Kopparnäs Coast Trail -polkujuoksukilpailu

Viime lauantaina 28.7. järjestettiin ensimmäistä kertaa Kopparnäs Coast Trail -niminen polkujuoksukilpailu Siuntiossa. Ilmoittauduttiin mukaan kilpailuun jo jokunen tovi sitten ja ajatuksissa oli mennä juoksemaan vähän pidempi lenkki ja kilpailu vielä ennen syksyn Nuuksio Classic maratonia.

Olin tullut Norjasta saman viikon maanantaina ja olimme viimeisenä ennen kotiin paluuta tehneet kaksi pidempää kiipeilyä ensin Uranostindin huipulle ja sitten Store Smorstabbtindin huipulle. Norjasta ajettiin kauheeta kyytiä Ruotsiin ja sieltä yölautalla Suomeen. Jotta aika oli optimoitu ihan tappiin, niin menin tietysti suoraa lautalta myös töihin maanantaina.

kopparnns coast trail polkujuoksu

Tunnelmat ennen lähtöä -nauratti

Aika haipakkaa siis oli viikon ohjelma ja sitten vielä päälle tavaroiden purkaminen, huoltaminen ja vähän pitkäksi venyneet palauttelulenkit. Laiminlöin oikeastaan täysin palautumisen reissusta ja tuleva juoksukisa viikonloppuna alkoi jo torstaina lähinnä ahdistamaan. Tukkoinen olo kropassa, todella kuuma päivä ja hellettä tiedossa sekä vähäiset juoksukilometrit viime viikoilta lähinnä kauhistutti tulevaa kilpailua varten.

Koska Kopparnäs Coast Trail voitti juuri Suomen kauneimman polkujuoksureitin äänestyksen, olisi tuntunut tuhlaukselta jättää menemättä tapahtumaan. Päätin, että menen retkeilemään ja tulos tulee olemaan, mitä sitten se on. Olinhan kuitenkin itse vähän aiheuttanut omalla säätämisellä huonon valmistautumiseni.

Lauantai sitten koitti ja lähdimme hyvissä ajoin Helsingistä matkaan. Ajomatkaa keskustasta tulee noin 50 kilometriä kisapaikalle, jossa autot parkkeerattiin kahden kilometrin päähän lähtöpaikalta. Siinä käppäiltiin rauhassa lähtöpaikalle, haettiin kisalaput ja valmistauduttiin lähinnä varjossa tulevaan koitokseen.

Ilmoittautuminen nopeimpaan lähtöryhmään osoittautui myös hienoiseksi virheeksi, sillä kovat juoksijat tietenkin lähtivät melkoista vauhtia heti lähtömerkistä. Lähtöryhmän hännille jääminen tosin mahdollisti sen, että pääsi heti alusta asti juoksemaan täysin omaa juoksuaan.

Reitti alkoi hiekkarannalta, jossa juostiin noin 100 metriä. Heti tämän jälkeen siirryttiin kapeammalle metsäpolulle ja aika pian rantakallioille. Eikä mikään ihme, miksi reitti on äänestetty Suomen kauneimmaksi: rantakalliolta avautui upeat maisemat merelle, aurinko paahtoi kuumana ja kalliolla paineltiin yllättävänkin kovaa vauhtia eteenpäin. Kalliota juostiin alkumatkasta noin neljä kilometriä ja välillä poikettiin isolla hiekkatiellä ja taas palattiin kallioille.

Ensimmäinen huoltopiste oli seitsemän kilometrin kohdilla ja otin ensimmäisen geelin tässä kohtaa. Tuntui, että kroppa kiehuu sisältä päin ja otin pari vesimukillista, jotka kaadoin vaan päälleni huollossa. Olin kurkannut sykemittaria kolmannen kilometrin kohdalla ja sykeluvusta 200 tiesin, että alkumatkan vauhti oli liian kovaa.

kopparnns coast trail

Fiilikset tuskaisen kisan jälkeen

Huoltopisteeltä sitten jatkettiin isompaa hiekkatietä ja takaisin kalliolle, josta ensimmäisen kympin kohdalla palattiin lähtöviivan tuntumaan. Ensimmäinen kymppi oli takana ja tiesin reittikuvauksesta jo etukäteen, että se oli myös nopeampi kymppi. Tästä alkaisi sitten hitaampi lenkki kapealla metsäpolulla. Olo oli aikalailla uupunut, juoksu takkusi ja tuntui suorastaan kammottavalta.

Päätin kympin kohdilla, että juoksen koko matkan, vaikka teki välillä mieli kävellä. Juoksen vaikka ihan hitaasti ja yritän nautiskella reitistä ihan rauhassa. Oli kuuma ja tarkoituksena ei kuitenkaan ollut esimerkiksi pilata tämän viikon treenejä repimällä kaikkea irti selkärengasta kilpailusuoritukseen. Hoin itselleni, että muista mikä on tavoite ja muista, että nyt ei kannata loukkaantua vaan suorittaa järkevästi.

Tämä päätös helpotti oloa tosi paljon, sillä päästin nopeampia edelle, söin seuraavalla huoltopisteellä 14 kilometrin kohdilla geelin ja jatkoin omaa hidasta hölköttelyä poluilla. Takalenkki eli viimeinen kahdeksan kilometriä kulki kapeaa metsäpolkua, joka ei varmaan lauantain juoksijoiden tamppaamisen jälkeen ole niin kapea, jossa välillä hypittiin kaatuneiden puiden yli. Ei mahdottoman vaikeaa polkua, mutta selkeästi hitaampaa kuin ensimmäisellä kympillä.

Viimeinen pari kilometriä olikin aikamoista taistelua, sillä poluilta palattiin taas aivan rannan tuntumaan ja kallioille, joissa kuumuus oli aivan eri luokkaa kuin metsän keskellä. Ja tuntui muuten tosi pitkiltä kilometreiltä, mutta pääsin maaliin ja mereen vilvoittelemaan. Aika 18 kilometrin kilpailussa oli 2:10 ja maalissa olin onnellinen, että en kävellyt ja viilennys odotti heti mereen pulahtaessa.

Olin kyllä vaikein kisa sitten hetkeen, mutta sehän on elämää ja urheilua. Välillä näitä tulee ja olin vähän osannut odottaa tuloksen tasoa edellisten viikkojen menojen perusteella. Vaikka haluaisin sanoa, etten ole pettynyt, niin vaikeaahan se on ja toisaalta merkki siitä, että asiasta kuitenkin vähän välittää. Viimeisen vuoden aikana kaikki tapahtumat, joissa olen käynyt, on onnistunut hyvin ja olen pystynyt venymään joka kerta jopa parempiin tuloksiin, mitä olisin arvannut. Olin tyytyväinen Sipoonkorpi Trailin aikaan ja triathlonin perusmatkaan.

