Mökkielämää

Juhannuksena vietettiin mökkielämää, vieläkin hymyilyttää, sillä onhan mökillä oikeasti aika rentouttavaa olla.

Kanavalla soutelemassa

Saunasta suoraan uimaan

Kokko 2017

Uusi teltta

Vihdoinkin tuli myös testattua tuota uutta Mrs-merkkistä telttaa. Toimi ihan juuri niin kuin teltan kuulukin toimia. Teltta on helppo ja nopea pystyttää. Kupolimuotonsa ansiosta teltassa on paljon korkeutta ja tilaa tehdä puuhia ja kyykyssä teltassa jopa mahtuu seisomaan. Teltan vaalea kangas tekee teltasta todella valoisan ja etenkin näin Suomen kesässä tuntui, että keskellä yötäkin oli valot päällä.

Seuraavana tavoitteena onkin päästä teltan kanssa vähän pidemmälle kuin mökin pihaan nukkumaan.

Luutunut olkaluu

14 viikoa sitten väänsin olkaluuni katki voimistelurenkailla. Tapaturmasta kerroin silloin täällä.

Eilen minulla oli kuitenkin jo käden viimeinen rutiinitarkastus Töölön sairaalassa. Viimeksi kävin siellä kuukausi sitten ja silloin ei vielä pystytty röntgenkuvasta näkemään varmaksi, että onko käsi täysin luutunut vai ei. Sain tuolloin luvan jo aloittaa rauhallisen treenaamisen ja maksimissaan 10 kg nostamisen. Näissä rajoissa onkin sitten tullut pysyteltyä ohjeiden mukaan.

Nyt kuitenkin käsi on luutunut ja käytännössä saan aloittaa tekemään kaikkea. Voimien ja kunnon mukaan. Selväähän on se, että voimaa on kadonnut ja lihasmassaa siinä samalla. Vielä seuraavat viikot tulisi olla sillä tavalla rauhallisesti, ettei mitään äkillisiä kovia liikkeitä tulisi kädelle. Nyt kuitenkin voin aloittaa progressiivisesti kasvattelemaan painoja ja metsästää kadonneet voimat takaisin.

Tieto oli kyllä todella helpottava, sillä nyt ei tarvitse pelätä, että kestääkö käsi vai ei. Luu on luutunut ja käsi kyllä kestää. Nyt alku oikeastaan mennään sitten muuten voimien ja tuntemusten mukaan. Kivuton käsi ei täysin vielä ole ja saatan öisin edelleenkin herätä kivistelevään kyynärpään kipuun, mutta nämäkin todennäköisesti tulevat tässä lähiviikkojen aikana parantumaan.

Eilen oli tietysti heti päästävä tämän helpottavan tiedon jälkeen kokeilemaan, mitä se käsi taas kestää. Kokeilin jo juhannuksena hieman roikkua kädellä, eikä se aiheuttanut mitään ihmeempiä kipuja. Aloitin eilen roikkumalla tangossa ja pian tuntuikin jo siltä, että kyllähän sieltä vielä leuka tulee.

Ensimmäinen leuka

Ja niinhän se tulikin ja tuli muutama lisää, itseasiassa kolme. Sen jälkeen tuntuikin, että voimat loppuu. Eli tiputusta 14 viikossa leukoihin kerkesi tulemaan kymmenen kappaletta. Onpahan ainakin nyt selkeä tavoite, mihin pyrkiä.

Kyynärpään vieressä näkyy ihon läpi levy, joka kädessä on

Oikeastaan kaikki on muuten ihan hyvin, mutta käden arpi hiukan häiritsee. Sehän on todella pitkä ja tällä hetkellä vielä aika ruma. Arpi tulee tuosta vaalentumaan ja varmaan siihen myös tottuu ajan kanssa. Vieläkin on niitä hetkiä, jolloin koko tapaturma harmittaa niin paljon, että arven näkeminen ei sitä harmitusta ainakaan helpota. Tämäkin varmasti helpottaa, kun käsi alkaa kuntoutumaan vielä eteenpäin.

