Vuoden 24 tilinpäätös

Kiitos ystävät onnitteluista! Eilen täytin siis 25-vuotta ja jonkinlainen neljännesvuosisadan haamuikä on nyt saavutettu. Kirjoitin vuosi sitten ikävuoteni 23 tilinpäätöksen ja nyt onkin aika katsoa, mitä sain aikaan ikävuoden 24 aikana.

Ikävuosi 24 alkoi melko ikävissä merkeissä. Olkaluu oli juuri katkennut ja heti perään polvesta hajosi kierukka. Olin pyörätuolissa ja mietin, mitä sitä enää uskaltaa urheilullisessa mielessä edes toivoa elämältään. Ryvin ihan kauheassa itsesäälissä ja siltä se varmasti ulkopuolisistakin näytti. Tuntui, ettei mitkään lohdutuksen sanat auttaneet ja ihan oikeasti oli kriisin paikka.

Katkenneen käden kanssa vappuhulinoissa

Pian kuitenkin kesän alkaessa aloin saada lupia tehdä hiukan enemmän. Pääsin ulos, pyöräilin sisällä, pääsin ulos soutamaan ja telttailemaan. Kesällä myös jumpattiin ja kuntoutettiin paikkoja. Kuntouttaminen oli kovaa työtä ja aika on kullannut hiukan muistot näistä hetkistä. Selvisin ja koko ajan progressiivisesti mentiin parempaan suuntaan ja itsetunto alkoi taas kohentua. Liike oli todellakin lääke sekä mielelle että kropalle.

Polvea ja kättä kuntouttamassa

Olin asettanut elokuun ensimmäisen päivän takarajaksi, jolloin piti päättää lähdenkö Baruntselle eli kokeilemaan ensimmäistä 7000 metrin vuortani. Kevään loukkaantumisten aikaan oli tullut aika selväksi, että kyseessä olisi aika epärealistinenkin tavoite ja riskit olisivat aika isot. Päätin, etten lähde vaan lähden syksyn lomallani Kilimanjarolle Tansaniaan ja sieltä safarille ja Sansibarille. Jotta tässä ei ollut kaikki, niin lensin suoraan Afrikan lämmöstä Leville vielä muutamaksi päiväksi talviurheilemaan.

Onnellisena Kilimanjarolla

Kilimanjaro oli yksi iso ja hieno saavutus 24 ikävuoden aikana. Se oli piste, jossa epäilykset unohtuivat ja olin aivan onneni kukkoloilla, sillä olin vihdoinkin tekemässä sitä, mistä oikeasti nautin. Vuorilla ja jokainen itkun ja epätoivon hetki oli ansaittu vielä onnistuneen huiputuspäivän aikana. Matka oli muutenkin todella onnistunut, sillä tutustui monen moneen uuteen ihanaan ystävään ja Afrikka oli lumoava ja niin erilainen kuin olisin osannut edes kuvitella.

Kiitospullat Tulikouralle

Afrikan ja Lapin upeiden tuntureiden ja hiihtämisen jälkeen oli reissukrapula. Teki mieli mennä, kun vihdoinkin oli päässyt reissaamisen makuun. Mietin, että minne voisin lähteä, jossa pääsen haastamaan itseäni ja oppimaan vuorilla tarvittavia taitoja. Löysin jäätikkökurssin Seattlesta ja aikalailla hetken mielijohteesta myös ostin liput Yhdysvaltoihin.

Mt. Rainier

Syksyllä painettiin kovasti töissä hommia ja joulun jälkeen lähdin Jenkkeihin jäätikölle. Matka oli monella tapaa erikoinen ja erityisen opettavainen. Uusia taitoja, omalle epämukavuusalueelle astumista, uusia ystäviä ja ennen kaikkea oppimista. Olin inspiroitunut ja innostunut, sillä opin aivan valtavasti uusia asioita kurssin aikana.

Palasin kotiin ja taas kerran tuntui, että vuorilla oleminen ja kiipeily on juuri sitä, mihin minut on luotu ja miksi elän. Tunsin valtavaa onnellisuutta ollessani ulkona ja vuorilla. Hengittäessäni raikasta ilmaa ja katsellessani upeita maisemia. Opin, tutkin ja löysin paljon uusia puolia itsestäni. Jouduin myös astumaan ja olemaan omalla epämukavuusalueellani. Välillä hävetti ja toisella hetkellä nauratti, mutta elin sentäs hetkessä ihan koko ajan.

Jääkiipeilemässä

Siitähän se ajatus sitten lähti. Jenkkikavereiden kanssa rupesimme suunnittelemaan matkaa. Ensin Meksikoon ja sitten kohteeksi vaihtui Colorado. Ostin lennot Coloradoon ja sovin, että olen ylityövapaalla töistä. Kevät olisi painettava kovasti hommia töissä, jotta yllättäen ja suunnittelematon matka toteutuisi. Ennen Coloradoa olisin vielä viikon hiihtämässä Levillä.

Coloradossa lumikenkäilemässä

Löysin vuosien tauon jälkeen myös ladulle. Olin sanonut, etten ikinä hiihdä ja kas kummaa, muutaman kokeilun jälkeen olin aivan koukussa myös hiihtämiseen. Vuoden 24 ikävuoden aikana lajeihin uusina tulivat myös olympiasoutu, polkujuoksu, jääkiipeily, seinäkiipeily ja uinti. Paljon uusia lajeja, joista olen iloinen. Ja tosi paljon uusia treenikavereita, joista olen myös tosi onnellinen. He ovat haastaneet, kannustaneet ja auttaneet mustien kilsojen yli. Samalla olen kaivannut kovasti myös crossfit-salille takaisin. Kavereita, ilmapiiriä, kovia treenejä ja tavoitteellisuutta.

Olympiasoutamassa

Maaliskuussa sitten lensin Leville ja sieltä suoraan Coloradoon. Matka Coloradoon oli aivan upea ja odottamattoman jännittävä ja siitä teki erityisen jännitäväksi se, että en ollut itse suunnitellut käytännössä mitään koko reissua varten. Minut haettiin lentokentältä ja sitten suunnattiin kohti tuntematonta ja kaikki oli odottamattoman upeaa. Maisemat, hauska seura, uuden oppiminen, tutkiminen, ulkona oleminen ja nukkuminen. Kaikki oli vain jännittävää ja ihan erilaista kuin olisin uskonut.

