Kahdeksan paljastusta minusta

Sain tuossa hetki sitten Luontoloinen-blogista kysymyshaasteen, jossa paljastetaan itsestään kahdeksan asiaa ja vastataan haastajan tekemiin kysymyksiin. Sovelsin haastetta hieman annetuista ohjeista.

Vihdoinkin pääsin tämän haasteen äärelle ja olipahan hauska miettiä, että mitä te lukijat ette vielä tiedä minusta. Täältä pesee:

1. Unipyyhe

Käytän joka yö korvatulppia ja unipyyhettä. Unipyyhe on siis sellainen silmälappu, jotka laitetaan silmille, jotta valo ei pääsisi silmiin. Olen nukkunut näin jo vuosia. Varmaankin ainakin kuusi viimeisintä. Olen saanut unipyyhkeen äitiltä lahjaksi joskus kauan sitten ja sen jälkeen se on uskollisesti kulkenut Nepaliin, Argentiinaan, Afrikkaan ja se kulkeutuu mukana myös jatkossa. Unipyyhkeessä lukee tietysti teksti: ”jätä viesti” ja se on pinkki.

2. Unissahöpöttäjä

Puhun ja selitän unissani, paljon. Saatan myös nukkua ja pian kertoa, etten saa unta ja kääntää kylkeä jatkaakseni unia. Tärkeää on vain päästä kertomaan, etten saanut unta vaikka olin jo nukkunut.

Puhun unissani vähän kaikesta: menneistä ja tulevista asioita. Oudointa kuitenkin höpöttelyssä on se, että olen ikäänkuin valvetilassa, sillä muistan usein puhuneeni unissani, mutten ollenkaan pysty hallitsemaan höpöttelyjä. Tämä on myös todella turhauttavaa, koska harvoin saan tahtomaani sanomaa selväksi.

3. Pelkään isoja eläimiä

Koiria, hevosia ja jopa jättikilpikonnia, joilla ei ole mitään mahdollisuutta tehdä minulle mitään. Isot ovat usein arvaamattomia ja pysyn mielummin kaukana isoista eläimistä kuin lähestyn niitä vapaaehtoisesti.

Syöttämässä kilpikonnaa – koko ajan pelotti, että se haukkaa minusta palan

Nämä pelot varmaankin tulevat jostain lapsuudesta, jossa muistan ison koiran hyppineen innoissaan selkääni vasten, kun olimme kylässä ja koirahan innostui entisestään, kun sitä juoksi karkuun. Ei mitään kivoja muistoja.

4. Lukutekniikka

Tykkään lukea dekkareita, mutta huomaan useasti tekeväni seuraavaa: kun kirjassa alkaa tulla jännittävä kohta, jossa jokin kirjan päähenkilöistä murhataan tai rikos on ratkeamassa, hyppään seuraavalle sivulle ja luen loppuratkaisun ennen välissä tulevaa tekstiä. Palaan kyllä aina takaisin siihen kohtaan, josta hyppäsin ratkaisuun, mutta luen usein ensin ratkaisun ennen itse tarinaa.

Pari kertaa tuli hypättyä jännittävässä kohdassa

5. American dippi

Juu, yksi paheistani on American-niminen dippikastike. Voisin syödä (ja syönkin) sitä lusikalla suoraan kermaviilipurkista.

Kuva lainattu Googlesta

6. Jännitys tuntuu varpaissa

Jännitys tuntuu sähkönä varpaissani. Erityisesti katsoessa esimerkiksi jännittävää elokuvaa tai tv-sarjaa. Uppoutuneena telkun katsomiseen, jännittävän kohdan tullessa ja pelästyessäni saan kovan sähköiskumaisen tunteen, joka menee varpaisiin asti. Todella kutkuttava ja koukuttava tunne, ihan oikeasti.

7. Kynnet

Olen kova pureskelemaan ja repimään kynsiä. Ällöttävä tapa, mutta olen tehnyt tätä ihan lapsesta asti. Viime vuosina olen tsempannut sen verran, että saan kyllä kasvatettua kynnet, mutta usein kovan stressin tai hermostuneisuuden takia sitten revin ja pureskelen kynnet pois. Valoa on siis tunnelin päässä, sillä pystyn välillä kasvattamaan ihan nätit kynnet.

Huom! Tällä hetkellä kynnet ovat pitkät.

8. En osaa sanoa ei

Tai ainakin välillä tuntuu siltä. Innostun lähes kaikesta ja aina täysillä. Kyse voi olla uudesta tuttavuudesta, urheilulajista tai ruuasta. Innostuin esimerkiksi soutamisesta kesällä niin paljon, että olin jo menossa olympialaisiin ja tällä viikolla on tullut ahmittua mandariineja, koska ne on vaan niin hyviä just nyt.

Minulle esitetyt kysymykset

1. Minne olet matkalla kun vaellat? Rauhalliseen paikkaa, jossa ei ole kiire vaan aikaa nauttia ulkoilmasta. Parasta on, että pääsee hengittelemään syvään ja fiilistelemään luontoa.
2. Mitä ilman et lähtisi reissuun? Heh, no unipyyhe on kyllä tosi tärkeä.
3. Millainen on sielunmaisemasi? Välillä hyvinkin levoton, poukkoileva, mutta kaikesta kauneudesta nauttiva.
4. Mikä on seuraavaksi ostoslistalla? Tänään haaveilin heijastintakista. Se olisi kyllä tosi hieno meidän pimeissä aamuissa, illoissa ja miksei päivissäkin.
5. Mikä retkeilyyn liittyvä asia sinulla on vielä opettelematta? Risukeitintä en ole ikinä käyttänyt. Olen kuitenkin lukenut monta hyvää argumenttia sen puolesta.
6. Jos joutuisit autiolle saarelle kolmeksi kuukaudeksi, mitkä kolme ruoka-ainetta ottaisit mukaasi?Oletuksena on, että tulenteko onnistuu ja puhdasta vettä löytyy, mutta ruuan tulee säilyä lämpimässä. 
Pähkinöitä, mama’s duuneleita kananmakuisena ja kovia salmiakkeja.
7. Onko makuupussien comfort -arvot tehty sinua varten? Kyllä! Yleensä joudun repimään vetoketjua auki yön aikana, koska olen kuumissani. Tärkeintä tuntuu olevan hyvä alusta, joka eristää kylmästä maasta.
8. Kuinka omalta osaltasi pyrit edistämään suomalaisten yhteyttä luontoon? Jakamalla omia kokemuksiani luonnosta.
9. Makkara vai vaahtokarkit? Tämä onkin paha, tykkään oikein kunnolla käristetystä makkarasta, mutta himoitsen makeaa. Valitsen vaahtokarkit.
10. Kuka on seikkailjaidolisi? Suomalaiset Everestin kiivenneet supertyypit ja Veikka Gustafsson nyt on aika siisti tyyppi myöskin.
11. Kuinka nopeasti olet valmis lähtemään? Muutaman minuutin varotusajalla
Kiitos, olipahan mukava haaste!