Tämä kilpailu oli myös erittäin hyvä muistutus levon tarpeesta ja siitä, että tapahtumien ahnehtiminen ei myöskään kannata. Joka viikonlopulla olisi mahtavaa tekemistä, mutta jossain kohti kannattaa miettiä, viekö kaikki nämä tekemiset alkuperäistä tavoitetta eteenpäin. Olen kyllä tyytyväinen, että tuli juostua pidempi lenkki ja kokeiltua, että miltä oikeasti urheilu helteessä tuntuu.

kopparnns coast trail

Uimisen jälkeen jo hymyilytti

Kopparnäs Coast Trailin reitti sen sijaan oli juuri niin upea, mitä olin ajatellut. Rantakalliot, metsäpolku ja vain vähän hiekkatietä kruunasi kyllä reitin. Erityisen paljon mieltä lämmitti se, että kilpailun reitti oli erinomaisesti merkattu. Kertaakaan ei tullut tunnetta, etteikö olisi tiennyt, mihin pitää seuraavaksi mennä. Järjestäjät olivat onnistuneet siis täydellisesti reitin merkkaamisessa ja huoltopisteillä oli riittävästi juotavaa ja kannustusta myös tarjolla.

Reitti pääsee kyllä myös omalla listalla erittäin korkealle ja voin lämpimästi suositella kilpailua kaikille. Fiilis oli mukava ja maalialuueella kannustus kuului. Alueella ei ollut vesivessoja, mutta kenttävessat ja tavaroiden säilytys oli silti onnistuttu hoitamaan tyylikkäästi ilman, että niitä edes jäi kaipaamaan. Täysi kymppi suoritus siis järjestäjiltä, kiitos vielä!

 

Juttu Retkipaikka.fi-sivustolla

Olin viime viikolla iloisesti yllättynyt, kun Retkipaikka.fi -sivuston Jonna Saari laittoi viestiä ja kysyi, että olisinko kiinnostunut haastettaluun kuukauden blogisuositusta varten.

No tietenkin olin ja meillä oli oikein mukava juttutuokio Jonnan kanssa viime viikolla. Sain jutun käsiini ja voi vitsit, kyllä olin imarreltu!

retkipaikka.fi

Retkellä Norjassa ja tulevia retkiä suunnittelemassa

Jonnan kirjoittaman jutun Retkipaikka.fi -sivulta löydät tästä linkistä.

Aurinkoista maanantaita kaikille ruudun toisella puolella oleville!

Store Smorstabbtind-vuoren kiipeäminen

Norjan reissulla seuraava kohde oli Falketind-niminen vuori. Uranostindin jälkeen olin epävarma Falketindin-vuoren teknisistä osuuksista. Tämä seuraava vuori tehtiin myös reissukaverini Kallen kanssa kahdestaan, sillä köysistön kolmas jäsen lähti jatkamaan omaa reissuaan toisaalle. Kyseltiin vinkit ja katseltiin karttaa, mistä löytyisi meille sopiva vuori.

Toinen asia, jonka halusin Falketindin lisäksi tehdä oli ajaa tie 55. Se on yksi hienoimpia Norjan maanteitä ja sitä on kehuttu useaan eri otteeseen usean eri henkilön toimesta. Tämä tie meidän täytyi myös päästä ajamaan ja onneksi menimme, sillä maisemat olivat huikeita koko ajomatkan ajan. Vuoria, jäätiköitä, laaksoja ja vuonoja. Maisemat vaihtelivat ja välillä mentiin jyrkkää serpentiinitietä ylös ja toisaalta lasketeltiin alas.

Jotta pääsimme tälle tielle, valitsimme seuraavan kiivettävän vuoren sellaisesta kohtaa, josta tien ajaminen olisi järkevää ja mahdollista. Näiden kriteerien ja Uranostindin köysistön kolmannen jäsenen suosituksen seurauksena valitsimme kiivettäväksi vuoreksi Store Smorstabbtindin. Kävimme matkalla leiripaikkaa myös todella sympaattisessa kaupungissa nimeltään Lom, missä oli erittäin ihana kahvila, jossa tankattiin pullaa ja kunnon kahvia.

Leiripaikalle päästyämme ihastelimme maisemaa ja päätimme kaivaa vielä maastopyörät pakettiautosta esiin. Olimmehan ottaneet ne matkalle mukaan ja olisi ollut sääli ellei matkan aikana olisi tullut ajeltua yhtään. Onneksi lähdimme pyöräilemään, sillä tunnin lenkillä oli upeat maisemat. Vuoria ja yksi selkeä tavoite: Storebjorn-niminen teknisesti haastavampi vuori. Tämä jäänee siis seuraavaan reissuun.

maastopyöräily norja

Maastopyöräilyreittejä tarkistamassa

Leiripaikalla oli mukava ilta ja pääsimme pitkästä aikaan “suihkuun” eli pulahtamaan jäätiköstä sulaneeseen jokeen. Yllätykseksi joko Norjan helteet tai muuten vain, mutta vesi ei ollutkaan jäätävän kylmää vaan miellyttävän viilentävää ja joessa pulahtamisen jälkeen oli taas parempi ja ennen kaikkea viilentyneempi olo.

norjan vuoristosuihku

Norjan vuoristosuihku

No, mutta sitten seuraavaan päivään ja Store Smorstabtindin huiputukseen. Päivä oltiin suunniteltu siten, että lyhyen lähestymismarssin jälkeen ylittäisimme ison jäätikön ja jäätiköltä siirtyisimme harjanteelle. Huippu näkyi jo leiristä, joten suunnistaminen tuntui olevan selkeää. Olimme myös saaneet vinkin, että jäätiköllä kannattaa suunnata kohta “kivikasaa”.

Aloitimme aamun aikaisemmin kuin muina päivinä, sillä tarkoituksemme oli ajaa vielä huiputuksen jälkeen lähemmäksi Ruotsia, jotta seuraavan päivän ajomatka Ruotsiin ja kotilauttaan ei olisi niin pitkä. Olimme sopineet, että herätyskello soittaa 5:30 ja siitä lähdemme heti matkaan, kun olisimme valmiita.

Kello 6:20 pääsimme sitten vuoren huiputukseen ja aamu alkoi taas kerran helteisenä, vaikka kello olikin vain vasta vähän. Lähestymispolku oli selkeästi helpompaa kuin Uranostindille ja olimme kulkeneet jäätikön reunalle alle tunnissa. Jäätikön reunalla virittelimme ensimmäistä kertaa siis kahden henkilön köysistön ja sovittiin, että minä lähden ensimmäisenä kulkemaan jäätiköllä ja navigoimaan meille reittiä.

Jäätikön alku oli melko helppokulkuista ja pian pääsimme alueille, joissa joutui poukkoilemaan railojen ylitse ja miettimään tarkemmin reittiä. Edessä alkoi näkymään myös se suunnistukseen tarkoitettu “kivi” eli seinämä, josta jää oli sulanut.

