#älämahdumuottiin

Minä en mahdu muottiin – älä sinäkään mahdu!

Kävin viime viikolla #älämahdumuottiin-kuvauksissa Kalasatamassa. Tarkoituksena oli siis poseerata nakuna mallitorson kanssa hyvän asian puolesta. Minkä hyvän asian?

No tarkoituksena on tuoda esille sitä, että me kaikki ollaan arvokkaita sellaisena kuin ollaan. Ulkonäöstä, iästä, sukupuolesta tai mistään muustakaan ulkoisesta tai sisäisestä habituksesta huolimatta.

Kriiseilen itsekin tasaiseen tahtiin omasta painosta ja ulkonäöstä. Välillä tuntuu, että jokaisessa kuvassa näyttää lihavalta ja etenkin videoissa näytän mielestäni tosi usein lihavalta. Naama kukkii ja lisäkiloja on tullut vaa’an mukaan. Joinain päivinä tuntuu, etteivät vaatteet mahdu päälle tai vähintäänkin ne istuvat huonosti. Näitä päiviä on varmaan silloin tällöin meillä kaikilla, eikö?

Onneksi monena päivänä olen kuitenkin tosi tyytyväinen. Tyytyväinen siihen, miten kroppa toimii ja miltä se peilistä näyttää. Näen peilistä urheilullisen kropan, jossa rasvaprosentti ei ole viritetty mahdollisimman alas, mutta kuitenkin näkee, että tunteja urheilun parissa on tullut vietettyä. Näinä päivinä saatan myös huomata, kuinka myös vatsalihakset muistuttavat olemassa olostaan myös peilikuvassa.

Onneksi paljon tärkeämpää ulkonäköseikoista huolimatta on se, että kroppa toimii moitteettomasti ja siten, miten toivoisin sen toimivan. Ei kipuja, kroppa on vahva ja kestävä. Nämä asiat huomaa ihan arkipäivän askareissa kuten kauppakassien kantamisessa tai rappusten kipuamisessa, mutta myös urheilussa.

#älämahdumuottiin

Kuvaukset olivat aika jännittävät ja mietin pitkään, että menenkö edes koko kuvaan. Sinänsä kuvassahan ei nyt näy mitään ja itse kuvaustilanne oli todella rento ja lämminhenkinen, niin silti ajatus kuvasta ilman vaatteita alkoi jännittämään. Ja jännitti vielä tänäänkin, kun sain kuvat käsiini.

#älämahdumuottiin

Suosittelen kyllä ehdottomasti kuvausta ja voitkin seurata seuraavien kuvausten tulemista #älämahdumuottiin-sivulta. Suosittelen kovasti kokemusta ja omien ajatusten pohtimista liittyen omaan kroppaan ja siihen suhtautumiseen. Muista, että #älämahdumuottiin ja #oletihana.

 

Miten valmistaudun?

Tällä ja viime viikolla on ollut aivan upeaa syksykeliä. Viime viikko oli vielä kova treeniviikko ja tällä viikolla on lepoviikon aika. Viime viikolla tulikin ulkoiltua ahkerasti ja ai että, miten paljon olen fiilistellyt tätä syksyä. Tämä on myös se viikko, jolloin soudetaan puolimaraton. Miten valmistaudun tähän tapahtumaan tai yleisesti koviin fyysisiin suorituksiin?

Lenkillä Seurasaaressa

No valmistautuminen lähtee aina liikenteeseen siitä, että hoidetaan lepääminen ja palautuminen kuntoon. Sitten alkaakin henkinen valmistautuminen. Henkinen valmistautuminen lähtee liikenteeseen suunnittelusta ja sellaisesta hyvän fiiliksen hakemisesta. Makustelen oikein kunnolla tulevaa: olipa kyseessä päivän kova treeni, tuleva reissu tai nyt tuo soutuhomma. Reissua varten tulee hypisteltyä tavaroita, treenejä varten tulee suunniteltua miten treenit menee ja soutua varten mietittyä soutuvauhteja ja taktiikkaa.

Seurasaari

Henkinen valmistautuminen onkin mielestäni aika oleellinen osa itse suoritusta. Sanonta: ”hyvin suunniteltu, on puoliksi tehty”, pitää mielestäni todella hyvin paikkaansa. Sama pätee myös Vuorenvarmaa Suunnitelmaa eli suunnitelmaani kiivetä Everestille. Koko ajan päässä pyörii, että miten valmistaudun ja miten pääsen tuohon tavoitteeseen. Sama pätee vähän kaikkeen tässä elämässä. Kuulostaa varmaankin siltä, että suunnittelen kaiken valmiiksi, mutta onneksi osaan elää myös extempore-elämää ja täysin suunnittelematta.

