Terkkui ja erilaista Joulua!

Jos minun täytyisi nyt veikata, niin sosiaalinen media, blogit ja uutiset tulvii: Hyvää Joulua! Jos seuraisin tätä reaaliaikaisesti, todennäköisesti laittaisin someni kiinni.

Tässä vaiheessa kiipeily on jo aloitettu, olemme todennäköisesti 3500 metrin korkeudessa jossakin kohtaan Aconcaguan rinnettä, matkalla kohti huippua. Ensimmäiset yöt teltassa on jo vietetty. Jouluruokaa ei teltassa ole tarjolla, vaan todennäköisesti syömme riisiä ja kasviksia. Ehkäpä jopa kuivalihaa.
Tämä on erilainen jouluaatto. Olen kaikki aiemmat Jouluni viettänyt äitini isovanhempien luona Mikkelissä. Perinteestä poikkeaminen on aiheuttanut etukäteen murhetta, mutta hyvän ystäväni sanoin: ”tulet nauttimaan seuraavasta Joulustasi kotona vielä enemmän”. Ja näin asia varmasti onkin. Joulustani tulen myös nauttimaan vuorella.
Ja varmasti nautinkin, koko valmistautumisen, rahan ja sieluni edestä. Hengitän vuori-ilmaa joka solulla siten, että muistan vielä vanhana mummonakin, miltä tuntui olla Aconcagualla. Tämä matka on paras joululahja, jonka olen itse itselleni mahdollistanut. Olen siitä todella kiitollinen ja toivon, että sinunkin Joulua siivittää ajatus kiitollisuudesta, olkookin se kiitollisuutta syödä suklaata niin paljon, että on paha olo tai kiitollisuutta perheestä!
Terkkuja sieltä, missä ikinä olenkin, sinne missä sinä oletkin! Hyvää Joulua!

Retkikunnan tapaaminen

Tänään olemme tavanneet retkikuntamme. Nopea raportti jäsenistä:

Turkkilaiset tuntuivat olevan untuvikkoja ja kyselivät todella matkaohjelman perusteita.
Hollantilainen nainen tulee olemaan rautaa, mielettömän rauhallinen nainen.
Jenkkinainen vaikuttaa todella mukavalta ja kiinalaisen miehen kanssa en kerennyt vielä sen enempää kuin nimemme vaihtamaan.
Kävimme matkaohjelmaa läpi, jonka jälkeen jokainen tavaramme käytiin läpi, jotta ne ovat tarpeeksi riittävät vuorelle. Kaikki varusteemme läpäisivät tämän testin hyvin ja nyt odotamme muiden jäsenten varusteiden testin päättymistä. Tämän jälkeen lähdemme lunastamaan kiipeilylupiamme, jotka ovat minulle ja matka-Mikolle hoidettu jo etukäteen. Tämä päätös maksaa lupa etukäteen osoittautui erittäin hyväksi, sillä lupa täytyy maksaa pesoissa ja Argentiinassa pesojen kanssa sählääminen ja käteisen kanssa pelailu on aina oma riskinsä esim. varkaille. Näin ollen etukäteen maksettu lupa on jo hoidettu ja se vaihdetaan ylihuomenna oikeaan kiipeilylupaan kun saavumme Aconcaguan luonnonpuistoon.
Huh! Nyt jännittää, täällä on ollut mahtavan ihana sää, vatsassa on perhosia sillä olemme kohteessa, mutta kuitenkin vielä kaukana itse tosi toimista.
Huomenna siirrymme netin ulottumattomiin eli blogiin ei tule seuraavaan pariin viikkoon todennäköisesti päivityksiä.
Joulu tuntuu kaukaiselta, sillä jouluateriamme nautimme 3400m Confluensiassa! Nauttikaa! Niin minäkin teen.

Olemme onnellisesti perillä

Santiago

Nukuin pitkän lentoni yllättävän hyvin. Lentohan lähti Suomen aikaan noin yhdeltä yöllä ja olin todella väsynyt päästessäni koneeseen. Nukahdin tätä paikallista Argentiinan aikaa 20:30 ja heräsin muutaman kerran yön aikana ja lopullisesti 5:30 eli aikamoiset prinsessaunet tuohon väliin.

Skippasin jopa lentokoneen illallisen, sillä olimme juuri ennen konetta syöneet Burger Kingissä ja nälkä ei enää koneessa vaivannut.

