Viimeinen viikko ennen polvileikkaus vol. 2:sta

Viimeinen viikko ennen ensi maanantaina polvileikkaus vol 2:sta pyörähti maanantaina käyntiin.

Tämä viikko on ollut monella tapaa erikoinen, sillä olen viimeistä viikkoa tässä kyseisessä työssä. Syksy tuo tullessaan polvileikkauksen lisäksi uuden työpaikan. Uudessa työssä aloitan, kunhan olen ensin saanut pahimmat polvileikkauksen arvet kiinni.

Odotan innolla tulevaa, mutta samalla olo on ollut ajoittain haikea. Vaikea ymmärtää, että neljän vuoden työkokemus samassa yrityksessä ja työyhteisössä on vaihtumassa uusiin haasteisiin. Uudet haasteet ovatkin sellaisia, mitä olen kovasti odottanut ja uskon muutoksen oleva hyvä. Paljon olen oppinut ja saanut nykyisestä työstäni tapahtumakoordinaattorina. Olenkin erityisen kiitollinen näistä vuosista.

Viikko on mennyt nopeasti. Tarkoituksena on ollut treenata kovaa vielä tämäkin viikko. Maanantaina edessä oli crossfitin kippileukoja. Jostain syystä, käteni ovat erityisen herkät näille liikkeille ja olen usein kampaillut repeilevien käsien vuoksi. Nyt repeämillä on sen verran väliä, että kädet täytyy olla ensi maanantaille priimakunnossa, jotta minut otetaan leikkauspöydälle. Infektioriskin vuoksi iho ei saisi olla rikki vaan kädet pitää olla ehjät ja tästä ei jousteta.

Maanantaina testailtiin myös kolmen toiston maksimipenkkitulosta. Ai että olin kiukkunen, koska 50kg ei noussut kuin kahdesti! Tuloksena siis jäätiin alle 50kg vaikka kovasti halusin tuon pyöreän luvun. Tästä sitten kippileukoihin ja kädet auki… Treeni muuttui lennosta ja leuat unohdettiin tältä viikolta. Puhisin ja kuhisin kiukusta vielä tunti kotiin tulemisen jälkeenkin. Ärsytti, että treenit eivät mennyt niin kuin olisin halunnut. No myös nämä puolet kuuluu urheiluun, epäonnistumiset ja muuttuvat suunnitelmat.

Eilen sitten pyöräilin 25 kilometriä ja tein polvelle jumppaa sekä vatsoja. Illalla suunnattiin vuorielokuvafestareille BANFF Mountain Film Festivalille  olipa muuten hyviä leffoja! Vuorikaipuu nousi entisestään ja vuoret kiiluu silmissä koko ajan treenatessa. Taistelu polvivaivoja vastaan on aika paljon kivempaa kun on selkeä tavoite: olla kunnossa ensi lokakuussa seuraavaa isoa vuorta varten.

Tänään oli sitten iso päivä! Ensimmäinen muokattu crossfitin benchmark-treeni sitten toukokuun. Crossfitin benchmarkit ovat tyttöjen ja poikien nimien mukaan nimettyjä, yleensä melko kovia treenejä, jotka suoritetaan useimiten aikaa vastaan. Tänään minulla oli ohjelmassa ”Jackie” eli 1 kilometri soutua, 50 thrusteria ja 30 leukaa. Koska leukojen tekeminen on pannassa, niin vaihdettiin ne 50 burpeeseen. Treeni meni aika mukavasti ja aikakin oli mielestäni hyvä! Vertailukohtaa ei nyt ole, kun treeniä jouduttiin muokkaamaan.

Tänään testattiin myös lisäpainodippiä. On siistiä, kuinka nopeasti nuo dipit on tässä polven parantumisen aikana kehittynyt. Sain ennen muutamia dippejä ja tänään tosiaan testattiin yhden toiston maksimia. En ollut ennen tehnyt lisäpainodippejä ja ajattelin, että 10kg lisäpaino olisi hyvä suoritus. Pikku hiljaa nostin painoja ja maksimiksi tänään tuli 20 kiloa! Olen tyytyväinen. Voimat on siis kasvanut ja kehitys on ollut juuri sellaista, mitä valmentajan kanssa tavoitteeksi on asetettu.