Huomasimme, että kivikohdan vieressä oli myös jyrkkä jääseinämä, joka näytti kiivettävältä jääseinältä ilman isoja railoja. Päätettiin, että mennään jääseinämää pitkin ylös ja kiivetään niin pitkään kuin päästään reittiä kulkemaan. Ja mehän mentiin ja kiivettiin se seinämä. Olipa mahtavaa! Jääkiipeily on tehnyt tehtävänsä, tuntui meinaa itsevarmalta ja siltä, että tätähän me juuri tultiin Norjaan tekemään: kiipeämään jäistä seinämää kaikki kiipeilykamat päällä.

norjan jääkiipeily

Vihdoinkin jääseinämällä

Seinämä jälkeen jatkoimme sitten pitkään lumipeitteisellä jäätiköllä ylämäkeen ja sen jälkeen melko pitkään ihan tasaista jäätikköä. Ja piru vie, että jäätiköllä oli kuuma! En ollut pakatessani reissua varten arvannut, että tulemme hikoilemaan samanlaisessa helteessä kuin Suomessa. Etenkin jäätiköllä kuumuus oli todella polttavaa ja pitkät vaatteet eivät auttaneet paahtumisongelmaan. Kaikki takkien ja housujen tuuletusaukot auki ja matka jatkui.

Norjan kuuma jäätikköä

Norjan jäätikköä

Jäätikön jälkeen pääsimme harjanteelle, josta sitten kipusimme kohti huippua seuraavan 1,5 tuntia. Oli jo melkoista kiipeilyä ja haastavaa siitä teki sen, että emme suinkaan pitäneet jalassa kiipeilytossuja vaan ylävuoristokenkiä. Tällä kertaa emme käyttäneet varmistuksia vaan “scramblasimme” eli kuljimme kaikkien raajojen avulla ylös harjannetta.

norja ja kalliokiipeily

Nähdään pian! huipulle

Huipulla oli upeaa ja maisemat olivat henkeäsalpaavat. Ihmettelimme useaan otteeseen, miten hyvä tuuri kävi, että tulimme tälle 2208 metriä korkealle vuorelle, josta avautui todellinen Norjan alppimaisema. Joka puolella oli jäätikköä, lumisia huippuja ja näkyvyys oli täydellinen. Huipulla ei myöskään tuullut, joka on kuulemma erittäin harvinaista. Pidimme pidemmän tauon ylhäällä, söimme lounaseväät ja ihastelimme oloa ja vuorifiilistä, joka piirtyy verkkokalvolle ikuisesti.

store smorstabbtind

Store Smorstabbtind 2208 metriä korkealla vuoren huipulla

Lähdimme takaisin alas ja koko reissuun meni yhteensä 9 tuntia. Sen aikana nousimme 1116 metriä ja kuljimme 13 kilometriä. Kaikista hitainta oli matka alas ja siinä ollut jääseinämän laskeutuminen. Päivä oli onnistunut: olimmehan kiivenneet kahdestaan vuoren huipulle ja päässeet turvallisesti sekä ylös että alas. Olin myös super fiiliksissäni siitä, että suunnittelimme tämän aivan itse ja kaikki meni ihan nappiin.

norja store smorstabbtind

Huipulla toisesta kulmasta

Norjan jälkeen on itseluottamus kasvanut ihan huikeasti, sillä nyt oikeasti olen mennyt siihen suuntaan, jota olen tavoitellutkin. Tavoitteeni ennen Everestiä on alun alkaenkin ollut hankkia tietoja ja taitoja, joilla voisin periaatteessa toimia itsenäisesti vuorella. Sen vuoksi tavoitteeni on ollut kiipeillä mahdollisimman paljon ennen vuotta 2020 ja tämä vuosi on ollut erinomainen näiden taitojen opettelussa.

Norjan reissun jälkeen on tullut sellainen olo, että nyt vain taivas on rajana, sillä tästä eteenpäin tiedän pystyväni myös suunnittelemaan itsenäisiä reissuja ja osaan toimia jäätiköllä. Tämähän ei toki tarkoita sitä, että huomenna lähtisin valloittamaan itsenäisesti 8000 metrin vuoria tai muuta vastaavaa vaan omatoimisten reissujen tekeminen alkaa helpommista vuorista ja niiden tekeminen voi siitä sitten jatkua ja jatkua. Olen todella fiiliksissäni siitä.

 

Uranostind-vuoren huiputus

Norjan jäätikkökurssin jälkeen meillä oli reissua Norjassa jäljellä viisi päivää, joiden aikana oli tarkoitus jatkaa seikkailua. Pakuun oli pakattu kaikki mahdolliset harrastusvälineet: löytyi märkäpuvut, maastopyörät, kalliokiipeilykamat ja omat köydet. Oli avoinna, että mitä kaikkea ehtisimme tekemään tai tekisimme.

Kurssin jälkeen tietysti teki mieli jäätikölle ja kurssin pitkän retken peruuntuessa kehnon sään vuoksi, teki mieli myös päästä valloittamaan selkeä vuori ja kohde. Sattuikin todella sopivasti, että viime vuoden kurssille osallistunut henkilö tuli vastaan leirintäalueella Jostedalissa ja illan aikana saimme yhteisen sävelen siitä, minne meidän kannattaisi mennä kiipeilemään ja jäätikölle. Kaiken lisäksi saisimme kolmen hengen köysistön, jossa liikkuminen on varmempaa kuin kahdestaan.

Kävi vielä siinä mielessä tuuri, että meidän köysistön uusin jäsen Juha oli ollut oman porukkansa kanssa viikkoa aiemmin kiipeilemässä ja hän oli tutustunut todella hyvin Jotunheimin alueeseen ja osasi käytännössä ulkoa kaikki huiput, kylät, tiet, reitit ja puhui vielä norjaa päälle. Hänen suositusten perusteella päätimme siis suunnata Uranostind-nimiselle vuorelle, joka on 2157 metriä korkea vuori.

uranostind

Nähdään pian! Uranostindin huipulle

Uranostindin huiputusta varten täytyi lähestyä leiripaikalta useampi kilometri melko haastavaakin polkua ja etsiä omaa reittiä kiintopisteiden kautta. Lähestymisen jälkeen ylitimme muutaman järven, jotta pääsimme jäätikön alkuun. Jäätikölle virittelimme köysistön, jonka avulla liikuimme sitten kohti huippuharjannetta.

Huippuharjanne oli isoa pyörivää rakkakiveä ja kivikossa saikin olla aika tarkkana, että katsoo mihin jalkansa laittaa. Kuulemma yleisin vamma tässä pyörivässä kivessä on murtunut nilkka tai ranne. Me selvittiin kyllä onneksi ilman mitään ongelmia.

uranostindin jäätikkö

Uranostindin jäätiköllä

Kävipä meille myös perinteiset huippuharjanteella: ennen reissua kuulimme legendaa siitä, että norjalaiset tulevat jollain haastavalla paikalla hyppien ja nauraen ohi, kun suomalaiset varmistavat kalliovarmistuksilla kiipeilijää ja on kevyesti epävarmoja omien jalkojen kantamisesta. Uranostindin huippuharjanteella tämä sitten kävi meille. Olimme varmistaneet harjanteella usean kalliovarmistuspisteen ja sitten ryhmä norjalaisia tulee shortseissa ja t-paidassa ilman mitään varmistuksia meidän ohitse huipulle.