Vuorilla Coloradossa

Vuoden 24 yksi suurimpia tavoitteita eli matkan tekeminen Everestille otti myös isoja harppauksia. Kävin vuorilla, hankin kokemusta, huomasin omia heikkouksiani, tajusin pienuuteni, jouduin muuttamaan suunnitelmia ja pohtimaan, kuka haluan olla. Kaikki nämä hetket ovat kuitenkin vieneet minua lähemmäs isointa tavoitettani ja se on ihan joka päivä mielessäni.

Vuosi opetti myös paljon nöyryyttä ja kovan työn tekemistä. Mikään asia ei ole tullut ilmaiseksi ja jokaista tavoitetta, matkaa ja saavutusta varten on pitänyt painaa paljon hommia. Nämä tunnit ihan perusduunin eli peruskestävyysharjoittelun, blogin systemaattisen kirjoittamisen, oman yrityksen perustamisen ja monen muun asian parissa on opettanut todella ottamaan asiat nöyrästi. Unelmien eteen on tehtävä töitä ja se tuli selväksi viime vuoden aikana.

Utahin kanioneilla

Ikävuoden 25 suurimpia tavoitteita on oppia lisää. Seuraava iso vuori on jo ihan pian täällä ja sitä varten on nähtävä erityisesti vaivaa. Nyt tavoitellaan isommalla vaihteella unelmia ja seuraava vaihe on pistää kaasua pohjaa isommin. Tämä kaikki pitää tehdä kuitenkin järkevyydellä, jotta vuoden 24 epäonnistumiset ja virheet eivät toistuisi. Niistä olen myös toivottavasti oppinut. Olen myös tosi kiitollinen, millaisia mahdollisuuksia vuosi 24 antoi ja mahdollisti. Tähän isoja tekijöitä on ollut tuki kotona ja töissä. Kiitos, että olette jaksaneet uskoa minuun silloinkin, kun en itse ole siihen jaksanut uskoa! 

Pysythän mukana myös seuraavien vuosien aikana, sillä vauhti tulee vain kiihtymään ja tavoitteet täyttymään. Tästä tulee tosi mielenkiintoiset seuraavat vuodet. 

Kalliokiipeilyä Coloradossa

Viimeinen osa Coloradon reissuamme oli mennä kalliokiipeilemään. Olimme jo kiertäneet vuoristossa Aspenissa, käyneet kanioneilla ja eri luonnonpuistoissa.

kalliokiipeily

Kalliokiipeilemässä

Olen aiemminkin kirjoitellut täällä blogin puolella, etten ole mikään taitava seinäkiipeilijä tai kalliokiipeilijä. Vasta-alkaja ja teknisyydeltäni olen valovuoden jäljellä parempia kiipeilijöitä. Tämä on sinänsä siistiä, että minulla on taas kerran edessä haasteita ja mahdollisuuksia kehittyä urheilijana.

Reissussa oli mukana useampi todella hyvä ja kiipeilyä pitkään harrastanut tyyppi. Olin luottavaisin mielin, sillä tiesin olevani hyvissä opeissa. Olin kertonut oman tasoni ja silti kokeneemmat kiipeilijät olivat valmiita lähtemään seinälle opettamaan kaiken, mitä kalliokiipeilystä täytyisi tietää.

kalliokiipeily

Vaikeampaa seinää liidaamassa

Ensimmäisenä päivänä suunnattiin seinälle ja tarkoituksena olisi, että kävisimme läpi liidikiipeilijän varmistamisen, liidauskiipeilyn tekniikkaa ja miten kalliokiipeilyssä jatkot eli ne seinään ankkureihin kiinnitettävät varusteet siivotaan seinältä pois. Tarkoitus oli, että harjoittelimme helpoilla seinillä, joilta tippuminen olisi käytännössä hyvin epätodennäköistä.

Yksi päivä siis harjoiteltiin näitä edellä mentyjä juttuja ja käytiin kaikki ihan perusteista lähtien läpi. Tämä oli tosi hyvä juttu parista syystä: halusin, että kaikki käydään läpi ja ollaan yhteisellä kartalla siitä, mitä tehdään ja toisaalta varsinkin minun toimiessa muulla kuin omalla äidinkielellä halusin, että asiat käydään vielä englanniksi läpi siten, että pystyin kyselemään kaikki asiat yksitellen läpi.

Odottelemassa kavereita yläankkurilta alas

Näin vietettiin ensimmäisestä kalliokiipeilypäivästä useampi tunti ja itsevarmuutta alkoi tulla, kun pääsi helpoille seinille ja homma alkoi sujumaan mukavasti. Siirryttiin vaikeammille reiteille, joilla oikeasti pääsi haastamaan itseään. Voi vitsit, miten mahtavaa olikaan! Ja hauskaa. Koko ajan tarkoituksena oli, että pidetään ennen kaikkea hauskaa.

Tehtiin myös niin, että vaikeimmilla seinillä kaverini liidasi ylös ja kiipesin perässä yläköydellä ylös ja siivosin seinän jatkoista ja laskeuduin yläankkurilta alas. Tässä tuli myös mukavasti laskeutumiseen varmuutta lisää ja yläankkurilla toimiminen alkoi tuntua myös luontevalta.

kalliokiipeily

Helpoilla seinillä harjoittelemassa

Oli myös hyvä, että sain kiivetä haastavammat seinät yläköydellä, koska aika usein jouduin ottamaan taukoja keskellä seinää ja välillä oli niin haastavia seiniä, että tuntui etten millään pääse ylös. Tässä kohtaa täytyy kyllä antaa pisteet amerikkalaisesta asenteesta, sillä minua todella kannustettiin ja sanottiin, että nyt kiipeät ylös eikä me täältä lasketa sinua alas. Seinältä oli päästävä ylös ja äheltämisen aikaansaannoksena sitä tulikin päästyä seinän yläankkurille.

Huomasin, että kyllähän niitä vaikeimpiakin reittejä on mahdollista päästä ylös jos vain oikeasti yrittää eikä pelkää tippumista köyden varaan. Ainakin haasteita riitti, koska välillä tuli tiputtua köyden varaan useammankin kerran yhden seinän varrella. Sinänsä on positiivista, että en nähtävästi pelkää tippumista köyden varaan.

kalliokiipeily

Varmistamassa kaveria

Seuraavat päivät kiipeilimme koko päivän kallioilla ja kertaakaan emme kiivenneet samaa reittiä kahta kertaa. Coloradossa on ihan mahdottoman paljon kalliokiipeilypaikkoja ja uusia seiniä löytyy lähes, minne vain haluaa mennä kiipeilemään. Se on todella siistiä ja kaikille löytyy käytännössä helposta todella haastaviin reitteihin. Vahva suositus kaikille kalliokiipeilijöille!

