Kanna, siirrä, siivoa

Huh millainen viimeiset viisi päivää on ollut! On kannettu, siirretty, pakattu, purettu ja siivottu. Koti alkaa kuitenkin näyttämään kodilta, mikä on aika kiva! Tämän jälkeen voin taas keskittyä olennaiseen: treenaamiseen Mt. Blancia varten.

Muuttorumba Helsinkiin sisälsi myös tiistaina pitkän shoppailupäivän sohvakaupoilla, sillä myin pienen yksiön sohvani pois ja tilalle saapui isompi löhölinna. Sohvat on kyllä todella kalliita! Suhteutan monen uuden sohvan 1500e hintaa vuorimatkoihin ja siihen, kuinka pitkälle reissulle sillä rahalla pääsee. Siksipä kotiin tuli Ikean sohva, joka on itseasiassa oikein hyvä ja mukava istua sekä vain murto-osan tuosta puolikkaan Nepalin vuorimatkan hinnasta.

Vaihtoehto numero 1

Vaihtoehto numero 2

Lopullinen valinta

Mutta siihen treenaamiseen… Suunnitelmani ovat nyt seuraavanlaiset: jatkan vielä kuukauden crossfittiä peruskunnon ja ”off-season” – treeninäni. Sen jälkeen kesä-, heinä-, ja elokuussa tarkoituksena on treenata taas rinkan kanssa monipuolisemmin sekä kävellä vuoristokengät sisään. Tämä vaihe tullee sisältämään pitkäkestoisia treenejä, mutta myös salilla käymistä.

Viimeisen parin päivän aikana olen käynyt ”normisalilla” taas pitkästä aikaan ja olen hieman yllättynyt, että vaikka tietyllä tavalla odotin näitä käyntejä, niin silti olen ollut hieman pettynyt. Kauheasti ihmisiä, tavarat ja painot hukassa ja se, mikä on todella outoa: peilejä joka puolella!

Crossfitsalilla niitä ei meinaa ollut. Kävin myös kokeilemassa yhtä crossfit-salia Helsingissä ja toiselle olen vielä menossa ennen kuin päätän kummalla jatkan seuraavan kuukauden. Oman paikan etsiminen on siis alkanut ja sellainen varmasti löytyy myös täältä Helsingistä. Omalle epämukavuusalueelle joutuu joka tapauksessa astumaan, sillä uudet rutiinit ja tavat toimia tulee muokkaantumaan varmasti uuden salin ja sen käytäntöjen myötä.

Rutiinien löytäminen onkin seuraava vaihe tämän kanna, siirrä ja siivoa rupeaman jälkeen.

Tasan seitsemän vuotta

Siihen kun täytän 30. Siihen, että kiipeän Everestin.

Täytin siis eilen 23 vuotta, mutta päivä sisälsi oikeastaan aika paljon isompiakin merkkipaaluja kuin syntymäpäivät.

Tein eilen nimittäin myös KTM tutkintoni viimeisen tentin ja sen mennessä toivottavasti läpi, minulla on suoritettavana enää Pro Gradu -tutkielma ja tämän jälkeen valmistun. Tämä jos jokin oli mielestäni juhlimisen arvoista!

Tämän viimeisen tentin lisäksi tämä viikko on ollut melko kiireinen, sillä huomenna on muutto edessä Helsinkiin. Muutto on sikäli hieman erilaisempi kuin aiemmin, nyt paluumuuttoa Lappeenrantaan ei ainakaan toistaiseksi oli tiedossa.

Tämä on oikeastaan tosi merkittävä kohta ja käännekohta nimenomaan omassa elämässäni: opinnot ovat todella loppusuoralla, muutto Helsinkiin töiden perässä on edessä, mutta kuitenkin tulevaisuus on syyskuun jälkeen täysin avoinna kaikelle ja kaikille eri vaihtoehdoille. Gradupaikka, aihe, työpaikka, vakituinen työ, kaikki on oikeastaan hieman avoinna. Se jos joku on varmaa, että nykyiseen opiskelijaelämään verrattuna arki tulee todennäköisesti hieman muuttumaan.