No, varmistaminen ei ole häpeä ollenkaan, sillä sitä kannattaa tehdä kokemuksen kartoittamisen vuoksi ja ennen kaikkea tilanteissa, joissa on hieman epävarma omista jaloista. Huippuharjanteelta tippuessa olisi ollut varmaa, että tippuvalle ei käy hyvin, joten oli parempi rakentaa varmistukset kuin kokeilla onneaan ilman.

uranostindin huippuharjanne

Uranostindin huippuharjanne

Retki parkkipaikalta Uranostindin huipulle oli 18 kilometriä ja päivän aikana kiivettiin 1140 metriä vertikaalimetrejä. Jäätiköllä liikuttiin seitsemän kilometriä ja loput ajasta mentiin pyörivällä rakkakivellä tai merkkaamattomalla polulla. Suunnistaminen oli melko helppoa, koska meille sattui upea sää vuoren kiipeämiselle. Aikaa meillä meni 10 tuntia ja 14 minuuttia. Suunnitelma oli 10 tuntia ja 15 minuuttia eli pysyimme todella hyvin aikataulussa.

Päivä oli myös siinä mielessä merkittävä, että tämä oli minun ensimmäinen omatoimisesti kiivetty vuori. Kaikki aiemmat vuoret ovat olleet jonkun porukan ja oppaan päätösvallan alla kiivettyjä. On todella upeata huomata, että omatoimisten reissujen tekeminen on mahdollista.

uranostind huipulla

Uranostindin huipulla

Tämä oli myös siinä mielessä onnistunut päivä, että käytännössä me kolme tuntematonta ihmistä pystyimme tekemään onnistuneen retken, jossa kaikki meni hyvin ja aininkin minulla oli ihan huikean hauskaa koko päivä. Opin paljon uutta köysistön muilta jäseniltä ja tutustuin lisää sellaisiin tyyppeihin, joiden kanssa myös tulevaisuudessa olisi mahdollista tehdä yhteisiä retkiä.

Uranostind-vuoren kanssa samassa laaksossa on legendaarinen Falketind-niminen vuori, jonka mukaan muun muassa vaatemerkki Norrona on nimennyt vaatteitaan, jolle olimme ensin lähdössä seuraavaksi. Kalliokiipeilytaidot kuitenkin epäilytti ja sanoin suoraan, etten halua lähteä opettelemaan kalliovarmistusten tekemistä vuorelle. Varsinkin, kun köysistöstä yksi jäsen siirtyi reissullaan seuraavaan paikkaan.

uranostind

Matkalla Uranostindille

Tämän vuoksi seuraavan päivän aikana siirryimme toiseen laaksoon, jossa kävimme ensin Lom-nimisessä kylässä upeassa kahvilassa ja sitten maastopyöräilemässä ja katselemassa maisemia. Tästä seuraavana päivänä ajatus oli lähteä kiipeämään Store Smorstabbtind -nimistä vuorta, jonka valloituksesta kirjoittelen seuraavaksi lisää.

 

Jäätikkökurssi Norjassa

Ilmoittauduin jäätikkökurssille, vaikka olin juuri vuoden vaihteessa ollut Seattlessa ja Mt. Rainierilla kurssilla. Syy, miksi halusin lähteä mukaan oli se, että kurssin pitäisi Kari Heimonen, hän on yksi parhaimmista oppaista, joita olen tähän mennessä tavannut. Hän myös suositteli Jostedalin aluetta Norjassa, joten ilmoittautuminen oli todella helppoa.

Edelliseltä Jenkkien kurssilta oli myös muutama asia, jotka olivat jääneet epäselväksi. Näistä suurin oli railopelastus. Halusin vielä oppia syvällisesti, että jos kaverini tippuu railoon, niin miten saan hänet pelastettua turvallisesti. Ennen kurssia pelastaminen ei olisi nimittäin onnistunut ja sehän ei ole kovin hyvä tilanne jos lähdetään jäätikölle liikkumaan.

Jo ensimmäisen päivän aikana huomasin, että moni asia oli vuoden vaihteen kurssin jälkeen unohtunut tai en ollut tiennyt asioista tai olin ymmärtänyt jonkin asian täysin väärin. Kertaaminen, uuden oppiminen ja taas kerran kertaaminen oli siis ihan paikallaan. Köysistössä liikkuminen ei ole arkipäivääni, vielä ainakaan, joten asioiden kertaaminen tulee olemaan myös jatkossa avainasemassa.

Kurssin Jostedalenissa ja Jostedalsbreenin suurella jäätiköllä järjesti Adventure Partners ja kurssia veti siis Kari Heimonen. Tänä vuonna kursseja oli kaksi: aloittelijoiden kurssi ja jatkokurssi. Molemmilla kursseilla taidettiin käydä ylätasolla samat asiat, mutta jatkokurssilla keskityttiin paljon siihen, miten kurssin jälkeen meistä kurssilaisista tulisi omatoimisia jäätiköllä liikkujia ja pystyisimme toteuttamaan omatoimisia Norjan ja miksei muidenkin vuorten valloituksia.

Kurssin sisältö

Kurssi kesti yhteensä viisi päivää ja olimme koko ajan yötä samassa paikassa eli Jostedalin leirintäalueella. Oli jopa hassua, että koko ajan oli saatavilla sisävessa ja kunnon keittiö, jossa pystyi kokkaamaan omat ruuat. Alkuun kaipasi erämaatunnelmaa, mutta menihän se näinkin.

Yöpymiseen oli muutama eri vaihtoehto tarjolla. Leirintäalueella oli kahden eri kokoisia mökkejä neljälle ja kuudelle hengelle, tämän lisäksi oli mahdollista yöpyä teltassa tai vaikkapa omassa pakussa tai asuntoautossa. Ihan perinteistä leirintäaluemeininkiä siis toisin sanoen. Tällä kertaa päätimme reissukaverin kanssa, että olemme koko ajan teltassa ja homma toimi tosi kivasti myös teltalla.

Kurssi alkoi siten, että kävimme yhdessä läpi kaikkien toiveet kurssia varten ja kurssin sisältö muokkaantui osittain meidän toiveiden ja valmiiden kokonaisuuksien perusteella.

Ensimmäinen päivä

Ensimmäisenä päivänä lähdimme etsimään lunta ja tarkoitus oli harjoitella lumella liikkumista, lumiankkureiden tekemistä, köysistön muodostamista ja self-arrest -pelastautumista jäähakulla.