Tuntuupa todella hassulta olla nyt aivan maailman toisella puolella! Matkalla Santiagoon ohitimme Aconcaguan todella läheltä, huippu valitettavasti oli pilvessä, mutta vuori on kyllä todella huikea ja jylhä. Se erottuu selvästi muista korkeudellaan ja lentokoneesta katsottunakin vuori näytti isolta. Innokkaasti ikkunasta katsoin mahtavia vuorimaisemia ja mieltä lämmittää erityisesti se, että tiedän käveleväni kyseisissä maisemissa aivan pian!

Telttakamu sanoi, että 7000 metrissä oli lentokoneen mittarin mukaan ollut -26 astetta eli aikamoisen kirpiä sää! Onneksi sitä varten on hankittu parhaat mahdolliset varusteet, jotta kylmyydestä selvitään.

Matka Mendozaan on kyllä näin yhdeltä istumalta melkoisen pitkä, laskimme juuri, että olemme tehneet matkaa 36 tuntia. Onneksi pääsimme hyvin perille! Jo Santiagossa näkyi kiipeilijöitä ja osa olikin koneessa Milletit jalassa tai kassissa. Vaikkeivat he suoraan kilpailijoita todellakaan ole, niin myönnän heitä katsoneeni ja verranneeni itseeni. Lopputulos oli, että proolta näyttää, mutta antaa näyttää. Tiedän, mitä olen itse tämän matkan eteen tehnyt. Matkalaukkujen tulemista jännitettiin viime hetkille asti, mutta meidän molempien laukut löytyivät perillä ja kentällä tuulettelimme tämän kunniaksi.

Mahtavaa olla taas Argentiinassa! Ja samalla olen tietenkin palannut vahvasti vaihtoaikaani ja siihen liittyviin ihaniin muistoihin.

Madrid

Lennot löytyivät, olen nyt Madridin kentällä odottamassa seuraavaa lentoani Santiagoon.

Lähtö oli aika jännittävä ja sisälsi aikamoista stressihikeä ja paniikkia. Iso laukkuni painoi 24,5kg ja virkailija halusi punnita myös käsimatkatavarani, jotka olivat 9,4kg ja sekin liikaa. No, seuraavaksi sitten seuraavaksi nappasin vaelluskengät rinkasta jalkaan ja sain repun alle 8kg painoiseksi. Virkailija aloitti kuitenkin katsomaan rinkkaani ja sanoi sen olevan liian suuri käsimatkatavaraksi.

Rinkan olin kotona mitannut ja muuten se meni mittoihin, paitsi että pituus oli 2cm pitempi kuin ”sallittu” pituus oli. En ollut käsimatkatavaraani laittanut kuin erittäin vähän tavaraa, jolla olin saanut rinkan pienen näköiseksi.

Virkailija alkoi uhkailemaan minulle, että portilla työntekijät voivat vielä ottaa rinkan pois ja siinä vaiheessa sille ei voi tehdä mitään. Tässä vaiheessa asialle ei enää ollut tehtävissä mitään vaan rinkka tulisi mukanani koneeseen.

Lähtöportilla seisoin erittäin jännittyneenä ja erityisesti kuulutuksen: ” liian suuret käsimatkatavarat toimitetaan ruumaan” jälkeen olin täysin varma, että rinkka otetaan ruumaan. Läpäisin kuitenkin testin ja pääsin kuin pääsin koneeseen tavaroideni kanssa ja rinkka mahtui juuri sopivasti koneen ylälokeroon asiaankuuluvasti.

Minulla on lennot, paikka koneessa, matkatavarat mukana, rinkka käsimatkatavaroissa ja mieli jo asteen rauhallisempi. On todella hassua, että vuorokauden päästä olen maailman toisella puolella täysin kirjaimellisesti.

Kirjoittelen iPadillä, joten pahoittelen mahdollisists virheitä! Nyt vatsa on täynnä ja odottelen kahden tunnin päästä lähtevää jatkolentoani Chileen.

Lievämuotoinen paniikki ja jännitys

Tänään olen juossut pää kolmantena jalkana koko aamun kaupungilla hoitamassa viimeisiä asioita.

Nyt voin VIHDOIN sanoa, että kaikki tavarat on hankittu. On niitä muuten hankittu ja kaikkea ihan pientä on ollut hankittavana vielä viime hetkille asti… Kuten esimerkiksi varapatterit, kädenlämmittimiä, HYVÄÄ kinesioteippiä ja urheiluteippiä, jolla teipata mahdollisia rakkoja. Nyt kaikki on valmiina.

Pakkaan nyt viimeisen kerran ja viimeiset tavarat kassiin ja sen jälkeen kassi on valmis. Olen tänään huomannut olevani ylivirittyneessä stressitilassa ja paniikki on silloin tällöin hiipinyt ja nostanut päätään. Kaikkein eniten olen panikoinut eniten lentojeni suhteen.