23 vuotta on ollut pitkään unelmaikäni. Miksi? No tarkkaa syytä en oikeastaan muista, mutta muistan näin miettineeni jo pitkään. Syy on ehkä kuitenkin se, että 23 vuotias on aikuinen, mutta kuitenkin vielä niin nuori että koko elämä on käytännössä edessä. Toki elämä tämäkin jälkeen on varmasti aivan yhtä siistiä, sillä sehän on pitkälti myös omasta asenteesta kiinni. Tuleva vuosi olkoonkin kuitenkin odottamisen arvoista ja sen tavoitteena on olla vielä parempi kuin edeltäjänsä!

Seitsemän vuotta kuulostaa pitkältä, mutta uskoisin ajan menevän hyvin nopeasti. Siivittäähän tätä odotusta myös muiden vuorien kiipeäminen!

Inspiraatiota

Tapasimme tänä viikonloppuna Nepalin 2013 ryhmän kanssa. Meillä oli poikkeuksellisen hauska matka Nepalissa ja porukasta tuli lyhyessä ajassa mielestäni aivan mahtava. Naurettiin paljon siitä huolimatta, että ryhmässä oli täysin eri ikäisiä ja erilaisia ihmisiä. Persoonia joka lähtöön, mutta kuitenkin kaikki mielestäni yhdistää ehtymätön mielenkiinto kauniita maisemia, ulkoilmaa, vuoria ja oman elämän seikkailuja kohtaan.

Vuorokausi hyvässä seurassa inspiroi. Koen todella tärkeänä sen, kuinka muiden ihmisten kokemuksista voi oppia ja vinkkejä voi hyödyntää omilla reissuilla. Tästä porukasta tulikin ideoita paljon! Huippuvuoret, Islanti, Dolomiitit, Hyuana Potosi, Kilpisjärvi, thriatlon, hiihtovaellus, varusteet, teltat, Kirgisia ja monen monta muuta uutta ideaa, mihin suunnata seuraavaksi.

5000 metriä täynnä

Tässä piileekin retkikunnan paras anti: toisilleen tuntemattomat ihmiset matkustavat muutaman viikon yhdessä ulkomaailmasta erillään ja sen jälkeen ryhmästä tulee niin yhtenäinen, että olemme tavanneet vähintäänkin kerran vuodessa matkan jälkeen. Elinikäisiä ystävyyssuhteita sanon minä. Inspiraatiota, josta voi olla vain kiitollinen ja tuntea olevansa täysin etuoikeutettu!

Makutestin voittaja on löytynyt!

Muistanette varmaankin, kun ennen Acon matkaani höpöttelin eväistäni vuorilla. Jos et, niin voit lukea niistä täältä ja täältä. Erityiseen asemaan pääsivät erilaiset proteiinipatukat, joilla takaa paremman proteiinin saannin matkalla, välttää mahdollista painon tippumista ja korvaa vuorilla syntyvää energiavajetta.

Kokeilin paljon, siis kymmeniä erilaisia patukoita ja joka kerta törmäsin samaan ongelmaan: jauhoisuus. Patukka pyörii suussa kuin jauhopallo ja etiketin herkulliset kuvat suklaasta, kekseistä ja juustokakuista on vain kovalla mielikuvituksella mahdollista maistaa.

Makutestissä syksyllä ykköspaikan vei erimakuiset Questbarit, mutta nekin ovat usein jauhoisen makuisia. Hyviä, mutta melko kalliita ja kaukana etiketin herkullisista makuelämyksistä. Tämä seikka sinänsä ei ole yllätys, mutta aina pieni pettymys patukkaa mutustellessa.

Nyt on kuitenkin löytynyt patukoiden kuningas!


