipuolisuudesta, ihan teknisistä kiipeilytaidoista lähtien oman taidot ovat syventyneet ja koko ajan on ollut mielessä se, että näiden asioiden pitää tukea mun tavoitetta seisoa Mt. Everestin huipulla.

Rönsyily on myös vähentynyt, vaikka sitä edelleen on. Rönsyilyllä meinaan sellaisen järkevän fokuksen kadottamista ja vääriin asioihin keskittymistä. Välillä unohtuu, että mikä olikaan tärkeintä. Oliko sillä väliä, että monta grammaa sinkkiä saan päivässä jos laiminlyön jatkuvasti yöunia? Tai monta leukaa pystyn vetämään jos peruskuntoni on huonossa kunnossa? Tai onko aika kaikkeen pakko sanoa kyllä, aina ei välttämättä ole järkevää kilpailla vaan välillä voi vain relata. Tätä joudun muistuttelemaan mieleeni aika usein ja kysymään, että miten tämä minun toimi vie mua tavoitetta kohti ja hyödynkö tästä.

Olen kyllä tyytyväinen siihen pisteeseen, jonka olen nyt saavuttanut. Tässä on siis tasan kaksi kuukautta vielä aikaa treenata ja toisaalta aion levätä kunnolla ennen reissua, jotta saan itsestäni kaiken mahdollisen irti sitten Nepalissa.

Hoidettavia asiat

Tämän päivän sähköposti toi myös tullessaan paljon tehtävää ja hankittavia asioita. Pitää päivitellä The North Facen kanssa varusteita, hankkia neljän kilon edestä eväitä, kuivamuonaa yläleiriin ja miettiä, mitä kaikkea ostoslistalta vielä puuttuu.

Olen pohtinut tässä kunnollisen aurinkokennon ostamista, jonka avulla hoituisi akkujen lataaminen reissussa. Tämän lisäksi tiettyä elektroniikkaa tekisi mieli ostaa kuten esimerkiksi kameran vakauttaja ja parempi kamera. Isoja investointeja ja katsotaan, mihin kaikkeen riittää paukut rahapussissa.

Baruntsen kiipeäminen

Baruntsen huippu 2014 vuodelta

Näiden lisäksi retkikunta vaatii lääkärintodistuksen, että olen ymmärtänyt, mihin olen lähdössä ja olen tarpeeksi terve tekemään tämän. Näiden lisäksi retkikunta vaatii todistuksen matkavakuutuksesta, passin kopion, passikuvan ja lomakkeen, josta löytyy kaikki tietoni. Paperihommia ja juuri tällä viikolla täytin uuden passin hakemuksen.

Näiden lisäksi yksi iso päivitettävä asia on tietenkin lääkevarastot ja apteekin puolittainen tyhjennys on taas edessä. Pitää varautua kaikenlaiseen ja kaikkeen, joten ensiapupakkauksesta tulee löytymään vaivaan kuin vaivaan lääkettä. Toivottavasti suurin osa jää käyttämättä.

Yleinen fiilis reissusta

Yleinen fiilis reissuun lähtemisestä on ihan huikea. On ollut paljon tekemistä tässä kesän aikana ja aika on hujahtanut ihan super nopeasti. Käytännössä joka viikonloppu on ollut tekemistä ja kotona ei ole juuri tullut oltua. Nyt huomaa, että tauko viikonloppureissaamisesta tekisi ihan hyvää.

Tuo päätön ja välillä aika kovatahtinenkin meno on aiheuttanut sen, että välillä on unohtanut olevansa lähdössä. Aika menee ihan siivillä ja tajuaa, että vitsit, kohtahan sitä tässä mennään. Hoidettavien asioiden lista on pitkä ja ajatukset, että sehän on vasta syksyllä, ovat pinnalla ja pian ymmärrän, että syksyhän on melkein täällä.

baruntse nepal vuorikiipeily

Nepalista 2014

Vuoret ovat kyllä mielessä ihan päivittäin ja mietin myös Baruntsea joka päivä. Harrastuksesta on tulossa työ ja päiväni kyllä sisältävät paljon fiilistelyä vuorista. Ensi vuoden reissut ovat suunnitteilla ja sponsorihakemukset käyvät kuumana.