 

Mistä aloitan, kun haluan tuloksia?

Olen törmännyt viime aikoina ongelmaan, että mistä aloittaa kun haluan aikaiseksi tuloksia? Tämä on oikeastaan liittynyt vahvasti siihen, että miten aion nyt treenata, jotta olen vahvempi kiipeilijä sekä henkisesti että fyysisesti.

Ohjelmointi

Olen harjoitellut viimeisen parin vuoden aikana aika tiukassakin ohjelmoinnissa ja nauttinut siitä kovasti. Olen ollut todella iloinen ja motivoitunut siitä, että minulla on ollut valmentaja, jolle raportoin omia tekemisiäni.

No keväällä sattui ja tapahtui, ohjelmointi meni tauolle ja oli syvällisen pohdinnan aika: mitä oikein haluan tehdä ja mitkä ovat tavoitteeni. Näitä asioita on muuten tullut pohdittua todella paljon ja useaan otteeseen.

Pk-lenkillä Sipoonkorvessa

Sitten syksyllä aloitettiin yhteistyö fysioterapeuttini Aleksin kanssa ja Aleksi teki minulle ohjelmointia syksyllä. Meillä oli selkeät tavoitteet ja ne täyttyivät. Kirsikkana kakun päällä oli tietenkin onnistunut Kilimanjaron huiputus.

Tulin reissusta kotiin ja palauttelin ensimmäisen viikon ennen kuin palasin treenien pariin. Nyt muutama viikko myöhemmin tapasin Aleksin ja käytiin hieman läpi tulevan vuoden suunnitelmia.

Tavoitteet

Ensimmäinen askel tuloksien saavuttamisessa on mielestäni selkeiden tavoitteiden asettaminen. Missä haluan olla seuraavaksi, mihin haluan päästä, millaisen ajan tai matkan haluan kilpailussa mennä ja niin edelleen.

Polkujuoksua

Sen jälkeen ruvetaan sitten miettimään, että miten päästään tavoitteisiin. Eli puhutaan juurikin siitä aloittamisesta. Polkuja tavoitteiden saavuttamiseen on varmasti paljon erilaisia, enkä väitä että omani olisi oikea, vaan tällä tavoin toivottavasti omat tavoitteeni täyttyvät.

Hanki apua

Olen todennut, että tarvitsen apua tavoitteiden saavuttamiseksi. Tämä käytännössä tarkoittaa valmentajaa, joka piiskaa sopivalla hetkellä ja pistää jarrua, kun hommat alkavat etenemään epäsuotuisaan suuntaan. Toki oman järjen ja kropan tuntemus on korostunut entisestään ja niiden merkitystä ei pidä yhtään vähätellä.

Sipoonkorpi

Oleellista on löytää itselle sopiva valmennus/ohjelmointi ja yhteinen sävel siitä, mitkä tavoitteet ovat. Tämä on oikeasti todella tärkeää, sillä ilman yhteisymmärrystä hommat saattavat mennä hyvinkin nopeasti pieleen.

Tällä hetkellä myös koen, että isojen vammojen jälkeen, en vielä ole valmis mihinkään valmiiseen ohjelmointiin. Voisin ostaa vaikka heti netistä treeniohjelmat, mutta todellisuudessa vammat täytyy vielä ottaa huomioon omalla tavallaan ja valmis ohjelmointi ei välttämättä näitä ota huomioon. Tämän vuoksi koen, että räätälöity ohjelmointi on minulle tässä kohtaa parempi.

Seuraavat suunnitelmat

Tänään siis tavattiin Aleksin kanssa ja hiukan suunniteltiin tulevaa vuotta. Baruntsen reissu on seuraava isompi tavoite ja sitä ennen on Seattlen jäätikkökurssi. Isossa kuvassa aloitamme kuitenkin valmistautumisen Baruntsea varten.

Mitä se sitten käytännössä tarkoittaa? No, pidetään voimatreeniä viikko-ohjelmassa noin kolme kertaa viikossa ja sen lisäksi paljon peruskestävyystreeniä. Juoksua, pyöräilyä, uintia, polkujuoksua, mäkitreenejä, soutua ja oikeastaan kaikkea mahdollista sporttailua, missä syke pysyy järkevissä raameissa eli pk-alueella.

Pk-lenkillä

Eli tiedossa on paljon pitkiä treenejä ja helmikuun loppuun asti on isompi kokonaisuus, jonka tarkoituksena on parantaa minun peruskestävyysaluetta paljon paremmaksi kuin mitä se tällä hetkellä on.

Mitä aloittaa?

Ensimmäisenä mietin aina tavoitteen ja siitä alkaa suunnittelu, miten tähän tavoitteeseen päästään. Sitten hankin apua jos sellaista tarvitsen tulosten saamiseksi ja siitä hommat sitten alkavat. Tämän jälkeen tarvitaan vain kovaa työtä ja päättäväisyyttä, jotta tavoitteet täyttyvät. Kuulostaa todella helpolta, mutta tavoitteiden ollessa selvää, se myös on helppoa.

 

Torres del Paine

Reissasin Etelä-Amerikassa 2015, kun olin vaihto-opiskelemassa Buenos Airesissa. Puolen vuoden aikana tuli koluttua Argentiinasta monen monta paikkaa, Chilen eri osia, seikkailtua Perussa ja Brasiliassakin. Kuitenkin yksi kauneimpia paikkoja oli Patagonia.

Patagonialla tarkoitetaan Chilen ja Argentiinan eteläosassa olevaa aluetta, jossa on paljon erilaisia isoja kansallispuistoja. Puistoissa on vuoria, jäätiköitä ja aivan upeaa luontoa. Patagonia on edelleen yksi suosikkipaikoistani ja useasti ihmiset kyselevätkin, mitä Patagoniassa kannattaa tehdä.

Jos menet Patagoniaan, niin suosittelen ehdottomasti suuntaamaan Torres del Painen kansallispuistoon ja W-trekille.