En saanut tehtyä check-inniä kuin Madridiin ja soitin Lan Airlinesille ja tarkistin, että minulla on tosiaan jatkolento olemassa. Sitten soitin Finnairille ja he neuvoivat peruuttamaan check-innin ja tekemään sen vasta kentällä, jolloin kenttävirkailijat pystyvät auttamaan kaikkien lentolipulla olevien lentojen boarding passin tulostamisessa. Tämä ohje rauhoitti mieltäni.

On hassua, että vaikka olen matkustellut mielestäni jo melko paljon, niin ennen tälläistä lentostressiä ei ole ollut. Olen luottanut, että maksetut lennot ovat olleet olemassa ja piste. Nyt kuitenkin on sen verran tärkeä matka tiedossa, että minua on jo etukäteen (huvittavaa ja todennäköisesti turhaan) pelottanut, että menen kentälle ja minulle sanotaan ettei lentoja ole olemassa.

Noh, nyt kahdesta mielestäni luotettavasta lähteestä on vahvistettu, että minulla tosiaan on lennot. Jännittää, paniikki hiipii ja silti yritän perustella täydellä järjellä, että ne lennot on olemassa ja tämän kaltainen höperö panikoiminen on täydellisen turhaa.

Onneksi kaikkeen lievään paniikkiin helpotusta minulle tuo se ajatus, että olen pian vuorimaisemissa ja kun istun koneessani Madridista Santiagoon ja näen laukkuni Mendozassassa olen todella onnellinen.

Tulen päivittämään blogiani reissusta sen verran kuin kykenen. Kirjaan tietysti fiiliksiä paperille ylös matkapäiväkirjaani ja tulen niitä tekstejä vielä reissun jälkeen täällä julkaisemaan. Mielenkiintoista tulee olemaan varmasti se, millaisia fiiliksiä tulee käymään läpi vuorilla.

Olen valmis Aconcagualle

140 litrainen kassi painaa kaikkien tavaroiden kera 22,7kg ja se on todella täynnä. Painoraja ei siis ylittynyt vaikka olin siitä kovin huolissani.

Olen valmis lähtöön ja huomenna teen heti aamusta check-innin, joka käytännössä tarkoittaa matkan alkua minulle. Viimeiset päivät Helsingissä on mennyt todella nopeasti, sillä olen vielä nähnyt kavereita, hoitanut viimeisiä asioita ja tuntuu kuin olisin kolme päivää juossut paikasta toiseen pää kolmantena jalkana.

Tänään onneksi sain tilaisuuden vielä hautautua torkkupeiton alle ja nukkua päiväunet. Tekipä hyvää ja nyt makoilen loppuillan kotona tankkaillen sekä vettä että ruokaa.

Viimeisten päivien fiilikset ovat olleet yllättävän rauhalliset, sillä tiedän tehneeni kaikkeni ja luotan itseeni sekä varusteisiini, jotka ovat mielestäni parhaimmat mahdolliset tälle matkalle. Olen kuitenkin tietysti käynyt paljon läpi myös sitä mahdollisuutta, että entä jos en pääse huipulle. Tulen olemaan pettynyt, todella pettynyt ja varmasti tulen tulemaan itkien alas jos jokin syy estää huipulle pääsemisen.

Riski huipun saavuttamatta jäämiseen kuuluu vuorikiipeilyyn ja se on osa tätä lajia. Jos lajia haluaa harrastaa on myös ymmärrettävä reaaliteetit ja punnittava riskien sekä mahdollisuuksien välistä suhdetta. Näen huipulle pääsemättä jäämisen riskistä huolimatta, että tällä hetkellä vaakakupin toinen puoli eli Aconcaguan huippu on silti paljon vahvempi ja tavoittelemisen arvoinen. Vuoren huippuhan ei minulle noin vain eteen tupsahda vaan sen eteen on todella kovasti tehtävä töitä.

Olen valmis vuorille ja ottamaan tämän riskin saavuttaakseni huipun.

Retkikunta

Eilen saimme viimein vahvistuksen retkikuntamme jäsenistä. Retkikunnan merkitys tulee korostumaan Aconcagualla, sillä vietämme yhdessä melkein kolme viikkoa aikaa ja ryhmä tulee toivottavasti erittäin läheiseksi.

Kaikilla aikaisemmilla retkillä retkikunta/ryhmäni ovat olleet super loistavia ja uskon, että tämä tulevakin retkikunta tulee olemaan. Ihmisillä ovat samat tavoitteet eli vuoren huippu ja usein kaikilla on hyvin samankaltaiset mielenkiinnon kohteet.

