Uusi jakso on alkanut polvioperaatiossani

Polven kuntouttamisessa on alkanut uusi jakso. Viime päivät ovat ollut juhannuksen takia melko kiireisiä, tai ei oikeastaan kiireisiä vaan somettomia. Myös polvesta puhuminen tietyllä tavoilla harmittaa ja niiden tuntemusten myöntäminen täälläkin on osittain hankalaa.

Eilen siis sain luvan aloittaa varaamaan jalalle. Olin suunnitellut pitkän listan, mitä minun täytyy hoitaa heti kun voin taas kävellä. Toisin kävi, sillä käveleminen ei ole tällä hetkellä ollenkaan niin sujuvaa kuin olin kuvitellut. Toki nyt pari päivää sitä miettineenä sehän on täysin selvää, eihän kuukauden kävelettömyyden jälkeen hypellä sängystä ylös ja varsinkaan kaupungille hoitamaan asioita.

Nyt olen siis pikku hiljaa ottanut ensimmäisiä askelia ja vaikka jalka mukavasti jo taipuukin, niin kävellessä se on todella jäykkä. Jokainen askel on kuitenkin eteenpäin ja uskoisin, että kehitys tulee olemaan aika huima seuraavan kuukauden aikana.

Lupa myönnettiin myös rauhalliselle pyöräilylle, soutamiselle ja vesikävelylle. Uusi ystäväni onkin kotiin asennettu pyörätelakka ja oma pyöräni, jota voin pieniä pätkiä kerrallaan polkea. Yllätykseksi pyöräily tuntuu polvessa todella hyvälle, ei kipua ja liikkuvuus on parempi kuin kuvittelin. Liike tuntuu myös tekevän hyvää polvelle, sillä se ikään kuin vetreytyy polkiessa.

Vaikeinta tässä kaikessa on kuitenkin ollut se, että olen tottunut kulkemaan ja tekemään oman aikataulujeni mukaisesti ja siten, miltä nyt hyvältä tuntuu. Nyt olen ollut täysin tai ainakin osittain avun tarpeessa eikä avun tarve hetkeen vielä lopu kun mitään painavia juttuja ei saa nostella ja polven kiertovääntöliikkeet on kielletty. Välillä tuntuu, että avun pyytäminen on todella vaikeaa ja ennen kaikkea vaivan aiheuttaminen toiselle tuntuu ikävältä.

Toinen juttu, miksi on ollut vähän vaikeaa, on tunne etten ole ansainnut näitä polven ongelmia. Tein syksyllä Aconcagualle valmistautuessani kaiken ohjekirjan mukaan ja kaikki meni ihan putkeen. Ongelmia toki oli alkukeväästä ties minkälaisten pienten vaivojen kanssa, mutta mittavaan polvioperaatioon en osannut valmistautua tai edes pahimmissa kuvitelmissani varautua. Hetket, jolloin on myös vähän itkettänyt on liittynyt varmasti suurimmaksi osaksi väsymykseen ja turhautumiseen.

Onneksi nämä turhautumiset ovat olleet vain hetkiä ja olen kuitenkin todella iloinen, että tulevaisuus näyttää paremmalta ja valoisammalta polven suhteen. Kuntoutuminen vie oman aikansa ja tiedän olevani sen verran sisukas tyyppi, että siitä polven kuntoutuminen ei ainakaan jää kiinni. Kaikki tsempit crossfitsalilla ja kamuilta lämmittää mieltä. Ne ennen kaikkea rohkaisee jatkamaan kohti tavoitettani: parempaa polvea, jolla valloitetaan Everest.

Toivoa kuntouttamiseen antaa myös huippu-urheilijat kuten Kaisa Lehtonen, jonka polvi leikattiin 2009 ja 2016 hän voitti Iron Man kilpailun. Todella huipulle on mahdollista palata kun jalat saadaan kuntoon ja hän on oiva osoitus siitä.