Torres del Paine

Torres del Paine sijaitsee siis Chilen puolella. Menimme kansallispuistoon siten, että lensimme Buenos Airesista Punta Arenasiin eli Chilen ihan eteläkärkeen ja otimme sieltä bussin kohti Puerto Natalesia. Siellä majoituimme ystäväni isän hostellissa, vuokrasimme teltat, keittimet ja makuupussit sekä täydensimme ruokavarastot.

Puerto Natalesista jatkoimme sitten kohti Torres del Painen kansallispuiston porttia, johon pääsee siis vajaassa tunnissa bussilla. Portilta lähdimme sitten neljän päivän W-trekille.

W-trek

W-trek on siis W-kirjaimen muotoinen reitti, joka kuljetaan neljässä päivässä. Vaellus on suhteellisen helppo kulkea ja vaikka ympärillä on koko ajan vuoristoa, korkeutta ei kuitenkaan ole eli liikkuminen on omasta nopeudesta riippuvaista.

Reitin aikana näkee kansallispuiston kauneimmat osat: Cordillera del Paine eli kauniit vuorimassiivit ja Glacier Grey eli massiivisen jäätikön.

Cordillera del Paine auringonnousun aikaan

Trekki on siitä upea, että se on todella monipuolinen. Ensimmäisenä päivänä kävellään pitkään ylämäkeen ja kipuaminen Cordillera del Painelle on melko jyrkkää polkua. Toinen päivä on puolestaan melko pitkä ja matkaa tulee yllättävän paljon. Lähdimme katsomaan auringonnousua Cordilleraan ja saavuimme seuraavaan leiriin juuri pimeän tullen. Kolmantena päivänä kivutaan taas jyrkkään ylämäkeen ja kävimme katsomassa upeita maisemia mäkien huipulla ja juoksimme huipulta alas. Neljäntenä päivänä kävellään reilut 20 kilometriä katsomaan jäätikköä. Viimeinen päivä on siitä raskas, että puistosta lähtee lautta, johon on ehdittävä mikäli mielii puistosta pois.

Maisemia kolmannelta trekkipäivältä

Selailin vanhoja kuvia puhelimelta ja muistui tämäkin reissu mieleen. En ole tästä aiemmin kirjoittanut, koska reissut olivat jo reissattu ennen tämän blogin olemassaoloa. Ihmiset kuitenkin usein kyselevät, että missä olen tykännyt käydä ja Torres del Paine on edelleen listani kärkipäässä.

Lisää maisemia

Kannoimme mukanamme tosiaan kaikki varusteet ja ruuat. Yövyimme teltoissa ja vuokratut tavarat toimivat tässä kohtaa aivan hyvin. En ollut ajatellut vaihtoon lähtiessäni, että tarvitsisin kaikkien tavaroiden lisäksi myös vaellustarvikkeita vaan lähdimme reissuun niillä varusteilla, mitä sillä hetkellä löytyi.

Sininen hetki trekillä

Kansallispuistossa pystyy juomaan vettä käytännössä mistä tahansa purosta, joten veden hankkiminen oli myös helppoa eikä meidän tarvinnut keittää tai puhdistaa vettä millään tavalla. Tämä helpotti tavaramäärän jakamista seurueemme kolmen hengen kesken.

Pääsimme puistoon helposti bussilla ja puistosta pois lautan ja bussin avulla. Näin suurin osa ihmisistä tekee ja puistoon on järjestetty tarpeeksi kuljetuksia, jotta halukkaat pääsevät vaeltamaan. Vaikka bussiin mennessä näytti siltä, että väkeä on ruuhkaksi asti, sai puistossa vaeltaa hyvinkin rauhassa oman porukan kesken.

Vaellus oli todella kaunis ja nostattaa edelleenkin hymyn huulille. Lähtisin minä hetkenä tahansa uudestaan!

Salaisuuteni selviytyä pimeydestä

Tänään töissä eräs asiakas aloitti sähköpostin: ”näinä pimeinä aikoina”. Kyllä vain, kaikki Suomessa marraskuussa elävät ihmiset tietävät, kuinka pimeää täällä todella on ja pimeää on oikeastaan lähes koko ajan.

Mikä on minun salaisuuteni, miten selviän pimeästä?

Urheilu

Yllätys yllätys, urheilu antaa näinä pimeinä aikoina voimaa. Se antaa toki voimaa myös valoisina aikoina.

Nyt on useampana päivänä tehnyt mieli jäädä köllöttelemään sohvalle työpäivän jälkeen, mutta joka kerta treeneihin lähteminen on palkinnut moninkertaisena takaisin.

Kyykkytreenejä

Olen tehnyt taas muutaman kovemman treenin per viikko ja erityisesti kovien treenien jälkeen pimeys ja kaamos on unohtunut täysin.

Kirkasvalolamppu

Kirkasvalolamppu, joka aloittaa sarastuksen puoli tuntia ennen herätystä, on auttanut minua selviytymään pimeydestä jo useamman vuoden ajan.

Tältähän se kirkasvalolamppu melkein tuntuu?

Monena aamuna tulee herättyä valoon 10-15 minuuttia ennen kellon soittoa ja herääminen ei tunnu ollenkaan niin pahalta. Valo simuloi aurinkoa ja sitähän me juuri kaipaamme.

Värit

Kyllä! Yksi parhaimpia tapoja pimeyttä vastaan on pukeutua värikkäästi. Muoti tuntuu menevän aina syksyn ja talven tullen erittäin tummaksi. Mustaa, mustaa ja mustaa. Ei, minä taistelen pimeyttä vastaan mahdollisimman värikkäillä vaatteilla.

Kokeile vaikka laittaa aamulla keltainen paita päälle. Se piristää oikeasti ja kuulemma keltainen väri myös parantaa luovuutta.

Keltaista päälle – piristää kummasti

Vaatteiden lisäksi kannattaa syödä kaikkea mahdollisimman värikästä. Oma nyrkkisääntöni ruokailuun on se, että jokaisella aterialla pitäisi olla hedelmiä, vihanneksia ja vähintään viittä eri väriä. Tällä säännöllä tulee tungettua kaikenmaailman kaaleja, sieniä, paprikoita ja tomaatteja ihan mihin tahansa ruokaan tuomaan väriä.

Hymy

Joo, meillä suomalaisilla on tosi kurjaa suurimman osan vuodesta, koska on pimeää ja yleensä sää on liian kylmä, tuulinen tai vähintäänkin sateinen. Kurjuutta vastaan voi taistella hymyilemällä.