 

Firstbeat Hyvinvointianalyysin tulokset

*Yhteistyössä Firstbeatin kanssa

Minulle toteutettiin Firstbeat Hyvinvointianalyysi maaliskuun lopulla. Mittauksen ajankohdasta ja elämäntilanteestani mittauksen aikana voit lukea lisää tästä linkistä.

Tiesin mittauksen osuneen sellaiseen ajanjaksoon, jolloin oli paljon kaikenlaista meneillään. Töissä sekä vapaa-ajalla oli paljon erilaisia keskeneräisiä projekteja, jotka aiheuttivat omanlaisensa stressin. Mittauksessa haluttiin selvittää juuri näiden projektien vaikutusta palautumiseen ja nukkumiseen.

Mittauksen tulokset sain sähköpostiini PDF-tiedostona muutamia päiviä mittalaitteen palauttamisen jälkeen ja tämän jälkeen sain varata ajan palautteen antoon. Palautteen antoi Firstbeatin hyvinvointiasiantuntija puhelimitse palaverissa, jossa käytiin vielä yksityiskohtaisemmin tulokset läpi.

Millaiset tulokset Hyvinvointianalyysissa oli?

Hyvinvointianalyysin tavoitteena oli saada kattavasti tietoa siitä, miten treenit vaikuttavat palautumiseen ja miten hyvin pystyn palautumaan muista elämän osa-alueista kuten töistä. Tärkeää oli myös tunnistaa ne ajanjaksot päivästä, jolloin mahdollisesti palaudun tehokkaammin ja toisaalta, millaiset asiat kuormittavat huomattavasti enemmän.

Mittausajanjaksolla näkyi selkeä stressi, joka minulla oli ollut päivien aikana. Käytännössä mittauksen aikana lepohetkiä oli todella vähän ja mittauksen palautteessa selkein viesti oli, että stressaavina ajanjaksoina minun pitäisi yrittää vielä tarkemmin ottaa huomioon palautumiseen liittyvät asiat.

Treenit

Yllättävintä oli se, että kuinka paljon kovat treenit vaikuttavat uneni laatuun ja mittauksen aikana olleet kovemmat treenit eli hiihtolenkki ja juoksulenkki intervalleilla vaikuttivat seuraavan yön yöuniin siten, että kaikki käyrät olivat punaisella. Palautteen antaja kutsui minua semi pro -urheilijaksi eli urheilijaksi, joka käy myös töissä ja hänen mukaansa tämä on kohtuullisen normaali tulos, kun katsotaan urheilijoiden kovien treeniviikkojen käyriä.

firstebeat hyvinvointianalyysi

Ensimmäinen päivä

Palautteen antaja myös puhui siitä, että kuinka tuloksissani näkyy hyvin se, että en vain treenaa vaan arkeeni kuuluu myös paljon kevyttä liikuntaa kävelyn muodossa. Tämän vaikutus saattaa kuitenkin olla myös jossain kohti negatiivinen, sillä kuormitusta kropalle tulee koko ajan kuormituksen päälle. Arkiliikunta on kuitenkin yleisesti hyvä juttu, joten sen negatiivisista vaikutuksista ei palautteen antajan mukaan tarvitse olla erityisen huolissaan.

Puhuimme pitkään siitä, että treenijaksoja kannattaisi entistä tarkemmin suunnitella ja on normaalia, että kehittyäkseen täytyy välillä pitää kovempia treenijaksoja. Oleellisessa osassa on kuitenkin ne jaksot, jolloin sitten palaudutaan ja tavoitellaan niin sanottua superkompensaatiota eli kunnon parantumista tapahtuisi. Superkompensaation tapahtumiseen vaaditaan treeniä, lepoa ja ruokaa ja näiden kolmen osa-alueen täytyisi pitkällä ajalla olla tasapainossa.

 

 

firstebeat hyvinvointianalyysi

Ensimmäinen päivä

 

Vahva suositus oli, että nyt kun minulla selkeästi oli ollut kovempi jakso sekä töissä että urheilun osalta, seuraava jakso tulisi olla palauttavampi. Tätä palauttavaa ajanjaksoa eletään siis nyt tällä hetkellä ja olen erityisen iloinen, että mittaus muistutti vielä konkreettisesti minua siitä, että rankan fyysisen loman ja aikaeron vuoksi nyt on se hetki, jolloin palaudun hiihto- ja kiipeilylomastani.

Nukkuminen

Nukuin mittausjakson aikana erityisen huonosti ja se myös näkyi tuloksissa. Huonosti nukuttujen öiden taustalla oli varmasti nuo kovat treenit ja työstressi. Olen jo ennen mittausta tunnistanut, että stressi tulee näkyy ensimmäisenä yöunissa. Mittauksen tulokset todellakin vahvistivat tämän tuntemuksen.

Tuloksissa näkyy, että käytännössä öiden aikana käyräni eivät mene vihreälle eli palauttavalle alueelle. Olen nukkunut levottomasti ja toisaalta myös heräillyt yön aikana. Nämä jaksot näkyvät erityisen korkeina piikkeinä yön aikana.

firstebeat hyvinvointianalyysi

Toinen päivä

Positiivista nukkumisessani oli kuitenkin se, että palautumisen laatu eli sykevälin vaihtelu oli hyvällä kantilla ja hyvinvointiasiantuntija sanoikin, että hän uskoo, että minulla on mahdollista parantaa tätä kevyempien treenijaksojen aikana. Tästä positiivisia merkkejä onkin viime päivien lepopäivät antaneet, sillä olen nukkunut todella hyvin ja kohti superkompensaatiota ollaan menossa.

firstebeat hyvinvointianalyysi

Toinen päivä

Konkreettisia muutoksia, joita palautteen antaja antoi, oli rentoutumisen ja nukkumaanmenorutiinien lisääminen. Ennen menin nukkumaan suoraan kännykän näpertämisen tai telkkarin katsomisen jälkeen, mutta hän suositteli minua esimerkiksi meditoimaan, lukemaan tai kuuntelemaan musiikkia vähintäänkin 10 minuutin ajan ennen nukkumaanmenoa. Tämän suosituksen jälkeen onkin tullut kuunneltua äänikirjaa 15 minuuttia ennen nukkumista. Ei mitään hajua, mitä kirjassa on tapahtunut, sillä olen joka kerta nukahtanut todella nopeasti.