Se on meinaa Northforcen proteiinipatukka. Kuin toffeeta söisi, mutta hienon hienolla vaniljan vivahteella. Puolikas patukka on makunautinto, kokonainen patukka käy jo työstä. Meinaa kuten toffeeta, niin tätäkin patukkaa saa mutustella ihan huolella. Jauhoisuus kuitenkin puuttuu ja viime aikoina näitä patukoita on saanut järkevään hintaan Punnitse ja Säästä – kaupasta.

Nyt tiedän, mitä proteiinipatukoita jemmaan itselleni laukut pullolleen seuraavan kerran vuorille suunnatessani. Nämä on oikeesti hyviä!

Ryhtiremontti

Olkapääni lähti paikoiltaan crossfitin peruskurssilla pari kuukautta sitten ja siitä asti vasen käsi on enemmän tai vähemmän vaivannut. Olkapään vaivaan on oikeastaan liittynyt vahvasti kivut vasemmassa lavassa ja rintalihaksessa. Ei niinkään olkapäässä.

Nyt parin viime viikon aikana käsi on kipeytynyt entisestään ja sen heikkoutta ollaan ihmetelty sekä crossfit-salilla että lääkärissä. Tulos: huono ryhtini ja eteenpäin kaatuvat olkapäät on todennäköisesti suurin syy kivuille on löytynyt siitä, että vietän suurimman osan päivästäni istuen todella surkeassa asennossa koneella.

Nyt olen siis päässyt ryhtiremonttikouluun, jossa tarkoituksena olisi saada ryhtini korjattua paremmaksi. Samassa remontissa tavoitteena on vahvistaa olkapäitä ja ryhtiä tukevia lihaksia siten, että en könötä tuossa surkeassa asennossa enää aikaani.

Nyt siis nousen joka 30 minuutti ylös tuolista ja suoristan ryhdin. Kuulen crossfitissä jatkuvasti kehotuksen ”seiso suorassa”. Kehonhuollon tärkeys on korostunut ja olen sitoutunut tekemään kehonhuoltoa aina telkkaria katsoessa!

Mut huh! Tuo ero oman ”normaalin” surkean ryhtini ja suoran ryhdin erossa on ihan käsittämätön. Ihan kun olisin raskaana ja suorassa seistessä maha katoaa. Tiedän myös, että näiden samankaltaisten ongelmien kanssa painii noin suunnilleen kaikki vähintäänkin toimistotyötä tekevät ihmiset. Millaisia kauheuksia istuminen meille tekeekään?

Ryhtiremontin myötä tarkoitus on parantaa myös selän voimantuottoa, jota tarvitaan kiipeilyssä. Ilman voimaa hakkujen käyttö, nousukahvalla kiipeäminen ja repun kantaminen tulee olemaan huomattavasti vaikeampaa ja työläämpää. Siksi onkin nyt erityisen tärkeää, että hoidan ryhtini kuntoon ja sitä kautta vasemman olkapään ongelmat toivottavasti myös parantuu.

A step ahead

Heipä hei!

Sain tänään odotetut kengät postista, meinaan Kaylandin alppikengät, joilla lähden Mt. Blancin matkalle. Valitsin nämä kengät oikeastaan kahdesta syystä: niiden järkevän hinnan ja keveyden puolesta. Tietysti tarkistin kenkien sopivuuden myös retkikunnan johtajalta ennen lopullista ostopäätöstä.

Se, mikä minua ei yhtään huvita, mutta kuuluu uusien kenkien ostamiseen on myös niiden sisäänajo. Voi että, sitä kampailun ja taistelun määrää, joka tulee todennäköisesti olemaan myös näiden kenkien kanssa. Millettieni kanssa ongelmiahan oli paljon, joista voit lukea täältä ja täältä. Mutta kuten Millettien, niin myös näiden kenkien kanssa ongelmat on tehty vain voitettavaksi. Kivojahan ne rakot eivät ole, mutta sanoisin matkan Blancilla olevan huomattavasti mukavampi sisään ajetuilla kengillä.