Hymy ei hyydy – kaverit vitsailivat hymyilystä ja tekivät tämän kuvan

Okei, no aina ei hymyilytä, mutta useimmista asioista voi jollain tavalla löytää kuitenkin se positiivisemman puolen. Hyvä tapa on joka päivä miettiä, että mikä tässä päivässä oli parasta. Se voi olla auringon pilkahdus päivän aikana, suklaalevyn puolikas sohvan pohjalla tai kova intervallitreeni. Sinähän päätät sen itse.

Älä välitä huonosta säästä

Painelen menemään välittämättä huonosta säästä. Jos sataa vettä, niin silloin pukeudutaan siten ettei kastuta ja jos on kylmä laitetaan paksu takki ja kunnolla vaatetta muutenkin päälle.

Sataa, mutta ei haittaa

Täällä ollaan sään armoilla, joten siitä ei kannata välittää vaan pukeutua sen mukaisesti. Oikeasti se on niin yksinkertaista. Selittelyt sikseen. Jos sinulta ei löydy sopivaa varustusta, niin suosittelen panostamaan varusteisiin, joilla on mukava sitten painella loskasateessakin menemään.

Tässä salaisuuteni, miten selviän pimeydestä. Tsemppiä!

Nordic Outdoor Blogger Award 2017

Sain viime viikolla ilahduttavan sähköpostin. Minua kysyttiin mukaan Nordic Outdoor Blogger Award 2017 ehdokkaaksi. Kilpailussa on kaksi osaa: ensin äänestetään Suomen suosituin ulkoilublogi ja sen jälkeen raati valitsee Pohjoismaiden parhaan ulkoilublogin.

Tämä on kiva homma sen takia, että blogini on huomattu ja minua pyydettiin mukaan. Olen tehnyt kevään ja kesän aikana aika paljon töitä blogin ylläpidon eteen ja opetellut käytännössä kaiken täysin nollasta. En tiennyt nettisivujen tekemisestä, ylläpitämisestä tai saati eteen tulevista haasteista yhtään mitään ennen viime kevättä.

On aika siistiä, että taustalla tehty työ alkaa näkymään konkreettisesti lukijamäärän kasvulla ja teidän lukijoiden ihanilla kommenteilla. Ette tiedäkään, kuinka paljon ne lämmittävät mieltä! Te siellä ruudun toisella puolella olette saaneet minut myös jatkamaan blogin kirjoittamista silläkin hetkellä, kun on tehnyt mieli lopettaa.

Minä vuorilla – Aconcagua

No, miten pääsette äänestämään vuoden ulkoilublogia?

1. Klikkaa kilpailun sivuille: TÄSTÄ

2. Äänestä mielestäsi parasta blogia 20.11-3.12

3. Jätä yhteystietosi äänestyksen yhteydessä, jotta voit voittaa lahjakortin Addnaturen verkkokauppaan

4. Ulkoile räntäsateesta ja pimeydestä huolimatta

 

Ei muuta kuin äänestämään! Mukavaa viikon alkua!

 

Sipoonkorvessa polkujuoksua

Olen pitkään himoinnut polkujuoksemisesta, mutta se on ollut kiellettyjen urheilulajien listalla. Viime viikolla sain fysioterapeutti Aleksilta kuitenkin luvan käytännössä tehdä järkevyyden rajoissa mitä vain. Ja heti oli tietenkin päästävä juoksemaan maastoon. Onhan polkujuoksu myös ihan todella hyvää treeniä vuoria varten ja mikä parasta, siinä juostessa ollaan ulkona.

Sipoonkorpi

Sipoonkorven kansallispuisto on sijaitsee Helsingin, Vantaan ja Sipoon rajalla. Se on perustettu 2011 ja sen saavuttaminen on todella helppoa koko pääkaupunkiseudulta.

Päätettiin, että lähdetään Sipoonkorpeen, koska sinne on helppo mennä julkisilla Helsingin keskustasta. Bussi 739 lähtee ihan keskustasta ja menee Kuusijärvelle, jonne voi jättää tavarat juoksemisen ajaksi säilöön.

Katsoin Suunnon Movescount-ohjelmasta, millaisia reittejä Suunnon käyttäjät ovat Sipoonkorvessa juosseet ja päädyin Sipoonkorpi Trail polkujuoksutapahtuman sivuille. Moni käyttäjä oli ilmeisestikin juossut juuri nimenomaisessa kilpailussa, sillä reitit kulkivat täsmälleen tuota reittiä ja matkatkin täsmäsivät tapahtuman kilometreihin.

Reitiksi valikoitui tuo 21 kilometrin reitti, joka kulkisi aika mukavassa maastossa ja tarjoaisi varmasti myös haastetta. Enhän ole juossut maastossa ihan hetkeen, koska polvioperaatiot ovat estäneet juurikin tämän kaltaisen urheilemisen.

Juoksulenkillä Helsingin keskuspuistossa

Latasin Suunto Spartan Sport -kelloon reitin ja lähdimme juoksemaan. Reittiä oli yllättävän helppo seurata kellolta juoksemisen aikana ja yllätyin itsekin, kuinka helppo kellon kanssa oli juosta maastossa. Ilman kelloa olisi voinut olla melko haastavaa löytää perille, sillä paikoitellen reitti meni keskellä metsää ja luotto siihen, että reittiä seuraamalla pääsee maaliin, oli melko kova.

Polkujuoksukokemus

Polkujuoksua siis pitkästä aikaa. Ensimmäiset kilometrit meni leikiten. Muutama päivä aiemmin oli satanut vettä melko runsaasti ja välillä maasto oli todella märkää. Tuli kahlattua upottavassa mutavellissä ja suossa aina silloin tällöin.

Reitin puolessa välissä pidimme pidemmän juoma- ja evästauon, jonka jälkeen jatkoimme matkaa. Muutama kerta harhauduimme hiukan reitiltä, mutta löysimme takaisin reitille kun vain seurasi tarkasti kellon reittiä.

17 kilometrin kohdalla pidimme toisen juomatauon, jonka aikana söin energiageelin. Tämän voimalla jaksoi aika mukavasti maaliin. Toki jaloissa alkoi painamaan ja reidet tuntuivat todella ”täysiltä”.

Lopulta reitistä tuli lähes 22 kilometriä ja pari viimeistä kilometriä oli jo hyvinkin raskaita. Maalissa olimme, kun kellossa oli mennyt 3,5 tuntia aikaa. Maastossa juoksuvauhti on todellakin hitaampaa. Välissä olleet märät pätkät, joissa joutui etsimään reittiä ja kävelemään, laskivat tietysti keskinopeutta omalta osaltaan.