Ruoka

Viimeisenä puhuttiin ruuasta. Tämä mittaushan ei ottanut huomioon ruokaa, mutta mittauksesta nähtiin esimerkiksi päiväkulutukseni päivien aikana, jolloin olen treenannut paljon ja toisaalta päivän aikana, jolloin en liikkunut kuin vähän.

Kulutustasoni on melko korkealla ja palautteessa tuli hyvin esille se, että syödä saa ja pitää, jotta koneistoa on mahdollista pitää yllä näillä kulutusmäärillä. Tämä on sinänsä hyvä uutinen, sillä rakastan syömistä ja syöminen ei ole ongelma.

firstebeat hyvinvointianalyysi

Kolmas päivä

Puhuttiin myös paljon siitä, että millainen hiilihydraattien rooli on ja varsinkin nyt, kun olen tehnyt reilusti enemmän kestävyysharjoitteluun painottuvia treenejä, niin myös hiilihydraatteja saa syödä ihan reilusti. Proteiinia suositeltiin syömään noin yksi gramma per painokilo ja rasvoja ja etenkin hyvälaatuisia sellaisia saa myös syödä huoletta.

Sanoisin, että tällä hetkellä syöminen on pienin ongelmani ja mittauksen tuloksista eniten täytyy huomiota kiinnittää nimenomaan nukkumiseen ja palautumiseen.

Hyvinvointianalyysi tarjosi minulle tietoa siitä, miten treenit vaikuttavat palautumiseen ja nukkumiseen. Konkreettisesti sain nähdä sen, että vaikka kova liikunta on mielestäni rentouttavaa, niin silti sen vaikutukset ovat hetkellisesti stressaavia kropalle. Tämä mittaus oli erityisen hyvä muistutus taas kerran siitä, että koko ajan pitää muistaa palautuminen ja miettiä, miten voin optimoida juuri sitä ja saada aikaiseksi superkompensaation eli kunnon parantumisen. Sen aikaansaamiseksi tarvitaan myös lepoa.

firstebeat hyvinvointianalyysi

Kolmas päivä

 

 

Sain myös apua siihen, millä keinoin voin parantaa nukahtamista ja toisaalta, mihin ravintoaineisiin minun kannattaa ruokapuolella vielä entisestään kiinnittää huomiota. Mittaus oli erityisen hyödyllinen juuri näiden konkreettisten neuvojen takia. Seuraavan mittauksen haluaisin tehdä ajanjaksolla, jolloin minulla on selkeästi kevyempi viikko treeneissä ja töissä. Näin ollen saisi hyvää vertailukohtaa juuri esimerkiksi tuohon nukkumiseen ja yleiseen palautumiseen.




Coloradon kansallispuistot

Kävimme Coloradon reissulla useammassa kansallispuistossa ja useita jäi käymättä. Kansallispuistoja ja toisistaan täysin erilaisia on joka puolella ja maisemat ovat joka kerta ihan käsittämättömän kauniita.

Reissun aikana kolusimme kolme eri kansallispuistoa: Canyonlands (Utahin puolella), Mesa Verden ja Black Canyon of the Gunnison. Nämä kolme olivat myös todella erilaisia ja keskenään kuin eri maasta.

Helpoin tapa liikkua kansallispuiston sisällä on auto. Autolla ajetaan kansallispuiston sisään rakennettuja teitä pitkin ja näköalapaikoille on tehty parkkipaikkoja, joista pääsee kävellen 1-6 kilometrin matkoja vielä paremmille näköalapaikoille. Käytännössä ilman autoa ei näihin kansallispuistoihin myöskään pääse, sillä etäisyydet ovat melko pitkiä.

Yöpyminen kansallispuistoissa tapahtuu merkityillä telttapaikoilla ja vettä saa yleensä vähintäänkin kansallispuiston vierailijakeskuksesta tai sisääntulon kohdilta. Ruokaa ei oikeastaan voi hankkia mistään kansallispuiston osasta, joten ruuat täytyisi puistoon mennessä olla mukana.

Canyonlands

Utahin puolella oleva kansallispuisto on nimeensä viitatenkin kansallispuisto, jossa on kanioneita. Ja niitä on joka puolella ja jokainen näköalapaikka on toinen toistaan henkeäsalpaavampi ja tuntuu käsittämättömältä, miten jotain tuon kaltaista on voinut syntyä joskus.

Canyonlands

Canyonlandsissä olimme yhden yön, sillä menimme katsomaan auringonlaskua erään harjanteen luo. Näkymät olivat huikeat ja meillä oli rentouttava riisipataillallinen kanionin reunalla auringonlaskua ihastellessa.

Auringonlasku

Pimeän tullen vaelsimme toiselle puolelle kanionia yöpymään, jotta näkisimme auringonnousun paalupaikoilta. Tämä yö on jäänyt muuten elävästi mieleen, sillä yöllä tuuli todella kovaa ja minulla oli vaikeuksia saada unta. Kun olin vihdoin jo hetken nukkunut, herään siihen että revin vieressä olevani kaverin makuupussin pääaukkoa ja hoen suomeksi, että mä en saa unta. Jenkkikaveri oli ihmeissään, että nyt se sekosi. Tajusin, että olin unessa ja käänsin kylkeä ja jatkoin uniani. Tätä sitten aamulla naurettiin porukalla.

Canyonlands

Auringonnoustua kävimme katsomassa yhtä aivan huikeaa kivimuodosteltaa, jonka alta aurinko lumoavasti nousi. Tämän jälkeen keitettiin aamupalaa ja seuraavaksi lähdimme ajamaan kohti Mesa Verde -kansallispuistoa.

Auringonnousu Canyonlands

Auringonnousu Canyonlands

Jos olette Utahissa tai Coloradossa, niin menkää Canyonlandsiin käymään. Näkymät ovat ihan kreisit ja olin ainakin itse todella vaikuttunut siitä, mitä oikein näin ja koin. Tunne, että me ihmiset olemme niin pieniä, on jotain käsittämätöntä. Näitä näkymiä olen nähnyt elokuvista, mutta niiden kokeminen livenä oli jotain ihan erilaista. Pari kyyneltäkin taisi päästä auringonlaskun aikaan, koska luonto oli vain niin kaunis.