Kengät on yksi tärkeimmistä varusteista, sillä niiden avulla huipulle kiivetään. Siksi näihin kannattaa mielestäni satsata! Milletit ovat Mt. Blancille hieman liian järeät kengät ja siksi päädyin ostamaan uudet. Minulla on aika pitkälti kaikki varusteet kasassa Blancia varten ja lopullisten tavaroiden viilaaminen on edessä lähempänä matkaa. Tilanne on sinällään aika optimaalinen, että minulla ei tällä kertaa mene puuttuvien varusteiden hankintaan omaisuuden verran rahaa vaan voin hyvin hyödyntää olemassa olevia, hyviä varusteita.

A step ahead oli Kaylandin kenkälaatikossa kissan kokoisin kirjaimin.. Ja olenhan minä, sillä nyt minulla on reilusti aikaa ajaa kengät sisään ennen elokuun matkaani!

Kovakuntoisin tipahti

Viime viikon Huippujengissä puitiin sitä, kuinka kovakuntoisin joutui jättämään leikin kesken. Kova kuntohan ei pelasta vuoristotaudilta vaan on jopa riski. Syy siihen, miksi usein kovakuntoisimmat saattavat tipahtaa ensimmäisenä on se, että ei malteta edetä tarpeeksi hitaasti.

Kova kunto on tässä hommassa vähän kaksiteräinen miekka. Tiedättekö kun ilman kovaa kuntoa on vaikea edetä. Kunto takaa miellettävän matkan ja jaksaminen on huomattavasti parempaa vuorilla, kun jokainen askel ei paina tonnia. Jossain vaiheessa askel todennäköisesti painaa tonnin minkälaisesta kunnosta huolimatta.

Kova kunto kuitenkin mahdollistaa nopean liikkumisen, jolloin vuoristotautiin liittyvien olotilojen huomaaminen voi olla hankalaa ja jopa mahdotonta ennen kuin on jo liian myöhäistä. Tässä kohtaa tuleekin oleellisesti esille se, että kuinka nopeasti liikkuu vuorilla.

Vuorilla ei ikinä puhuta kilometreistä, joita liikutaan. Puhutaan tunneista ja korkeusmetreistä, jotka päivän aikana noustaan. Omien reissujeni päivämatkat ovat kestäneet 3 tunnista jopa 19 tuntiin ja ollut 5 kilometrin ja 28 kilometrin väliltä. Tärkeintä on kuitenkin se, että kuinka paljon noustaan. Nousunopeushan on kaiken a ja o, kun mietitään vuoristotaudin riskiä.

Nyrkkisääntönä voisikin sanoa, että yli 3000 metrissä tulisi yöpyä vähintään kaksi yötä ennen siirtymistä 3500 metrin yläpuolelle. Myös yöpyminen alle 3000 metrissä aloittaa aklimatisoitumisprosessin. Se, mikä merkitsee eniten on nukkumiskorkeus. Päivän aikana voi käydä korkeammallakin, jos palaa yöksi nukkumaan alemmalle. Tämä on jopa kannattavaa aklimatisoitumisen kannalta. Siirtymiset 3500 metrin yläpuolellakin täytyisi pitää maltillisina ja järkevinä ja tasailla korkeutta 4000 metrissä ja 5000 metrissä.

Se, miten jokainen sopeutuu ilmanalaan on yksilöllistä. Toisilla aklimatisoituminen onnistuu helposti ja toiset kärsivät heti 3000 metrin yläpuolella oireista. Itselläni kokemukset on hyviä, eikä korkeuden kanssa ole ikinä ollut pahemmin ongelmia. Tietysti lieviä oireita kuten päänsärkyä on myös minulla ollut, mutta oireet ovat aina hävinneet järkevän nousunopeuden takia.

Kova kunto ei suojaa vuoristotaudilta, mutta auttaa nauttimaan matkasta tuhat kertaisesti!