Katseet ovat jo tulevassa ja olen niin iloinen, että tämä uusi jakso polven kuntouttamisessa on lähtenyt käyntiin. Jo pelkästään kävely tekee mielen niin iloiseksi ja se, että en tunne olevani loukussa kotona. Nyt uusin, hyvin mielin eteenpäin!

Yläkroppa pumpissa

Tiistaina sain ensimmäisellä polvikontrollilla luvan aloittaa yläkropan treenaamisen. Seinät ovat meinaan alkaneet kaatua pikku hiljaa päälle ja mieli on tehnyt vähän enemmänkin urheilemaan. Kateellisena olen ajatellut kaikkia niitä ihmisiä, jotka pumppaa salilla rautaa tai juoksee pihalla lenkillä.

Noh, kyllähän minäkin vielä jossain vaiheessa! Juoksemisen sijaan olen pumppaillut hauista ja yläkroppa alkaa olemaan aikamoisessa pumpissa. Yllättävän paljon myös pelkästään yläkropalla pystyy tekemään ja mielikuvitusta onkin melkeinpä vain rajana. Jopa soutaminen pyörätuolissa ilman leikattua jalkaa onnistuu.

Pelkän yläkropan treenaaminen käytännössä koko ajan istuen on kyllä yllättävän raskasta! Enpä ole ikinä ajatellutkaan, kuinka paljon jalkoja tarvitaan. Olen nämä pienet yläkroppapumpit tehnyt tietenkin todella pienillä painoilla, mutta silti seuraavana päivänä lihaksia on kolottanut ja kipristänyt.

Turhautumista on pumpin lisäksi myös ilmassa. Pienet itkut ja raivaritkin on koettu. Turhautuminen on etenkin sitä kohtaa, että kuinka epäreilulta polven ongelmat tuntuvat. Onneksi ongelmiin on olemassa myös ratkaisu ja tavoite paremmasta sekä ennen kaikkea intensiivistä urheilua kestävästä polvesta lohduttaa ja muistuttaa turhautumisen hetkillä. Myös tieto siitä, että juhannuksen jälkeen jalalle saa astua ja kuntouttaminen etenee seuraaviin, laajempiin liikkeisiin lohduttaa. Keppi- ja pyörätuolielämää on siis enää viikko jäljellä! Tämä jos jokin on mahtavaa!

Turhautumisesta huolimatta yläkroppa on pumpissa ja mieli on huomattavasti parempi tuosta pienen pienestäkin lihasten kipeytymisestä. Nyt viikko ja sitten jalka on taas pelissä.

Ensimmäinen kontrolli

Tiistaina kävin tikkien poistossa ja ensimmäisessä kontrollissa näyttämässä polveani leikanneelle ortopedille Ilkka Tulikouralle. Odotin tikkien poistoa kovasti, sillä nyt suihkussa saa käydä ilman jalan kelmuttamista ja pieni säätäminen sen osalta on ohi. Tietysti myös kiinnosti se, mitä mieltä Tulikoura on polvestani.

Ilkka Tulikoura on kokenut ja monia urheilijoiden polvia korjannut ortopedi. Tämän lisäksi kaikki kerrat hänen kanssaan asioidessani on ollut erittäin miellyttäviä. Hän selittää, näyttää kuvat, kertoo ymmärrettävästi ja kuuntelee potilaan ongelmia. En ole ikinä saanut yhtä hyvää hoitoa ja olenkin erittäin tyytyväinen ortopedivalintaan.

Mikä polven tilanne nyt on siis? Hyvä, ja myös ortopedi tuntui olevan tyytyväinen. Tilanne on mennyt selkeästi eteenpäin ja kehitys on hyvä. Jalan liikkuvuus on hyvä ja kivut ovat selkeästi pienemmän kuin esimerkiksi viikko sitten. Arvetkin, jotka polveen tuli on todella siistit ja ne tulevat varmasti parantumaan todella näteiksi. Olen ihan fiiliksissäni tästä kaikesta: kuinka hyvää hoitoa olen saanut ja miten minut on eritoten kohdattu ihmisenä eikä vain jonain polvivaivaisena potilaana. Kiitos kuuluu Ilkka Tulikouralle ja hänen henkilökunnalleen!