Seurasaaressa lenkillä

Tsemppaan itseäni, kerron että selviän tästä ja tästä, suunnittelen tulevaa ja yritän arvioida omia taitoja ja tasoa kriittisesti, kun valmistaudun. Tiedättekö sellaisia ohjeita, jossa peilin edessä tulisi kertoa joka aamu itselle, kuinka hyvä tyyppi olet? En yhtään usko sellaiseen peilille puhumiseen, mutta pään sisällä tulee kyllä puhuttua itselle myös niitä kauniita asioita itsestä. Jotenkin tosi usein kuulee, valitettavasti naisilta, sellaista itsensä ruoskimista ja olen sortunut tähän tietysti itsekin, mutta yritän nykyään puhua itse itselleni kauniimmin ja vähemmän syyllistävästi. Hyvä fiilis toimii oikeasti ihan lähtökohtana omille, hyville suorituksille niin töissä, urheilussa kuin ihmissuhteissa.

Puhu säkin nätisti itsellesi

Tosi tärkeää on myös se, että valmistautuu kaikenlaisiin haasteisiin. Haasteita meinaa tuntuu aina riittävän ja hyvällä valmistautumisella voi mahdollisesti välttyä ehkä joltain haasteelta tai ainakin olen valmistautuneena valmiimpi ottamaan haasteita vastaan.

Upea, ihana syksy

Muista sinäkin tsempata ja puhua itselleni nätisti, kun valmistaudut ihan mihin tahansa haasteeseen. Ja nauti, nauti vaikka tästä ihanasta syksystä jos et muuta keksi!

Kaikkein vaikeinta on levätä

Ollaan nostettu nyt hiukan treenivolyymia ja viime viikkojen treenit ovatkin ollut jo aika haastavia. On ollut kivaa ja todella siistiä taas päästä tekemään kovia treenejä. Oli laktaattitesti ja ensi viikolla sitten jo soudetaankin puolimaraton sisäsoutulaitteella. Tällä viikolla käytiin soutukaverin kanssa tekemässä myös kovempi, pitkä intervallitreeni, jossa tarkoituksena oli hiukan etsiä vauhtia ensi viikon puolimaratonia varten. Nyt sitten loppuviikko onkin kevyitä treenejä edessä.

Kaikkein vaikeinta on levätä. Lepääminen ei ole koskaan ollut mikään vahvuuteni ja tuntuu, että viime vuosina nuo taidoit eivät ainakaan ole parantunut. Suorittajaluonne ja kova intohimo treenaamista kohtaan ovat usein ajaneet siihen tilanteeseen, että tuntuu, että lepääminen on turhaa ja tylsää.

Lepopäivän kehonhuoltoa

Kuitenkin viimeisen vuoden tapahtumat ovat aiheuttaneet sen, että olen käynyt kovan tien lepäämisen tärkeyden opettelussa. Joudun lähes päivittäin keskustelemaan itseni kanssa siitä, että miltä kropassa tuntuu ja ovatko tuntemukset aitoja fiiliksiä vai vain esimerkiksi mielen tapa huijata. Harvoinhan mieli oikeasti huijaa ja sellaisina päivinä, kun kroppa ilmoittelee lepäämisen tarvetta, ovat tunteet myös ihan aitoja.

Lepopäivän fiilikset sohvalla makoilun jälkeen

Mistä sitten tunnistan, että kroppa vaatii lepopäivää? 

  1. Tukkoisuus: lihakset ilmoittelee koko ajan itsestään ja olo saattaa olla vähän tukela, saattaa särkeä ja jo rappusien kävely hapottaa. Tuntuu, että lihakset ovat tukossa. Tukossa siinä mielessä, ettei edes lämmittely vetreytä tukossa olevia lihaksia.
  2. Ei huvita: kärsin nykyisin aika harvoin motivaatioongelmista tai yleisesti fiiliksistä, etten jaksaisi treenata. Kuitenkin siinä vaiheessa, kun ei huvita liikuttaa kroppaa, on aika varmasti lepopäivän paikka kohdillaan. Tällöin usein huvittaa enemmän sohvalla makoilu, Fafasissa bataattiranskalaisten syöminen ja Kolmen Kaverin vadelmavalkosuklaa -jäätelöpurkin tyhjentäminen sohvalla.
  3. Treenit eivät kulje: vaikka motivaatio, edellisen yön unet ja päivän syömiset on mennyt putkeen ja siltikään treenit eivät kulje, on tämä vahva signaali siitä, että extralepoa on tiedossa. Painot eivät nouse salilla tai ergovauhdit laskevat normaalista, aika usein kyseessä on ei-optimaalinen palautuminen kuin esimerkiksi kunnon laskeminen.
  4. Yöunet kärsii: teen pääsääntöisesti kovat treenit aina illalla. Usein kovien treenien jälkeen käy myös niin, että illalla uni ei meinaa tulla ja tuntuu, että kroppa käy vielä illalla kovilla kierroksilla. Unet saattaa olla normaalin pituiset, mutta saatan heräillä normaalia useammin tai aamulla on unista huolimatta väsynyt olo. Jos tätä jatkuisi useampi päivä, viestii se aika usein siitä, että tarvitaan taas kerran lisää lepoa.