Tuosta levystä, joka pilkottaa kuvassakin kyynärpään oikealla puolella, olen ollut hiukan huolissani. Se tuntuu puskevan sieltä ihan kunnolla läpi. Murtuma oli sen verran lähellä kyynärpäätä, että levy on jouduttu laittamaan melko pitkäksi. Levyä ja ruuveja ei kuitenkaan ole tarkoitus poistaa, koska poistaminen voi aiheuttaa isoja vaurioita värtinähermoon, jota jouduttiin ja jouduttaisiin venyttämään. Riskinä olisi hermovaurioita ja pahimmassa värtinähermon vioittuminen vaikuttaisi ranteen liikkuvuuteen. Ortopedi sanoi eilen, että unohda nyt vaan se levy. Selvä pyy, minä unohdan sen nyt.

Nyt on kyllä ihan helpottunut olo ja ennen kaikkea sellainen olo, että perkule tästä taas noustaan. On ollut vaikea hyväksyä, että luut ei kestänyt ja miten kaikki kävi, mutta onneksi nyt ollaan jo selkeästi voiton puolella. Ainakaan käsi ei tule vaikuttamaan Baruntsen matkan lähtemisen päätökseen, sillä käsi tulee lokakuussa olemaan jo varmasti melko hyvässä kunnossa. Nyt vain rauhassa eteenpäin ja kuntoutuminen askel askeleelta taas eteenpäin.

Olympiasoutukokeilu

Kirjoittelin jo aiemmin, että tämän kesän yksi tavoite on päästä kokeilemaan olympiasoutuvenettä ja olympiasoutua. Idea oikeastaan lähti sisäsoudun sm-kisoista.

Eilen kävin näyttämässä jalkaa taas kerran Tulikouran vastaanotolla. Kaikki on hyvin ja hän antoi luvan kokeilla soutua tänään ja oli jopa innoissaan, että haluaisin soutaa sisäsoutulaitteen lisäksi ihan vesilläkin. Jalalla saa nyt rauhassa ruveta tekemään enemmän ja hän oli kirjoittanut kesälle minulle selkeän aikataulun, jonka mukaan sitten aloittaisin kuntouttamaan jalkaa yhä eteenpäin.

Soittelin muutama viikko sitten Smark-soutuseuraan ja kerroin haluistani tulla kokeilemaan olympiavenettä. Päiväksi sovittiin tämä päivä. Pari päivää aiemmin alkoi sään kyttääminen, että onko keliherkällä Helsingin soutustadionin lähivesillä mahdollista päästä kokeilemaan soutua. Viime hetken sateesta ja ukkoskuurosta huolimatta sain päivällä viestin, että tervetuloa.

Astelin pelonsekaisin tuntein soutustadionille. Käytiin läpi paikat, soututekniikkaa sisäsoutulaitteella ja seuraavaksi olinkin jo lähdössä vesille kokeneemman soutajan kanssa, joka pitäisi venettä pystyssä, kun pääsisin hieman kokeilemaan soutua. Lähdettiin siis kokeilemaan kapeaa, kaksipaikkaista olympiasoutuvenettä, jossa soudetaan kahdella airolla. Noita veneitä on siis myös sellaisia, joissa soudetaan vain yhtä airoa.

soutustadion

Soutustadion

Ai vitsit mua jännitti, koska ensinnäkin jo veneeseen meno oli oma projektinsa, mutta pääsin veneeseen näppärästi istuen ensin laiturille ja sitten kiipeämällä veneeseen. Kaveri, joka oli veneessä kanssani sanoi: ”tasapainottele sinä, niin minä soudan meidät tuonne tyynelle alueelle”. Siinähän sitten tasapainoteltiin ja syke heilui jossain 100 pinnassa pelkästä kiikkerässä veneessä istumisesta. Kaikki hyvin ja vene ei kaatunut.