Päivä alkoi köysistön muodostamisella ja jo tässä kohtaa opin täysin uuden tavan muodostaa köysistön kaverin kanssa. Tässä tavassa köysistö muodostetaan siten, että lasketaan köysistöön tarvittavat köysivälit ja kaverin kanssa mitataan valjaat päällä köysi sopivan mittaiseksi siten, että köysistön jokaiseen väliin tulee sopivan verran köyttä.

jäätikkökurssi norja

Ensimmäisen päivän lumipeitteinen rinne

Sitten lähdimme lumipeitteelle opettelemaan self-arrest -pelastautumista jäähakulla ja juoksimme lumista rinnettä alasta ja harjoittelimme pelastautumista. Tämä on elintärkeä taito siinä kohtaa jos lähtee lumipeitteiseltä rinteeltä liukuun tai jos köysistössä joku toinen jäsen tippuu. Harjoittelimme myös sitä, että miltä tuntuu jos kaveri lähtee köysistössä liukuun ja mitä siinä kohtaa täytyisi tehdä.

jäätikkökurssi norja

Ensimmäisen päivän näkymät

Päivän aikana kuljimme lumipeitteistä rinnettä köysistössä ja fiilistelimme Norjan maisemia. Nehän ovat ihan uskomattomia ja täysin eri maailmasta kuin Suomessa.

Toinen päivä

Toisena päivänä suuntasimme Nigardsbreen-nimiselle jäätikölle harjoittelemaan jäätikkötaitoja. Päivä alkoi tunnin lähestymisellä jäätikölle ja kun pääsimme jäätikön reunaan olivat maisemat taas kerran upeat. Kuivaa jäätä riitti silmin kantamattomiin ja tuntui, että vihdoin päästään tositoimiin.

Päivän teemana oli yleisesti jäätiköllä liikkuminen jäärautojen avulla. Jäärautojen käyttö oli tuttua, mutta aina ensimmäiset askeleet jäällä ovat aina jännittäviä ja hetken aikaa kestää tottua siihen, että raudat kyllä pitävät jyrkkääkin rinnettä kunhan niihin vain uskaltaa luottaa.

jäätikkökurssi norja

Toisen päivän harjoitukset

Tämän lisäksi harjoittelimme jääruuvin käyttöjä ja haastavammassa maastossa liikkumista. Miten varmistetaan köysistön muita jäseniä paikoissa, joissa on vaara tippua ja mihin kohtaan jääruuvit kannattaa laittaa. Kävimme railon pohjalla ja kiipesimme jäätikköä ylös ja alas. Tosi kiva oli huomata, että talven jääkiipeilyt olivat tuoneet oman varmuuden hakun ja jäärautojen kanssa liikkumiseen.

jäätikkökurssi norja

Nigardsbreen-jäätiköltä

Päivä toi uusia oppeja varmistamiseen brusik-solmuilla ja varmuutta jäätiköllä liikkumiseen köysistön kanssa. Oli ihan huippu päivä ja aurinko paistoi täydeltä taivaalta koko päivän.

Kolmas päivä

Kolmantena päivänä tarkoitus oli harjoitella railopelastusta. Tätä päivää olin odottanut innolla ja odotukset olivat todella korkealla. Edellisestä päivästä poiketen suuntasimme eri jäätikölle kohti Tuftebreen-jäätikköä.

jäätikkökurssi norja

Kurssin kohokohta: railopelastukset

Matka jäätikölle alkoi kovalla nousulla, jossa kerättiin nousumetrejä ihan huolella 1,5 tunnin ajan. Päivä oli paahtavan kuuma ja varmaan kaikki kuusi kurssilaista hikoili ylämäessä aamun ajan. Itse laitoin kevyet kengät jalkaan ja vuoristokengät reppuun, mikä osottaitui hyväksi suunnitelmaksi. Vuoristokengät olivat kuumat ja raskaat, joten kevyillä kengillä kävely oli suorastaan ihanaa ylämäessä. Oli myös kiva huomata, että hyvä treenitalvi ja kevät on tehnyt tehtävänsä: ylämäki kulki kevyesti.

Kolmas päivä vietettiin täysin railopelastuksen maailmassa ja liikuimme itse jäätiköllä melko vähän. Rakensimme erilaisia taljoja ja harjoittelimme kaverin nostamista railosta ylös. Kaikki pääsi tekemään ja vihdoinkin taljojen rakentamisesta alkoi avautumaan jokainen vaihe erikseen. Mielestäni tämä päivä oli ehdottomasti kurssin paras ja antoisin päivä.

jäätikkökurssi norja

Minua pelastettiin railosta

Taljan rakentamisessa täytyy muistaa monta osaa ja sen takia oli myös hyvä, että ihan käytännössä tehtiin pelastamista. Tositilanteen tullen olisi kiusallista jos kaikki muistettavat asiat eivät olisi kristallin kirkkaana mielessä. Taljaaminen on myös pieni älypeli ja vaatii oman logiikan toimiakseen, pientä pähkinää siis myös sitä kautta.

Kolmas päivä oli erittäin lämmin ja aamun lähestymisreissun hikoilun lisäksi paluu autolle oli todella kuuma. En ollut ajatellut, että Norjassa voisi olla niin kuuma, että aivot tuntuvat sulavan. Olin varautunut untuvatakeilla, lämpimillä vaatteilla ja paksulla makuupussilla. Todellisuudessa pääasiassa hikoiltiin rinteillä ja ihmeteltiin kuumuutta.

Neljäs päivä

Neljäntenä päivänä teimme pitkän retken, jonka suunnittelimme itse. Kävimme kolmannen päivän illalla läpi retken omatoimista suunnittelua ja sen perusteella teimme oman reittisuunnitelman. Reitin suunnitteluun vaikuttaa kuljettava matka, nousumetrit, sääolosuhteet ja reitin haastavuus.

jäätikkökurssi norja

Nigardsbreen-jäätikölle kipuamassa

Alunperin pitkä retkipäivä piti olla kurssin viimeinen eli viides päivä, mutta sääennusteet näyttivät erittäin huonoa keliä retkipäivälle. Tämän vuoksi retki siirrettiin neljännelle päivälle ja retkisuunnitelmia tehdessä täytyi ottaa huomioon neljännen päivän sääennusteessa ollut ukkosmyräkkä.

Päätimme lähteä Nigardsbreen-jäätikölle ja valitsimme kartalta tietyn pisteen, jonka halusimme saavuttaa. Tarkoituksemme oli myös etsiä sellaista jäätikköä, missä eteneminen olisi hankalampaa ja selkeästi haastavampaa.

jäätikkökurssi norja

Railossa odottelemassa pelastumista: tämä oli harjoitus

Pääsimme tavoitepisteeseen suunniteltua aiemmin retkipäivänä ja harjoittelimme vielä railopelastusta kertaalleen läpi. Tavoitteemme myös täyttyi, sillä pääsimme jäätiköllä sellaiseen kohtaan, josta jouduimme kääntymään takaisin ja etsimään paremmin liikuttavaa jäätikköä.