Vuoria, treeniä ja viimeistä työviikkoa. Ensi maanantai tulee nopeasti ja taas ollaan leikkauspöydällä. Täältä tullaan ja kohta kaasu pohjassa kohti maailman parasta leikattua polvea!

Paha ikävä taistelu polveni kanssa, joka päättyy hyvin

Polveni kuntouttaminen on loistavalla mallilla. Kaikki on mennyt toukokuun lopussa tehdyn leikkauksen jälkeen hyvin. Kuntoutus on ollut ajoittain todella hidasta, mutta projekti on edennyt koko ajan ja joka päivän eteenpäin.


Joka viikko edistyminen on konkretisoitunut oikeina tekoina:
ensimmäisen kerran kävelin 1,5 tuntia 1,5 kilometriä, sitten tein ensimmäiset viisi kyykkyä, pyöräilin ensimmäisen kerran, koko ajan pikku hiljaa enemmän ja enemmän.

Nyt ollaan pisteessä, jossa polvi alkaa olemaan aika hyvä. Joudun vieläkin varomaan jalkaa, mutta etenkin kivut on vähentynyt todella merkittävästi. Itseasiassa olen huomannut, että monet rajoitukset ovat vain omassa päässäni. Kiitos näiden rajoitteiden vähentymisestä kuuluu valmentajalleni, joka on haastanut minut kokeilemaan uusia liikkeitä koko ajan.Fiilikset treeneissä on ollut aikalailla tapissaan. Painiskelin pitkään ison harmin kanssa siitä, että en pysty tekemään. Kerran jopa itkin pukuhuoneessa, kuinka pieni harmiton vitsi sai minut tuntemaan itseni surkeaksi polvivaivaiseksi.

Viime viikolla sitten tapahtui oikeastaan merkittävin tapahtuma sitten polvileikkauksen: tein onnistuneen maksimisuorituksen soudun puolimaratonissa, joka oikeastaan vahvisti tekemistä.Kovalla työllä, sinnikkyydellä, itkulla, kiukulla, turhautumisella ja murheella on ollut tarkoituksensa: kasvattaa minusta vahvempi.Suurin ongelmani tällä hetkellä on se, että minulla on tunne, että olen juuri selvinnyt. Kaikki se ikävä, mikä tähän projektiin on liittynyt on kääntynyt voitoksi pienin askelin.

Ja mitä onkaan edessä? Toinen leikkaus. Kyllä, toinen leikkaus heti perään. Tämä leikkaus on ollut tiedossa siis koko ajan. Ensimmäisessä leikkauksessa kun ei vaan yksinkertaisesti voitu korjata kaikkea. Vanha aiemmin leikattu eturistisiteeni oli virheellisessä asennossa ja nyt ensimmäisessä leikkauksessani korjattiin molemmat polven keväällä rikkoutunee kierukkani ja eturistisiteeni poistettiin. Eturistisidesiirre ruuvataan jalkaan kiinni ja nyt näihin ruuvien reikiin lisättiin ihmeellistä biopankista hankittua luumassaa. Luumassa on nyt vaatinut oman neljä kuukautta parantumis- ja luutumisaikaa.

Nyt alle kahden viikon päästä minulle laitetaan siis tuo eturistiside, joka on nyt turvallista ruuvata luutuneeseen jalkaan ilman riskiä, että koko jalan luu tulee romahtamaan. Olen kuitenkin parin viimeisen päivän aikana paininut fiiliksen kanssa, että en halua. En yksinkertaisesti halua kokea leikkausta uudestaan. Liikuttaa kipeetä jalkaa ensin vain millejä, sitten senttäjä ja sen jälkeen opetella uudestaan taas monet kuviot. Olen onnistunut hyvin tässä leikkauksien väliajalla, sillä tavoitteena oli rakentaa mahdollisimman hyvä ja vahva jalka toiseen leikkaukseen.

Tiedän, että jalka pitää korjata nyt. Jos sen tekeminen ei ole nyt kivaa, niin se ei ole myöhemmin yhtään sen kivempaa. Päin vastoin. Äiti on kannustanut, että minusta tulee vahvempi kun käyn tämän taistelun läpi. Käyn tätä polviprojektia läpi vain ja ainoastaan yhdestä syystä: haluan kiipeillä. Keväällä minulle sanottiin, että riskit kiipeilyyn nousee huomattavasti jos jalkaa ei korjata. Riski sille, että jotain sattuu muuttuu ihan liian suureksi ja sivussa riskiksi oli muodostumassa polvinivelen kuluminen.Polvea siis rakennetaan vuoria varten ja usko on viimeisen neljän kuukauden aikana siihen, että jalasta tulee parempi kuin koskaan, vain vahvistunut. Tällä polvellahan vielä kiipeillään ja korkealle.