Sipoonkorpi Trail on myös polkujuoksutapahtuma ja tämä lenkki sytytti vähän inspiraatiota, että josko minäkin juoksisin tämän reitin joskus ihan oikeassa tapahtumassa. Katsotaan, miten tämän kanssa käy.

Polkujuokseminen oli ihan mahtavaa, koska siinä täytyy olla täysi keskittyminen jokaisella askeleella. Aika meni kuin siivillä ja oli ihan mahtavaa juosta keskellä metsää. Maasto oli reitillä myös todella vaihtelevaa ja oli kiva päästä metsästä kalliolle ja takaisin polulle. Reitti oli siis todella onnistunut valinta.

Seuraava matkakohteeni

Tiedättekö sen tunteen, kun saavut lomalta ja mieli tekee jo seuraavalle? Ainakin itse kärsin todella pahasti tästä tunteesta. Kyse on siis melkein mistä tahansa reissusta. Jopa reissu Nuuksioon tai kotikotiin Lahteen aiheuttaa näitä tunteita.

Kilimanjarolta palatessani seuraava reissu oli jo tiedossa. Suunnattiin Lappiin ulkoilemaan ja urheilemaan. Lapista saavuttaessa varmaa oli, että ennen ensi syksyn Baruntsen reissua täytyy päästä vähän seikkailemaan ja ennen kaikkea harjoittelemaan taitoja, jotka vaativat vielä huomiota.

Seuraava matkakohde suunnitteilla

Muutaman mutkan, parin illan Googlettelun ja reissun janoisena hommat alkoivat selkeentymään.

Seuraava matkakohteeni

Vaatimukseni seuraavalle matkakohteelleni olivat sellaiset, että kohteessa on päästävä harjoittelemaan vuorilla tarvittavia taitoja. Tarkoitus olisi, että pystyisin treenaamaan sekä fyysistä puolta, mutta ennen kaikkea teknisiä taitoja.

Etsin siis jäätikkökurssia, jossa pääsisi harjoittelemaan jäätiköllä liikkumista ja jääkiipeilytaitoja. Tällä hetkellä nämä taidot vaativat vielä eniten keskittymistä ja siksi niitä täytyy myös harjoitella.

Löysin useammankin hyvän vaihtoehdon ja päädyin hakemaan jäätikkökurssilla Seattleen Yhdysvaltoihin. Ja pääsin kurssille mukaan. Kurssi järjestettäisiin Olympia-nimisessä kansallispuistossa ja kurssin aikana liikuttaisiin laajalti puistossa. Pääpaino on kuitenkin taitojen opettelu eikä huiputtaminen. Mitään erityistä huippua ei tällä kertaa ole siis tiedossa, vaan kurssilla opetellaan nimenomaan teknisiä juttuja.

Seuraava matkakohde: Seattle Yhdysvallat

Kurssi järjestetään tammikuun ensimmäisellä viikolla ja kurssilla harjoitellaan jäätikkötaitoja, jääkiipeillään ja yövytään talvimaisemissa. Kurssi on siitä mielenkiintoinen haaste, että kurssilla kannetaan kaikki tavarat itse. Eli pääsen myös kantamaan taas kunnon rinkkaa.

Hain kurssille ihan hetken mielijohteesta, reissuhimoissani ja tietysti ehdin ennen hyväksymistä miettiä, että onko mitään järkeä lentää Jenkkien melkein kaukaisimpaan nurkkaan yhden viikon kurssin takia. Toisaalta yksin reissuun lähteminen houkuttelee ja erityisesti odotan innolla kaikkia taitoja, jotka kurssilla tullaan kertaamaan ja opettelemaan.

Kustannuspuoli järjestyi mukavasti, sillä kurssi ei itsessään maksa mitään, vaan se on osallistujille ilmainen. Lennot ja ruuat tietenkin maksavat, mutta näiden järjesteleminen vielä nopeammalla aikataululla onnistuu. Eipähän tarvitse murehtia, mihin rahojaan säästää, kun on selkeä säästökohde tiedossa.

 

Keskittymistä tärkeisiin asioihin

Olen joutunut miettimään syvällisesti sitä, että mitkä asiat ovat minulle tärkeitä tässä elämässä. Iso tekijä tähän on ollut se, että olin pitkään telakalla niin kovasti pitämästäni asiasta eli liikkumisesta. Reissussa tuli mietittyä näitä asioita, mutta etenkin kotiin palaamisen jälkeen.

Keskittyminen oikeisiin asioihin tuntuu olevan aika tärkeä osa onnistumista. Täytyisi koko ajan pitää mielessä, miksi teen tiettyjä asioita ja viekö kaikki toimet eteenpäin suhteessa tavoitteisiin.

En ole mikään keskittymisen mestari, sillä innostun aikalailla kaikesta uudesta ja uusista ihmisistä. Tuntuu, että adrenaliini ja endorfiini virtaa, kun pääsen tutustumaan johonkin uuteen asiaan tai ihmiseen. Ja aina tietysti täytyy panostaa ihan sata lasissa meneillä oleviin juttuihin ja ihmissuhteisiin. Kyllästyn myös suhteellisen nopeasti, mikäli homma menee tylsäksi.

Ongelma taitaa joskus olla myös se, että niin moni asia on todella kivaa. Crossfit, soutaminen, retkeily ja kilpaileminen. Nämä kaikki asiat ovat tuoneet elämääni paljon uusia onnen hetkiä, oppimisen hetkiä, elämyksiä, ystäviä, muistoja ja myös toisaalta pettymyksiä. Ovatko nämä kaikki asiat kuitenkaan vieneet minua kohti tavoitetta eli Everestin huippua?

Omalta osaltaan kyllä, mutta jossain kohtaa olisi pystynyt tekemään fiksumpia asioita. Keskittymään tärkeisiin asioihin eli palautumiseen, terveenä pysymiseen ja tavoitteen saavuttamiseen.

Päätin Kilimanjaron vaelluksen aikana, että jatkossa minun täytyy pystyä keskittymään paremmin tärkeisiin asioihin. Tärkeät asiat ovat siis kaikki niitä toimia, jotka vievät kohti Everestin huippua.

Missä asioissa minun pitäisi olla parempi?

Minun täytyy tulla paremmaksi kulkemaan alamäkeen maastossa, minun täytyy kantaa painavaa rinkkaa useammin, minun täytyy opetella teknisiä kiipeilytaitoja lisää ja minun täytyy kehittyä sekä fyysisesti että henkisesti vielä vahvemmaksi. Montaa asiaa täytyy siis vielä kehittää.

Rinkan kantamista

Mitä aion tehdä näiden asioiden eteen?