Mesa Verde

Mesa Verde on kansallispuisto Coloradon puolella, jonne ajoimme Canyolandsin jälkeen. Mesa Verde on ihan erilainen kuin Canyonlands, koska maisemat vaihtuvat havumetsään ja värit vaihtuvat vaaleammaksi.

Mesa Verde

Mesa Verde on myös pueblointiaanien aikoinaan asuttama alue, josta edelleen löytyy kallioiden välistä kaupunkeja, joissa intiaanit ovat asuneet. Paikka muistuttaa jollain tavalla Machu Picchua, sillä intiaanien asutukset ovat edelleen paikalla ja historia, miksi intiaanit ovat menneet juuri tähän paikkaan muistuttaa hyvin paljon inkojen perinteitä.

Mesa Verden maisemat

Mietimme pitkään, että miltähän siitä ensimmäisestä ihmisestä on tuntunut, joka löysi nämä kylät ja kallioseinämiin tehdyt asutukset. On varmaan ollut aikamoinen ihmettely, että millainen historia löytyikään.

Mesa Verde

Mesa Verden kalliot

Kansallispuistossa ei saanut ollenkaan yöpyä, sillä se on argeologista aluetta ja ymmärrän hyvin, miksi turisteja ei päästetä merkittyjen polkujen ulkopuolelle. Tämän vuoksi menimme katsomaan auringonlaskun, joka oli muuten upea pinkin ja oranssin sävyissä ja tämän jälkeen ajoimme lähimpään kaupunkiin ja olimme motellissa yön.

Mesa Verden auringonlasku

 

Black Canyon of the Gunnison

Seuraavana aamuna lähimme ajamaan kohti Telluriden kylää ja matkalla ajoimme Black Canyon of the Gunnisonin ohi. Tässä kohtaa oli ehkä hiukan kansallispuistoähky ja mietimme, että jättäisimmekö koko puiston välistä, mutta päätimme kuitenkin mennä katsomaan miltä tämä kansallispuisto näyttäisi ja onneksi menimme.

Maisemat Black Canyonilla

Kansallispuisto oli täysin erilainen kuin kaksi ensimmäistä puistoa, sillä se oli väreiltään mustan ja harmaan eri sävyjä täynnä. Pudotukset näköalapaikoilta olivat satoja metrejä ja kanionin pohjalla kuohusi iso koski.

Kävimme kiertämässä kaikki mahdolliset näköalapaikat ja polut, jotka olivat avoinna. Tykkäsin puistosta todella paljon, sillä se on täysin erilainen kuin Canyonlands tai Mesa Verde.

Black Canyonin reunalla

Black Canyonin reunalla

Huomasin myös, että minua todella huimasi olla kanionin reunalla ja katsoa monta sataa metriä syviä pudotuksia. Sanoinkin, etten tule reunalle ilman turvaa. Tämä tunne oli aivan uusi ja huomasin, että se liittyi vahvasti siihen, kuinka minulla ei ollut minkäänlaista turvaa köydestä tai valjaista. Kiipeilessä nimittäin näitä ongelmia ei ollut.

Upeat kolme hyvin erilaista kansallispuistoa tuli kierrettyä, jonka jälkeen suuntasimme kohti kalliokiipeilypaikkoja. Näistä tarinoita seuraavassa postauksessa.

 

Utah ja Moab

Coloradon reissun ensimmäiset päivät vietimme vuoristossa ja sieltä alas päästyämme siirryimme Utahin puolelle ja kanioneille. En ollut koskaan aiemmin ollut minkäälaisilla kanioneilla, joten hiukan jännitti, mitä edessä onkaan. En osannut oikein edes kuvitella, miten henkeäsalpaavia hetkiä olisikaan tulossa.

Nukuimme kaikki kanioniyöt taivasalla, sillä olimmehan autiomaassa ja sateen riski oli minimaalinen. Koska oli pääsiäisen aika, niin täysikuu möllötti tähtitaivaan seassa ja yöllä ei tarvinnut käyttää otsalamppu, kun heräsi vessaan tai juomaan.

Aspenista ajoimme Moabin kaupunkiin, jossa kävimme aamiaisella ja paikallisessa retkeilyliikkeessä kysymässä, että minne meidän kannattaisi lähteä päiväretkelle. Saimme vinkiksi lähteä retkelle Morning Glory Bridgelle.

Matkalla Moabiin

Morning Glory Bridgen saavuttamiseen on useampi vaihtoehto ja me valitsimme sen, jossa täytyi laskeutua köyden kanssa useampia kanioneita alaspäin. Toinen vaihtoehto olisi saavuttaa silta siten, että vain kävelee polkua pitkin muutaman mailin katsomaan siltaa.

Moab

Laskeutumista vaativa reitti oli kiva siinä mielessä, että tässä kohtaa pääsimme harjoittelemaan laskeutumista köyden kanssa. Laskeuduimme useamman kanionin alas ja viimeinen lasku kanionin pohjalle oli pitkä ja ainakin minulla oli perhosia vatsassa, sillä laskeuduin pelkän köyden varassa noin 60 metriä korkealta lohkareelta ilman, että jalat enää osuivat seinään ja roikuin pelkän köyden varassa alas tullessa.

Valmiina laskeutumaan

Tuolta laskeuduttiin

Tämän jälkeen lähdimme kiertämään vähemmän tunnettua reittiä takaisin päin kävellen. Kartan mittakaava oli aika surkea ja jossain kohtaa tajusimme, että olimme kävelleet alle neljän kilometrin matkaa pari tuntia. Polkuja olikin pian joka puolella ja yhden seuraaminen vei viiden uuden polun luokse.

Polun varrelta

Tutkailimme karttaa ja tajusimme, että olemme väärällä puolella jokea ja vähän eksyksissä. Kanioneille kuolee vuosittain ihmisiä juuri eksymisten, putoamisten ja hölmöilyiden takia. Olin ottanut reppuun avaruuspeitettä, lämmintä vaatetta, ruokaa ja juomaa ihan varmuuden vuoksi. Tiesimme koko ajan, mistä olimme tulleet, koska rakensimme polun varteen kivitorneja joita seuraamalla löytäisimme takaisin.

Menossa alaspäin kanionin pohjalle

Päätimme lähteä kipuamaan kanionin pohjalta ylös, jotta näkisimme paremmin, missä kohtaa olemme. Kun pääsimme huipulle ja kävelimme hiukan suuntaan, josta olimme tulleet, löysimme autoja ja radiomaston näkökentässä. Olimme lähteneet radiomastolta ja auto löytyi myös maston vierestä. Seuraavalla kerralla mukana oli myös kunnon GPS-laite ja koordinaatit, missä auto on.