Nämä viestit nyt ainakin kertoo minulle, milloin pitäisi levätä. Se, osaanko aina täysin näitä kuunnella, onkin sitten toinen kysymys. Ainakin parhaani yritän ja pyrin välttämään keväällä tehtyjä virheitä, jolloin menin selkeästi alipalautuneena tekemään kovia treenejä ja nyt jo tiedetään, miten siinä tarinassa kävi.

Vaikka minullakin alkaa olemaan mielestäni aika hyvä näkemys siitä, että milloin kroppa kaipaa lepoa, niin silti lepopäivän pitäminen on vaikeinta. Ymmärrän täysin syyt, miksi kroppa vaatii lepoa, mutta tuo lepopäivän pitämisen vaikeus varmasti johtuu osittain ainakin siitä, että minusta tuntuu, ettei lepäämiseen käytetty aika ole yhtä tehokasta kuin treenaamiseen käytetty aika. Oikeastihan tilanne on varmasti usein täysin päinvastainen.

Tällä viikolla on edessä kevyitä, pidempiä pk-treenejä ja sitten ensi viikolla varmasti hiukan jo kevennetään puolimaratonia varten. Pääsen taas harjoittelemaan lepäämisen jaloa taitoa tulevien päivien aikana.

 

Laktaattitesti

Uintiaikoina tuli tehtyä useampikin laktaattitesti. Laktaattitestin avulla siis mitataan syketiedon ja verestä mitattavan laktaattipitoisuuden avulla, mitkä ovat urheilijan peruskestävyys ja vauhtikestävyys syke- ja tehoalueet. Tämän lisäksi saadaan tietää maksimikestävyysalue ja maksimisyke. Näiden tietojen avullahan sitten saadaan selville se, että millaisilla sykkeillä pitäisi harjoittelua tehdä, jotta kehittyminen olisi mahdollisimman optimaalista.

Tosiaan uintiaikoina tehtiin testejä uiden, mutta myös sauvakävellen juoksumatolla. Testeistä on kuitenkin jo useampi vuosi aikaa ja nyt peruskestävyysharjoittelun kasvaessa, halusin tietää uudestaan ja ajantasaisemmin sen, mitkä ovat juuri minun sykealueet. Tällä kertaa testi tehtiin sisäsoutulaitteella, koska tavoitteena on myös syksyn ja talven aikana kehittyä soutajana.

Eilen siis toteutettiin testi soutustadionilla siten, että soudin aina neljän minuutin pätkiä tietyllä teholla ja jokaisen pätkän jälkeen otettiin syke sekä laktaattipitoisuus verestä. Jokaisen neljäminuttisen jälkeen tehoa nostettiin aina 20 wattia ylöspäin ja viimeiset neljä minuuttia olikin sitten kaikki peliin -tyylillä. Alkuunhan mentiin todella rauhallisesti ja testin edetessä tietenkin tehot, sykkeet ja laktaatit nousivat. Viimeiset neljä minuuttia mentiikin jo todella kovaa ja tässä kohtaa todella oli kaikki pelissä. Kaksi kannustajaa huusivat vieressä ja kaikki tulikin annettua viimeistään tuossa kohtaa testiä.

Testin jälkeen sain laajan raportin testin tekijältä ja alla olevat havainnot ovatkin monet uusia oppeja myös tuosta raportista.

Millaiset testin tulokset olivat?

Testin tulokset eivät olleet kovin yllättävät, mutta sitäkin hyödyllisemmät.