Seuraavaksi sain ohjeen aloittaa pelkkien vetojen vetämisen. Soutaminen oli todella haastavaa, siis todella todella haastavaa. Airojen kääntäminen oikeaan aikaan, sopivan rytmin löytäminen, veneen tasapainottelu ja kaiken sen liikkeen yhdistäminen oli oikeasti vaikeaa. Vesi on elementtinä aika paljon haastavampi kuin olin edes muistanut. Soudeltiin rauhakseen vajaa tunti ja vitsit, ne muutamat vedot, jotka onnistui ja jolloin airo ei haukannut vettä tuntui aika huikeelta. Palaute tekemisestä on todella välitöntä.

Siistiä oli myös istua niin lähellä veden rajaa. Vene alkoi mennä aika kovaa, varsinkin silloin, kun kaveri alkoi myös soutamaan. Ajatuksen pitäminen koossa olikin aika tärkeässä osassa, hetken pienikin ajatuksen herpaantuminen ja airo haukkasi vettä tai jotain muuta tapahtui. Haasteita nyt ainakin siis riittänee.

Olympiasoutuvene

Iloinen soutelija kokeilun jälkeen

Vene ei kaatunut, polvi ei vääntynyt, käteen ei sattunut, vaan fiilis oli pitkästä aikaa oikeasti aika loistava. Nyt sitten kesällä onkin aika mukavasti aikaa harjoitella soututekniikkaa ja nauttia ulkoilmasta, joka oli tänäkin iltana kaikista vesisateista huolimatta aika mahtava.

Olympiasoutukokeilu meni siis hyvin ja tässä onkin aika mukava uusi haaste tulevalle kesälle. Hyvää harjoittelua myös ajatellen vuoritavoitteita varten ja uutta haastetta henkisesti.

Kiire ja huono odottamaan

On asioita, joita on tullut paljon mietittyä ja yksi näistä asioista on se, mitä teen syksyn kiipeilymatkan eli Baruntsen suhteen.

“Mutta Samulilla oli myös heikkou­tensa, Phil sanoo. Hän oli huono odottamaan. Hänellä oli kova kiire myös Annapurnalle, vaikka sen vaarallisuus tiedetään.” Hs Kuukausiliite 6.5.2017

Nämä sanat ovat lehtijutusta, jossa käsiteltiin Samuli Mansikkaa ja hänen viimeistä kiipeilyään Annapurnalle. Kirjoittelin tästä aiheesta jo aiemmin täällä.

Erityisesti nuo sanat kiire ja huono odottamaan särähti korvaani. Olenko sortumassa itse samankaltaisiin virheisiin? En tietenkään ole verrattavissa Samuliin millään tavalla, mutta ovatko nuo sellaisia ominaisuuksia, jotka ovat paheita ihan kelle tahansa ja erityisesti ihmisille, jotka liikkuvat vuorilla.

Kiireestä mielestäni kertoo osittain kaikki ne asiat, mitä olen jo tehnyt. Kun käden tapaturma sattui, minulla oli todella kiire takaisin salille ja liikkumaan. En oikeastaan levännyt ja treenasin jo pian särkylääkkeiden voimalla. Pitkälti vain ja ainoastaan sen takia, että pelkäsin syksyn reissun peruuntuvan.

No sitten sattui ja paukkui vielä lisää ja taas reissu on vaakalaudalla. Kuntoutuminen on lähtenyt ihan mukavasti liikenteeseen, mutta pitkät päivät on vielä edessä ennen terveitä päiviä ja sellaisia, että kaikki olisi täysin kunnossa.