Retkipäivä oli myös siinä mielessä opettavainen, että keli muuttui todella nopeasti ja iltapäiväksi povattu ukkosmyrky tuli nopealla tahdilla trombien kera jäätikkö kohti. Onneksi olimme juuri pääsemässä jäätiköltä pois ja kaikki meni siinä mielessä hyvin, mutta opetus sekin, kuinka keli voi muuttua minuuteissa aurinkoisesta ja kuumasta kovaan tuuleen ja ukkoseen.

jäätikkökurssi norja

Meidän Ice Monkeys -ryhmä

Myrskyssä hajosi myös telttani, joka oli leirintäalueella paikoillaan ja teltassa oli sisällä painava vaatekassini. Silti teltta oli liikkunut useita kymmeniä metrejä ja repeytynyt ja kaaret ihan vinksallaan. Onneksi mitään vakavampaa ei sattunut ja kaatuneiden puiden alle ei jäänyt ketään alle.

Viides päivä

Alkuperäisen retkipäivämme suunnitelmat siis muuttuivat vesisateen vuoksi ja pidimme viidentenä päivänä teoriapäivän, jossa kertasimme vielä kaikki eri taljaussysteemit, teimme köydestä paarit ja harjoittelimme prusikoiden avulla railopelastautumista.

Viides päivä ei ollut fyysisesti rankka, mutta uusia taitoja tuli kerrattua ja opittua aamupäivän aikana vielä runsaasti lisää. Päivä huipentui vielä yhteisiin burgereihin lähikaupungissa, josta porukka jatkoi sitten kohti omia seikkailujaan. Meillä matka jatkui kohti Uranostind-vuoren valloitusta.

Fiilikset kurssista

Kurssi oli ehdottomasti parempi, mitä odotin. En arvannut, kuinka paljon minulla olisi vielä opittavaa asioista ja toisaalta tälläkin kertaa huomasi, että niin monta asiaa voi tehdä eri tavalla.

Oman tiedon vajavaisuuden ymmärtäminen on myös aika nöyrää ja vetää mielen tilaan, joka on avoin vastaanottamaan uusia oppeja. Siisteintä on huomata, että ympärillä on koko aika inspiroivia tyyppejä, joilta on mahdollisuus oppia aina vaan lisää ja lisää.

Suosittelisin kurssia ehdottomasti kaikille, jotka ovat kiinnostuneita jäätiköllä liikkumisesta. Norjassa on tähän todella mahtavat puitteet ja olen aivan myyty: tämä ei varmasti ollut viimeinen kerta Norjassa ja mieli tekee jo nyt päästä treenaamaan lisää. Kiitos kurssista järjestäjille, nautin todella siitä!

Opin paljon uutta, kertasin vanhaa ja ennen kaikkea kertyi sellaista itsevarmuutta, että todellakin pystyn tekemään myös näitä reissuja omatoimisesti jatkossa. Mahtavaa olikin, että pääsimme heti testaamaan kurssilla opittuja taitoja, joista lisää huomenna.

 

Terveisiä Norjasta

Moikka moi kamut!

Terveisiä Norjasta. Ihan huikea reissu takana. Päästiin jäätikkökurssilla harjoittelemaan paljon jäätiköllä liikkumista ja kurssin jälkeen pääsimme vielä tekemään omatoimisesti muutaman vuoren huiputuksen.

norja jäätikkö

Harjoittelemassa Norjan jäätiköllä

Ajoimme eilen kaasu pohjassa Norjan ja Ruotsin läpi lautalle ja tulimme yölautalla Suomeen. Koska aikaa oli verrattaen vähän ja paljon upeaa tekemistä, optimoin reissun siten, että kävin pyörähtämässä vain kotona ja sen jälkeen kiiruhdin jo työpöydän ääreen.

nigardsbreen norja

Terveisiä Norjan jäätiköltä!

Tänään on tiedossa kamojen purkamista ja pyykkikone laulaa illan ajan. Kirjoittelen huomenna paremmin reissusta ja siitä, mitä kaikkea ehdimme oikein Norjassa seikkailemaan.

terveisiä norjasta

Lumirinnettä kiipeämässä köysistön kanssa

Aurinkoa päivään!

Voiko kymmenessä viikossa kasvattaa voimaa?

Kerroin toukokuussa, kuinka treenipuolella tuli uusia tuulia. Aloitin toukokuussa kymmenen viikon mittaisen voimaohjelmoinnin Crossfit Central Helsinki -salilla. Tarkoituksena oli kasvattaa voimaa, tasoittaa oikean ja vasemman käden välistä voimaeroa ja luoda pohjaa Baruntsen reissua varten.

Ohjelmointi oli sellainen, että minulle tehtiin Centralin valmentajan Benin toimesta kaksi kertaa viikossa voimatreenit ja sain itse päättää, milloin käyn tekemässä treenit. Tämän lisäksi olen vastannut itse omista treeneistäni salin ulkopuolella. Voimaharjoittelun lisäksi on tullut pyöräiltyä, juostua, uitua ja ulkoiltua. Kaikkea tasaisesti ja aika paljon.

voimaharjoittelu

Crossfit Central Helsingin -sali

Viikossa on keskimäärin kertynyt reilut kymmenen tuntia treenejä ja tämän päälle reilu tunti pyöräilyä kaupungissa päivittäin. Välillä on ollut haasteita yhdistää pitkät treenit ja voimatreenit, sillä palautumisen kanssa on silloin tällöin ollut haasteita. Nyt voimaviikot on kuitenkin takana päin ja kova työ on tuottanut tuloksia.

Ensimmäinen kerta oli puhtaasti testikerta ja tiesin, että myös viimeinen kerta tulee olemaan testejä. Näin saataisiin käsitys siitä, että millainen kehitys on tapahtunut viimeisen kymmenen viikon aikana. Millaisia asioita tällä kertaa testattiin ja millaiset tulokset olivat?

Kehonpaino

Tämä ei varsinaisesti ollut testattava asia, mutta myös ohjelmoinnin aikana tarkkailtiin painoa ja mihin suuntaan se kehittyy. Kymmenessä viikossa paino lisääntyi 1.5 kilolla ja olen ihan tyytyväinen. Painon lisääntyminen aina ottaa päähän, mutta toisaalta yritän aina miettiä, että sehän on vain luku. Kroppa toimii ja pystyn liikkumaan, mikä on tärkeintä.

Leuat

Testattiin leuanveto vastaotteella. Ensimmäisellä kerralla tein 10 toistoa ja toisella kertaa 12 toistoa. Leuoissa ei saanut potkia vauhtia vaan kaikki piti olla niin sanotusti tiukasti vedetty. Olen tosi iloinen, sillä leuoissa tuntuu, että yhdenkin lisätoiston saaminen vaatii ihan todella paljon töitä.

Ylöstyöntö

Seuraava testattava asia oli ylöstyöntö boksilta istuen hitaaseen tempoon. Painoa tangossa oli 30 kiloa. Ensimmäisellä kerralla sain seitsemän toistoa ja nyt toistomäärä kasvoi yhdellä toistolla kahdeksaan.

voimaharjoittelu

Testeissä ylöstyöntö

Työntö on ollut pitkään yksi inhokkiliikkeistäni ja sitä se on edelleen, etenkin yhdellä kädellä tehtävät liikkeet on ollut ihan myrkkyä. Ja voin kertoa, näitä ollaan kyllä harjoiteltu viime viikkojen aikana. Sinänsä on kiva, että tulos parantui ja ennen kaikkea liike oli muuttunut laadukkaammaksi, sillä oikean ja vasemman käden ero ei ollut enää niin merkittävä kuin aiemmin.