Sykealueeni harjoitteluun

Yllä on siis testin tuloksena syntyneet sykealueeni. Kaikkein eniten minulla on kehitettävää pk eli peruskestävyysalueella, joka käytännössä näkyi testissä siten, että veren laktaattipitoisuus lähti heti nousuun vaikka optimaalisessa tilanteessa laktaattipitoisuus ensin hiukan laskee ja sitten vasta lähtee nousuun. Nyt suositus olisi, että teen vähintäänkin 80 % harjoittelusta juurikin tuolla pk-alueella. Tämän alueen kehittäminen auttaa palautautumisessa ja kokonaisharjoittelumäärän sietokyvyssä. Tämän lisäksi aerobisen kynnyksen alapuolella edistää rasva-aineenvaihduntaa ja parantaa yleisesti niitä ominaisuuksia, joita sekä olympiasoudussa että esimerkiksi vuorikiipeilyssä tarvitaan.

Anerobinen kynnys puolestaan oli kohtalaisella tasolla, mutta siinäkin on edelleen kehitettävää. Anerobinen kynnys on sellainen tehon ja sykkeen tasoa, jota pystyn ylläpitämään harjoittelussa noin tunnin ajan. Tätä puolta voi taas kehittää harjoittelemalla 1-2 kertaa viikossa yllä olevan taulukon VK2 ja MK1 -alueilla.

Maksimikestävyysalue näyttäisi testin mukaan olevan parhaimmalla tasolla edellä esitellyistä tasoista. Ja testin tekijän mielestä en todennäköisesti tällä hetkellä pysty edes kehittymään maksimikestävyysalueella, ellen panosta peruskestävyysharjoitteluun. Suositus oli kuitenkin pitää ainakin kerran viikossa kovaa Mk1 -tasoista harjoittelua treeniohjelmassa mukana. Toisaalta myös testin mukaan anaerobinen kapasiteetti näytti olleen hyvällä tasolla ja testin lopussa mitattu viimeinen laktaattipitoisuus 17 mmol/L oli kohtalaisella tasolla.

Eli lyhyesti virsi kaunis: lisää ja paljon enemmän peruskestävyysharjoittelua. Voimaharjoittelu on ok, mutta jos haluan saada vielä parempia tuloksia, kannattaisi keskittyä peruskestävyyden parantamiseen. Tämä ei sinänsä ollut yllätys, mutta tärkein tieto mielestäni, mitä testistä sain oli se, että millaisilla sykkeillä harjoittelun tulisi tapahtua.

Lisää peruskestävyysharjoittelua: pyöräilyä, uintia, soutua ja lenkkeilyä

Minullahan on suhteessa melko korkeat sykkeet, sillä tuo maksimi 211 on jo suhteellisen korkea. Sama näkyy oikeastaan sitten myös noissa suhteellisen korkeissa perus-, vauhti-, ja maksimikestävyyden sykealueissa. Nämähän on hyvinkin yksilöllisiä juttua, joten en suosittelisi suoraan ainakaan kopioimaan näitä sykealueita omaan harjoitteluun, vaan suosittelen testaamaan ne juuri sinulle tehtävällä testillä.

Testejä tosiaan voidaan tehdä monessakin eri lajissa ja ilmeisesti jonkin asteista vaihtelua on myös siinä, että teetkö testin esimerkiksi juosten vai pyöräillen ja mitkä lopputulokset sitten ovat. Eli eri lajien tuloksetkaan eivät ole suoraan toistensa kanssa vertailukelpoisia.

Jos mietit, mitkä ovat sykealueesi harjoitteluun, suosittelen lämpimästi tekemään testin. Testi on jo itsessään hyvä treeni ja siinä pääse todella testaamaan myös happojen sietämistä myös henkisellä tasolla. Suurin hyöty on, että tiedän nyt, millaisilla syke- ja tehoalueilla minun tulee soutaa treenini.

 

Vertaistuen merkitys

Tapasin tällä viikolla ensimmäistä kertaa koko kevääseen sellaisen tyypin, jolla oli myös katkennut olkaluu. Katsoin treenatessa edessäni seisonutta miestä ja huomasin, että hänellähän on samassa kohtaa aivan samanlainen arpi ,kuin minulla oikeassa kädessä. Hetken päästä minun oli pakko mennä kysymään, että onko sullakin katkennut olkaluu. Vastaus oli myöntävä.

Miehellä oli katkennut luu aikalailla samasta kohtaa ja kuukausi aiemmin, mitä omani. Arpi tosiaan oli aikalailla yhtä pitkä ja siinä tovi juteltiikin sitten, millaista tämä kevät ja kesä on ollut ja millaisessa vaiheessa kuntoutuminen on. Vaikka ikinä ei saisi verrata, niin tuntui, että oma kuntoutuminen on ehkä sittenkin mennyt ihan hyvin.