Tämän vuoksi olen alkanut pohtimaan Baruntsen siirtämistä vuodella eteenpäin ja vaihtamaan reissua johonkin hiukan rauhallisempaan versioon. Ja samalla olen suunnitellut, että mikäli paikat pysyy nyt kasassa, niin ensi vuonna edessä olisi parikin reissua. Nyt syksyllä kuitenkin johonkin korkealle suuntaan, mutta on eri asia olla reilu kuukausi ison rinkan kanssa reissussa kuin viikko vaeltamassa.

Pohtimisaikaa Baruntsen suhteen on heinäkuun loppuun ja teen lopulliset päätökset silloin.

Baruntse-kiire

Näihin maisemiin Nepaliin tulen palaamaan

Näiden sanojen kirjoittaminen on todella vaikeaa, ja jopa tuntuu, että olen luovuttaja, kun sanon nämä jo täällä ääneen. Riskit ovat kuitenkin jo ihan uudenlaiset Baruntsella sen korkeuden ja haastavuuden takia. Reissu on myös rahallisesti kallis ja iso panostus sekä rahallisesti että henkisesti. Haastavuuden ja reissun hintalapun vuoksi olen tosissani miettinyt reissun lykkäämistä vuodella.

Vuorilla on kuitenkin kaikesta riskien minimoinnista huolimatta voi tapahtua paljon kaikkea. Se voisi olla yksi vierivä kivi ja juuri kuntoon tullut polvi sanoisi naps ja taas se olisi lukossa ja reissu olisi siinä. Pahimmassa tapauksessa kävisi vielä jotain huonompaa kuin vain reissun loppuminen ennen aikojaan.

Vuorihan pysyy siellä ja ensi vuonna, toivottavasti ehjän treenivuoden jälkeen minulla olisi paremmat mahdollisuudet myös päästä huipulle. Osa riskien minimoimista on mielestäni myös tässä kohtaa tosiasioiden tunnistaminen ja niiden myöntäminen itselleni. Olen ollut todella pitkään nyt kuntoutujana ja loukkaantuminen toinen toisensa perään on seurannut minua. Se, mikä on vain valitettava tosiasia, niin kroppa ei tällä hetkellä ole iskussa. Halua on enemmän kuin ehjiä raajoja.

Kyse ei ole vain siitä, että tulenko kuntoon, sillä uskon edelleen siihen täysin kaikesta huolimatta. Vieläkään mitään peruuttamatonta ei ole käynyt. Kyse on vain siitä, että olenko täydessä kunnossa ja ehjän harjoittelukauden alle saaneena jo lokakuun alussa. Siihen kukaan ei tietenkään osaa tällä hetkellä vastata vaan seuraava reilu kuukausi tulee näyttämään sen.

Kiire ja huono odottaminen täytyisi kuitenkin unohtaa ja kääntää jollain tavalla voimavaraksi. Rauhassa ja odottamalla tulee myös tuloksia. Olkoonkin se sitten Baruntse tai joku toinen vuori nyt syksyllä. Nyt vain teen töitä joka päivä niin, että jonain päivänä joko syksyllä tai ensi vuonna seison myös Baruntsen huipulla.

Ensimmäiset askeleet

Tiistaista lähtien olen aloittanut kävelemään. Ensimmäiset askeleet olivat taas edessä ja pienellä pelolla niitä myös odotin. Muistoissa oli viime vuoden ensiaskeleet, jolloin polvi ei taipunut milliäkään ja jokainen askel sattui.

Tiistaina ensimmäiset askeleet eivät olleet läheskään yhtä huonoja. Kävely onnistuu, se on hidasta ja turhauttavaa, mutta se ei satu yhtä paljon kuin viime vuonna. Toki polvi lähettelee erilaisia hermotuntemuksia ja viestejä, että mitä ihmettä nyt tapahtuu. Selkeästi jalan hallintaa täytyy opetella ihan uudestaan ja jo pelkällä yhdellä jalalla seisominen on haastavaa. Jos jalka on kipeä, se on kipeä samasta kohtaa kuin vuosi sitten. Se on juurikin se kohta, jota on myös tässä vuoden aikana hoidettu teippaamalla. Särkylääkkeitä en ole kuitenkaan pariin viikkoon syönyt ollenkaan, joka on iso plussa jo tässä vaiheessa.