Boksikyykky

Kolmas liike, joka testattiin oli viiden toiston boksikyykky 51 senttiä korkealle boksille sumokyykkyasennossa. Tässä tulos parani huikeasti 20 kiloa. Rupesin jopa epäilemään, että olenko oikeasti laittanut oikein viime kerralla tuloksen.

boksikyykky

Kyykkäämässä

Ehkä suurin syy kyykyn vahvistumiseen on ollut voiman lisääntymisen lisäksi myös itsevarmuus, joka on tullut sitä kautta, että ohjelmoinnissa on tehty paljon jaloilla ja vahvistettu erityisesti takaketjua.

Maastaveto isolla tangolla

Seuraavaksi testeissä oli edessä 90 % omasta painosta maastaveto fatbarilla eli halkaisijaltaan isommalla tangolla. Tässä kohtaa tehtiin taas hitaalla temmolla ja sai painella menemään niin pitkään kuin vain jaksoi.

Ohjelmointiin on kuulunut paljon puristusvoiman parantamiseen tähtääviä liikkeitä ja se näkyy tässä liikkeessä hyvin. Tanko on normaalia paksumpi, jolloin siitä on vaikeampi puristaa ja puristusvoima on oleellisessa osassa, kun tankoa on tarkoitus liikutella.

Toistot lisääntyivät kymmenessä viikossa viidestä seitsemään ja olen tosi tyytyväinen tähän, koska mielestäni myös liikkeen laatu kasvoi reilusti.

Kylkilankku

Ohjelmaan on kuulunut myös monenlaisia eri keskivartalon vahvistamiseen liittyviä harjoitteita ja kunnon corea on etsitty ihan urakalla. Viimeinen testin osa oli siis maksimipito kylkilankussa kyynärpää maassa.

Vasen kylki oli ensimmäisellä viikolla 3:30 ja tällä kertaa 3:35. Oli jotenkin tuskainen reilu kolme minuuttia ja vaikeaa. Joutui taistelemaan reilusti, että sai pidettyä edes saman kuin aiemmin.

Oikea kylki oli edellisellä kerralla 3:21 ja tällä kertaa 3:45. Parannusta siis reilusti ja tulokseen voi olla taas erityisen tyytyväinen.

Voimaa siis voi kasvattaa kymmenessä viikossa. Tähän on monta eri reseptiä ja tapaa ja tällä kertaa ohjelmointi perustui pitkälti hitaisiin toistoihin ja pitkiin sarjoihin, joilla haettiin erityisesti kestovoimaa, jota tulen tarvitsemaan myös vuorilla.

Olen tosi tyytyväinen ohjelmointiin ja erinäisistä haasteista huolimatta tulokset puhuvat puolestaan. Kehitystä on tullut viime viikkojen aikana ja tavoitteet täyttyivät reilusti.

Nyt voi tyytyväisenä mennä nukkumaan ja aamulla lähteä Norjaan.

Pakkaamisfilosofia – vinkkejä pakkaamiseen

Huh, millainen viikko takana. Vietimme viikonloppuna hyvän ystäväni polttareita, siitä syystä blogin puolella on ollut hiljaisempaa. Olipa ihanaa rentoutua mökillä ja mikä parasta, nähdä tulevan morsiamen onni.

Tällä viikolla onkin sitten lähtö Norjaan. Osa reissua ja siihen valmistautumista on pakkaaminen. Olen kirjoitellutkin useaan otteeseen pakkaamisesta, koska mielestäni se kuuluu oleellisesti vuorikiipeilyn harrastamiseen. Olen kertonut aiemmin pakkaamisestani Aconcagualle, Kilimanjarolle, Mt. Rainierille, Coloradoon ja nyt Norjaan.

varustelista vuorikiipeily

Pakkaamassa Norjaa varten

Pakkaaminen on kivaa ja siinä pääsee fiilistelemään tulevaa reissua. Pakkaamisessa minulla on tietynlainen systeemi, jota voisi kutsua jopa pakkaamisfilosofiaksi. Pakkaamisfilosofian vuoksi unohdan harvoin reissusta mitään oleellista ja kaikki tarpeellinen, ja joskus myös tarpeeton on mukana.

Pakkauslista

Yksi oleellisimpia osia pakkaamisfilosofian osista on hyvä pakkauslista. Listan avulla on helppo katsoa, että mitä tavaroita tarvitsee mukaan ja listassa pystyy hahmottelemaan jo sitä, että millainen reissu on tulossa.

Lista on myös tuplavarmistus sille, että reissusta ei jää mikään oleellinen puuttumaan. Tavarat ja niiden mukana oleminen on helppo tarkistaa, kun lista on kunnossa ja tiedän, että jos listalla kaikki olevat tavarat on mukana, niin pärjään kyllä.

Pakkaustaktiikka

Käytän pakkaamisessa aina seuraavanlaista pakkaustaktiikkaa: kerään kaikki pakkauslistalla olevat asiat olohuoneen lattialle kasaan ja lisään tähän myös kaikki sellaiset tavarat, joita ajattelen tarvitsevani.

varustelista vuorikiipeilyyn

Pakkaamassa ja keräämässä varusteita kasaan

Kasa näyttää epämääräiseltä ja sotkuiselta, mutta sen jälkeen aloita sorttaamisen: vaatteet omaan kasaan, varusteet omaansa, ruuat toiseen nurkkaan, elektroniikka seuraavaan ja niin edelleen. Pian olohuoneessa on selkeitä kekoja, missä on selkeästi eri varusteet kasattuina kekoihin, joista ne voi sitten näppärästi siirtää rinkkaan tai kassiin.

Sitten pakkaan tavarat kassiin tai rinkkaan ja punnitsen sen. Jos olen menossa lentäen, niin silloin tällöin on tullut pähkäiltyä kilojen kanssa ja mietittyä, miten saisi kamat mahtumaan lentoyhtiöiden kilorajoituksiin.

Varaudu kaikkeen

Yksi tärkeimpiä pakkaamisen filosofiasta mielestäni on se, että aina kannattaa varautua pahimpaan ja kaikkeen. Ei paljon lohduta jos kaverilla vuotaa valtoimenaan haavasta verta ja kaikki sidostarpeet ovat kotona tai jos jotain sattuu ja avaruuslakana on avaamattomana olohuoneen nurkassa.

Joidenkin mielestä varautuminen ei ole järkevää, mutta olen aika monta kertaa todennut toisin. Eksyessä on kiva, että mukana on useampi vesipullo, vaihtovaatetta ja ruokaa tai sairastuessa oikeanlaiset lääkkeet.