Eläintarhan kentällä treenaamassa

Tällä viikolla oikea käsi on taas pitkästä aikaan vähän oireillut ja antanut hermokipua oikeeaan ranteeseen ja rystyseen. Ollaan palattu takaisin kuminauhajumppaan ja yritän jumpalla saada käden taas elpymään. Ei mitään hajua, mistä käsi on ärtynyt, mutta nyt taas hoidetaan isommalla fokuksella kipuja. Sinänsä tässä ei ole mitään isoa hätää, koska näin usein kuntoutuksessa tuntuu käyvän: välillä menee tosi hyvin ja välillä on huonompia hetkiä. Se kuuluu myös ihan elämään ylipäätään eikä asiasta tarvitse sen kummemmin huolestua, toki asiaan kannattaa suhtautua vakavasti.

Kuntoutumisen parempia päiviä loikkiessa

Kuitenkin tuosta salikeskustelusta nousi sellainen ajatus mieleeni, että kuinka iso merkitys vertaistuella on. Tuntui, että tuo mies ymmärsi heti mistä puhun ja miltä tuntui olla oikeakätisenä pitkään tekemättä mitään ja miltä se hetki, kun luu paukahtaa vääntämisessä poikki, tuntuu. Vaikka ystävät ja läheiset ovat ymmärtäneet ehkä sen kaiken tuskan, joka tuohon tapahtumaan on liittynyt, tuntui tuo mies ymmärtävän vielä paremmin, mistä oikeasti oli kyse.

Keskivartalon hallintaa

Vertaistuen merkitys vastoinkäymisten keskellä onkin mielestäni ihan valtava. Tuo tuki auttaa selviytymään ja puskemaan niistä vaikeista hetkistä läpi. Yleensähän se myös tarkoittaa sitä, että toisella on myös samaan aikaa haasteita elämässä, joten vastoinkäymisistä pyritään selviytymään yhdessä. Ainakin itse kaipasin etenkin keväällä tyyppiä, jolla olisi olkaluu katkennut, mutta sillä hetkellä en tiennyt ketään muuta, jolla olisi ollut vastaava vamma. Oli siistiä, että vihdoin tapasin ihmisen, jolla oli käynyt jotain samankaltaista. Vaikkei loukkaantumisessa sinänsä ole mitään siistiä.

Tuntuu, että sain ihan mielettömästi uutta voimaa ja energiaa tuosta kohtaamisesta. Usko omaan tekemiseen, pienistä vastoinkäymisistä huolimatta, kasvoi kyllä taas entisestään. Välillä tuo usko on meinannut horjua, mutta nämä hetket muistuttaa, että ensinnäkin muillekin voi sattua ja muutkin niistä asioista selviävät.

Eläintarhan kenttä

Olen tosi avoimesti yrittänyt kertoa niistä fiiliksistä, joita kuntoutumiseen on liittynyt, koska etsin itse monesti tietoa ihan Googlesta, että kauan kestää kuntoutua mistäkin vammasta. Toivottavasti joku noita hakuja etsivä joskus löytäisi minun tekstit ja voisi saada oman vertaistukensa tätä kautta. Tuntuu, että olen saanut itse monessa kohtaa todella paljon apua ja mieluusti sitä samanlaista apua jakaisin sitä tarvitseville. Vertaistukena, ystävänä ja yhteisön jäsenenä.

Millaiset asiat jännittää tulevassa reissussa?

Eilen tavattiin vihdoinkin Kilimanjaron retkiporukka. Reissuun lähtee suhteellisen iso porukka, meinaa 14 ihmistä yhteensä. Porukassa on sekä naisia että miehiä noin puolet ja puolet. Keski-ikä luulisin olevan jossain noin 50 vuoden luokassa eli kannan reissun juniorin viittaa. Jäi tosi hyvä fiilis porukan tapaamisesta ja hiukan, jos vähän enemmänkin tuli kovaa matkakuumetta. Reissu onkin jo ihan pian, itseasiassa viiden viikon kuluttua.

Retkifiilistä melontaretkeltä

Helsingin edustalla melomassa

Infossa käytiin läpi, millaisia varusteita tarvitaan, rokotteita, malarialääkettä ja niin edelleen. Kyseessä on mielestäni retkiporukka, koska kyseessähän on vaellusmatka eikä ollenkaan mikään tekninen kiipeilymatka. Olen aiemminkin kirjoitellut,mitä retkikunta minulle merkkaa ja tälläkin kertaa odotan todella innolla uusien ihmisten tapaamista ja mahdollisesti uusien elinikäisten ystävien saamista.

Millaiset asiat jännittää tulevassa reissussa?

Ainakin itselläni aina reissua varten on käynnissä kunnon latautuminen. Suunnittelu, valmistautuminen ja kaiken sen yhteen kokoaminen sekä jännittäminen siihen asti, että päästään oikeasti reissuun. Tälläkin kertaa jännittää, mutta ehkä hiukan erilaiset asiat kuin aiemmin.