Pääsimme autolle ennen auringonlaskua ja olimme päättäneet, että menemme katsomaan laskun Delicate Arch -nimiselle kivikaarelle, joka on Utahin yksi tunnusmerkki. Kaarelle päästäkseen piti kävellä ylämäkeen kolme kilometriä ja olimme sen verran myöhässä, että meidän täytyi juosta koko matka. Taisin huutaa ylämäessä, että mun jalat on niin tyhjät, koska ai että tässä kohtaa hapotti. Ehdittiin auringonlaskuksi kivelle ja se oli kyllä upea.

Paikalla juuri ennen auringonlaskua

Yöpymisestä kanioneilla vielä sen verran, että tähän aikaan vuodesta ihmisiä oli todella paljon liikenteessä. Osa olivat telttailemassa, toisilla oli upeat asuntoautot ja -vaunut ja osa kuten me nukuimme vain taivasalla. Isoilta teiltä lähtee paljon pienempiä teitä, joiden varsilla on ihmiset yöpymässä. Paikoissa on myös hyviä kohtia tehdä nuotioita, sillä päivälämpötila yön ja päivän välillä on merkittävä. Illalla on kiva viettää aikaa lämpimän nuotion ääressä.

Upea näky juoksun päätteeksi

Seuraavana päivänä päätimme, että koska olimme viimeisimmät päivät kävelleet, laskeutuneet kanioneita ja vielä viimeisenä juosseet, pitäisimme rennomman päivän ja kävisimme katsomassa Dinosaur Trailillä dinosaurusten jälkiä, jotka olivat syntyneet tuhansia vuosia sitten.

Näkymät polulta

Kävely jäljille oli aika rento ja vietimme päivää ympäri ämpäri kävellen ja vähän kiviä boulderoiden. Löysimme sellaisia kiviä, missä olisi voinut kiipeillä enemmänkin, mutta köydet ja muut tavarat olivat autoille. Päivä oli kuitenkin rento ja kevyempi kuin aiemmat päivät.

Dinosaurusten jälkiä

Tämän päivän jälkeen suuntasimme kohti Canyonlandsin kansallispuistoa. Kirjoittelen käymistämme kansallispuistoista seuraavassa postauksessa lisää.

 

Colorado: Aspen ja kuumat lähteet

Lensin Helsingistä Denveriin, jossa kaverini olivat minua vastassa lentokentällä. Heti lentokoneesta suoraan hyppäsimme autoon ja aloitimme lyhyen roadtripin kohti Coloradon luontoa.

Olin itse valmistautunut matkaa varten verrattain huonosti, sillä olin ulkoistanut matkasuunnitelmat kavereilleni, jotka olivat käyneet osassa paikoissa jo aiemmin. Toisaalta tämä suunnittelemattomuus oli aika mukavaa, sillä kaikki, mitä eteen tuli olivat täysiä yllätyksiä ja suunnitelmat toisaalta muuttuivat reissun aikana monta kertaa.

Automme lähti Denveristä kohti Aspenia ja vuoria. Aspen on tunnettu muutamasta asiasta: filmitähdistä ja upeista vuorista. Jostain syystä alue on houkutellut julkkikset paikalle ja me mentiin vuorien perässä.

Kohti vuoristoa

Tavoitteena oli siirtyä luontoon trekkaamaan ja telttailemaan. Nyt oli vielä keväinen ajankohta, joten otimme myös lumikengät mukaan jos niitä tarvittaisiin. Ja hyvä oli, että lumikengät olivat mukana.

Lentoni oli Denverissä kahdeksalta illalla ja ajomatka Aspeniin kesti kolme tuntia. Olin nukkunut melkein koko matkan koneessa ja automatkan, mutta nukkumaanmeno venyi pitkälle aamuyöhön. Seuraavana aamuna herättiin sitten ajoissa keittelemään aamupuuroa ja yöunet olivat parilta edelliseltä yöltä aika pienet. Tähän päälle vielä yhdeksän tunnin aikaeroväsymys.

Väsymyksestä huolimatta lähdettiin seuraavana aamuna kävelemään kohti Conundrum Hot Springejä eli kuumia lähteitä. Matkaa oli edessä koko päivän edestä ja nostettiin reippaina rinkat selkään.

Kohti kuumia lähteitä

Tässä kohtaa oltiin jo melko korkealla, sillä aloituspisteessä korkeutta oli 2400 metriä. Tämä tuntuu pieneltä, mutta ainakin omalla kohdallani jo tässä korkeudessa tuntui, että nyt alkaa happea olemaan vähemmän.

Matkaa autolta kuumille lähteille kertyi reilut 16 kilometriä ja käytännössä koko päivä käveltiin ylämäkeen. Nousu oli tasaista ja vasta viimeinen neljä kilometriä oli jyrkempää nousua.

Noususta haastavaa teki upottava, sulava lumi, korkeus ja väsymys. Olin vielä hiihtänyt viikon alle aika reilusti ja jossain kohtaa tämän päivän aikana tuntui, että mä en jaksa kävellä perille asti. Siitä kuitenkin yksi askel kerrallaan lähestyttiin leiripaikkaa ja lohduttavalta tuntui se, että myös matkaseurueen muille jäsenille ylämäki tuntui olevan suhteellisen raskas.

Kahdeksan tuntia myöhemmin saavuimme leiriin, joka sijaitsi 3500 metrin korkeudessa. Sieltä avautui upeat maisemat, jossa joka puolella näkyi vain vuoria, lunta, metsää ja kaiken tämän kauneuden keskellä oli kuuma lähde höyryämässä pakkasilmassa.

Lepohetki kesken päivän

Laitettiin leiri pystyyn ja pulahdimme kuumaan lähteeseen. Ai että, millainen palkinto oli rankan päivän päätteeksi pulahtaa ihoa hellivään kylpyyn. Lähteeseen, joka oli viiden tähden paikalla vuorien keskellä ja tämä paikka oli täysin ilmainen. Päivä oli täytynyt vain kävellä saavuttaakseen tämä paikka.

Kuumat lähteet

Lähde oli niin kuuma, että välillä täytyi tulla vilvoittelemaan pakkaseen. Olimme onnekkaita, sillä koko päivän paistoi aurinko täysin pilvettömältä taivaalta. Auringossa oli jo lämmin ja osan päivästä pystyi kävelemään kevyellä varustuksella. Auringonlaskun jälkeen ilma viilentyi reilusti pakkasen puolelle ja yöllä oli arvioni mukaan kymmenisen astetta pakkasta.