Mietin pakatessa siis usein läpi myös ne vaihtoehdot, että entäs jos jotain menee pieleen ja varaudun niihin. Tietenkään aivan kaikkeen ei voi varautua ja jokaiselta reissulta on tullut lisäoppeja siitä, mitä kannattaa pakata mukaan ja mitä turhaa on myös ollut mukana.

vuorikiipeily varustelista

Varustekasat

Toiset ovat sellaisia ”soitellen sotaan” -tyyppejä, joilta repusta löytyy makuupussi, jos sitäkään ja ehkä seuraavalle päivälle evästä. Loput asiat selviää sitten. Jotenkin vuoritouhuissa tykkään itse olla valmiina kaikenlaiseen ja nauttia tietäen, että jos jotain satttuu niin ratkaisu ongelmiin löytyy kyllä.

Aloita ajoissa

Aloitan pakkaamisen yleensä ajoissa, viikkoa tai jopa aiemmin. Reissuja ennen tuleekin elettyä roinakasan keskellä, mutta ainakin kaikki on valmiina ja jos jotain puuttuu, niin on helppo lisätä vain tavaraa kasaan.

Tykkään, että viimeisenä iltana ennen reissuun lähtemistä minulla ei ole minkäänlaista paniikkia siitä, että onko kaikki tavarat mukana. Olen käynyt pakkauslistan useasti läpi ja tiedän, että kaikki tarvittava on kyllä mukana.

Ajoissa aloittamisen hyvä puoli on myös se, että jos jotain tarvittavaa puuttuu, niin minulla jää aikaa myös käydä hankkimassa kaikki tarvittavat varusteet mukaan. Saattaa selvitä, että kaasu on vähissä, laastareita tarvitaan lisää tai muuta vastaavaa.

Näillä vinkeillä olen nyt pakannut Norjaa varten ja kuten kuvista näkyy, noudatan täysin omia ohjeitani.

Mäkitreeniä Malminkartanolla

Aika juoksee ja tulevan syyskuun ensimmäisen päivän Nuuksio Classic maraton lähestyy hurjaa vauhtia. Ensi viikolla on lähtö jo Norjan jäätikölle ja siellä touhuillaan seuraavat pari viikkoa. Kotiin palatessa onkin jo melkein elokuu ja kuukausi aikaa juoksuun.

Treenien suhteen on ollut viimeisten viikkojen aikana luova systeemi, jossa viikottaisiin ohjelmaan on kuulunut aina kaksi voimaharjoittelua, juoksua, pyöräilyä ja kaikenlaista muuta kivaa kuten kiipeilyä ja retkeilyä. Voimatreeneissä on vielä tällä ja ensi viikolla ohjelmaa ja sitten ajattelin jättää salilla treenaamisen hetkeksi tauolle.

Tavoitteena on tulevien kuukausien aikana siis panostaa juoksemiseen ja etenkin polkujuoksemiseen. Tarkoituksena olisi selviytyä tulevalta maratonilta kunnialla kotiin ja säällisessä ajassa metsästä pois. Tämän lisäksi vuoden päätavoite eli Baruntsen reissu lähestyy koko ajan.

Olen lähdössä juoksemaan Nuuksioon syyskuussa ystäväni Kaisan kanssa ja hänen kanssa olemme viime kesästä saakka ensin soutaneet, sitten syksyllä aloittaneet treenaamaan muilla tavoin. Käytiin sauvakävelemässä, sitten juoksemassa, sisäsoutamassa, hiihtämässä ja nyt ollaan pyöräilty ja polkujuostu yhdessä.

Koko vuosi ollaan treenattu yhdessä käytännössä vähintään kerran viikossa ja joinain viikkoina useammankin. Yhteiset treenit maistuu aina ja jotenkin on suurempi puhti lähteä tekemään, kun tietää että on seuraa ja pystyy tekemään samoja treenejä.

Nyt juoksun ja Baruntsen reissun lähestyessä olen ottanut tavoitteeksi, että aloitan keräämään ihan kunnolla nousumetrejä. Vuorilla tulee olemaan paljon nousua ja nousun lisäksi myös alamäkeen kulkemista kannattaa harjoitella mahdollisuuksien mukaan. Usein tuntuukin, että alamäkeen juokseminen on jopa haastavampaa.

malminkartanon mäki

Malminkartanon mäkeen lähdössä

Tänään käytiin sitten Kaisan kanssa Malminkartanon mäellä Fasaaninousulla, jossa kävelimme mäkeä ylös ja juoksimme (tai oikeastaan kävelimme) alas 17 kertaa keräten reilut 1000 metriä nousua. Treeniä, jolla kerätään jalkoihin voimaa ja huomenna varmasti tuntuu siltä, että tänään on tullut noustua jyrkkää mäkeä ylös ja alas.

Ensimmäisen nousun jälkeen oli aikamoinen shokki pohkeissa, joissa tuntui, että ne voivat krampata ihan milloin tahansa. Ylhäällä hengästytti ja syke nousi jokaisella nousulla yllättävänkin korkealle.

malminkartanon mäki

Ilolla nousumetrejä keräämään

Alastulon kanssa on kyllä vielä harjoiteltavaa jos mäkiä meinaa joskus juosta kovempaa vauhtia alas. Treenin aikana alkoi satamaan, mikä tuntui kyllä todella virkistävältä eikä sinänsä haitannut yhtään, mutta polku muuttui nopeasti mutaiseksi luisteluradaksi. Alas juokseminen muuttui siis entistä haastavammaksi, mutta hyvä harjoitella myös mutaisissa olosuhteissa.

Aika meni ihan super nopeaa. Olimme mäellä yhteensä reilut pari tuntia ja aika meni siivillä. Kyllä se vaan niin menee, että usein niistä kovista treeneistä saa enemmän irti, kun on kaveri vierellä tekemässä niitä. Yhteinen tuska ja toisaalta treenin jälkeen molemmilla on se sama upea fiilis, joka vie poluille ja lenkille yhä uudestaan ja uudestaan.

malminkartanon mäki

Malminkartanon jyrkempään nousun osuuteen

Malminkartanolla voi Fasaaninousun lisäksi tehdä perinteistä porrastreeniä pitkissä ja Helsingin pisimmissä portaissa. Tämän lisäksi jätemäellä saa tehtyä pidempää mäkitreeniä esimerkiksi sauvojen kanssa, kun kulkee mäen leveämpää hiekkapolkua ja toisaalta näiden eri kohtien yhdistelmällä saa todella monipuolista treeniä aikaiseksi.

malminkartanon mäki

Nousun viimeiset metrit

Malminkartanolle on helppo mennä Helsingistä bussilla tai pyörällä, niin kuin me teimme. Keskustasta menee noin 40 minuuttia rauhallista vauhtia polkemalla mäelle ja se toimii hyvänä alkulämmittelynä ja loppuveryttelynä kovalle mäkitreenille.

Suosittelen kokeilemaan ja keräämään nousumetrejä. Tästä alkoi oma nousumetriprojektini!