Vuorimatkan suunnittelu

Olen jo pitkään puhunut suunnitelmista seuraavaan reissuun liittyen. Luvassa hieman paljastuksia, mitä tulevaisuus toivottavasti tuo tullessaan.

Viime toukokuusta lähtien olen suunnitellut seuraavaa matkaani, vaikka polviprojekti vaikutti suunnitelmiin hyvinkin negatiivisesti ja lähinnä ajatukset on ollut viimeiset kuukaudet kuntoutusprojektissa. Suurin motivaationi kuitenkin kuntoutukseen on ollut se, että pyrin kuntoutumaan tämän vuoden syksyksi takaisin vuorille.

Olen luvannut, että odotan ensin niin sanotusti terveen paperit ennen kuin varaan mitään matkoja. Suunnitelmien tekeminen ei kuitenkaan ole kiellettyä.

Millaisia asioita otan sitten huomioon vuorimatkan suunnittelussa?

Ensimmäisenä homma lähtee liikkeelle aina itselläni siitä, että etsin mielenkiintoisia kohteita. Tällä hetkellä niitä riittää ihan ympäri maailmaa. Denali, Peru, Nepali, Kirgisia ja Intia ihan nyt noin vaan mainitakseni.

Seuraavaksi aloitan armottoman tiedon etsimisen. Millä vuorella on milloinkin kiipeilykausi, millainen vuori on teknisyydeltään, paljonko retkikunnat maksavat, millaiset huiputusmahdollisuudet vuorella on ja niin edelleen. Tähän tiedon etsimiseen liittyy myös vahvasti kysely niiltä ihmisiltä, jotka ovat vuorilla jo olleet. Millaista se oli, oliko retkikuntaoperaattori onnistunut valinta ja mitä ehkä tekisit toisin?

Armotonta pohdintaa, selvittelyä ja päiviä haaveillen vuorista. Näistä alkaa sitten muotoutumaan ideaa, mikä olisi seuraava kohde.

Tällä hetkellä on aika vahva tunne, että seuraava kohde on Nepalissa. Ollaankin siirrytty alkuvaiheesta retkikuntien vertailuun. Tarjoajia meinaan löytyy juuri niin paljon kuin haluaa vertailla. Tässä kohtaa painaa sellaisten kiipeilijöiden mielipide, jotka ovat olleet operaattorien matkalla ja heillä on oikeita referenssejä sanoa, mikä toimi ja mikä mahdollisesti ei.

Vertailua tulee tehtyä moneltakin kantilta. Ensin vertaillaan operaattorien matkaohjelmaa, sitten hintaa, mahdollisia palveluesittelyitä ja niin edelleen. Tämä tapahtuu ihan taulukoiden ja eroja etsien. Näin päästään viestittelemään muutaman operaattorin kanssa ja paljon päätökseen vaikuttaa myös se, miten hyvin operaattori vastaa viesteihin ja millainen vaikutelma niistä viesteistä tulee.

Nyt hinkataan sitten exceliä budjetista: paljonko on rahaa säästössä, paljonko sitä tarvitaan, mitä täytyy vielä hankkia matkaa varten ja mitä kaikkia kuluja matkasta tulee. Teen budjetin aina sen vuoksi, ettei kulut sitten yllätä tonneilla sinne tai tänne. Usein on itseasiassa käynyt niin, että budjetoin hieman liikaa ja edellisen matkan kassasta jääkin sitten seuraavan matkan kassaan hieman rahaa.

Sitten alkaakin olla päätösten aika. Vertailua on tehty, on pohidttu ja käännelty ja väännelty. Mietitty ja mietitty vähän lisää. Näitä päätöksiä ei mielestäni kannata tehdä hätiköiden vaan rauhassa ja varmana siitä, että päätös on hyvä.

Nyt hetki enää, niin terveen paperit on täällä ja retkikuntapaikka on minun.

Viisi vinkkiä kiireiselle ihmisille

Huh, nyt on pari päivää vedettyä happea gradun palautuksen jälkeen. Olo on aika helpottunut juuri nyt ja onneksi tulevaisuudessa on tiedossa myös kivoja projekteja. Nyt on taas aikaa keskittyä uusiin haasteisiin.