Niinä hetkinä kun havahdun, että olen lähdössä, tulee perhosia vatsaani. Oikeasti olen suunnitellut tätä matkaa kaksi vuotta ja nyt viimein se on lähempänä kuin koskaan ja se on lähempänä joka päivä. Fiilis, että tulen viettämään reilut viisi viikkoa vuorilla, on viedä mennessään ja tuntuu ihan käsittämättömän upealta päästä reissuun. Vaikka tänä vuonna on jo upeita reissuja takana, niin tätä olen kuitenkin odottanut eniten. 60 päivää ja lähtö Helsingistä odottaa.

 

Saariston Rengastie – pyöräretki Suomessa

Kävin ajamassa juhannuksen jälkeen Puumalan Saaristoreitin Mikkelin lähellä Puumalassa. Minulla oli kesäkuun lainassa ystävän maantiepyörä ja silloin tuli ajeltua aika paljon pitkiäkin lenkkejä. Tämän jälkeen jäin pohtimaan oman pyörän ostamista ja ennen Norjan jäätikkökurssia, sitten löysin tarjouksesta pyörän, joka lähti mukaan kaupasta.

Pyöräily on aina ollut minulle melko helppoa ja kilpauintiuran jälkeen kävin monta kertaa viikossa spinningissä. Pyörä on aina liikkunnut suhteellisen kevyesti ja pyöräily ei ole aiheuttanut juuri mitään kiputiloja kroppaan. Polvileikkausten jälkeen olen polkenut omalla pyörälläni paljon sisätiloihin asetettavan pyörätelakan avulla ja kuntouttanut jalkaani sillä tavalla.

Oli aika arvattavaa siis, että lainatessani pyörää tykästyisin maantiepyöräilyyn. Pyöräillessä pystyy taittamaan melko pitkiäkin matkoja ja siistiä on se, miten matka taittuu lihasvoimalla. Pyörällä on tullut käytyä Helsingistä Porvoossa ja Lahdessa pyöräretkellä. Viime viikonloppuna suunnattiin sitten kohti Turkua ja Saariston Rengastietä.

Pyöräily on myös siinä mielessä mahtavaa, että pyörän avulla pystyy tekemään pitkäkestoisia peruskestävyysharjoituksia ja sykkeet eivät pomppaa heti taivaisiin. Nämä harjoitukset toimivat siis erinomaisena valmistautumisena Baruntsea varten. Uskon, että peruskestävyysalueeni on paremmassa kunnossa kuin aiemmin, kiitos siitä kuulu myös pitkille pyöräretkille.

Reittisuunnitelma

Reittisuunnitelma lähti liikkelle siten, että ensin haaveena oli mennä Ahvenanmaalle pyöräilemään. Pian kuitenkin selvisi, että lauttamatkoineen ja siirtymisien kanssa Ahvenanmaa olisi hiukan liian kunnianhimoinen retkikohde viikonlopuksi. Googlen avulla sitten selvittelin, että mikä olisi hyvä reitti, jossa pääsisi polkemaan pitkää matkaa ja toisaalta nauttimaan maisemista.

Näillä kriteereillä päädyin sitten Turun suuntaan ja saaristoreitille, jossa olisi pyöräiltävää 183 kilometriä. Tavoitteena oli päästä polkemaan Saariston Rengastie, myös pieni rengasreitti on mahdollinen. Matkalla olisi useita losseja ja niiden aikataulun sovittaminen pyöräilyvauhtiin oli myös oleellisessa osassa reitin suunnittelua.

saariston rengastie

Matkalla Kustaviin Saariston rengastiellä

Koska olin liikenteessä maantiepyörällä, yöpyminen täytyisi hoitaa jollain muulla tavalla kuin teltassa. Vaihtoehtoja oli erilaiset majatalot, tuttavat ja hotellit. Pian muistin, että perhetuttumme, joita en ollut vuosiin tavannut, asuvat Kaarinassa ja kaupunki sattuisi aivan reitin varrelle. Tämän jälkeen tutkin karttaa lisää ja tajusin, että Kaarinasta on mahdollista ajaa Helsinkiin. Kilometrejä tulisi Saariston rengastiestä ja ajosta Kaarinasta Helsinkiin reilut neljä sataa.

Pyöräretken ensimmäinen päivä

Pyöräretki lähti liikkeelle siitä, että varasin junaliput Helsingistä Turkuun, josta sitten hypättäisiin pyörän selkään. Vinkkinä muuten pyörän kanssa junailuun, liput kannattaa varata ajoissa, sillä junissa on rajallinen määrä pyöräpaikkoja ja kaksi viikkoa aiemmin perjantai-iltapäivän junat olivat täynnä ja otimme yhden jälkeen Helsingistä lähtevän junan Turkuun.