Monestihan me sorrutaan siihen, että jaaritellaan kun täytyisi tehdä sitä ja tätä. Mitään toimia ei kuitenkaan ikänä välttämättä tapahdu. Nyt kuitenkin alkaa tapahtumaan. Jos minun täytyy olla noin monessa asiassa parempi, niitä täytyy harjoitella aktiivisesti. Etsiä koko ajan mahdollisuuksia kehittyä näissä taidoissa. Kertoohan tämä blogikin myös matkastani paremmaksi kiipeilijäksi.

Vuorimaisemaa Perusta 2015

Miten aion kehittyä?

Treenikuviot ovat kehittymässä siten, että tulen kehittämään näitä heikkouksia. Ja koska nautin monipuolisesti kaikenlaisesta urheilusta, sallin myös niiden harrastamisen. Suunnitelmana on koostaa ohjelma crossfitistä, soutamisesta ja pitkistä pk-lenkeistä, pyöräilystä ja uinnista. Kuitenkin siten, että kaikki treenit veisivät eteenpäin kohti tavoitetta eivätkä syö pohjaa niiltä.

Kiipeilytaitojen kehittämiseksi minulla on jo muutama hyvä suunnitelma valmiiksi. Kirjoitan näistä, kun ne varmistuvat. Suunnitelmat kuitenkin kehittävät teknisten taitojen osaamista.

Pitkä pk-lenkki Lapissa

Haasteita tulee etsittyä joka päivä ihan monipuolisesti ja usein huomaan olevani uuden haasteen edessä. Nämäkin taidot kehittyvät toivottavasti joka ikinen päivä. Täytyy vain muistaa pitää nimenomaan se tavoite mielessä.

Keskittyminen nimenomaan tavoitteiden saavuttamiseen toivottavasti tuottaa myös tulosta jatkossa. Onhan se jo nähty: tulokset kyllä parantuvat, kun keskittyy kehittymään oikeanlaisissa taidoissa. Tämä pätee sekä töissä, kotona että urheilussa.

 

 

Mitä tehdä marraskuussa Levillä?

Tosiaan matka jatkui Kilimanjaron, safarin ja Sansibarin jälkeen kohti Leviä. Tarkoituksena oli viettää viisi päivää Levillä ulkoillen ja urheillen.

Ensin ajattelimme, että tekisimme reissukaverin Lotan kanssa tarkan suunnitelman siihen, mitä aikoisimme tehdä. Me molemmat taisimme olla melko kiireisiä nyt syksyn aikana ja saimme oikeastaan ainoastaan varattua vuokra-auton ja asunnon saunalla Levin keskustasta. Päätimme, ettemme lähde Leviltä kuin tekemään päiväretkiä, koska lomaa olisi vain viisi päivää.

Sitten muutaman mutkan ja tutun tutun kautta mukaan tuli Juuso. Juuso on Kittiläläinen yrittäjä, jolla on Kittilässä oma kuntosali Aslakin liikeTarkoituksemme ei ollut mennä salille, mutta Juuso auttoi suunnittelemaan, mitä Levillä kannattaisi loman aikana tehdä ja saimme vuokrattua Juuson kautta fatbiket päiväretkille.

Mitä lopulta marraskuussa, joka ei ole vielä kuuminta hiihtokautta, kannattaa Levillä tehdä?

Päivä 1: fatbike-retki

Ensimmäisenä päivänä saavuimme puolen päivän aikaan Kittilään. Saimme lentokentältä auton alle ja ajelimme suoraan Leville. Yövyimme siis aivan Levin keskustassa ja saimme huoneistomme avaimet myös saman tein ja kävimme vaihtamassa vaatteet. Olimme nimittäin menossa ajamaan fatbikeilla.

Juuso oli tuonut Levin keskustaan meille kaksi fatbikea ja pyörät odottivat meitä siellä sovitussa paikassa. Kello oli jo tässä kohtaa kaksi iltapäivällä ja kysäsimme suksivuokraamosta, minne meidän kannattaisi lähteä ajamaan.

Päätimme ottaa reitiksi Levin ympäriajon. Matkaa tulisi reittiä pitkin noin 20 kilometriä. Pääosassa reitti menisi maastossa ja pääsisimme fiilistelemään pyöräilyä maastossa.

Fatbikella Levin ympäri

Meillä kävi ensimmäisenä päivänä myös todella hyvä tuuri, sillä aurinko paistoi ja pakkasta oli rapiat 15. Aivan todella upea keli ja pakkanen ei haitannut pyöräilyä yhtään.

Eksyimme muutaman kerran reitiltä, mutta löysimme pääasiassa ihan netistä tulostetun kartan ja maalaisjärjen avulla reitillä oikeaan paikkaan.

Päivä 2: Kätkätunturi ja hiihto

Toisena päivänä satoikin sitten lunta ja päätimme aamusta lähteä käymään pienellä kävelyretkellä. Kävelyretki hiukan venyi, koska lähdimme Levin lähellä olevaa Kätkätunturia kohti ja pian olimmekin jo kipuammassa tunturin huipulle.

Lumisade haittasi matkan tekoa sen verran, että emme pysyneet ihan koko aikaa reitillä, vaan eksyimme ja emme lopulta taineet käydä ihan tunturin huipulla. Pääsimme kuitenkin takaisin reitille ja kävelystä tuli lähes 18 kilometriä. Aamupäivä olikin siis tehokkaasti käytetty.

Matkalla Kätkätunturille

Kävimme lounaalla ja sen jälkeen suuntasimme kohti hiihtolatua. En ollut hiihtänyt sitten yläasteen ja hiukan jännitti, että mitenhän tällä kertaa käy. Pakko oli tietenkin ottaa vapaan hiihtotavan eli luistelusukset.

Ladulle lähdössä

Hiihtäminenhän oli aivan mahtavaa! Siis todella haastavaa ja vaikeaa, mutta se vauhdin hurma oli todella siistiä. Ylämäessä tuntui, että läähättää keuhkot pihalle ja alamäessä hiukan pelotti, että miten suksi pysyy ladulla. Kaikki meni tosi kivasti ja kipinä hiihtämiseen syntyi taas vuosien tauon jälkeen.

Päivä 3: Pallastunturit

Kolmantena päivänä ajoimme aamusta vajaat 100 kilometriä Pallastuntureille. Olimme ajatelleet tehdä Taivaskeron kierroksen, mutta saavuttuamme Pallastunturin luontokeskukselle, sanoi siellä ollut nainen että reitit voivat olla hiukan tukossa edellisen päivän lumisateen takia.