Aconcaguan retkikuntaamme kuuluvat:
Minä, 22 vuotta, Suomi
Matka-Mikko, Suomi
Kanadalainen mies, 43 vuotta
Turkkilainen mies, 39 vuotta
Hollantilainen nainen, 53 vuotta
Amerikkalainen nainen, 22 vuotta
Kiinalainen mies, 23 vuotta

Heidän kiipeilytaustastaan tiedän sen verran, että hollantilainen nainen on 2013 huiputtanut Everestin. Olen iloinen ja melkein poksahtamaisillaan oleva ilmapallo, sillä aivan mahtavaa päästä kuulemaan hänen kokemuksiaan Everestiltä! Kokemusta varmasti löytyy, mikä on myös plussaa ja kovaa päätä, kerran kun on Everestin huipulle kiivetty.

Mielestäni retkikunta vaikuttaa todella hyvältä, olin myös yllättynyt, että mukana on näin monta ”nuorta” aikuista mukana. Ryhmästä tulee aivan varmasti mahtava!

Fiilikset on aivan katossa ja kolme yötä lähtöön!

Nöyrä kiitos

Kiitos. Olen todella kiitollinen jo nyt läpi käydystä projektistani Aconcagua, vaikken ole vielä lähelläkään vuorta. Ajattelin vielä kertoa myös teille, mistä kaikesta olen super kiitollinen. Ilman näitä asioita ja ihmisiä tämän projektin toteuttaminen olisi ollut todella paljon rankempaa ja olen todella onnellinen omasta turvaverkostani.

Kiitos – sain treenata terveenä, hyvävoimaisena, ilman suurempia ongelmia koko syksyn. Yksikään treeni ei jäänyt väliin esimerkiksi flunssan tai kiireen vuoksi ja motivaatio pysyi koko syksyn huippuhyvänä. Voin hyvällä omallatunnolla sanoa olevani tyytyväinen ja tehneeni kaikkeni tämän projektin eteen.

Kiitos – kuuluu mun-Mikolle, joka on uskonut minuun niinäkin hetkinä kun en ole sitä itse tehnyt. Hän on tehnyt kotihommia, tukenut blogin kirjoittamisessa, ollut kiinnostunut jokaisesta jauhetusta treenijutusta, kokeillut ties mitä ruokavalioitani ja silti koko ajan uskonut täysin mahdollisuuksiini huiputtaa Aco. Hän myös kirjoitti minulle myös kauniin kirjeen, millaista on elää vuorikiipeilijän kanssa.

Kiitos – äidille, joka on joulupaostani huolimatta pyrkinyt tukemaan tätä projektia. Hän on hankkinut proteiinipatukoita, keräsi kolehtia kiipeilyrahastooni ja selkeästi ollut myös ylpeä, että tavoitteeet ovat korkealla.

Kiitos – ystäväni, jotka ovat tukeneet, kuunnelleet väsymiseen asti ja uskoneet minuun. Olen varmasti useaan otteeseen huomaamattani höpöttänyt vuorista kyllästymiseen asti, mutta silti minulla on parhaimmat ystävät, jotka ovat jaksaneet kuunnella. Myös tämä blogiprojekti on saanut tukea ja on ollut todella kannustavaa, kuinka ystäväni on tukeneet blogiprojektissanikin.

Kiitos hierojalle ja fysioterapeutille, joka on kuunnellut murheeni kipeytyneistä paikoista ja opastanut kaikin mahdollisin keinoin, millä kasvatan mahdollisuuksiani huippuun.

Kiitos – teille kaikilla tuntemattomille ihmisille, olette tsempanneet minua ja uskoneet mahdollisuuksiini täysin. En ole pyytänyt, mutta olen saanut valtavasti kannustusta salilla, koululla ja erilaisissa yllättävissä tilanteissa. Olen joka kerta ollut yhtä otettu ja kiitollinen jokaisesta tsempistä, jonka olen saanut. Te, jotka olette blogiini löytänyt, olette myös kannustaneet tämän blogin toteuttamisessa. Kiitos, että olette olleet tässä projektissa mukana ja toivon teidän pysyvän myös tulevissa projekteissa mukana.

Kiitos – että vuori on vasta edessä päin, olen valmis. Olen valmis kestämään kurjuutta, taistelemaan tieni huipulle ja turvallisesti alas enkä näe, miksikö tämä ei olisi hyvien kelien ja sopivan tähtien asennosta mahdollista. Kiitollisuutta on päästä vuorille, rentoutumaan ja nauttimaan. Teen sen kiitollisena siitä, että minulla on mahdollisuus toteuttaa tämä projekti. Kiitos.