Pyöräretkelle kannattaa uskaltaa lähteä mahdollisimman kevyellä varustuksella, sillä tarvittavia vaatteita on vähän. Pyöräilyvaatteet ovat päällä ja illaksi tarvitsee kevyet vaihtovaatteet. Kosmetiikasta välttämättömyyshyödykkeet eli deodorantti ja hammasharja vain mukaan. Loput tavarat saisi ostettua matkalta tai todennäköisesti huomaisi, että repun tavaroista ei ole tullut käytettyä suurinta osaa. Tavarat kulkivat pyöräilypaidan taskuissa ja pienessä pyörän satulatankoon kiinnitettävässä laukussa.

saariston rengastie turussa

Söpöt majatalot Peterzensin rannassa

Turusta hypättiin siis pyörän selkään ja lähdimme ajelemaan kohti Kustavia. Kustavista oli varattuna ensimmäiselle yölle Peterzens-nimisestä venesatamasta pieni mökki majoitukseksi. Turusta Kustaviin matkaa tuli ensimmäisenä päivänä 90 kilometriä ja välillä tuuli painoi todella kovaa vastaan ja tuntui, että sai polkea ihan tosissaan.

Tiet olivat todella hyvässä kunnossa ja pääasiassa poljettiin maalaismaiseman läpi peltojen vieressä ja tie mutkitteli ajoittain ylös ja alas. Ohitettiin muutama jylhempi silta ja kyllähän meri tuo oman fiiliksen jos vertaa vaikkapa Puumalan saaristoreittiä.

Peterzens on todella sympaattinen satama ja suosittelen paikassa yöpymistä. Mökki oli pieni ja jokaisessa mökissä oli oma vessa, mutta suihkut ja saunat olivat sataman asukkaille yhteiset. Ravintolasta sai kohtuuhintaista illallista ja Toast Skagen -leivät maistuivat erityisen hyvältä pyöräilypäivän jälkeen.

peterzens majatalo

Onnellinen syöjä ensimmäisen päivän jälkeen

Illalla uni maistui ajoissa ja aamulla syötiin vielä Peterzensillä aamiainen ja lähdettiin kohti päivän ensimmäistä lossia, joka lähti kilometrin päästä 10 aikaa aamulla.

Pyöräretken toinen päivä

Toisena päivänä oli edessä reilun 100 kilometrin päivä, jonka aikana ylitettäisiin Saariston Rengastie pyörällä ja matkaan mahtuisi useampi lossimatka. Lossit kestivät tunnista muutamaan minuuttiin ja varsinkin alkumatkan losseihin oli tärkeää ehtiä, sillä niillä oli tarkempi aikataulu.

Aamu alkoi sateella ja sääennuste lupasi sadetta käytännössä koko päiväksi. Vähän kauhistutti, että miten päivä tulee menemään, mutta säätä kun ei voi pyöräilyssä tai vuorilla valita, on vain mentävä siinä säässä joka kohdalle sattuu. Oma rajani pyöräilyssä menee siihen kohtaan, että ukkosella en aja.

Lossiaikataulu on suunniteltu siten, että pyörällä ajettaisiin 16 km/h, joka on maantiepyörälle melko leppoinen ajeluvauhti. Toinen tapa kiertää reittiä on optimoida omaa ajoa siten, että ajaa autojen kanssa samaa vauhtia. Tähän toiseen tapaan on mahdollista päästä, mutta on hyvä tiedostaa, että se vaatii kovaa ajoa muutamassa kohtaa.

Ensimmäiset neljä lossinväliä vaati kovaa tempoajoa ja vieläpä kaatosateessa. Välillä tuntui, että onkohan sitä uimassa vai pyöräilemässä. Kovin veto oli 12 kilometriä pitkä pätkä Mossalan ja Houtskarin välille, joka täytyi vetää täysiä, jotta ehdimme pitkään lauttaan. Muuten odotusaikaa sateessa olisi tullut 1.5 tuntia ja siinä ajassa olisi ehtinyt todennäköisesti tulemaan melko kylmä. No ehdittiin tempoajolla lauttaan.

saariston rengastie

Lossimatkalta sateen ja tempoajon jälkeen

Kovat vedot päivän alkuun sai minut väsähtämään ja Galtbyn satamassa pidimme tauon, jonka aika tuli syötyä kevyt lounas. Tästä eteenpäin myös aurinko alkoi paistamaan, joten päivän fiilis tyhjistä reisistä huolimatta alkoi parantumaan. Sovittiin, että edetään tästä rauhallisesti kohti Kaarinaa.