Auringosta muuten sen verran, että opin aikamoisen läksyn reissun ensimmäisen päivän hölmöilyn vuoksi. Kuka lähtee puolen vuoden Suomen pimeyden jälkeen aurinkoiseen vuoristoon ilman aurinkorasvaa? Tai oikeastaan pitää aurinkorasvaa repussa, mutta ei laita sitä kasvoihin? No minä tietenkin. Hölmöä, typerää ja mitä tästä seurasi? Paloin ja muuten tosi pahasti.

Varoituksen sana! Laitan ja laittakaa sitä rasvaa

Kasvot olivat muuten aika kipeät seuraavat päivät. Ja sitten rasvattiin ja pidettiin pitkiä vaatteita, etten palaisi lisää. Joo, olisi pitänyt jaksaa ja ajatella, että ihoni ei todellakaan kestä noin voimakasta säteilyä. No tästäkin selvittiin ja läksyt opittiin.

Yö nukuttiin teltassa ja ruuat keiteltiin retkikeittimellä. Seuraavana aamuna vielä pulahdettiin kuumaan lähteeseen ja sitten käveltiin viidessä tunnissa takaisin autolle. Autolle pääsyn jälkeen lähdettiin ajamaan kohti autiomaata ja Utahin osavaltiota.

Aspen ja Conundrum Hot Springs oli aivan upea paikka. Emme tavanneet muita ihmisiä kahden päivän aikana, vaikka reitti oli täysin käveltävissä lumikenkien avulla. Jos katsoo kuvia Googlesta kyseisestä paikasta, niin olen todella onnellinen, että olimme ainoat lähteillä ja saimme nauttia todella omasta rauhasta vuorien ja luonnon keskellä.

Aspen kohteli hyvin

Upeat vuoret ja Aspenissa olisi voinut viettää aikaa paljon pidempää. Matka kuitenkin jatkui kohti täysin erilaisia maastoja. Näistä lisää seuraavalla kerralla.

 

Levin hiihtoladut ja -reitit

Vaikka tuntuu, että Levin hiihtolomasta on ikuisuus, niin eihän siitä oikeasti ole kuin pari viikkoa. Parissa viikossa on kuitenkin ehtinyt tapahtumaan niin valtavasti kaikkea.

Nyt on kuitenkin aika vielä palata hiihtoladuille ja niihin fiiliksiin, joita upea keväinen Lappi tarjosi.

Ensinnäkin maaliskuun loppu tuntui olevan hyvä aika olla Levillä, sillä säät olivat aivan mahtavat. Aurinko helotti joka päivä ja päivällä keli oli jo mukavan lämmin. Öiden aikana kuitenkin vielä mentiin pakkasasteille ja muutamana aamuna ja iltana oli vielä todella viileää.

Pääasiassa kuitenkin hiihtämään pääsi erittäin kevyellä varustuksella, mistä ainakin itse tykkään. En voi sietää mitään enempää kuin pakkautua useaan eri kerrokseen hiihtoladulle. Käytännössä päälläni olivat ohut kerrasto, hiihtoasu, hanskat ja päässäni panta, koska ei ollut edes niin kylmä, että pipoa olisi tarvinnut. Tämän lisäksi suksi luisti aika paljon paremmin kuin kovilla pakkasilla. Aivan mahtavaa siis.

Viikon aikana tuli hiihdettyä yhteensä 310 kilometriä. Millaisia reittejä tähän kilometrimäärään sisältyi? Näitä reittejä tuli itse hiihdettyä, mutta vaihtoehtoja ja reittivariaatioitahan on mahdollista löytää useampia erilaisia. Alla on myös Levin sivuilta lainattu kuva latukartasta, josta löytyy vielä paremmin tietoa kaikista reiteistä.

Levin latukartta

Aakenuskierros

Aakenuskierros lähtee Levin kylältä kohti Pyhä-tunturia. Menimme reitin kaksi kertaa ja molemmilla kerroilla lähdimme kiertämään reittiä oikealta vasemmalle. Kyseessähän on nimensäkin mukaisesti kierros eli sama latu hiihdetään vain kerran.

Kuten kartastakin huomaa, niin ensimmäinen kuusi kilometriä on punaista latua. Tämän käytännössä tarkoittaa siitä, että nämä ensimmäiset kilometrit hiihdetään myös loivaan ylämäkeen. Ylämäki toki palkitaan sitten pitkällä laskulla ja tämän vuoksi eka kymppi sujahtaa melkoisen nopeaa.

Aakenuskierroksen ensimmäinen ja erittäin ihana taukopaikka on Hanhipirtti. Sieltä saa munkkeja, vohveleita ja esimerkiksi päivän kasvissosekeitto poronlihalla oli erinomaisen hyvää. Hanhipirttiä pitää vanhempi pariskunta ja vastaanotto oli erityisen ihastuttava ja lämmin. Suosittelen pysähtymään täällä, jos vain hiihdätte lähelle.

hanhipirtti

Hanhipirtillä tauolla

Hanhipirtin jälkeen lähdetään sitten kohti mustia nousuja ja ne kyllä tuntuvat. Noustaan aika jyrkkiä mäkiä ja melko pitkään. Eteen tulee myös jyrkkä lasku, joka tuntuu kyllä erityisen palkitsevalta nousujen jälkeen.

Nousujen jälkeen loppumatka onkin melko tasaista reittiä ja sen aikana pääsin itse moneen otteeseen ihan todelliseen hiihtoflowhun, jossa pääse eteenpäin Wassberg-tyylillä eli potkuttelemaan vauhtia molemmille suksille.

Kierros päättyy Immeljärven ylitykseen ja mittarissa on kierroksen jälkeen reilut 40 kilometriä.

Rautuskylä

Useampana päivänä lähdimme sitten kohti Rautuskylää ja sen latukahvilaa. Tätä reittiä pitkin saa useamman eri mutkan ja reitin kautta kerättyä joko reilut 60 kilometriä mittariin, mutta lyhyempiäkin reittejä saa Rautuskylään hiihtämällä.