Lähdimme kuitenkin varausetta kipuamaan kohti ensimmäistä ja tietenkin jyrkintä rinnettä kohti Pallastuntureiden huippua. Pääsimme parissa tunnissa aika korkealle. Reitti oli aika haastava, sillä välillä kahlasimme polveen asti lumessa ja rinne oli osittain aika jyrkkääkin. Ylhäällä alkoi myös tuulla todella kylmästi ja päätimme, ettemme hukkaa koko päivää tarpomalla lumessa, vaan käännymme alas.

Matkalla rinnettä ylös

Pallastunturit

Pallastuntureilla kylmässä tuulessa

Ajelimme takaisin Leville ja menin vielä illalla hiihtämään. Sain hiihdettyä hiukan alemmalla keskisykkeellä ja hiihtäminen alkoi tuntumaan entistä kivemmalta. Kyselin jo suksien vuokrauspaikasta Zero Pointista, että paljonko sukset maksavat jos ostaisin ne.

Päivä 4: Juuson matkassa fatbikeilla ja vaeltamassa

Neljäntenä päivänä Juuso oli suunnitellut meille päiväretken, joka sisältäisi fatbikeilla pyöräilyä sekä vaeltamista muutaman tunturin yli.

Päivä alkoi sillä, että tapasimme Juuson ja otimme pyörät kyytiin ja ajelimme kohti Pallastuntureita. Sieltä sitten hyppäsimme pyörien selkään ja pian tajusimme, että meidän täytyy taluttaa pyöriä, koska uutta lunta oli tullut aikalailla ja pyörällä ajaminen oli käytännössä mahdotonta. Pääsimme kuitenkin reitillä muutamaan todella kivaan alamäkeen, jossa auto oli ajanut edeltämme ja pystyimme laskemaan auton urassa fatbikella.

Meille sattui upea päivä ulkoiluun

Tämän jälkeen jätimme pyörät parkkiin ja jatkoimme matkaa kävellen. Vaelsimme välillä hyvinkin haastavassa maastossa muutaman tunturin yli. Kahlasimme lumessa ja onneksi meillä oli Juuso mukana, koska ilman hänen paikallistuntemustaan olisi suunta ollut useammankin kerran aika hukassa.

Kävimme Keimiö-, ja Sammaltunturin huipulla ja päivä helli meitä upealla säällä. Tuntui, että talvi on jo täydessä käynnissä, mutta ihan kuin olisi ollut kevättalvi. Päivän aikana oli melko lämmintä, mutta tuntureiden huipulla tuuli sen verran kovaa, että untuvatakki oli oikeastaan pakollinen varuste.

Sammaltunturin huipulla

Päivä oli kyllä todella onnistunut. Iso kiitos siitä kuuluu Juusolle, joka suunnitteli reitit ja hoiti kaikki välineet eli pyörät ja kuljetukset paikalle. Juuso oli myös todella hyvä opas, sillä hän osasi kertoa todella hyvin niin lähimaastoista kuin muistakin asioista kuten treenaamisesta.

Iso ongelma, johon mekin törmäsimme, on se että Lapissa on paljon nähtävää, mutta suurin osa reiteistä on aivan tuntemattomia. Melkinpä ainoat keinot ovat joko a) tutkia reitit itse tai b) tuntea joku, joka tietää hyvät reitit. Puhuimme päivän aikana paljon siitä potentiaalista, mikä Levillä ja sen lähimaastoissa on kaikenlaiseen erilaiseen urheiluun ja ulkoiluun. Iso ongelma on vain se, että Googlestakaan näistä reiteistä ei välttämättä löydä kovinkaan paljon tietoa.

Tässä ongelmassa Juuso auttoi meitä ja suosittelen kovasti, että mikäli olet menossa Leville ja haluaisit saada ideoita ja ehdotuksia siihen, mitä siellä kannattaa puuhata, niin otat yhteyttä Juusoon. Hän nimittäin suunnittelee retket juurikin omien toiveiden mukaan ja auttaa esimerkiksi kuljetusten järjestelyssä. Päiväretket ovat paljon onnistuneempia, kun koko ajan ei tarvitse miettiä, ollaanko nyt reitillä ja minne ylipäätään kannattaa mennä jos joku suunnittelee reitin valmiiksi juuri sinun toiveiden mukaisesti.

Päivä 5: hiihto

Viimeisenä päivänä lentomme lähti jo puolen päivän aikaa. Tätä ennen oli vielä päästävä ladulle. Eihän siinä nyt enää mitään järkeä ollut, sillä olo oli jo aika hakattu ennen hiihtoa, mutta koska tietoa seuraavasta hiihtokerrasta ei ollut, oli pakko päästä ladulle.

Kävin hiihtämässä siis 10 kilometriä niin kovaa kuin jaksoin. Kaaduin ja sähläsin pari kertaa matkan aikana, mutta maaliin päästessä oli olo, että nyt on viimeisetkin hikipisarat puristettu tästä neidistä ulos.

Hiihtoa 10 kilometriä

Lappi kohteli kyllä todella hyvin ja olen tosi iloinen, että päätin lähteä vielä Afrikan jälkeen Leville. Palo päästä hiihtämään ja talviurheilemaan on niinkin kova, että tällä viikolla on useaan otteeseen tullut pohdittua, että mitenhän pääsisin takaisin noihin upeisiin talvimaisemiin. Lappi on upea paikka ja Helsingistä Levin saavuttaa parissa tunnissa lentokoneella. Ihan loputtomat mahdollisuudet ulkoilla ja ne ovat ihan tuossa kulman takana.

 

Huiputuspäivä

Aamu alkoi yhdentoista aikaa illalla, muutama tunti unta takana ja monta tuntia nousua edessä. Jännitti, mutta fiilikset olivat rauhalliset. Minulla oli vahva tunne, että mikäli päästään vain matkaan, niin seisomme myös huipulla.

Edessä oli kuusi tuntia nousua pimeässä, otsalampun valossa ja kylmässä. Päälläni olivat kaksi lämmintä kerrastoa housuja, kuorihousut, monta paitaa, kuoritakki ja lämpimin untuvatakkini. Sormia lämmitti paksuimmat hanskani.

Pimeys vaihtumassa valoon

00:00 meillä oli luku ja lähdimme matkaan. Tunnin välein pidettäisiin tauko: se kestäisi vain hetken ja tärkein tehtävä taukojen aikana olisi juoda vettä ja syödä evästä. Tauon jälkeen jatkettaisiin tasaisesti matkaa tunti kerrallaan ja odotettaisiin auringon nousua.