Päivän viimeinen pidempi ajomatka Nauvosta Kaarinaan oli melko raskas, sillä tie alkoi olla paikoitellen melko mäkistä ja maantieltä täytyi siirtyä pyörätielle, joka mutkitteli tien toiselta puolelle toiselle ehkä kilometrin välein. Kaarina kuitenkin lähestyi kilometri kerrallaan ja perille pääsimme kuuden aikaa illalla.

Jännitti mennä kylään perhetutuille, joita en ollut nähnyt vuosiin, mutta muistot kyllä pitivät hyvin paikkansa. Oli vastaanotettu olo, tarjottiin heti juotavaa ja suihku. Ilta sujuikin mukavasti ruokapöydän ääressä ja vaihtaessa kuulumisia.

Pyöräretken kolmas päivä

Takana oli jo 200 kilometriä ajoa, reidet tyhjänä ja pylly hellänä. Edessä olisi toiset mokomat pari satasta. Aamulla nukutti pitkään, yö oli selkeästi viileämpi kuin aiemmin ja yöllä ei herännyt helteeseen. Syötiin hartaudella aamiaista ja ei pidetty kiirettä Helsinkiin.

Lähimme matkaan 11 aikaa aamupäivästä ja pian olimmekin taas maantiellä. Mutkiteltiin Paimion kautta pieniä maanteitä ja seuraavaksi kiintopisteeksi oli valittu Fiskars, jossa oli tarkoitus nauttia lounasta. Minulla oli edellisenä päivänä kipeytynyt oikea takareisi ajamisesta ja jouduin jopa ottamaan buranan aamulla. Ensimmäisen 20 kilometrin jälkeen oli aika toivoton olo: otin buranan ja suolatapletin ja matkaa jatketttiin pikku hiljaa.

Reitti Paimiosta Saloon ja Fiskarsiin sisältää pitkiä nousuja. Ei mitään todella jyrkkää, mutta nousua kertyy salakavalasti ja poljinta saa pyörittää ihan tosissaan. Toki nousujen päälle oli myös pitkiä laskuja, jolloin pääse lepäilemään ja nautiskelemaan vauhdista.

saariston rengastie

Auringostakin päästiin nauttimaan matkan varrella

Syötiin Fiskarsissa ihan kunnon lounas, joka oli aikalailla merkittävä tekijä loppumatkaa varten. Lounaan jälkeen pääsimme 51-tien alkuun ja reitti alkoi muuttumaan kunnon maantieksi, jossa pääsi ajamaan koviakin pätkiä leveällä pientareella. Tuntui, että lounas ja kunnon paussi puolessa välissä matkaa auttoi ja reisikipu oli poissa ja päästeltiin ihan koviakin kymppejä kohti Helsinkiä.

Matka Espoosta Helsinkiin olikin sitten päivän hitain ja ei niin siisti. En oikeasti tykkää yhtään ajaa kaupungissa lukkopolkimilla, sillä sen tuntuu vaaralliselta ja sitähän se kyllä on. Tuli nyt kuitenkin ajettua kilsojen vuoksi ja kotiin päästessä mittari näytti reilua 400 kilometriä.

Olin yllättynyt, kuinka rankka reissu oli. Ajattelin, että tuollaisen matkan ajelee kuka vain ja milloin vain. Vähintäänkin kaikki, ketä minä tunnen ja vieläpä huomattavasti kovempaa. Kolotti takareiteen, selkään, joutui säätämään satulaa, vaihteita ja ajoasentoa. Pylly oli myös kovilla, mutta ei ehkä niin kovilla kuin odotin.

Taas kerran korostui se, että taukoja ja energiaa on saatava mahdollisimman tasaisesti ettei isoja romahduksia pääse tulemaan. Sade ei haitannut ajamista juuri yhtään ja tavaraa oli tarpeeksi vähän mukana, mitään ei kaivannut. Varusteet ja pyörä toimi juuri niin kuin pitikin. Maisematkin olivat upeat ja onhan meillä todella uniikki saaristoreitti, jossa monet eivät käy ikinä. Matkalta löytyy kahviloita, ravintoloita, majapaikkoja, shoppailtavaa ja nähtävää hitaaseen nautiskeluun ja toisaalta maantietä kovaa ajoa vaativille ihmisille. Iso suositus myös tälle pyöräilyreitille!

 

Meikon ulkoilualue

Kaipaatko luontoon? Sinulla tai minulla ei kuitenkaan ole arkisin aikaa lähteä kaupungista pitkälle? Seuraavaksi olisi siis erinomainen retkikohdevinkki tarjolla, jonne voi lähteä Helsingistä päiväretkelle. Miksei yön ylikin.