KIITOS!

Herkkuja koko mahan täydeltä

Vapautta oli valita eväät. Eväät on tärkeä osa vuorilla oloa, sillä niiden merkitys korostuu, mitä korkeammalle mennään. Ensimmäisiä korkeudesta tulevia oireita on ruokahalun menettäminen ja jos perinteiset riisihässäkät eivät maistu on hyvä varautua omin eväin ja herkuin.

Minulla on ollut tapana ottaa aika paljon eväitä mukaan ja olen syönyt herkkuja aina vuorilla todella huoletta ja lätrännyt hunajalla ja sokerilla joka tilanteessa, jossa se on ollut mahdollista. Sitä huolta ei ikinä ole ollut, että pääseekö paino nousemaan. Herkuista huolimatta paino on aina laskenut vuorimatkojen aikana ja nyt tavoitteena olisi, ettei se enää yhtään laskisi.

Miten olen sitten painon laskua ja erityisen tärkeää, hyvää mieltä tuottaviin eväisiin varautunut?


Mukaani Suomesta lähtee 9 erilaista proteiini- ja energiapatukkaa, kaksi karkkipussia: erityisen tärkeät ovat merkkarit ja muut salmiakit. Tämän lisäksi hain kunnon herkkusäkit Punnitse ja Säästästä; valkosuklaalakuja, pähkinöitä, salmiakkimanteleita, tummaa suklaata ja jogurttipähkinöitä. Evääni painoivat yhteensä reilut pari kiloa ja niiden lisäksi tulen ostamaan vielä Argentiinasta Snickersejä ja ehkä sipsejä. Mies kassalla katsoi säkkejä oudoksuen ja antoi jopa ylimääräisen leiman keräilypassiin… Ilmeisesti ostokset herättivät sen verran huomiota.

Olen pitkään ajatellut myös selfietikun ostamista, mutta en ole sen hankkimiseen sen enempään paneutunut. Eilen kuitenkin törmäsin 10e bluetooth selfietikkuun, niin olihan se pakko ostaa! Kestääkin sitten päivän tai kaksi, niin luulen, että sillä saa ihan hienoja vuorikuvia myös reissusta.

Näillä eväin ja herkuin minä lähden reissuun.

Laukut ovat siirtyneet

Ensimmäiseen välietappiin ennen Mendozaa. Olen laukkujeni kanssa Lahdessa äitini luona.

Eilen vietimme jouluateriaa etukäteen ja herkkuina oli joulupöydän tärkeimmät ja parhaimmat eli imelletty perunalaatikko, kinkku ja savustettu lohi. Tänä aamuna aamu taas aloitettiin perinteisellä riisipuurolla. Näin olen viettänyt tämän vuoden jouluperinteeni. Huomenna leivon vielä perinteeksi muodostunutta saaristolaisleipää ja taatelikakkua.

Eilen sain myös ensimmäisen joululahjani:


Osui ja upposi matkaan lähtijälle. Saatoin jopa tästä tsemppitaulusta muutaman kyyneleenkin tirauttaa, tuntui se niin osuvan oikeaan ja henkilö, jolta sen sain, tuntuu ymmärtävän mistä on kyse. Sain tauluni siis isosiskoltani, joka on ollut aikaisemmilla Nepalin matkoilla kanssani ja hän todella ymmärtää, mistä vuorilla on kyse. Matkaan lähdin toivotuksilla: ”hyvää matkaa ja varovaisuutta”.

Laukuissa tavaraa tuntuu olevan todella paljon, vaikka mielestäni tavaroita on vain kaikki tarvittavat mukana. Kaiken kaikkiaan laukkurumba, jossa oli myös tavarat tänne Lahteen ja Helsinkiin, painoi lähes 40kg. Näistä tavaroista siis alle puolet tulevat jäämään Suomeen, sillä laukkuni saa lentokoneeseen painaa 23kg.

 Viime maanantaina fiilistelin, kuinka pystyin sanomaan lähteväni ensi viikolla. Nyt voin sanoa lähteväni tällä viikolla. Aivan mahtavaa, hullua, jännittävää, mutta kuitenkin odottavan aika on pitkä!  Onneksi minulla on paljon ohjelmaa tiedossa, joten aika ei tule tylsäksi.

Laukkuni ovat siirtyneet ensimmäisen etapin eteenpäin – viikon päästä ne ovat Mendozassa!!