Nyt kävelen vielä kaksi viikkoa kepeillä, jonka jälkeen saan aloittaa jalalle varaamisen. Tätä päivää odotan kovasti, sillä ihan arkipäiväiset jutut kuten ruuanlaitto ja vessassa käynti helpottuu huomattavasti kun ei ole noita kepukoita häiritsemässä.

Kaikki on siis erinomaisesti ja suunta on täysin oikea kuntoutuksenkin suhteen. Olen erittäin tyytyväinen ja iloinen, että asiat ovat sujuneet tähän asti hyvin. Usko siihen, että saan tämän koko rumban jälkeen hyvän polven, on suuri. Vastoinkäymiset on tehty voitettavaksi ja tämän jälkeen nousen monelle vuorelle vieläkin vahvempana.

Pienin liikkein eteenpäin

Nyt leikkauksesta on tasan kaksi viikkoa. Aika tuntuu menneen nopeasti, mutta toisaalta hitaasti. Varsinkin ensimmäinen viikko meni aivan pöllyssä erilaisten kipulääkkeiden takia ja nyt aika on alkanut hidastua kun voimat ovat alkaneet ehtyä.

Pariin otteeseen on jo tullut fiilis, että seinät kaatuu päälle. Ikävintä tässä hommassa mielestäni on se, että jalalle ei vielä kahteen viikkoon saa astua. Tämä taas puolestaan tarkoittaa, että keppien kanssa on sähellettävä joka paikkaan ja pidemmät matkat taittuvat pyörätuolin kyydissä.

Varsinkin muutaman viimeisen päivän aikana, jolloin jalka on ollut suhteellisen kivutun on mieleni pyörinyt urheilun ympärillä. Kateellisena katselen sosiaalisesta mediasta eri urheilijoiden kuvia, haaveilen juoksemisesta tai oikeastaan vain jalalle astumisesta ja mieli tekee oikein kunnon hikitreeneihin.

Yläkroppahan on vielä täysin pelissä ja olen joitain pieniä treenejä tehnytkin jo.

Huomenna sitten otetaankin jo tikit pois ja parin viikon päästä olen taas täysillä mukana kun saan kävelyluvan.

Se, mistä olen todella iloinen, on nopea polven koukistumisen lisääntyminen ja kipujen selkeä vähentyminen. Todella ne kaksi ekaa viikkoa olivat polven kannalta vaikeimmat, mutta nämä kaksi seuraavaa taitaa olla henkisesti raskaampia. Onneksi jumppailla voi kotona ja pyörätuolin kanssa. Eteenpäin mennään joka päivä pienin liikkein, sillä askeleista ei voi vielä puhua.

Elämä alkaa voittamaan

Maanantain jälkeen päivät ovat menneet aikamoisessa sumussa polvileikkauksen jälkimeiningeissä. Kovat kipulääkkeet ovat tehneet päästä hieman tokkuraisen oloisen ja päivät ovet kuluneet ihan omalla painollaan.

Kivut ovat olleet yllättävän kovia ja kävin torstaina lääkärissä vielä säätämässä kipulääkitystä sopivammaksi, jotta ei tarvitsisi kärsiä kotona ja yöt tulisi nukuttua paremmin. Öisin olen nukkunut hyvin pätkittäistä unta ja milloin kivut ja milloin mikäkin on herättänyt noin tunnin välein katsomaan kelloa.

Kävimme hakemassa minulle myös pyörätuolin, jonka avulla olen nyt parina päivänä päässyt hetkeksi ulkoilemaan. Nuo 15 minuutin ulkoilut tekevät kyllä hyvää, sillä mieli pysyy selkeästi virkeämpänä kun pääsee neljän seinän sisältä myös ulos. Kököintähän polven kanssa liikkuessa tällä hetkellä on se, ettei polveen saa varata seuraavaan neljään viikkoon vaan keppien kanssa on kynkättävä pienetkin liikkumiset kotona ja ulkona. Pitemmät matkat taittuu sitten tuolla pyörätuolilla.