Kävimme kuvaamassa Fit-lehden juttuun kuvat Meikon ulkoilualueella, josta en ollut kuullut ennen valokuvaajan kertoessa minulle paikasta. Tällä viikolla käytiin ystävän kanssa myös viettämässä maanantai-iltaa Meikossa ja uimassa sen erityiskirkkaassa järvivedessä.

Mikä ihmeen Meiko?

Meikon ulkoilualue on Kirkkonummella ja sinne pääsee sekä autolla että julkisilla kulkuneuvoilla melko lähelle. Lähin juna-asema on Kirkkonummen junapysäkki ja sieltä on seitsemän kilometriä ulkoilualueen alkuun. Autolla pääsee parhaiten pelipaikalle, kun nakkaa navigaattoriin osoitteeksi Korsolammintie 31, 02400 Kirkkonummi.

Meiko on luonnonsuojelualue, jossa voi liikkua merkattuja reittejä kuten Meikonkierroksen ja Kuikankierroksen läpi. Reittejä pystyy tekemään useamman putkeen ja polut on hyvin merkattuja. Reiteiltä löytyy puuvessoja, nuotiopaikkoja ja upeita kallioita, joilla on kiva pysähtyä ihailemaan maisemia. Ilman reittejäkin toki pääsee liikkumaan ja Meikossa voi hyvin harjoitella esimerkiksi suunnistamista, sillä järvistä saa hyviä kiintopisteitä.

meikon ulkoilualue

Meikossa lepäämässä riippumatossa

Mitä Meikon ulkoilualueella kannattaa tehdä?

Meiko on ulkoilumahdollisuuksien mekka, sillä alueelta löytyy mahdollisuuksia kalliokiipeilyyn, swimrun-treeneihin, polkujuoksuun, vaeltamiseen ja uimiseen. Kuulemma myös vapaasukellus onnistuu, sillä järvien vesi on poikkeuksellisen kirkasta. Täällä ei outdoor-ihmisellä käy aika tylsäksi.

Me olimme maanantaina vain relaamassa. Vaihtoehto siis tämäkin ja vaikkapa perheen kanssa iltapäivän picnic ei ole ollenkaan huono vaihtoehto sekään. Otettiin riippumatot mukaan, uitiin, vähän käveltiin ja syötiin eväitä rauhassa ilta-auringon paahtaessa rannalle. Nukuin iltapäikkärit riippumatossa ja tuntui kuin olisi ollut viikonloppu. Ei kiire mihinkään, aurinko lämmitti ja uiminen viilensi mukavasti. Täydellinen lepopäivän aktiviteetti.

meikon ulkoilualue

Meikon ulkoilualueella uimassa

Katsoin kuitenkin mielenkiinnosta Suunnon Movescount -kartoista, millaisia polkujuoksutreenejä Meikossa olisi mahdollista tehdä. Pari kymppiä saisi helposti poluilta kasaan ja pätkät, jotka kävelimme maanantaina oli hyvää ja juostavaa polkua. Täytynee siis palata Kirkkonummelle myös juoksemaan.

Vaikka kyseessä oli lepopäivä, teki heti mieli katsoa vähän reittejä ja mietin jopa lakin ja lasien ottamista mukaan, jos vaikka vähän kävisi uimassa pidemmän matkan. Onneksi jätin kamat kotiin ja nautin vain olemisesta. Edellisen viikonlopun Kopparnäs Coast Trail -polkujuoksukilpailu oli vielä sen verran tuoreena mielessä, että teki mieli vain olla.

meikon ulkoilualue

Meikonjärvessä uimassa

Lähdimme illan tullessa takaisin kotiin ja päivittelimme, että olisi pitänyt ottaa sellaiset tavarat mukaan, joilla olisi voinut olla yötä Meikossa. Vähän eväitä enemmän ja ehkä kevyt makuupussi yötä varten. Täällä voisi jopa viettää arkiöitä, koska oltiin kuitenkin niin lähellä Helsingin keskustaa.

Suosittelen Meikon aluetta, sillä sieltä löytyy ulkoilmaihmiselle aktiviteetteja ja pääsee samalla irtautumaan arjesta ihan eri tavalla kuin kaupungin hälinässä. Tästä tulee varmasti yksi minun suosikkipaikkojani tulevien kuukausien aikana. 

Ehdottomasti suositusten arvoinen retkikohde!