Pysyykö paikat kasassa?

Tämä jännittää tietysti eniten, sillä onhan aikamoinen kevät kaikkine isoine tapahtumineen olkakuun katkeamisesta viidenteen polvileikkaukseen. Pikku hiljaa kuitenkin toiveet terveistä päivistä on alkanut kasvaa ja onnistumisia on alkanut tapahtumaan. Kuitenkin aina takaraivossa vähän kolkuttelee huoli, että pysyyhän paikat kasassa. Pitää olla tarkka ja jaksaa keskittyä koko ajan ja erityisesti väsyneenä.

Kestääkö pääkoppa korkeutta?

Suurin riski mielestäni huiputuksella Kilimanjarolla on mahdollisuus vuoristotautiin. Akuutin vuoristotaudin iskiessä myös mahdollisuudet huiputukseen pienentyvät. Matkan jatkaminen ylös on vaarallista ja vuoristotaudissa on yksi tie ja se on aina alas. Kilimanjarolla vaelletaan viikossa lähes 6000 metrin korkeuteen eli nousunopeus on kova ja jotain tuntemuksia ohuesta ilmasta on varmasti tiedossa. Vaikka minulla ei ikinä ole ollut mitään ongelmia korkeuden kanssa, se ei valitettavasti takaa ongelmien puuttumista tällä kertaa. Olen kuullut kokeneilta kiipeilijöiltä, että kroppa muistaisi korkeuden ja siellä olemisen, mutta siitä ei tietääkseni ole mitään tieteellisempää näyttöä.

Keinot, joilla voi vuoristotautia pyrkiä välttämään on aika yksinkertaista: paljon nestettä, jolloin saadaan vuorilla aikaiseksi luonollinen diureesi kroppaan käyntiin. Tämähän tarkoittaa sitä, että vessassa täytyy käydä useasti, mutta vuorilla tämä on hyvä merkki. Muuten keinot vaikuttaa vuoristotautiin on melko huonot, täytyy vain pyrkiä pitämään hyvää huolta itsestä juomalla ja syömällä ja pitämällä itsensä lämpimänä ja yrittää nukkua yöt mahdollisimman hyvin.

Kestääkö kunto?

Tällä hetkellä pienin huolenaiheeni on kunnon kestäminen. Uskoisin, että olen kevään ja kesän aikana kaikesta huolimatta pystynyt pitämään hyvää huolta peruskunnostani ja reissun onnistuminen ei tule jäämään tästä riippuvaiseksi. Kunnon nousemisesta kertoo ihan konkreettisesti esimerkiksi se, että pystyin soutamaan sisäsoutulaitteella uuden 10 000 metrin ennätyksen. Rikoin jopa keväällä sisäsoudun sm-kisoissa tekemäni ennätyksen, vaikka luulin olleeni tuolloin elämäni parhaimmassa kunnossa. Merkkejä on siis siitä olemassa, että kunto tullee olemaan kohdillaan myös Kilimanjaroa varten.

Millainen tunnemyrky matka tulee olemaan?

Edelleen mietin lähes päivittäin Baruntsen reissua. Olihan päätös siirtää reissua vuodella kuitenkin todella iso pettymys. Reilun vuoden olimme suunnitelleet Nepalin matkaa, selvittänyt todella paljon eri retkikuntia, listannut tavaroita ylös ja ennen kaikkea valmistautunut henkisesti Nepalin vuoriin. Henkisen jaksamisen rakentaminen lähti kuitenkin liikenteeseen todella heikosta tilanteesta ja prosessi taitaa vielä vähän olla keskenkin, vaikka suhtautuminen vastoinkäymisiin on jo selkeästi parempaa kuin aiemmin.

Nyt edessä on kuitenkin upea reissu ja toivottavasti kaikki heikot hetket palkitaan Kilimanjaron onnistuneella huiputuksella. Fiilis huipulla voi olla aika mahtava. Kuitenkin täytyy olla realistinen, sillä aina korkealla liikuttaessa on myös riski epäonnistumiselle. Sen jos minkä olen oppinut, niin hommat eivät aina välttämättä mene täysin sillä tavalla kuin on itse asioiden toivovan menevän. Kaikkeni olen kuitenkin valmis antamaan ja yrittämään ennen kuin on myönnettävä, ettei huippu välttämättä olisikaan saavutettavissa.