Kuntoutus etenee nyt rauhallisesti siten, että saan aloittaa rauhalliset ja vastuksettomat pyöräilyt, vesijuoksun ja soutelun.

uimastadion

Uimastadionilla vesijuoksemassa

Eilen sitten kävelin uimastadionille tuon loputtoman tuntuisen matkan ja kävin ystävän kanssa vesijuoksemassa. Sanonpahan vain, vesijuoksu on mielestäni yksi turhauttavimpia liikuntamuotoja, mitä tiedän. Se on hidasta ja eilinen 35 minuuttia tuntui paljon pidemmältä kuin se todellisuudessa oli. Vesijuoksu tekee kuitenkin jalalle hyvää ja kävely vesijuoksun jälkeen on selkeästi helpomman tuntuista.

Eilen myös katsottiin, miten pystyn aloittamaan jumppaamaan jalan kanssa kotona kuminauhojen kanssa. Pyörä on taas kannettu telakkaan sisälle ja olen kokeillut jo pyöräilyä päivien aikana. Aikalailla perus polven kuntoutusjumppaa siis taas kerran. Tänään käymme sitten katsomassa, mitä saan aloittaa tekemään salilla.

Mietin juuri eilen, että näiden koettelemuksien jälkeen minulla täytyy olla oikein lehmän hermot. Kävelyn hitaus ärsyttää, mutta sekin tuntuu voitolta, koska pääsen edes liikkeelle. Olen tullut siihen tulokseen, että selkeästi tärkeämpää on nyt se, kuinka hyvin pää jaksaa tämän kuntoutuksen läpi. Kuntouttaminen muuten sujuu varmasti muuten hyvin.

Mitä seuraavaksi?

Minulla on ollut reilu kolme viikkoa aikaa olla kotona, parantua, levätä ja miettiä. Ennen kaikkea miettiä, että mitä seuraavaksi? Tauko on sinällään tehnyt ihan hyvää, toki tauon oisi voinut pitää ilman leikkauspöytäkäyntejäkin. Mutta sitten asiaan…

Olen yrittänyt keksiä, että mitä voisin tehdä, mikä ei liity urheilemiseen. Olen lukenut kirjoja, kokkaillut erilaisia virityksiä yhdellä jalalla seisoen ja miettinyt, mitä tuleva pitää.

Urheilu jatkuu, mutta hieman eri muodossa vähintäänkin seuraavat pari kuukautta. Nyt kuntoutan jalkaa ja kättä ihan rauhassa ”normisalilla” ja mietin crossfitin jatkoa sitten elokuussa uudestaan. Tämä sen takia, että nyt ei ole kiire oikeastaan niihin treeneihin, vaan pitää kuntoa yllä muuten. Mutta, kuten ystäväni sanoi, ei tiikeri pääse raidoistaan ja haluaisin kovasti vielä joskus mahdollisesti kilpailla jossain urheilulajissa. Tätä siis täytyy vielä miettiä, kun paikat taas kestää paremmin. Yksi tämän kesän tavoitteeni on päästä soutamaan olympiaveneellä.

Valmennus on nyt tauolla myös tuon pari kuukautta ja tavoitteenani on pitää kuntoa yllä itsenäisesti. Olen saanut tähän valtavasti oppia valmennuksessa olemisesta viimeisen vuoden aikana ja näillä opeilla on hyvä toteuttaa omatoimista harjoittelua. Rajoitteiden vuoksi tuleva kesä tulee keskittymään erityisesti peruskuntopuolelle, sillä kohta pystyn jo aloittamaan rauhalliset pyöräilyt, vesijuoksun ja soutamisen. Voiman kasvattaminen ei tässä kohtaa sovi, koska käsi sekä jalka rajoittaa voimatreenejä. Nyt lähinnä elvytellään oikean käden voimia takaisin normaaliin tasoon ja sama on edessä jalkojen kanssa.