Mietin viime viikolla gradun viimeistelyssä, välillä hyvinkin ahdistuneena, kuinka olen selvinnyt tästä kaikesta. Syksy on ollut kiireinen. Kiire on ollut osittain valinta, joten olen yrittänyt olla valittamatta siitä mahdollisimman paljon. Välillä on myös tullut marmatettua sananen tästä kaikesta. Nyt voi helpottuneena kuitenkin sanoa, että selvisin kuin selvisin.
 
Mitkä ovat vinkkini kiireiseen arkeen?
 
1. Suunnittele
Suunnittele arki. Käy kerran viikossa ruokakaupassa kauppalapun kanssa, kokkaa sunnuntaina viikolle jääkaappiin ruokaa ja mieti aikataulut siten, että pystyt tekemään päivälle suunnittelemasi tehtävät. Tee to do -lista ja silloin kun väsyttää, tee äläkä aina mieti pitäisikö tehdä. Pysy suunnitelmassa, mutta älä friikkaa jos jokin juttu jää tekemättä.
 
2. Tee myös niitä asioita, joista tykkäät
Itse päätin, etten tingi treenaamisesta. Osittain sen vuoksi, että polven kuntoutus on ollut kesken ja osaksi siksi, että tykkään todella paljon treenaamisesta. Aikaa on löytynyt myös treeneille, koska olen suunnitellut, milloin treenaan. Välillä treeneihin mennessä on ollut olo, että väsyttää ja ei huvita, mutta ikinä treeneistä lähtiessä ei ole kaduttanut. Ei edes niiden huonosti menneiden treenien jälkeen.

Lue, leivo, ulkoile, käy kahvilla tai mitä ikinä teetkin, mutta tee edes välillä sitä, mistä nautit.
 
3. Hyväksy, ettei aika riitä kaikkeen
Joudut todennäköisesti luopumaan jostain. Itse olen luopunut kivoista illanvietoista, viikonloppujen rentoutumisesta, päiväunista ja välillä myös yöunista. Ystävien näkeminen on myös ollut vähällä, mutta uskon, että ystävät ymmärtävät elämäsi hetkellisen kiireen. Tai jos eivät, niin kannattaa miettiä, missä muuten mättää.
 
4. Pyydä apua
Itse olen saanut valtavasti apua vähän joka puolelta. Kaikesta ei tarvitse aina selviytyä yksin. Avun kysyminen ei mielestäni ole häpeä ja pyrin itse sitä kysymään, kun apua tarvitsen. Usein olen myös apua saanut, kun olen sitä tarvinnut.
 
5. Jos voit tehdä sen tänään, älä jätä sitä huomiselle
Moni asia tässä maailmassa on rutiinia ja joskus vähän ikävää. Jos voit tehdä sen tänään, niin miksi jättää sitä huomiselle? Tätä mantraa toistin päässäni, kun minua ei huvittanut tehdä graduani. Vaikka gradun tekeminen oli antoisaa, on myös helpotus saada se valmiiksi. Työn tekemiseen yleisesti kuuluu myös epätoivon hetkiä, jotka kuuluvat prosessiin tekipä työn milloin tahansa. Se ei ole helpompaa tänään, ei vuoden päästä, saati sitten viiden vuoden päästä. Välillä täytyy vain painaa kiukulla hommat maaliin.

Kiitos gradu

Ei muuta. Se on nyt valmis.

 

Ruokapäiväkirja

Kirjoittelin jokin aika sitten lihasmassan kasvatuksesta ja siitä, kuinka olen vuodessa saanut kasvatettua massaa ja voimaa. Suurin täsmävinkki lihasmassan kasvattamiseen ja voiman kasvattamiseen on kova treeni sekä riittävä syöminen.

Oppaita oikeaan syömiseen onkin sitten aika paljon. Itse olen löytänyt tietynlaisen rentouden syömisen suhteen. Pyrin syömään viikolla järkevästi ja herkkuttelemaan sitten viikonloppuisin ja mahdollisesti myös lepopäivänä.

Pidin maanantaina ja tiistaina ruokapäiväkirjaa taas pitkästä aikaa. Tältä arkeni siis näyttää syömisten suhteen.

Maanantai
7:00 Aamupalaksi kolme kananmunaa, kurkkua, kahvi maidolla ja omena. Aina puoli litraa vettä sekä monivitamiini, magnesium ja sinkkitapletti.

11:00 Lounaaksi kanaa ja bataattia, mun lempiruokaa kautta aikain. Tämä maistuu siis joku viikko ja aina yhtä hyvälle. Lounaalla yleensä syön myös pienen annoksen salaattia. Lounaan jälkeen kuppi kahvia maidolla.