Sadekaan ei hymyä hyydyttänyt

Fiilis on kyllä eilisen jälkeen tosi hyvä, vaikka aina on asioita, jotka jännittää. Porukka on nyt kasassa ja seuraavaksi onkin edessä vielä puuttuvien tavaroiden kasaan haaliminen. Jännittää, mutta sopivasti ja ainakin reissua varten on käynnissä vihdoinkin hyvä latautuminen.

Isoja ja pieniä vastoinkäymisiä

Miten ajatukseni pienistä vastoinkäymisistä on muuttunut? Etenkin nyt viimeisen vuoden aikana.

Ensinnäkin olen tajunnut sen, että on olemassa isoja ja pieniä vastoinkäymisiä. Se, mikä on isoa riippuu sitten taas monesta eri asiasta. Loukkaantumisten kohdalla olen tajunnut, että jokainen loukkaantuva kokee asian todennäköisesti todella isona, riippumatta vamman suuruudesta. Henkisellä tasolla ihmiset taas käsittelevät vastoinkäymisiä todella eri tavalla ja tällä viikolla viimeksi ihmettelin erään ihmisen upeaa stressinsietokykyä. Sama stressin määrä olisi itselläni tai jollain toisella saattanut alkaa näkymään jo jossain toiminnassa tai vaikkapa unen laadussa. Eli me kaikki koetaan nämä asiat omalla tavalla ja vertailu tyyliin: ”mulla on tää vamma, ni sulla kun on sama vamma, ni sen täytyis tuntua tältä”, ei. Vaan se voi tuntua hyvinkin erilaiselta. Näiden asioiden käsittely tai tajuaminen on ollut itselleni aikamoisen työn takana.

Miten päädyin ajattelemaan tätä asiaa? Oikeastaan sen myötä, että olin päässyt taas hyvään treeniputkeen ja sunnuntaina kävin vetämässä kovan porrastreenin. Tämän jälkeen sunnuntain ja maanantain välisenä yönä heräsin siihen, että minulla oli aivan törkeän huono olo. Kävin vessassa ja en meinannut päästä sängystä ylös, koska jokaista lihasta särki niin paljon, että liikkuminen oli kuin puu-ukolla. Aamulla sängystä noustessa päässä pyöri ja mittasin kuumeen, no kuumehan sieltä oli iskenyt. Maanantain sitten käytännössä nukuin kokonaan ja kuume oli sillä taputeltu.

Ärsytti ja harmitti tietysti, että viikon treenin meni taas ihan plörinäksi ja viikonlopuksi suunniteltu laktaattitesti siirtyi seuraavalle viikolle. Mutta tässä kohtaa tulee käänteentekevä hetki, sillä ajattelin tästä koko kuumehässäkästä aikalailla rennolla ajatuksella, että näitä tulee ja menee. Tämähän on ihan pieni juttu siihen nähden, mitä tässä on takana. Turha myöskään valittaa, tämähän on parissa päivässä ohi. Muutama päivä lepäämistä ja olen taas iskussa. Pidin jopa extralepopäivän vielä päälle, jotta tauti olisi varmasti ohi ennen kropan liikuttamisen aloittamista. Ja alkukin oli rauhallinen.

Miten homma olisi aiemmin mennyt? Olisin ahdistuneena ollut kipeänä kotona, miettinyt kaikkia mahdollisia keinoja, miten voisin lähteä jopa vaikka buranan voimalla treenaamaan. En varmasti olisi pitänyt ylimääräistä lepopäivää vaan olisin käynyt jo kävelyllä tai muuta vastaavaa. Teki kyllä mieli tälläkin kertaa, mutta en käynyt, koska järki voitti tässä kohtaa. Olisin myös varmasti selaillut sosiaalista mediaa ahdistuneena siitä, että kaikki muut vaan paahtaa ja minä makaan sohvalla.

Tällä kertaa tuli sitten seurattua Suomen koripallomaajoukkueen pelejä ja levättyä kunnolla. Ehti hyvin makaamaan sohvalla, katsomaan telkkua, myydä kaapeissa pyöriviä tavaroita ja miettiä mitä kaikkia varusteita Kilimanjarolle tarvitsee mukaan. Eli siis lepäämisestä oli myös hyötyä ja monet hommat eteni sen myötä eteenpäin.

Relaamassa kotona

Ajatusmaailma siitä, mikä on iso vastoinkäyminen ja mikä on pieni vastoinkäyminen, on siis viimeisen vuoden aikana muuttunut. Jotenkin tuntuu, että pystyy laittamaan omia asioita paremmin järjestykseen ja miettimään, että mitkä asiat oikeasti kannattaa ottaa vakavasti ja missä kohtaa voisi ehkä mahdollisesti pohtia myös hiukan relaamista. Tuntuu, että tämä ei koske vain fyysisiä vastoinkäymisiä vaan viimeisen vuoden aikana olen joutunut tekemään sellaisen matkan oman pääni kanssa, että myös henkisellä tasolla kasvamista on tapahtunut.