Peruskuntokausi tulee myös sikäli hyvään kohtaan, että edelleen mietin Baruntselle lähtemistä. Oikeastaan seuraava kuukausi tulee näyttämään, että millainen kohtalo reissulla on. Olen miettinyt jopa sen siirtämistä vuodella ja kahden vuoren kiipeämistä ensi vuonna ehjemmän treenikauden jälkeen. Vuoria varten myös peruskunnon kasvattaminen on yksi tärkeimpiä tekijöitä ja sinällään kovien voimatreenien pois jättäminen hetkeksi ei haittaa, koska pystyn kuitenkin pitämään hyvää peruskuntoa yllä.

Oikeastaan valmennuksen tauottaminen tuntuu nyt hyvältä vaihtoehdolta. Itkuhan siinä pääsi, kun tämän päätöksen tein ja pohdin tätä todella pitkään. Monta viikkoa itseasiassa. Tykkään harjoitella siten, että raportoin siitä valmentajalle ja pidän ajatuksesta, että kun teen ohjeiden mukaisesti osa vastuu kehityksestä on myös valmentajalla. Nyt kuntoutuksen alaisena kuitenkin ensisijainen tavoite on vain kuntoutua ja monen vamman sattuessa samaan aikaan, sulkeutuu myös esimerkiksi vain ylä- tai alakropan treenaaminen pois.

Valmennuksen tauottaminen tarkoittaa myös hieman vapaampaa aikataulutusta. Tänä kesänä aion viettää enemmän aikaa ulkona, sillä melominen ja ulkosoutu ovat hyviä vaihtoehtoja viettää aikaa ulkona. Töiden puolesta olen töissä koko kesän, joten kesällä vapaista on mahdollista nauttia iltaisin ja viikonloppuisin. Suunnitteilla on viikonloppureissuja meloen lähialueille siten, että voi olla teltassa yötä viikonlopun ja nauttia ulkona olemisesta.

Mieli menee aikamoista vuoristorataa ihan päivittäin, mutta nyt on oikeastaan yllättävän hyvä olo. Toisaalta varmaan tietynlaisia paineita suorittamiselta jäi pois, kun päätin, että tulen nyt ottamaan kesän ihan rauhassa ja enemmän pitempiä pk-treenejä tehden. Yritän kuitenkin pitää mieltä korkealla, muukaan ei tässä kohtaa auta. Päätökset Baruntsesta tulee sitten ajan kanssa ja nyt on rauha vielä parantumiselle. Kuitenkin jokainen päivä on parempi ja sekä jalkaa että kättä pystyy jumppaamaan paremmin ja paremmin päivästä toiseen.

Kaipuu kuitenkin koviin crossfit-treeneihin on kova ja niihin paluuta ainakin jollain tasolla on myös edessä tulevaisuudessa. Nyt ei vain ole niiden hetki, enkä toisaalta halua nyt myöskään kiirehtiä vaan ottaa hetken ihan rauhassa. Syyskuun alussa soudetaan taas puolimaraton, joten toivoisin olevani kunnossa siihen mennessä. Katsotaan sitä myös lähempänä.

Ensi viikolla alkaa sitten vihdoinkin varaaminen taas leikatulle jalalle ja kävelyn opetteleminen uudestaan. Tästä ja varmaankin vertailua viime vuoden toipumiseen tulen käymään myös täällä läpi tarkemmin, kun ensimmäiset päivät on takana. Onneksi minulla on video viime vuoden ensimmäisistä askelista, joten nyt voi hyvin vertailla, millaista se kävelemisen aloittaminen on tällä kertaa.