Ensimmäiset pari tuntia sujui hyvin. Kolmannen ja neljännen tunnin aikana sormia alkoi palelalla ja vatsassa kiertää. En ollut ihan varma, että onko vatsatauti iskenyt vai miksi mahassa niin kovasti pyöri. Ei käynyt mielessä luovuttaminen, mutta mielessä kävi, että kuinkahan tässä käy.

Pimeydessä etenevä joukko otsalamppujen kanssa

Neljä, viisi ja kuusi tuntia kului. Aurinko alkoi nousta ja voi vitsit, kuinka kaunista se olikaan. Itku pääsi ja helpotus, että kohta tulisi lämmintä. Vieläkin meinaa itkettää, kun miettii tuota hetkeä nyt kotisohvalta. Myös Kilimanjaron ensimmäinen huippu Gilman’s Point alkoi olla ihan lähellä. Pääsimme kaikki huipulle, siis koko 14 hengen huippua kohti lähtenyt ryhmä. Tämäkin on aika huikeeta!

Gilman’s Point

Tämän jälkeen Uhuru Peakille eli Kilimanjaron korkeimmalle kohdalle oli matkaa vielä pari tuntia. Matka sujui aika mukavasti ja tässä kohtaa pääsi etenemään omaa tahtia. Sää oli upea, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja jäätiköt eri puolilla loistivat kauneuttaan.

Matkalla Uhuru Peakille

Pian päästiin ihan lähelle huippua ja huipulla oleva kyltti alkoi näkymään. Saavuimme huipulle kahdeksan aikaa aamulla ja taas itkettiin kyyneleitä: millainen matka on ollut, mitä on pitänyt käydä päästäkseen tuohon pisteeseen ja kuinka kaunista joka puolella oli. Tavoite oli saavutettu, mutta mielessä oli koko ajan, että nyt ollaan puolessa välissä. Vielä pitäisi jaksaa sama matka alas.

Kilimanjaron huipulla

Alas tuleminen on selkeästi raskaampaa ja kun pääsimme takaisin Gilman’s Pointille, tuntui kuin joku olisi hakannut kymmenellä vasaralla päähäni. Minulla oli siis ensimmäistä kertaa koko matkan aikana selkeitä vuoristotaudin oireita. Nyt lähdettäisiin alas ja mahdollisimman nopeasti. Päänsärky oli kovaa ja se helpottaisi alempana.

Alamäki oli jyrkempi kuin muistin sen olleen ylöspäin. Vyöryviä pieniä kiviä ja menimme sitä alas kuin telemark-hiihtoa. Rinne pöllysi ja parin tunnin aikana tuli nieltyä aika iso määrä pölyä. Alaspäin meneminen oli kyllä todella hauskaakin ja haastavaa. Pari kertaa tuli mietittyä, että mitenhän polvi kestää rytäkkää, mutta hyvinhän se kesti.

Jyrkkä alamäki takana

Alamäen aikana sai myös riisuttua suurimman osan vaatteista ja aurinko paahtoi todella kuumana. Pääsimme lähdöstä 11 tuntia myöhemmin ensimmäiseen leiriin, jossa saimme juotavaa ja syötävää. Huomasin, että olin juonut koko aamun aikana alle 2 litraa nestettä ja juomisen sekä syömisen jälkeen tulikin hiukan huono olo. Hyvin todennäköisesti keho kärsi pienestä nestehukasta, joka onneksi helpotti nopeasti ruuan ja juoman jälkeen.

Tästä jatkoimme vielä neljä tuntia satula-alueen läpi kohti seuraavaa leiriä. Nämä neljä tuntia tuntui pitkältä ja energia alkoi olla jo lopussa. Kaikki pääsi kuitenkin leiriin: polvia kolotti, mutta päällimmäinen fiilis oli kuitenkin aivan upea. Me kaikki onnistuttiin ja käytiin Afrikan korkeimman vuoren huipulla.

Upeaa oli huomata, että pitkästä päivästä huolimatta jaksoin yllättävän hyvin sekä henkisesti että fyysisesti. Yön aikana oli kaksi selkeästi haastavampaa tuntia, jolloin vatsassa pyöri ja oli hiukan kylmä. Auringon nousua fiilis oli kuitenkin ihan katossa ja jopa alamäki tuntui upealta. Sain myös kokea, miltä todellinen päänsärky tuntui ja olen todella iloinen siitä, että olimme tässä vaiheessa jo menossa alaspäin.

Kaikki meni huiputuspäivänä todella hyvin ja saimme nauttia upeasta vuoristosäästä. Seuraavana päivänä satoi vettä ja ylempänä olisi tullut lunta, jolloin myöskään huipulle ei välttämättä olisi ollut mitään asiaa. Kaikki meni siis aivan nappiin myös säiden puolesta. Näinhän se ei aina todellakaan ole vaan vuorilla täytyy vain sopeutua sen päivän vallitsevaan säähän.

Kokemuksena Kilimanjaron huippu oli rankempi kuin olin kuvitellut. Vaikka huipulle ”vain” kävellään, on päivä ensinnäkin melko pitkä ja kun liikutaan lähes 6000 metrin korkeudessa, vaikeutuu tankkaaminen joka puolestaan vaikuttaa tietysti suorituskykyyn. Mielestäni erittäin tärkeä tekijä huiputuksen onnistumisen kannalta oli se, että olin pystynyt tankkaamaan etukäteen todella hyvin ja tuntui, ettei energia loppunut edes vaikeimpien hetkien aikana.

Tiimihenkeä huiputuksen jälkeen

Alamäki yllätti kyllä taas kerran, sillä nouseminen sujuu mukavasti, mutta alamäkeen päästessä alkaa lihaksia kolottamaan ja töitä täytyy tehdä vähintäänkin kaksi kertaa enemmän. Huippu on myös tässä kohtaa saavutettu, joten pään pitäminen hommassa mukana on myös todella tärkeää ja keskittyminen pääsee helposti herpaantumaan. Itse muistuttelin tasaiseen tahtiin itselleni, että keskity täysillä siihen mitä teet.

Kilimanjaro oli siis todella hyvä testi siihen, että missä mennään ja mitä täytyy harjoitella ensi vuoden Baruntsen reissua varten. Paljon alamäkeä, painavan rinkan kantamista ja pitkiä treenejä on siis paljon tiedossa seuraavan vuoden aikana. Motivaatio on tällä hetkellä aivan huipussaan ja muistin matkalla, miksi olen jaksanut vaikeinakin hetkinä. Vuorilla oleminen on yksinkertaisuudessaan vain niin upeaa ja samaan aikaa haastavaa.