Elämäni ensimmäinen puolimaraton

Soutaen tai mitenkään muutenkaan.

Crossfit Central Helsinki järjesti viime viikolla tapahtuman, josta en ollut aiemmin kuullut: puolimaraton soutulaitteella. Olin valitettavasti työreissussa tuolloin, joten en päässyt paikalle. Kappas vain treenikamu Lottakaan ei viime viikolla päässyt tapahtumaan, joten Lotan kysyessä olisiko joku kiinnostunut revanssiin tällä viikolla, olin heti super innoissani lähdössä elämäni ensimmäiseen puolimaratoniin.

Soutaminen on ollut osa polvileikkauksen jälkeistä ohjelmaa hyvin aktiivisesti ja kun aloitettiin valmentajan kanssa ohjelmointi elokuussa, on soutujen määrä kasvanut pikku hiljaa. Olen soutanut kolme kertaa 2 kilometrin testinkin ja vauhtia pidemmille matkoille on haettu 18×3 minuutin intervallitreeneillä.

Kun aloitin crossfitin, kirjaimellisesti vihasin soutamista. Nopeasti huomasin, yllätykseksi, että oikeastaan soutaminen on aika kivaa! Pääsee mittamaan suoritusta, sillä seurataahan vauhtia, kaloreita ja matkaa koko ajan soutulaitteen näytöltä.

Eilen sitten luvassa oli 21097 metriä sisäsoutua ja Lotan kanssa lähdettiin taistoon heti aamusta. Olimme keskustelleet valmentajani kanssa, millaisella vauhdilla minun kannattaa lähteä soutamaan. Pidin tätä vauhtia todella todella kovana ja epärealistisenakin. Polvi on leikattu muutama kuukausi sitten ja vasta viime viikkoina olen päässyt tosissani tekemään kaikkea melko normaalisti edelleen, koko ajan varoen ja järkevyydellä. Polven kuntoutus edellä ja niin edelleen…

No olimme valmentajan kanssa sopinut, että lähden soutamaan 2:10-2:15/500m vauhtia ja etsin tuolta väliltä mukavan matkavauhdin. Mukavasta vauhdista en tiedä, mutta pian huomasin että keskivauhtini oli vielä 40 minuutinkin jälkeen 2:11/500m eli tavoitteessa oltiin vielä tässä vaiheessa. Tässä kohtaa meitä käytiin myös kannustamassa ja tiesin, että jaksaisin todennäköisesti melko samaa vauhtia loppuun asti.

Pakko kyllä sanoa, että viimeinen 7 minuuttia tästä urakasta oli elämäni kovimpia. Keskisykkeeni koko suorituksessa oli 190 ja viimeisen seitsemän minuutin aikana käytiin jopa 205 sykkeellä. Suoritus oli täysi maksimi, jonka pystyin tällä hetkellä tekemään.

Onneksi Lotta oli soutamassa kanssani, sillä tästä oli ihan huikeasti apua. En pystynyt kauheasti jutustelemaan soudun aikana, mutta jotenkin jaettu fyysinen tuska on aika paljon helpompi selättää verrattuna siihen, että koko urakan olisi tahkonut yksin omien ajatustensa kanssa.

Jaksoinhan minä minulle tavoitteeksi asetettua vauhtia loppuun asti ja puolimaraton oli takana, kun kello näytti 1:31,49. Olin todella tyytyväinen tähän tulokseen! Ja ennen kaikkea iloinen siitä, että minulla on äskettäin leikattu polvi, jolla pystyin tekemään suorituksen. Olen pelännyt, murehtinut ja miettinyt paljon tietenkin jalan kuntoa. Eilinen vahvisti fiilistäni siitä, että polvesta tulee vielä salonkikelpoinen. Kovasti ja sinnikkäästi töitä sen eteen onkin tehty eli on mahtavaa, että kova työ todella palkitaan.