16:00 Päivälliseksi makaroonilaatikkoa, jossa kanttarelleja ja pinaattia jauhelihan lisäksi. Makaroonit olivat tällä kertaa gluteenitonta maissipastaa. Kylkeen puolikas avokado ja salaattia sekä raejuustoa.

18:00 1,5 tunnin lenkki kävellen.

20:00 Turkkilaista jugurttia, mehukeittoa, sharon-hedelmä ja mysliä.

21:30 Kauraleipää, kinkkua, juustoa ja kurkkua.

Tiistai
7:00 Aamupalaksi kolme kananmunaa, kurkkua ja omena. Kuppi kahvia maidolla, puoli litraa vettä ja vitamiinit.

11:00 Eilistä makaroonilaatikkoa lounaaksi. Salaattia ja raejuustoa kylkeen. Lounaan jälkeen kuppi kahvia maidolla.

15:00 Välipalaksi Pro Feel -rahka.

16:30 Alkoi olla nälkä ja ostin matkalla treeneihin proteiinipatukan.

17:00-19:00 Crossfit-treenit. Palkkari heraproteiinista ja banaani treenien jälkeen.

20:00 Päivälliseksi lohta, perunoita ja salaattia.

21:00 Turkkilaista jugurttia, mehukeittoa ja appelsiini.


Tältä näyttää meikäläisen arkiruoka. Päivittäin aikalailla samaa settiä. Helppoa, hyvää ja nopeaa eikä oikeastaan jää nälkä missään vaiheessa.

Sinulle, joka metsästät nyhtökauraa

Varokaa, luvassa on paljastuksia. Mistä löytää tämän hetken kuuminta ruokatuotetta lähes aina?

Nyhtökaura on suomalainen ruokainnovaatio, joka on kasvipohjainen proteiini kaurasta ja palkokasveista. Nyhtökauraa onkin saanut viime kauden ihan toden teolla metsästää kaupasta. Yleensä se on viety käsistä ennen kuin on päässyt edes oikealle hyllylle.

Maistoin nyhtökauraa ensimmäisen kerran kesällä. Tehtiin muistaakseni ihan normaaleja tortilloja, joiden täytteeksi laitettiin nyhtökauraa. Nyhtökauran mausta tunnistaa kauran, mutta rakenteelta se todella muistuttaa nyhtölihaa kuten nyhtöpossua. Tämän jälkeen nyhtökaurasta on valmistunut keittiössä pizzaa, kastiketta, pitaleipien täytettä ja erilaisia salaatteja.

Aloitin syksyllä uudessa työpaikassa ja kuljen työmatkani aina kävellen. Kävelen päivittäin Töölön Anton & Anton -kaupan ohi. Yleensä katselen ikkunasta tuotteita, sillä sisällä ei uskalla mennä leipomotuotteiden himon tai ylikalliiden luomutuotteiden vuoksi. Kuitenkin aika pian tajusin, että näen myös Antonin kylmähyllyyn kävellessäni ohi.

Nyt tästä on tullut käytännössä tapa: joka aamu kurkkaan kylmähyllyyn näkyvästä ikkunasta sisään ja tarkastan, onko hyllyssä nyhtökauraa.

Ja usein näky on juurikin tämä. Nyhtökauraa löytää siis takuuvarmasti ainakin maanantaisin, jolloin nyhtökauraa täydennetään hyllyyn. Muutaman kuukauden epätieteellisen empiirisen kurkkailututkimuksen jälkeen voisin sanoa, että nyhtistä löytyy läpi viikon lähes aina hyllystä.

Nyhtökaura on tuonut kivaa vaihtelua jauheliha ja kana -setteihin. Se on helppoa ja nopeaa arkiruokaa, sillä ei tarvitse hermoilla, onko nyhtis kypsää vai ei ja pelkkä lämmittäminen riittää. Mausteiden käyttäminen nyhtiksen kanssa on kuitenkin välttämätöntä, sillä mielestäni se maistuu vähän yksitoikkoiselta ja jopa puiselta ilman minkäänlaista lisämaustetta. Mausteita vaan tarpeeksi ruokaan mukaan, niin nyhtökaura toimii lihan lailla käytännössä ruuassa kuin ruuassa.