Polven kipujen lisäksi toissayönä kärsin todella kovasta pahoinvoinnista ja tuskaisena keskellä yötä valvoin muutaman tunnin. Tuo pahoinvointi on ehkä kaikista ikävintä, sillä sille ei oikein voi tehdä mitään ja ainoa asia joka auttaa on uni. Tällä hetkellä pystyssä istuminen aiheuttaa pahoinvointia ja pystyn olemaan vain lyhyempiä aikoja aivan pystyssä.

Ongelma ehkä on se, että kun on hyvä hetki niin olo on todella mainio. Polvi on kivuton ja paha olo on tipo tiessään ja tämä kostautuu helposti omien voimien yliarvioimisella ja seuraavassa hetkessä onkin jo huonompi olo. Nyt pitää vain malttaa olla vähän kerrallaan pystyssä ja levätä mahdollisimman paljon.

 

Se, mistä olen todella ylpeä, on polven liikkuvuuden lisääntyminen. Olen ahkerasti tehnyt ohjeiden mukaan liikkuvuusharjoittelua ja polvi liikkuu jo melko mukavasti. Tiedän, että ortopedi tulee olemaan tyytyväinen parin viikon päästä tikkien pois ottamisen yhteydessä jos ja kun jatkan liikkuvuuden parantamista koko ajan.

 

Vaikka kivut ja pahoinvointi onkin vaivannut, on minulla silti tosi hyvät fiilikset. Jokainen päivä on hieman parempi kuin edellinen ja levolla sekä kipulääkkeillä saa hallittua vaivoja hyvin. Haaveilen jo salille menemisestä parin viikonpäästä ja yläkropan treenaamisesta. Toivotaan, että tämä haave toteutuu!Olen myös onnellinen, että ryhdyin tähän projektiin. Nyt nivelpinnat oli vielä kunnossa ja tämän polven ennuste on erittäin hyvä. Kuntouttaminen tulee olemaan pitkä projekti, mutta varmasti vaivan arvoinen.

Polveni operaatio on alkanut

Kotiuduin eilen sairaalasta. Vietin yhden yön sairaalassa  polvioperaation jälkeen ja se oli erittäin hyvä päätös.

Polveni siis leikattiin maanantaina illalla. Operaatio oli pitkä (noin kolme tuntia) ja taitava ortopedi löysi polvesta yllättäviäkin vikoja.

Alunperin tarkoituksena oli vain poistaa eturistisiteeni ja täyttää ruuvien kolot biopankista saatavalla luumassalla. Nyt kuitenkin molemmista kierukoistani löytyi myös repeämiä. Toisessa kierukassa oli yksi repeämä ja toisessa kaksi. Nämä repeämät ovat nyt ommeltu ja paikattu sekä eturistisiteen reiät täytetty.

Tämä tarkoittaa sitä, että seuraavat neljä viikkoa kävelen kepeillä eikä jalalle saa astua. Polvi on todella kivulias ja sen kanssa liikkuminen on tällä hetkellä vielä todella hidasta.

Olen onnellinen, että leikkaus tehtiin nyt, sillä nivelpintani eivät olleet vielä kulunut ja ennuste parantumiselle on erittäin hyvä. Tämä oli ortopedinkin sanojen mukaan täysin oikea aika leikata.

Nyt alkaakin sitten sinnikäs kuntoutumisoperaatio ja seuraavan parin viikon suurin agenda on saada jalka koukkuun ja suoraksi. Treenit muuttuivat aika dramaattisesti, mutta nyt kuntoutumishetkiä on kuusi kertaa päivässä ja tarkoituksena on saada polveeni mahdollisimman hyvä liikkuvuus.

Kipu on ainut riesa, mutta onneksi kipuun on lääkkeitä ja juuri nyt voin onnellisesti sanoa, että juuri tällä hetkellä kipu on vähäistä. Hyviä ovat nuo vahvat kipulääkkeet!

Nyt positiivisin mielin eteenpäin ja polvi tulee olemaan kiipeilykunnossa ja parempana kuin koskaan tämän operaation jälkeen!