Suurin onni syntyi siitä, että onnistuin tavoitteessani soutaa jalkani kanssa ja sen jälkeen vasta tuli ilo hyvästä ajasta. Tästä on hyvä jatkaa ja valmentajaani lainaten: ”polvesta tulee ihan timanttia”. Haaveet tulevista vuorista elää siis vahvempana kuin pitkään aikaan.

Suunto Spartan Sport

Olin odottanut kuin kuuta nousevaa. Kirjamellisesti siitä asti kun keväällä ensimmäisen kerran näin Suunnon uuden kellon Spartan Sportin kuvan. Kyseessä olisi täysin uusilla ominaisuuksilla oleva kello, ja mikä upeinta se olisi kaunein näkemäni sporttikello ikinä!

1.9 sitten tämä kello tuli kauppoihin. En päässyt vielä kyseisenä päivänä kelloani ostamaan, mutta 2.9 juoksin suorinta tietä tuttuun Amer Sports Brandstoreen Helsingissä. Kellohan sielä oli ja kokeilin kelloa käteen ja olin täysin myyty. Ilman minkäänlaista rationaalista perustetta sitten ostin kellon.

Kello on siis kosketusnäytöllinen ja siihen saa valittavaksi erilaisia kellonäyttöjä. Myös Suunnon Movescount – palvelu, jossa voi tehdä muutoksia kellon asetuksiin on uusittu ja koneella täytyi ladata uusi Suunto Link – niminen palvelu, jonka avulla kello synkronoidaan Movescount tiliin. Sinänsä yksinkertainen prosessi, mutta kellon poltellessa valmiudessa oma vaiheensa sinänsä.

Kosketusnäytön lisäksi tässä uudessa mallissa on värinäyttö, askelmittari, päivittäinen kalorinkulutus ja palutumisajan laskuri noin normiominaisuuksina. Urheilutiloja, joita kellossa voi käyttää, on ihan mieletön lista! Löytyy golfista laitesukkellukseen ja sup-lautailuun seisten. Urheilutilassa on siis asetettu valmiiksi tietyt kellonäytöt, jotka ajatellaan sopivan urheiluun. Näitä pääsee nyt myös syyskuusta lähtien muokkaamaan tuolta Movescount – palvelusta itse.

Nyt kelloni on siis reilun viikon vanha ja olen kokeillut seuraavia urheilutiloja: crossfit, pyöräily ulkona, pyöräily sisällä ja sisäsoutu. Kaikki toimii hyvin ja etenkin tykkään tästä uuden kellon ominaisuudesta, jossa kello värisee valmiiksi asetettujen kierrosaikojen kohdalla. Esimerkiksi sisäsoudussa ja pyöräilyssä on 10 minuutin välein asetettu väliaika ja kello värisee jokaisen kierroksen jälkeen ja näyttää sen hetkisen sykkeen ja keskisykkeen. Soudussa on myös vetonopeus, se on vielä epäselvää kuinka kello sen mittaa, mutta löytyy kuitenkin. Voisin kuvitella, että tämä värinäominaisuus on tosi tärkeä esimerkiksi pitkien matkojen suorittamiseen juoksussa, pyöräilyssä yms. kestävyysurheilussa.

Kokeilin viime viikonloppuna myös ensimmäisellä ulkopyöräilylenkilläni sitten polvileikkauksen oman reitin tekemistä kelloon. Reitti ja eri reittejä voi siis tallentaa kelloon ja ne pääsee luomaan myös tuolla Suunnon Movescount – palvelussa. Omalla kohdalla reitin tekeminen toimi hyvin siihen asti kunnes sekoilin itse kartalla enkä löytänyt enää, kuinka reittiä on mahdollista kumittaa kartalta. Alkumatka sitten itse lenkillä sujui hyvin: kello näyttää siis navigaattorin tavoilla reittiä, joten tuntemattomalla reitillä on helppo pysyä mukana onko suunta oikea tai jos ei, niin mihin suuntaan kuuluisi suunnistaa.