Eli marsmars Töölön Anton & Antoniin, mikäli et ole löytänyt vielä nyhtistä tai haluat saada sitä lähes varmasti!

Muscle Up

Muscle up eli palomiespunnerrus on käytännössä vuoden ajan ollut seuraava tavoitteeni. Miksi? No ilman sen suurempaa rationaalista syytä olen halunnut oppia tekemään tuon liikkeen, koska se vain näyttää niin hienolta. Renkailla tehtynä se on myös todella haastava. Muscle up renkailla siis tehdään siten, että renkaissa roikutaan niin sanotussa false grip -asennossa, joka tarkoittaa sitä, että ranne on käännettynä ikäänkuin renkaan ”päälle”. Tämän jälkeen vedetään renkaat rintaan ja käännetään itsensä dippi-asentoon ja tästä työnnetään ylös suorille käsille. Ehdottomasti haastavin vaihe on tuo kääntö vedosta työntövaiheeseen.

Aloiteltiin elokuussa valmentajan kanssa yhteistyö ja tuo muscle up eli mu on ollut tavoitteena siitä lähtien. Sitä on muuten rakennettu progressiivisesti pitkään ja hartaasti. Ensimmäisen kerran pääsin kokeilemaan vasta syyskuun lopussa ja renkaissa räpeltämisen lopputulos oli melko laiha.

Tämän jälkeen on muuten yritetty. Tiukkana, pienellä kipillä ja ties millä eri variaatioilla. Olen usein kokeillut viikonloppusin treenejä ennen tehdä tuota liikettä ja usein kokeilut on loppunut sellaiseen tunteeseen käsiin, että ne räjähtää. Kirjaimellisesti kipu on ollut aika kovaa ja seuraavan päivän treeneissä on muuten sitten ollut mehut aika vähissä.

Muutama viikko sitten yritettiin taas. Treenikamu oli mukana ja hän on myös todella lähellä onnistumista. Yhden salimme valmentajan kanssa katsottiin sitten tekniikkaa ja huomattiin, että joissain progressioissa on vielä hiomista osaltani ja työmaata riittää. Jopa hieman harmistuin tästä sessiosta enkä ole kokeillut muscle uppia sen jälkeen.

Salimme muutti tällä viikolla Salmisaaren liikuntakeskukseen ja vanha sali on ollut pari päivää tyhjillään. Huomenna on vielä viimeiset treenit kehonpainolla ja sitten siirrytään uusiin tiloihin. Oltiin tänään sitten vierailemassa Myllypuron Foreverillä ja tekemässä treenit. Soudin vähän pidemmän intervallitreenin pitkästä aikaan. Kaveri oli tekemässä kehonhuoltohommia ja yritti siinä samalla tehdä omaa muscle uppia.

Intervallien jälkeen sanoin, että kokeilen kerran ja sitten lopetan. Pääsin ensimmäisellä kerralla todella yllätyksenä melkein ylös. Tällä kertaa dippi jäi vajaaksi. Aiemmin en ole päässyt edes kääntövaiheeseen vaan olen jäänyt käkeltämään tähän asentoon:

 

Tänään kuitenkin tapahtui jotain uutta, sillä sain käännetty tuosta asennosta itseni dippiasentoon.

 

Ensimmäisellä kerralla olo oli aika sanaton, että hups, mitenkäs tässä nyt näin kävi. Tuosta en saanut kuitenkaan heti työnnettyä itseäni suorille käsille. Uusi yritys ja kamukin sanoin: ”vaikka potkit itsesi sieltä ylös”.

 

Potkimalla ylös ja ensimmäinen muscle up oli syntynyt. Jes! Kuinka hieno fiilis. Oikeasti hieno fiilis siitä, että tämän jutun eteen on nyt tehty käytännössä puoli vuotta hommia. Systemaattisesti ja koko ajan progressiivisesti. On ärsyttänyt, kun hommat ei ole sujunut, mutta näköjään kova työ palkitaan. Seuraavaksi töitä riittää liikkeen saamisessa puhtaaksi ja niin edelleen. Tänään olen kuitenkin tosi iloinen tästä edistyksestä.

Tämä systemaattinen hommien tekeminen tavoitteiden eteen tuottaa hedelmää ja tämä kaikki siirtyy myös vuorille.

Kuntoutuspotilaana oleminen alkaa riittämään

Kuntoutuminen on pitkä tie, sanovat viisaat. Ja hehän ovat aika oikeassa. Olen nyt ollu polvitoipilaana viime toukokuusta lähtien. Tie on ollut aika pitkä, kuten ne viisaatkin sanovat.