Rautuskylän reitti on siitä mukava, että Levin keskuksesta lähdettäessä on muutama ensimmäinen kilometri mäkistä maastoa, mutta sitten hiihdetään useita kilometrejä aivan tasaisella maastolla. Erityisesti, mikäli haluat mennä hiihtämään tasaisia latuja, niin suosittelen suuntaamaan tänne päin.

rautuskylä

Rautukylän tasaisia maastoja

Rautuskylän latukahvilassa oli erityisen hyvät munkit, joten suosittelen pysähtymään munkille reitin varrella.

Loukisenvaara

Rautuskylältä jos haluaa lähteä sitten pidemmälle reitille, niin suosittelen suuntaamaan kohti Loukisenvaaraa.

Loukisenvaaran reitillä on pitkiä, siis todella pitkiä ja tasaisia suoria, jossa pääsee nauttimaan auringonpaisteesta. Nimensä mukaisesti edessä on kuitenkin vaaran päälle nousu, joten reitillä on myös nousua, mutta selkeästi vähemmän kuin esimerkiksi Aakenuskierroksella.

Loukisenvaaran päälle päästyä alkaa loiva ja pitkä melkein neljän kilometrin alamäki, joka menee ihan hujauksessa, kun olet vaaran päälle kerta jo kiivennyt. Tämän mäen alapuolella on myös Sammun Tupa -niminen latukahvila, jonne pääsee sitten palkintomunkille.

sammun tupa

Sammun Tupa

Loukisenvaarasta tuli yksi suosikkireittejäni ja se taidettiin hiihtää jopa kolmesti eri variaatioilla, mistä tultiin vaaran nousuun ja minne jatkettiin laskun jälkeen. Kahdesti syötiin kuitenkin munkit myös Sammun Tuvalla.

Kätkätunturi

Yksi vaihtoehto on sitten lähteä Leviltä kohti Kätkätunturia. Kätkä on samaan suuntaan kuin Aakenuskierros eli tiedossa on jonkun verran nousua. Kätkän reiteille pääsee joko suoraan Leviltä tai sitten hiukan kiertämällä reittejä siten, että ensin menee Levin etelärinteille ja sieltä kiertää sitten Kätkäjärven kautta Kätkän laavulle.

Kätkän laavulla emme pysähtyneet kertaakaan sen pidempään kuin juomaan, mutta joka kerta kun olimme päässeet laavulla, tiesi että alamme olemaan jo lähellä Leviä. Kätkän laavulta alkaa pidempi nousu, joka päättyy todella pitkään laskuun ennen Immeljärveä.

Pari kertaa hiihdimme lenkkiä myös siten, että kiersimme Kätkäjärven laavun kautta, joka on myös todella kiva paikka. Ennen Kätkäjärven laavua on todella mukavaa, tasaista maastoa ja laavu on todella kauniilla paikalla. Kevätaurinko lämmitti jo sillä tavalla, että ihmiset istuivat ulkona pitämässä taukoa kesken hiihtolenkin.

kätkäjräven laavu

Kätkäjärven laavulle menossa

Näitä eri reittejä pitkin tuli siis hiihdettyä eri variaatioilla tuo reilut 300 kilometriä. Ja voi vitsit, että oli hyvä hiihtoloma. Toki tämä oli fyysisesti ja välillä myös henkisesti kova puristus. Olin aiemmin hiihtänyt vain muutaman kerran yli 40 kilometriä kerrallaan ja nyt viikon aikana teimme sen käytännössä joka päivä.

Lihashuollon ja tankkaamisen merkitys siis korostui ja joka päivä tuli kyllä tankattua sellainen määrä jäätelöä, karkkia, pastaa, pizzaa ja muita herkkuja, että seuraavana päivänä kykeni liikkumaan. Lihaskivut tulivat minulla oikeastaan vasta siinä kohtaa, kun pidimme lepopäivän keskellä hiihtoviikkoa ja seuraavan päivän kilometrit olivat kyllä erittäin tervaisia.

Ensi vuoden hiihtolomaa suunnitellessa tekisin muutaman muutokset tämän vuoden lomaan: en yhdistäisi etätyöviikkoa ja hiihtolomaa. Töiden tekeminen ja tuollaisen hiihtomäärän hiihtäminen on kova puristus. En myöskään varaa toista fyysisesti haastavaa lomaa heti perään, vaan annan kropan palautua hiihtämisestä ensin. Tuli nyt sekin kokeiltua, miltä tuntuu lentää 15 tuntia erittäin väsyneellä kropalla ja hypätä 9 aikavyöhykettä eri aikaan.

Levi on kuitenkin todella upea hiihtokohde ja kylästä löytyy hiihtämisen lisäksi paljon muutakin tekemistä kuten laskettelua, ravintoloita, pulkkamäkeä ja muita talviaktiviteetteja. Leville pääsee myös näppärästi lentokoneella, joten matkustamiseen ei tarvitse käyttää tuhottomasti myöskään aikaa. Erittäin iso suositus siis Leville.

 

Ps. Myös tänä vuonna vielä ehtii hiihtämään Lapissa!

 

Terveisiä Leviltä ja Coloradosta

Moikka moi!

Terveisiä Leviltä ja Coloradosta! Saavuin juuri Suomeen ja voi että, millainen pari viikkoa onkaan takana.

Levillä hiihtämässä

Tällä hetkellä on kova jetlag, sillä aikaeroa Denveriin on yhdeksän tuntia. Viimeisen parin viikon aikana on myös tullut urheiltua.

Levillä hiihdettiin 310 kilometriä viikossa ja sen jälkeen lensin suoraan Denveriin, jossa lumikenkäilimme, vaelsimme, liikuimme kanioneilla, kiipeilimme ja kiipeilimme vielä lisää usempana päivänä.

Seuraavien päivien suunnitelma: levätä ja palautua.

Levin hiihtomaisemat

Kaikki meni tosi hyvin ja tulen kirjoittelemaan vielä tarkemmin kaikista reissun yksityiskohdista kunhan hieman palaudun pahimmasta väsymyksestä.

Reissut olivat molemmat ihan huikeita, mutta päälimmäisenä on kuitenkin mielessä Coloradon kalliot ja kalliokiipeilyt. Opin niin paljon uutta ja pääsin todella haastamaan itseäni reissun aikana niin henkisesti kuin fyysisesti.

Lumikenkäilyfiiliksiä

On aikamoinen onni, että paikat tuntuvat kestävän ja pystyn taas tekemään täysin niitä asioita, joita haluankin. Onnea on tehdä asioita, joista todella nautin. Nautin täysin rinnoin kaikista kokemuksista, joita reissujen aikana sain.