Yksi suuri ero edelliseen Ambit 3 Run ja Peak kelloihini olen huomannut akun kestossa. Kosketusnäyttö ehkä syö enemmän akkua ja kelloa olen ladannut nyt noin kolmen päivän välein. Kello on siis koko ajan ranteessa myös yöllä, joten mielestäni tuo kolmen päivän välein ei ole mahdoton panostus kellon lataamiseksi.  Näitä kahta muuta kelloa olen ladannut harvemmin, ehkä noin kerran viikossa. Niin harvoin kuitenkin etten osaa varmasti sanoa, kuinka usein olen kelloa ladannut. Kuulin kuitenkin tällä viikolla Suunnon työntekijältä, että tämä ominaisuus on koko ajan kehityksen alla ja jo nyt akun kesto on tullut valovuoden päähän siitä, mitä se on ollut kellon testivaiheessa.

Yhteenvetona siis uudesta kellostani: tykkään sen kauneudesta, se on kaikkein ihanin kello, jonka olen koskaan omistanut. Kellon urheilutilojen runsaus ei tunnu olevan pula, päin vastoin. Kaikkeen löytyy oma urheilutila tai jossei löydy niin sellaisen voi itse luoda. Kosketusnäyttö on ihan kiva, mutta en kokenut edellisissä kosketusnäytöttömissä tämän olleen ongelma. Kosketusnäyttö on tietysti nykyaikaa ja sinänsä ymmärrettävä kehityskohta. Värinäytön tarpeellisuus on mielestäni hiukan olematon. Selkeä iso miinus on akun kestossa, mutta kellon GPS-paikannus on nopeampi kuin edeltäjissään ja omien reittien luominen iso plussa ulkona tehtäville treeneille.

Olen siis hyvin hyvin onnellinen uusi kellon omistaja ja perustelin kellon ostamisen puhtaasti sen kauneuden perusteella. En varsinaisesti tarvinnut kelloa, mutta nyt ei myöskään ole kaduttanut kellon ostaminen.

Mitenkäs sillä polvella menee?

Viimeiset pari viikkoa on kulunut aikamoisessa arjen hullun myllyssä. Arki pyörii pitkälti töiden, gradun kirjottamisen ja jalan jumppaamisen ympärillä.

Polvella menee aika mukavasti tällä hetkellä. Päivä päivältä jalka on parempi. Pystyn koko ajan tekemään enemmän ja normaalimpia asioita kuin aikoihin. Tämä ehkä näkyy siten, että en välttämättä enää päivittäin huomaa jalan olevan erityisen kipeä. Toisinaan sitten, kuten tiistaina itkua salin pukkarissakin tihrustin, jalka turhauttaa. Rajoitteet, hitaus ja heikkouksien jatkuva treenaaminen on saanut minut aika ajoin tuntemaan jotain todella syviä turhautumisen pohjamutarypemisiä.

Polvella menee siis kivasti, hyvin ja koko ajan paremmin. Jumpatkin on mennyt hyvin. Viime viikolla oli hieman kevyempi viikko, jolla haettiin etenkin yläkropan palautumista. Sisältäähän tällä hetkellä jumppani hyvin pitkälti yläkropan liikkeitä ja polven kuntouttamista.

Jumpat salilla on sujunut aika mukavasti ja olen saanut valmentajalta myös hyvää palautetta. Se lämmittää erityisesti mieltä, kuulemma homma etenee suunnitellusti ja erityisen ylpeä olen siitä, että olen tunnollisesti toteuttanut treenejä. Yhdet treenit jäivät välistä pitkän megatyöpäivän jälkeen, jolloin suurimmat energiat oli jätetty tapahtumapaikalle.Tänään kävin myös fysioterapeutilla kinesioteippauksessa ja jalkaan laitettiin ihan kunnon teippaukset. Ihme ja kyllä, taas kerran teippaus auttoi. Ihmeellistä ja niin käsittämätöntä kuin se onkin, niin tuo ihmeellinen joustava teippi auttaa ilmeisestikin hermoperäiseen kipuuni jalan sisäsyrjällä. Nyt minulle on opetettu, miten pääsen teippauksia itekseni tekemään ja seuraavaksi täytyykin suunnata teippikaupoille.

Paljon olen vieläkin pyöräillyt. Intervalleja, kevyesti, lyhyempiä pätkiä ja pitempiä pyöräilyjä. Sanoisin, että aerobinen kunto on pysynyt suhteellisen samalla tasolla kuin mitä se ennen leikkausta oli. On myös kiva huomata, että satunnaisista epätoivon hetkistä huolimatta, kuntoutuminen menee koko ajan eteenpäin.

Polvella siis kaikki hyvin ja koko ajan kuntoutuminen menee oikeaan suuntaan.