Etenkin kesäkuu oli vaikeaa. Tuli yhdet jos toisetkin turhautumisitkut itkettyä sen vuoksi, etten ansainnut tätä prosessia. No onneksi niistä fiiliksistä on päästy todella pitkälle ja pian kuntoutuminen alkoikin etenemään hitaasti, mutta varmasti joka päivä eteenpäin.

Lokakuussa vedettiin uudestaan matto alta ja sen jälkeen onkin ollut sitten rauhallista. Jumppailua koko ajan, mutta rauhallisesti ja koko ajan jalkoja (joita molempia siis nyt leikattiin) kuunnellen. Ensi kävelyn opettelua nopeammaksi, sitten vähän pyöräilyn lisäämistä ja lopulta aloitettiin rauhallisesti kyykkäämään.

Koko ajan hommat on mennyt siis eteenpäin ja varsinaisilta isoilta takapakeilta on onneksi vältytty. Jalka on ollut kipeä, on oltu varovaisia ja kaikenlaisia oireita on ollut sekä takareidessä että polvessa. Nämä on varmaankin kuulunut vain tähän prosessiin ja ilman minkäänlaisia tuntemuksia varmaankaan kukaan loukkaantunut ei selviä.

Kuitenkin nyt hommat on edennyt siten, että jalka on lähes oireeton ollut jo pari viikkoa. Treenaaminen on onnistunut melko normaalilla tavalla ja nyt ollaankin jo pureuduttu niiden ongelmakohtien kimppuun, joita on tässä vajaan vuoden aikana kertynyt. Jalkojen voimat on aikalailla kateissa ja niitä nyt aloitellaan rakentamaan uudestaan. Jaloilla sinne vuorille kiivetään.

Kuitenkin tämän jutun otsikkoon: kuntoutuspotilaana oleminen alkaa kirjaimellisesti riittämään. Olen luvannut itselleni, että teen lopulliset päätökset seuraavasta vuoresta vasta siinä vaiheessa, kun saan ortopedilta viimeisen sanan ja siunauksen, että jalat on hyvät. Tämä toivottavasti tapahtunee 7.3. seuraavassa ja mahdollisesti myös viimeisessä kontrollissa.

Olo on kuin väliinputoajalla. En ole oikein täysipainoisesti kunnossa, mutta en myöskään enää hinkkaa jalan koukistuksia ja pyri vain kasvattamaan jalan liikkuvuutta. Työmaata tietysti jalkojen kanssa riittää vielä vuosiksi, mutta kärsivällisyys alkaa loppumaan, sillä haluaisin jo olla ja tehdä täysin normaalisti ilman minkäänlaisia rajoitteita. Tätä voisi kutsua myös kärsimättömyydeksi ja mullehetikaikkinyt-asenteeksi.

 

Enpä olisi uskonut, että tämä vaihe kuntoutumisessa olisi näin haastavaa. Koko ajan takaraivossa kolkuttelee vuoret. Suunnitelmat on tietysti jo pitkällä, mutta mitään selkeää varmuutta ei vielä ole. Vuoret on varmaa, mutta missä päin maailmaa tämän vuoden aikana tulen kiipeilemään, on vielä auki. Hyviä vaihtoehtoja toki on ja kerron tietysti täällä heti, kun hommat on lyöty lukkoon.

Nyt viimeiset hetket täytyy vielä malttaa ja pyrkiä minimoimaan kaikki tulevien loukkaantumisten riskit pois huoltamalla kehoa ja pitämällä lepopäivistä kiinni.

Crossfit-harrastuksen vuosipäivä

Tasan vuosi on kulunut nyt siitä kun astelin Lappeenrannassa Crossfit-salin ovesta sisään. Oli ennakkoluuloja, epäilyksiä ja odotuksia tuosta oven aukaisusta. Ennakkoluuloina etenkin lajin kovuus, epäilyksenä oma jaksaminen ja odotuksena kehittyminen.

Tämän vuoden aikana on ollut aikamoinen myllerrys käynnissä. Ensin treeni muuttuivat pitkistä treeneistä tuntiin. Tunnissa rykäistiin kovaa ja kovalla sykkeellä WOD eli work out of day ja sitten kotia. Usein jäi fiilis, että tässäkö tämä nyt oli ja jumpan jälkeisiä jumppia tulikin tehtyä aika tiheästi tai vähintäänkin vähän soudeltua treenien lopuksi.