Nämä on myös aivan varmasti sellaisia ominaisuuksia, joita tarvitaan vuorilla. Pitää pystyä käsittelemään pieniä vastoinkäymisiä melkeinpä koko ajan. Väsyttää, nälättää, on kylmä, joku varuste hajoaa tai nukut huonosti yön. Silti pitää jaksaa ja pystyä liikuttamaan kehoa ja olla ikäänkuin välittämättä vastoinkäymisistä. Se, että minusta tuntuu, että olen pystynyt kasvamaan näissä asioissa sekä fyysisten että henkisten vastoinkäymisten käsittelyssä, on aika siistiä ja isoja juttuja elämälle ylipäätään.

Portaita pitkin Kilimanjarolle

Jonkun verran viime päivinä minulta on kyselty, että miten aion treenata Kilimanjaroa varten. Nyt olisi siis tarkoitus hiukan avata tuota puolta eli treenejä Kiliä varten.

Viikko sitten aloitettiin taas tarkempi ja systemaattisempi ohjelmointi ja kerroinkin jo aiemmin tulevan syksyn urheilullisista tavoitteistani. Tämän jälkeen saatiin ohjelmointi käyntiin ja nyt viikon jälkeen tuntuu aika hyvältä. Treeni on selkeästi mennyt perille, koska lihaksissa tuntuu ja huominen lepopäivä on ansaittu viikon treeneillä.

No, miten sitten Kiliä kohden? Nyt tarkoitus on rakentaa vieläkin peruskuntoa ja sitähän tarvitaan myös Kilimanjarolla. Peruskunnon parantamiseksi soudan, pyöräilen, uin ja teen porrastreenejä. Tämän lisäksi viikossa on myös ihan perus saliharjoittelua. Pääfokus on kuitenkin edelleen polven kuntouttamisessa ja siinä, että koko ajan tehdään hommia ajatellen sitä, missä tilanteessa kuntoutus etenee.

Kohti Lahden hyppyrimäen portaita

Ennen Aconcaguaa tein ihan mielettömän määrän boksiaskelluksia. Nyt kuitenkin jalan kuntoutuksen ollessa kesken ohjelmointiini kuuluu boksiaskellusten sijaan porrasnousuja. Koska olin viikonlopun vietossa Lahdessa, suuntasin tietenkin Lahden parhaimpiin ja mäkisimpiin maastoihin eli urheilukeskukselle ja hyppyrimäen portaisiin. Tarkoitus oli siis tehdä pitempi, pk-tasoinen porrastreeni tuossa suurmäen vasemmassa sivussa olevissa portaissa.

Hyvällä fiiliksellä portaisiin

Kymmenen kertaa portaita alas ja ylös ja siihen päälle vielä loikkia. Syke oli korkealla, mutta laski aina portaita alas tullessa. Pitkäkestoinen, happoja keräävä intervallitreeni, jossa sai viimeisillä kierroksilla jo painaa ihan tosissaan maitohappoja vastaan. Ihan täydellistä treeniä siis Kilimanjaroa varten. Pitää jaksaa tasaista tahtia tarpeeksi pitkään ja myös väsymystä vastaan.

Keräilemässä happea portaiden yläpäässä

Portaat on ihan todella mieluisaa treeniä ja sitä ne ovat olleet oikeastaan aina. Muistan, että joskus uintiaikoina Lahdessa juostiin noita samoja portaita ja se oli jo silloin kivaa. Niin oli tänäänkin. Ja siisteintä on se, että jalka kestää jo tuollaista portaiden tamppaamista tosi hyvin. Lihakset ovat kipeänä, mutta polvessa ei mitään kipuja.

Eli Kilimanjaroa kohti jatketaan siten, että viikottaisessa ohjelmassa on noin kolme salitreeniä, jossa keskitytään ihan todella perusliikkeisiin ja perustan rakentamiseen. Tämän lisäksi siis noita peruskuntotreenejä ja kerran pari viikossa hiukan kovempivauhtiset treenit. Minun vastuulla on pitää lajirepertuaari mahdollisimman kattavana ja ohjelmassa sitten lukee, kuinka kauan minäkin päivänä on tarkoitus treenata. Vastuuta siis treenien toteuttamisesta on tullut selkeästi myös minulle ja sehän sopii.

Portaita pitkin siis kiivetään kohti Kilimanjaroa ja fiilis on tällä hetkellä aika mahtava!