Toukokuussa oli muuton paikka Helsinkiin ja mietin pitkään, että jatkanko koko Crossfittiä. Oli ollut ties mitä vaivoja. Olkapää oli ollut kipeä, olin tullut treeneistä itkien kotiin, polvi rusahti ja pamahti ja  niin edelleen. Kuitenkin paljon myös onnistumisia oli takana. Aikaa vastaan tehdyt jumpat ja niissä onnistuminen, 10 leukaa ja niin edelleen.

No viikon sitten Helsingissä mietin ja kokeilin paria eri salia eri puolilla. Päätös olikin todella helppo. Jatkaisin Crossfittiä niin kauan kunnes aloitan valmistautumisen kesällä edessä olevaan Alppien matkaan. Sitten koko kuvio alkoikin mennä hiukan eri suuntaan. Ravasin ortopedeilla ja kuulin, kuinka huonossa kunnossa oikea polvi on ja millainen projekti minulla olisi edessä sen korjauttamiseksi.

Suunnitelmat valmistautumisesta, kiipeilystä ja lyhyen aikavälin haaveista valui kuin hiekkana sormien läpi ja pian olinkin toukokuun lopussa leikkauspöydällä. Jalka kursittiin kasaan ja alkoi armoton kuntoutuminen lokakuussa häämöttävään leikkaukseen.

Koko tämän ajan, toukokuusta tähän päivään olen käynyt Crossfit-salilla. Todellinen Crossfit-jumppaaminen on tietenkin ollut vähillä kuntoutumisen aikana, mutta säännöllinen treenaaminen on pysynyt koko ajan matkassa mukana. Vaikeimpina hetkinä kesällä ja alkusyksystä, tsemppiä antoi kanssatreenaajat salilla. Kamut on kannustanut tulemaan salille vaikka moni liike oli kielletty, kamut on tsempannut itkupäivinä ja kamut oon piiskannut yrittämään aina parhaansa.

Todellinen käännös tapahtui heinäkuun lopulla, jolloin laitoimme valmennusprojektin käyntiin. Minulla oli taas ensimmäistä kertaa muutamaan vuoteen oma valmentaja. Se, kenelle raportoin tekemisestä ja joka vastaa kehittymisestä tekemisen ohessa. Tiesin, että sitoutumalla valmennukseen myös tuloksia tulisi ja onhan niitä tullutkin. Olen oikeasti nauttinut ihan todella paljon ja uskon pitkälti, että pää on pysynyt kasassa pitkälti sen ansiota, että aloitimme valmennuksen.

Crossfit on lajina todella haastavaa sen monipuolisuuden vuoksi. Se, mikä on lohdullista, niin meillä kaikilla on heikkoutemme ja vahvuutemme. Toinen tekee voimisteluliikkeitä helposti ja toisille raudan liikuttelu on helppoa. Joka päivä on mahdollisuus kilpailla itseään ja kelloa vastaan, mutta lajista voi nauttia myös ilman kilpailua. Tietynasteista epämukavuutta pitää sietää, mutta usein epämukavuus loppuu minuuteissa. Jos mennään, niin mennään kovaa, mutta vain hetki.

Kehittymiskohteita löytyy pitkäksi listaksi asti. Tässä nyt vain muutamia mainitakseni: voimisteluliikkeet, lavan hallinta, nostot ja selän asennon pitäminen. Tykkään soutaa, polkea ja hikoilla. Jumppaaminen, missä hengästyy on lempipuuhaani.

Vuorikiipeilyn kannalta olen loukkaantumisesta huolimatta mielestäni aika hyvässä kunnossa. Jopa paremmassa, mitä olin ennen loukkaantumista. Olemme pystyneet pitämään kuntoutumisesta huolimatta kuntoa yllä ja olen tämän vuoden vuorimatkalle entistä valmiimpi. Laji on auttanut minua parantamaan heikkouksiani ja kehittymään ominaisuuksissa, joita tulen tarvitsemaan myös vuorilla.

Vuosi on mennyt nopeasti ja seuraavat vuodet tullee menemään vähintäänkin yhtä nopeasti. Kiipeilykaverini sanoin: ”etsi elämässä jotain muutakin, mistä pidät”… Tämä muu on on löytynyt.